Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Eikö poliisille voisi kehittää jotakin rauhoittavaa projektiilia, esimerkiksi nukutusnuolisysteemiä? Aina kun hankala asiakas kohdataan, voisi poliisi laukaista voimakkaasti nukuttavan projektiilin kohti kohdehenkilöä. Sen seurauksena kohdehenkilö vaipuisi suloiseen uneen ja häntä voisi käsitellä kuin säkillistä paskaa. Kukaan ei vahingoittuisi ja seuraavana päivänä asiakas heräisi ihanaan uuteen aamuun pahnoilla, vailla mustelmia ja nirhaumia. Tässä voisi olla tekniikkakeskukselle ideaa.
100% varmuudella tämä nillittäjä täysin itse syyllinen kohteluunsa. Nyt itketään lehdille ja haetaan sympatiaa, rikollinen, huumehemmo, mikä lie laitapuolen luuseri. Sai mitä ansaitsi.
Vierailija kirjoitti:
Eli palstamammojen mielestä jokainen saa perseillä miten haluaa mutta poliisien pitää vain heristää sormeaan? Ok.
Muut joutuu perseilystä sinne putkaan. Jos tuo olisi tapahtunut kadulla kännisten kesken, olisi kyseessä ilman muuta tapon yritys tai vähintään törkeä pahoinpitely. Mutta jos poliisi, työtehtävien hoito...? Kenties poliiseille pitäisi sallia eutanasian toteutusoikeus ennen lääkäreitä, kun känniset on niin rasittavia ja loputkin rikoksen uusijoita? Oikeuslaitos on turha välikäsi oikeuden ja kohtuuden toteuttamisessa.
Vierailija kirjoitti:
100% varmuudella tämä nillittäjä täysin itse syyllinen kohteluunsa. Nyt itketään lehdille ja haetaan sympatiaa, rikollinen, huumehemmo, mikä lie laitapuolen luuseri. Sai mitä ansaitsi.
Inhottavan kokoomushenkinen ja julma ihmiskuva teillä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö poliisille voisi kehittää jotakin rauhoittavaa projektiilia, esimerkiksi nukutusnuolisysteemiä? Aina kun hankala asiakas kohdataan, voisi poliisi laukaista voimakkaasti nukuttavan projektiilin kohti kohdehenkilöä. Sen seurauksena kohdehenkilö vaipuisi suloiseen uneen ja häntä voisi käsitellä kuin säkillistä paskaa. Kukaan ei vahingoittuisi ja seuraavana päivänä asiakas heräisi ihanaan uuteen aamuun pahnoilla, vailla mustelmia ja nirhaumia. Tässä voisi olla tekniikkakeskukselle ideaa.
Tuon videon perusteella putkassa olisi pitänyt olla joku muu kuin poliisi ampumassa niitä nukutusnuolia. Poliisi jo käsitteli vangittua kuin säkillistä paskaa.
Olihan poliisin teko räikeä ylilyönti ja ansaitsee rangaistuksen, mutta harvoin poliisi ketään hakkaa ilman syytä. Kyllä siinä on yleensä itse soitettu ensin poskea, lyöty tai potkittu syljetty päin naamaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Näille vaaditaan vain ehdollista vankeutta. Jep suomen oikeus on ISO vitsi.
Kaveri hakattiin jokunen vuosi sitten sairaalakuntoon ja hakkaajat saivat vain ehdollista. Korvauksetkin sai minimaalisina, kun sen joutui maksamaan valtionkonttori. Eihän näillä narkeilla ollut rahoja sellaiseen. ISO vitsi oli sekin oikeus. Sama touhu jatkui senkin jälkeen.
Osan mielestä näyttää olevan oikeutettua tappaa ihminen " kyseinen henkilöhän kuoli hetkeksi, kunnes hänet saatiin elvytettyä " , jos teon tekee poliisi.
Järkyttävää.
Samat ihmiset jotka sanovat vihaavansa väkivaltaa, hyväksyvät sen, jos joku henkilö on liian kännissä tai muuten ns epätoivottu.
Vierailija kirjoitti:
Olihan poliisin teko räikeä ylilyönti ja ansaitsee rangaistuksen, mutta harvoin poliisi ketään hakkaa ilman syytä. Kyllä siinä on yleensä itse soitettu ensin poskea, lyöty tai potkittu syljetty päin naamaa jne.
Eli pitäisikö minun vastavuoroisesti yrittää tappaa poliisi sen jälkeen, kun poliisi seuraavan kerran soittaa minulle syyttä poskea kadulla? On nimittäin näitä poliisin poskensoittoja tullut vastaan, ilman että olen tehnyt mitään muuta kuin kävellyt kotiin.

Yrittikö poliisi tappaa tämän tyypin? Miksi olisi elvyttänyt?
Vierailija kirjoitti:
Mulle on käynyt samoin.
Poliisi vei helsingin rautatien putkaan jossa tukevahko, musta partainen poliisi pahoinpiteli minua. Tämä tapahtui joko 80 tai 90-luvulla.
Kun jälkeenpäin ajattelet niin et varmaan saanut kuritusta syyttä?
Kiität jälkeenpäin ja sait elämän raiteilleen. Hyvin tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan poliisin teko räikeä ylilyönti ja ansaitsee rangaistuksen, mutta harvoin poliisi ketään hakkaa ilman syytä. Kyllä siinä on yleensä itse soitettu ensin poskea, lyöty tai potkittu syljetty päin naamaa jne.
Eli pitäisikö minun vastavuoroisesti yrittää tappaa poliisi sen jälkeen, kun poliisi seuraavan kerran soittaa minulle syyttä poskea kadulla? On nimittäin näitä poliisin poskensoittoja tullut vastaan, ilman että olen tehnyt mitään muuta kuin kävellyt kotiin.
Kokeile ihmeessä.
Vierailija kirjoitti:
Osan mielestä näyttää olevan oikeutettua tappaa ihminen " kyseinen henkilöhän kuoli hetkeksi, kunnes hänet saatiin elvytettyä " , jos teon tekee poliisi.
Järkyttävää.
Samat ihmiset jotka sanovat vihaavansa väkivaltaa, hyväksyvät sen, jos joku henkilö on liian kännissä tai muuten ns epätoivottu.
Silmät kyllä aukeaa ja huomaa minkälaisia eläimiä monista kuoriutuu. Ahdistavaa ajatella minkälaiseksi meno menisi jos yhteiskunnassa tapahtuisi laajamittainen romahdus. Silloin varmaan jokainen naapurikyyläkin tarttuisi talikkoon ja "vahingossa" kumauttaisi vihamiehensä hengiltä. Ihmiset ovat täysiä eläimiä kun sille päälle sattuvat, näkeehän sen näistäkin kirjoituksista joissa ilakoidaan narkkien sun muiden systemaattisella pahoinpitelyllä. Oikein tyylipuhdasta keskitysleirin vartijakamaa monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan poliisin teko räikeä ylilyönti ja ansaitsee rangaistuksen, mutta harvoin poliisi ketään hakkaa ilman syytä. Kyllä siinä on yleensä itse soitettu ensin poskea, lyöty tai potkittu syljetty päin naamaa jne.
Eli pitäisikö minun vastavuoroisesti yrittää tappaa poliisi sen jälkeen, kun poliisi seuraavan kerran soittaa minulle syyttä poskea kadulla? On nimittäin näitä poliisin poskensoittoja tullut vastaan, ilman että olen tehnyt mitään muuta kuin kävellyt kotiin.
Yrittikö poliisi tappaa tämän tyypin? Miksi olisi elvyttänyt?
Kyllä, se oli tapon yritys. Ellei jopa murhan, koska hakkaamista oli jatkunut jo kauan. Jos tekijänä olisi siviili, niin tuota käsiteltäisiin murhayrityksenä.
4-5 poliisia vastaan yksi käsiraudoissa oleva humalainen ihminen, joka jo on putkassa? Lyöntejä ei voi puolustella mitenkään. En tiedä ollenkaan, miten humalainen itse on käyttäytynyt ja minkä takia putkaan päätynyt, mutta sillä ei ole tässä keskustelussa edes väliä. Uhrista on ollut varmaan kauheaa tajuta, viimeistään sitten kun on toennut tilanteesta, että on joutunut poliisin pahoinpitelemäksi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko se Lahden poliisi vai mikä, kun vähän aikaa sitten oli juttua kuinka joku naistutkija oli savustettu ulos? Oikein kunnon työpaikkakiusaamista ja kollegiaalista vaikenemista. En muista oliko Lahdessa mutta jossain kuitenkin. Ja nämä ihme tissposket poliisinkomppaajat tässä ja muissa ketjuissa ovat kyllä ihme ämmiä kaikki. Oikein kunnon nyrkillä opetettavia autoritaarisia itkupillejä.
Ai missään muuallako ei työpaikkakiusata? Ihan voit itse googlettaa ja todeta että naisvaltaisilla aloilla on ylivoimaisesti eniten työpaikkakiusaamista.
Mitäänhän sinäkään et siitä TURUN tapauksesta tiedä, kunhan öyhötät "poliisit sikoja"-paskaasi
Ai se oli Turussa, voi olla. Minä en ole öyhöttänyt, vi tuttaa vain kaikki mamin pikku tissiposket jotka piiloutuvat poliisin selän taakse. Saa tana jos minulta kysytään niin turpaan jokaiselle.
Millähän lihaksilla sinäkin siellä uhoat? Olet varmaan ollut paljon poliisien kanssa tekemisissä, olet varmaan joku narkkari.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkiin poliiseihin ei voi luottaa.
Hyvä esimerkki meillä on Jari Aarnossa.
Sinähän sen tiedät.

Lihaksia löytyy, huumeita ja alkoholia en ole koskaan vetänyt. Poliisin kanssa en ole paljoa ollut tekemisissä. Että kyllä minulla on varaa.