Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”

Vierailija
19.08.2020 |

Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.

Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.

Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.

Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.

Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.

Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:

– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.

– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.

Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:

– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.

Kommentit (815)

Vierailija
681/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä tilanteissahan ei vastaanpanemisesta ole yleensä muita todisteita kuin poliisin sana. Sama juttu kuin Kuopion poliisien tekemä uhrin lonkan sijoiltaan vääntäminen. Putkakamera paljasti, että mitään vastarintaa tai hyökkäystä ei uhri tehnyt.

Monet pitävät silti poliisin sanaa totuutena, vaikka poliisi on jäänyt useasti kiinni valehtelusta. Varmaan oma maailman kuva siinä särkyisi kun tunnustaisi, että poliisi ei välttämättä puhu totta.

totuus tuleekin aina sen rikollisen suusta joka on otettuna kiinni

Ai niiden rikollisten poliisien suusta?

Ihan sen peelon joka raahataan putkaa

Eihän ne koskaan ole mitään tehneet, syyttömiä kaikki  :)

Joo ja kaikki poliisit noudattavat työssään nuhteettomasti Suomen lakia eivätkä koskaan valehtele. Koskaan poliisi ei vie ketään mielivaltaisesti putkaan. Missään tapauksessa kukaan poliisi ei koskaan pahoinpitele putkaan vietyjä.

jep, sitä näkee säännöllisesti. Poliisi katselemassa torin laidalla ja valikoi kenet ne nappaa ilman mitään syytä kyytiin ja jos tulee kolikonheitossa kruuna, se saa erikoiskohtelun eli sitä mustaa nokialaista 

Syyksi riittää mikä tahansa, kuten se että pärstä tai ulosanti ei satu miellyttämään.

Vierailija
682/815 |

Jep jep, ei koskaan vikaa itsessä  :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
683/815 |

Toivottavasti opit tämän kantapään kautta kun ei muuten näytä menevän perille.

Vierailija
684/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Valvontakamerat tallensivat tapahtumat.

Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.

Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.

Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.

Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan."

Hyvä että patja oli ohut että rimpuileva asiakas ei tukehtunut. Sai hengitettyä.

On oiken pitää jaloista kiinni. myös käsistä saaa pitää kiinni.

Vanhempi konstaapeli otti tilanteen haltuun.

Toimittu voimankäyttöasetusten ja lakien mukaan. En näe mitään huomautettavaa. Toki aina voi parantaa.

Jos se sai hengitettyä niin miksi häntä elvytetttiin ja aivot kärsivät hapen puutteesta?

Sitä ne huumeet teettää.

Nyt kun on asiantuntija paikalla, niin kerrot toki mitkä huumausaineet "teettävät" tuollaista? Kerrot niiden aineiden nimet, ei riitä että sanot jotkin myyttiset huumeet.

Kyllä sä nisti tiedät oikein hyvin

-eri

Alkoholi voi aiheuttaa. Sinulle alkoholistille kova paikka nyt.

Alkoholi on merkittävin poliisin työllistäjä. Alkoholi-huumeella tehdään kansanmurhaa Suomessakin.

Vierailija
685/815 |

Nistin ulinaa  :)

Ei ne meitä ihmisiä kiusaa, ne tekee työtään ja haluaa päästä mahdollisimman helpolla.

Painiminen ei kuulu niiden lempihommiin.

Eli katso vaan peelo sinne peiliin

Vierailija
686/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Valvontakamerat tallensivat tapahtumat.

Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.

Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.

Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.

Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan."

Hyvä että patja oli ohut että rimpuileva asiakas ei tukehtunut. Sai hengitettyä.

On oiken pitää jaloista kiinni. myös käsistä saaa pitää kiinni.

Vanhempi konstaapeli otti tilanteen haltuun.

Toimittu voimankäyttöasetusten ja lakien mukaan. En näe mitään huomautettavaa. Toki aina voi parantaa.

Jos se sai hengitettyä niin miksi häntä elvytetttiin ja aivot kärsivät hapen puutteesta?

Sitä ne huumeet teettää.

Nyt kun on asiantuntija paikalla, niin kerrot toki mitkä huumausaineet "teettävät" tuollaista? Kerrot niiden aineiden nimet, ei riitä että sanot jotkin myyttiset huumeet.

Kyllä sä nisti tiedät oikein hyvin

-eri

Alkoholi voi aiheuttaa. Sinulle alkoholistille kova paikka nyt.

Sekakäyttäjä pitää nyt turpansa kiinni kun aikuiset juttelee

Alkoholi on mukana 8/10 väkivaltarikoksissa. Humalaiset ovat suurin poliisien työllistäjä. Nämä ovat faktoja joihin ei auta tuollainen mussutus.

T. eri.

nistin ulinaa, keksikää kannabishörhöt jotain uutta joskus

-sama

Hei! Montako vuotta Irti Huumeista ry:n perustajan skitsofreeninen poika asui ulkomailla teltassa väkivaltaista isäänsä paossa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
687/815 |

ACAB-kannabispeelo paljasti oikeat karvansa

Vierailija
688/815 |

Alkoholihuume on merkittävin poliisin työllistäjä, ja myös suurin ja kallein yhteiskuntamme tuhoaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
689/815 |

"Saitte tänään käsityksen Raakkunan faijasta, Joka on aina mua sortanut, mun teini iästä asti. Kun ei edes hyvästä yrityksestäni huolimatta, voinut ÄIJÄ koskaan olla asiallinen ja mukava. Vaan koitti mun omia ajatuksia muuttaa omiensa kaltaiseksi, ja valtaansa aina mun yli pommittaa. Sitä on kestänyt pojat kuulkaa näihin päiviin asti, vaikka ikää on mulla about 50v. Ja lopulta se tais tajuta, minkälainen HÖLMÖ se on asenteessaan ollutkaan. Kun ainoaa Esikois poikaa on ainoastaan valtansa alle sovittaa. Vai voinko iloita tästäkään. Sillä vähän käy sääliks jo äijää, vaikka vieläkin se nyrkit pystyssä mun edessä heristelee, ja olis tosi tyytyväinen jos poliisit sai syyn mut pidättää. SAASTA!"

Vierailija
690/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Valvontakamerat tallensivat tapahtumat.

Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.

Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.

Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.

Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan."

Hyvä että patja oli ohut että rimpuileva asiakas ei tukehtunut. Sai hengitettyä.

On oiken pitää jaloista kiinni. myös käsistä saaa pitää kiinni.

Vanhempi konstaapeli otti tilanteen haltuun.

Toimittu voimankäyttöasetusten ja lakien mukaan. En näe mitään huomautettavaa. Toki aina voi parantaa.

Jos se sai hengitettyä niin miksi häntä elvytetttiin ja aivot kärsivät hapen puutteesta?

Sitä ne huumeet teettää.

Nyt kun on asiantuntija paikalla, niin kerrot toki mitkä huumausaineet "teettävät" tuollaista? Kerrot niiden aineiden nimet, ei riitä että sanot jotkin myyttiset huumeet.

Kyllä sä nisti tiedät oikein hyvin

-eri

Alkoholi voi aiheuttaa. Sinulle alkoholistille kova paikka nyt.

Sekakäyttäjä pitää nyt turpansa kiinni kun aikuiset juttelee

Alkoholi on mukana 8/10 väkivaltarikoksissa. Humalaiset ovat suurin poliisien työllistäjä. Nämä ovat faktoja joihin ei auta tuollainen mussutus.

T. eri.

nistin ulinaa, keksikää kannabishörhöt jotain uutta joskus

-sama

Totuutta ei tarvitse muutella. Se on karu fakta että alkoholi tai tarkemmin sen käyttäjät yöllistävät eniten poliiseja. Katso lista tehtävistä ja häiriökäyttäytyminen on yleisin tehtävä. Lähes aina asiakas/asiakkaat ovat humalaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
691/815 |

Yli kolme vuotta asui poika teltassaan.

Vierailija
692/815 |

et taida muuta osata ajatellakaan kuin kannaboosta, ja keskustelusi on vain toisten haukkumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
693/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On totta, että poliiseissa on häiriintyneitä tyyppejä aivan kuin kansassa yleensä. Valitettavasti. Poliisiksi hakeutuu vääriä persoonia, jotka kuvittelevat olevansa lakien/säädösten yläpuolella.

Mikäpä siinä on ollessa, kun kansalainen ei halua valittaa, olla vaikea eikä tunne omia oikeuksiaan. 

Poliisin sävylle on ominaista painostavuus ja ihmisen psykologia toimii monesti niin, että kun joku esittää jonkun täysin vääränkin ajatuksen vakavalla naamalla totena, siihen alkaa uskoa sekunnin ajan esitystavan takia. Tämän voi huomata myös palstoilla. Huono poliisikin siis luottaa siihen, että kun sanoo jotain paikkansapitämätöntä paskaa, asiakas uskoo sen, kunhan se esitetään itsevarmasti. Tässä on auttamassa se, että viranomaisen ei tarvitse tiedottaa asiakkaalle tämän oikeuksista, vaan ainoastaan velvollisuuksista. "Tule kuulusteluun aikana X. Saat sakon tai sinut haetaan väkivalloin jos et tule". Tuollaisia kirjeitä lähetellään, mutta asiakkaan oikeusturvan kannalta keskeisiä asioita esim.oikeusapuun liittyen ei kerrota ollenkaan ja tuolla tavalla aiheutetaan tilanteita, jossa poliisi voi melko hyvillä mielin kirjata asioita väärin tai valehdella, koska harvempi asiakas tuntee omia oikeuksiaan ja lakia. 

Jotkut asiat ovat menneet uhrin kannalta eteenpäin kuten että lähisuhdeväkivaltatapauksissa poliisilla on jonkinlainen pakko tiedottaa uhrille palveluista ja toimenpiteistä näiden uusien säädösten ja lakien myötä, jotta uhri ei jäisi tyhjän päälle ja joutuisi yksin luukulta toiselle selvittämään mihin apumuotoihin on oikeutettu. Mutta tämä homma ei vielä toimi niin, että myös epäillyille ja pakkokeinoille alistetuille tiedotettaisi oikeuksista ja tietenkään poliisi ei sitä monestikaan vapaaehtoisesti tee. Jokainen epäiltykin on kuitenkin syytön ennen kuin toisin todistetaan, mutta järjestelmä ei ota oikeusturvaa huomioon kunnolla, jolloin syyllisyys voi löytyä vaikka kepulikeinoilla. Ei-toivotut kohtaamiset viranomaisten kanssa ovat aina tympeä ja raskas kokemus ja ei ole mielekästä, että sille altistetut ihmiset pakotetaan yksin ottamaan selvää kaikesta oman oikeusturvan toteutumiseen liittyvästä.

Sisäpiirin vilunkitiedon ei pitäisi olla sisäpiirin vilunkitietoa, vaan kaikille avointa tietoa ja sisäpiirin dialogia tai kepulitemppuja ei saisi käyttää. Myös juristipiireissä on oma sisäpiirin vilunkitietonsa, josta asiakkaalle ei tiedoteta. 

Kyllä ne rikoksesta epäillyt oikein hyvin tietävät sen, että heillä on oikeus asianajajaan tai avustajaan. Turha tehdä heistä uhreja.

Vierailija
694/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uliskaa te idiootit vaan jonkun känniörveltäjäurpon puolesta. Minun mielestäni saisivat tuollaisia öykkäreitä piestä enemmänkin.

Minusta ei. En näe mitään hyötyä siitä, että poliisi pahoinpitelee yhtään ketään. Kun poliisi hakkaa ihmisen, vaikka kusipaskahousuisenkin, sairaalakulut tulevat yhteiskunnan maksettaviksi. Ja onko se ihminen sen parempi, jos sillä on alkoholiongelman lisäksi poliisin aiheuttamia vammoja? Sitä paitsi kaiken virkamiesten toiminnan pitäisi perustua lakiin, ja tiettävästi poliisin tehtäväksi ei ole määritelty heidän asiakkaidensa pahoinpitely. Voimankäyttövaltuudet heillä on, mutta siinä mentiin tässä tapauksessa karkeasti yli. Siitähän tässä oikeutta käydään.

Eniten videossa häiritsee se, kuinka ympärillä seisoo kädet vyötäisillä joukko poliiseja, jotka vain katsovat pahoinpitelyä. Ja oikeudessa vain yksi sanoo nähneensä tilanteessa mitään moitittavaa.

Poliisin arvostus tästä laskee, sille ei nyt voi mitään.

Jos joku nisti ei suostu yhteistyöhön niin voimaa joutuu käyttämään.

Tekee kuten pyydetään niin ei tule ongelmia.

Voimankäyttö ja pahoinpitely on kaksi eri asiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
695/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Poliisi hoitaa kuitenkin hommansa paremmin kuin vassareiden kannattama "salainen valtionpoliisi"

Poliisi ja julkiset ammatithan on sosialistisia ammatteja. NE syövät veronmaksajien kädestä.

Eli en nyt pitäisi poliisia mitenkään oikeistolaisena juttuna, vaan sellaisena että veronmaksajat maksaa heidän ruokansa ja elämän ja he suojelevat veronmaksajia siinä missä sairaalat korjaavat vammoja ja opettajat sivistävät kansalaisia.

Siitä he saavat palkkansa.

Itse en kannata poliisin tai koulujen yksityistämistä. Sosialistisella mallilla nämä laitokset ovat helpommin valvottavissa ja laadun valvontakin on helpompaa kuin yksityisessä mallissa.

Vierailija
696/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Valvontakamerat tallensivat tapahtumat.

Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.

Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.

Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.

Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan."

Hyvä että patja oli ohut että rimpuileva asiakas ei tukehtunut. Sai hengitettyä.

On oiken pitää jaloista kiinni. myös käsistä saaa pitää kiinni.

Vanhempi konstaapeli otti tilanteen haltuun.

Toimittu voimankäyttöasetusten ja lakien mukaan. En näe mitään huomautettavaa. Toki aina voi parantaa.

Jos se sai hengitettyä niin miksi häntä elvytetttiin ja aivot kärsivät hapen puutteesta?

Sitä ne huumeet teettää.

Nyt kun on asiantuntija paikalla, niin kerrot toki mitkä huumausaineet "teettävät" tuollaista? Kerrot niiden aineiden nimet, ei riitä että sanot jotkin myyttiset huumeet.

Kyllä sä nisti tiedät oikein hyvin

-eri

Alkoholi voi aiheuttaa. Sinulle alkoholistille kova paikka nyt.

Sekakäyttäjä pitää nyt turpansa kiinni kun aikuiset juttelee

Alkoholi on mukana 8/10 väkivaltarikoksissa. Humalaiset ovat suurin poliisien työllistäjä. Nämä ovat faktoja joihin ei auta tuollainen mussutus.

T. eri.

nistin ulinaa, keksikää kannabishörhöt jotain uutta joskus

-sama

Totuutta ei tarvitse muutella. Se on karu fakta että alkoholi tai tarkemmin sen käyttäjät yöllistävät eniten poliiseja. Katso lista tehtävistä ja häiriökäyttäytyminen on yleisin tehtävä. Lähes aina asiakas/asiakkaat ovat humalaisia.

Alkoholia nauttivista vain harva tekee rikoksen tai on edes häiriöksi.

100%  k a n n ab i k s  e n  käyttäjistä on rikollisia, asiasta ei tarvitse keskustella.

Vierailija
697/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poliisi hoitaa kuitenkin hommansa paremmin kuin vassareiden kannattama "salainen valtionpoliisi"

Poliisi ja julkiset ammatithan on sosialistisia ammatteja. NE syövät veronmaksajien kädestä.

Eli en nyt pitäisi poliisia mitenkään oikeistolaisena juttuna, vaan sellaisena että veronmaksajat maksaa heidän ruokansa ja elämän ja he suojelevat veronmaksajia siinä missä sairaalat korjaavat vammoja ja opettajat sivistävät kansalaisia.

Siitä he saavat palkkansa.

Itse en kannata poliisin tai koulujen yksityistämistä. Sosialistisella mallilla nämä laitokset ovat helpommin valvottavissa ja laadun valvontakin on helpompaa kuin yksityisessä mallissa.

vain vasemmisto ulisee kuinka poliisi suojelee rikkaita ja on laillistettu väkivaltakoneisto joka tulee lakkauttaa.

Vierailija
698/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uliskaa te idiootit vaan jonkun känniörveltäjäurpon puolesta. Minun mielestäni saisivat tuollaisia öykkäreitä piestä enemmänkin.

Minusta ei. En näe mitään hyötyä siitä, että poliisi pahoinpitelee yhtään ketään. Kun poliisi hakkaa ihmisen, vaikka kusipaskahousuisenkin, sairaalakulut tulevat yhteiskunnan maksettaviksi. Ja onko se ihminen sen parempi, jos sillä on alkoholiongelman lisäksi poliisin aiheuttamia vammoja? Sitä paitsi kaiken virkamiesten toiminnan pitäisi perustua lakiin, ja tiettävästi poliisin tehtäväksi ei ole määritelty heidän asiakkaidensa pahoinpitely. Voimankäyttövaltuudet heillä on, mutta siinä mentiin tässä tapauksessa karkeasti yli. Siitähän tässä oikeutta käydään.

Eniten videossa häiritsee se, kuinka ympärillä seisoo kädet vyötäisillä joukko poliiseja, jotka vain katsovat pahoinpitelyä. Ja oikeudessa vain yksi sanoo nähneensä tilanteessa mitään moitittavaa.

Poliisin arvostus tästä laskee, sille ei nyt voi mitään.

Jos joku nisti ei suostu yhteistyöhön niin voimaa joutuu käyttämään.

Tekee kuten pyydetään niin ei tule ongelmia.

Voimankäyttö ja pahoinpitely on kaksi eri asiaa.

Jep, videossa näkyy voimankäyttöä

Vierailija
699/815 |

Juurikaan ei ulise.

Näin asia halutaan esittää, että tulisi muutoksia.

Eli joku käyttää vasemmistoa tässä keppihevosena ja esittää asiaa vasemmistolaisena mielipiteenä.

Vasemmistohan on aina perinteisesti kannattanut armeijaa, puolustusvoimia ja kouluja. Oikeisto taas ei halua tälläisiä maksaa, vaan jokainen suojelkoon itseä, koska verotus on ryöstöä ja kallista.

Meillä kuitenkin on sivistys kaikille veronmaksajien kustannuksella ja suojelu sekä terveydenhuolto.

Tämän haluaa oikeisto pois köyhiltä.

Siksi epäilen ja sinäkin sisimmissäsi epäilet että joku muu esittää vasemmistoa ja haluaa sen näyttävän huonolta ulisijalta.

Poliisi ja armeija on hyviä asioita ja laajalti vasemmistolaisia ideoita. Tästä syystä Yhdysvalloissa luovuttiin pakollisesta asepalveluksesta, koska se on sosialismia.

Vierailija
700/815 |
23.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uliskaa te idiootit vaan jonkun känniörveltäjäurpon puolesta. Minun mielestäni saisivat tuollaisia öykkäreitä piestä enemmänkin.

Minusta ei. En näe mitään hyötyä siitä, että poliisi pahoinpitelee yhtään ketään. Kun poliisi hakkaa ihmisen, vaikka kusipaskahousuisenkin, sairaalakulut tulevat yhteiskunnan maksettaviksi. Ja onko se ihminen sen parempi, jos sillä on alkoholiongelman lisäksi poliisin aiheuttamia vammoja? Sitä paitsi kaiken virkamiesten toiminnan pitäisi perustua lakiin, ja tiettävästi poliisin tehtäväksi ei ole määritelty heidän asiakkaidensa pahoinpitely. Voimankäyttövaltuudet heillä on, mutta siinä mentiin tässä tapauksessa karkeasti yli. Siitähän tässä oikeutta käydään.

Eniten videossa häiritsee se, kuinka ympärillä seisoo kädet vyötäisillä joukko poliiseja, jotka vain katsovat pahoinpitelyä. Ja oikeudessa vain yksi sanoo nähneensä tilanteessa mitään moitittavaa.

Poliisin arvostus tästä laskee, sille ei nyt voi mitään.

Jos joku nisti ei suostu yhteistyöhön niin voimaa joutuu käyttämään.

Tekee kuten pyydetään niin ei tule ongelmia.

Voimankäyttö ja pahoinpitely on kaksi eri asiaa.

Jep, videossa näkyy voimankäyttöä

Normaali voimankäyttäjä olisi osanut lyödä yhdellä iskulla tajun pois kankaalta, mutta videon amatööri lyö jäykällä olkapäällä ja tekniikka on muutenkin ihan pielessä. Huomaa ettei ole harjoitellut lyömistä ja etenkään tunne kehonsa voimapisteitä.

Kolmesti joutui lyömään ja aina joka lyönti oli hallitsematon.

Eli jätkä ei puhtaasti osaa lyödä. Toki takoa osaa hallitsemattomasti.

Ilmeisesti innokkeena oli vaparin maassalyönti tilanne, ja antaisin tyylipisteitä 2  kymmenestä.

Huonoa lyöntitaitoa.

Jäykkää ja hallitsematonta. Lyönneistä jäi terävyys ja napakkuus vajaaksi.

Ei tuollaisella tekniikalla ketään lyödä tainnoksiin.

Ehkä tarkoitus olikin vain alistaa ja sitten puristaa polvella henki pois?

Vähän vaikea tässä on ymmärtää mikä oli tarkoitus, kun näyttää ihan silkalta pahoinpitelyltä eikä miltään voimankäytöltä.

Ensin lyödään huonolla tekniikalla kolmesti ja sitten painetaan henkitorven päälle, kun ei onnistuttu lyömään tajua kankaalle...

Ei muuta kuin lyöntiharjoituksia vaan lisää. Kymmenentuhannen toiston jälkeen alkaa vasta varsinainen harjoittelu. Näkisin että lyöjällä on takana noin alle kolmesataa toistoa.

Näytti huonolta ja turhalta, uhrihan oli sidottu kaikenlisäksi. Lyönneille ei ollut mitään tarvetta.

Parivuotta sitten oli joku samalainen tilanne missä poliisi yritti amatöörimäisesti jotain ihan perus lonkkaheittoa ja se meni pahasti pieleen. Reilusti humaltunut asiakas pistikin vastaan ja heitto epäonnistui niin, että humaltunut onnistui jarruttamaan sillä tavoin että lonkka meni sijoiltaan. Hän tuli spagaattiin.,

Jos henkilö olisi ollut notkea niin spagaatista olisi lähtenyt jatkotekniikka ja poliisi olisi joutunut alakynteen.

Eli ei näitä tekniikoita kannttaisi tehdä jos ei osaa ja on amatööri kamppailun saralla.

Silloin voisi pitäytyä ihan normaaleissa poliisitekniikoissa kuten käsiraudoituksessa jne. Turvallisissa tekniikoissa joita varmasti opetetaan poliiseille. Ei siis lyöntejä joita on vaikea hallita ja toinen voi kuolla niihin tai heittoja joissa vastustaja voi lyödä päänsä lattiaan ja kuolla.

Jätetään ne kamppailulajien vaikeat tekniikat saleille jookosta. Syystäkin niitä suositellaan vain saleille ja kilpailuihin harjoiteltavaksi, ne on niin hengenvaarallista settiä että ne on ihan laissakin kiellettyjä juttuja tehtäväksi itsepuolustuksessakin.

t. veronmaksaja

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kaksi