Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka olisi huumeissa ja sekopäinen (todistetusti tämä mies ei edes huumeissa ollut) ei poliisilla ole oikeutta mätkiä nyrkillä ja toimia niin, että asiakas menee elottomaksi. Vai millä poliisit tätä toimintaansa muka voi järkevästi perustella? Onko koulutuksessa annettu ohjeeksi, että nyrkillä vaan pataan jos ei muuten ota opiksi? No ei takuuvarmasti ole. Nyt kaljupäät kilvan koittaa selittää toimintaa ja suojella toisiaan. Siinä oikein kunnon p*skahousut.
Oikea ammattilainen toimii työssään noudattaen ohjeistuksia, eikä anna tunteille valtaa. En minäkään hoitajana rupea aggressiivista potilasta vetämään pataan, vaikka kuinka ottaisi päähän. On syljetty päin ja lyöty/käyty muuten kiinni, mutta se on vaan pakko säilyttää oma maltti tai muuten ei voi kyseisestä työtä tehdä. Onko kyseiset poliisit ja vartijat tosiaan niin vajaaälyisiä, ettei tätä ymmärrä?
Videolla toimitaan sääntöjen mukaisesti. Saadaan asiakkaan vastarinta murrettua. Asiakas on niin kiihtyneessä tilassa, että menettää tajuntansa eräässä vaiheessa. Poliisi toimii esimerkillisesti ja pelastaa henkilön hengen.
Totta.
Poliisi ei lyö asiakasta vaan tasoittaa patjan muhkuroita lyönneillä, että asiakkaalla on parempi lepoalusta.
Vierailija kirjoitti:
Jos soitat suutasi ja kerjäät turpaasi niin sitä saat, mitä tilaat - ainakin täällä Lahdessa.
T. Lahtelainen
Pitikö kirjottaa näin -> "t. lahtelainen poliisi"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto lietsoo nyt poliisivihaa, kun se on muodissa Amerikassa.
Ihan taitaa olla poliisin omia tekosia. Tapahtuma on sattunut jo vuosi sitten, mutta poliisi itse yritti salata sen.
Ai poliisitko myöhöää vihaansa täällä?
No ei, vaan siellä sellissä.
Kyllä jaksetaan yhtä sekopäätä ymmärtää. Kertoo palstan spurgumammoista kaiken tarpeellisen

Luitko avausta tai oletko tänään katsonut minkään lehden uutisia? Poliisit myöhöäsi vihaansa putkassa, siitä ketjussa kirjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jaksetaan yhtä sekopäätä ymmärtää. Kertoo palstan spurgumammoista kaiken tarpeellisen
Sinun ymmärryskykysi sen sijaan kertoo kaiken persujen kannattajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka olisi huumeissa ja sekopäinen (todistetusti tämä mies ei edes huumeissa ollut) ei poliisilla ole oikeutta mätkiä nyrkillä ja toimia niin, että asiakas menee elottomaksi. Vai millä poliisit tätä toimintaansa muka voi järkevästi perustella? Onko koulutuksessa annettu ohjeeksi, että nyrkillä vaan pataan jos ei muuten ota opiksi? No ei takuuvarmasti ole. Nyt kaljupäät kilvan koittaa selittää toimintaa ja suojella toisiaan. Siinä oikein kunnon p*skahousut.
Oikea ammattilainen toimii työssään noudattaen ohjeistuksia, eikä anna tunteille valtaa. En minäkään hoitajana rupea aggressiivista potilasta vetämään pataan, vaikka kuinka ottaisi päähän. On syljetty päin ja lyöty/käyty muuten kiinni, mutta se on vaan pakko säilyttää oma maltti tai muuten ei voi kyseisestä työtä tehdä. Onko kyseiset poliisit ja vartijat tosiaan niin vajaaälyisiä, ettei tätä ymmärrä?
Videolla toimitaan sääntöjen mukaisesti. Saadaan asiakkaan vastarinta murrettua. Asiakas on niin kiihtyneessä tilassa, että menettää tajuntansa eräässä vaiheessa. Poliisi toimii esimerkillisesti ja pelastaa henkilön hengen.
Ahaa mielenkiintoista. Vastarinnan murtamiseen kuuluu siis nyrkillä lyöminen monta kertaa ja hapettaminen vielä, että varmasti menee elottomaksi? Toivottavasti sinä et ole missään sellaisessa ammatissa, jossa voit käyttää valtaasi noinkin dramaattisesti toiseen ihmiseen. Selkeästi ei ole kaikki kotona.
Eli väkivaltainen raivopää, joka joudutaan laittamaan jopa jalkarautoihin, on mammojen märkä päiväuni?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jaksetaan yhtä sekopäätä ymmärtää. Kertoo palstan spurgumammoista kaiken tarpeellisen
Ei täällä taida kovinkaan montaa ymmärtäjää olla sille sekopäälle, joka tuolla videolla nyrkkejä heilutteli.
Onko sisäministeri tehnyt poliisille selvityspyynnön voimankäytöstä? Ei ainakaan ole antanut mitään kommenttia medialle?
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Sairaanhoitajat murhaa hoitovirheillään kymmeniä ihmisiä viikossa. Koska sairaanhoitajat joutuvat oikeuteen työssään tekemistään virheistä?

Eipä niitä poliiseja taida paljoa oikeaan hätään riittää, kun joutuvat putkassa pitämään viiden miehen voimin vankeja, jotta voivat harjoitella nyrkkeilyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Poliisijohto vuosia maan suurin huumekauppia = yksittäistapaus.
Lukuisat epäselvät putkakuolemat = yksittäistapauksia.
Tuore tapaus, jossa asiasas melkein tapettiin = yksittäistapaus.
Jne.
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajat murhaa hoitovirheillään kymmeniä ihmisiä viikossa. Koska sairaanhoitajat joutuvat oikeuteen työssään tekemistään virheistä?
Tuolta aihe vapaa sivulta löytyy ”Aloita uusi ketju” painike. Sairaanhoitajista löytyy lisäksi nopealla googlehaulla aika monta jo aloitettua ketjua.
Voi olla hedelmällisempää keskustella aiheen mukaisessa ketjussa kuin kokeilla viedä tätä ketjua sivuraiteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Poliisijohto vuosia maan suurin huumekauppia = yksittäistapaus.
Lukuisat epäselvät putkakuolemat = yksittäistapauksia.
Tuore tapaus, jossa asiasas melkein tapettiin = yksittäistapaus.
Jne.
Montako vuotta ajattelit Aarniosta jauhaa? Sekin oli yksittäistapaus.
EI ole putkakuolemia kun et joudu kamapäissäsi putkaan. Mikä oli se loppu jne?
Eduskunnassa on jo tänä vuonna tehty enemmän rikoksia kuin poliisissa 5 vuoteen
Kauhean näköistä, ei ole epäilystä etteikö oli pahasti liioiteltua väkivaltaa :( Yksi kontra kymmenkunta poliisia/ vartijaa... Ihan kuin oli muka pakko hakata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että luottamus poliisiin on kaiken jälkeen niinkin kova kuin mitä on. Herää kysymys, onko suuri osa kansalaisista jotenkin tyhmiä.
Yksittäistapaus = kaiken jälkeen.
Toivottavasti et saa apua poliisilta kun sinulla on oikea hätä.
Eipä tuo video siltä näytä että olisi mikään yksittäistapaus. Ennemminkin näyttäisi siltä että porukka on suorastaan rutinoitunut huvittelemaan pahoinpitelemällä puolustuskyvytöntä kiinniotettua henkilöä.
Poliisin tulee avustaa kaikkia ihmisiä lain määrittämillä tavoilla, täysin riippumatta siitä mitä miltä nämä ihmiset ovat poliisiväkivallasta. Oliko vielä muuta epäselvää?
Jos tarkoitat Fobbaa, niin hän kieltäytyi moderoimasta sitä fb-ryhmää, jossa muut poliisit keskustelevat rasistiseen ja sadistiseen sävyyn, koska ei tykännyt touhusta eikä halunnut joutua siitä vastuuseen.