Lue keskustelun säännöt.
Miksei sitä tyttöä vain tule :((
19.08.2020 |
Mies ei nähtävästi ole sekatyömies ja kaikki temput kokeiltiin ennen viimeistä yritystä saada tyttö! Laitettiin kirves sängyn alle, mies juoksi talon ympäri 5 kertaa ennen sekdiä (joo, oon lukenut että se auttaa), sekstattiin kolme päivää ennen ovista koska olen lukenut että tyttösiittiöt elävät pidempään. Mutta ei. Nyt ei kuulemma enää lisää lapsia tule, mies on ehdoton. Olen niin katkera kun kaverit saa tyttöjä. Rakastan poikiani, mutta tyttö, oma pikku rinsessa, en vain saa :((
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt ainakin 3 hämmentävänoloista isää, joilla 2-3 tytärtä, ei yhtään poikaa. Täytyy sanoa, että ne miehet tuntuu jotenkin onnettomalta... ja jopa pakenevat arkielämää johonkin ulos...
Kyllä käy sääliksi miehiä, joilla ei ole poikia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunpa saisin edes sen yhden oman lapsen, olipa sitten tyttö tai poika. Mutta ei ole äityittä minulle suotu vaan aina menee kesken. Sinulle on selvästi suotu useampi lapsi mutta kehtaat silti olla kiittämätön.
Aina joku lapseton tulee ulisee tätä samaa.
Joku pyörätuolipotilas vois sanoo sulle, et olispa edes niin, et pelkkä lisääntymiselimistö ei toimi, mut vois edes kävellä! Sinä kiittämätön... Jolle taas neliraajahalvaantunut tulee...
Näetkös miten tämä toimii?
Toisen murhe tai toive ei ole toiselta pois mitenkään. Todella itsekeskeistä aina tulla esittämään "no ei tuo mitään, katsopa minua ja minun tilannetta!!!"
Eikö ihmisille ole tarjolla sukupuolilajiteltua siementä?
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?
Niin sinulla ei ole lapsia ja uskot todella olevasi jotenkin harvinaisen tervepäinen kun et niitä tahdo, miksi kukaan terveesti ajatteleva tahtoisi? Kuule eiköhän aika iso osa tahdo elämäänsä vaan paljon rakkautta. Ei voi käsittää, ei? Ihmiset, jotka eivät tuota rakkauspuolta hahmota eivät kyllä tee kunniaa veloille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, on hyvä kun käyt näitä tunteita läpi, pääset niistä sitten paremmin yli. Itsellä oli sama tilanne ja samat tunteet. Rakastan kaikkia, nyt jo isoja poikiani yli kaiken, meillä on hyvät ja lämpimät välit. Pojat kohtelevat minua kuin kukkaa kämmenellä, ovat avuliaita ja huolehtivaisia. Kävin silti aikoinani läpi pettymyksen tunteita ja katkeruutta siitä, ettei edes yksi kolmesta ollut tyttö. En kertonut koskaan kenellekään, ettei se olisi kantautunut, edes vuosien takaa poikien korviin. Kuvitelmat tytön äitinä olosta ovat kyllä yliarvostettuja. Meille tuli sitten neljänneksi se tyttö, mutta missään kohtaa elämä ei ole ollut auvoisempaa taikka kummoisempaa. Poikien kanssa pääsääntöisesti läheisempää. Pojat<3
Huono provo, toimittajan tekosia ajankulu-uutista varten? Ensimmäistä asiallisista kommenttiani ei hyväksytty jossa totesin vain että tärkeintä että lapsi on terve. Oma lapseni syntyi sydämen rakennevian kera viettäen alkutaipaleen teho-osastolla ja sittemmin kontrollikäynneillä sairaalassa tulevaa sydänleikkausta varten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?
Vastaan tähän ulkopuolisena oman näkökulmani. Itse toivoin aina, että minulla olisi molemmat tai molempia, enkä usko tämän olevan edes kovin harvinainen toive, vaikka tällaista ei varmaan nykyään kannata missään julkisesti esittää...
Minulle kyse oli sekä omasta uteliaisuudesta. Halusin tietää millaista se olisi, millainen olisin itse, vaikuttaisiko se minuun... ym. Ja toisaalta siitä, että (ja tuskin tätä sentään kukaan kiistää) kasvuympäristöllä on merkitystä lapselle: kyllä se lapseen vaikuttaa millaisessa seurassa kasvaa. Ajattelen, että naisena ymmärrän miehistä näkökulmaa paremmin kun on ollut veljiä ympärillä. Eli kyse oli myös lapsen näkökulmasta.
Meillä on ollut suht sukupuolineutraali kasvatus siinä mielessä, että mihinkään emme tuuppaa emmekä vedä mistään pois. Emme ole tehneet samaa sukupuolta olevista lapsista mitään "miniminää", tms. Emme ole ladanneet odotuksia, oletuksia tms. Saavat tehdä mistä tykkäävät. Mutta silti on myönnettävä (menkää koulun pihoille katsomaan), että yksilöllisistä eroista huolimatta edelleen se on erilaista poika- ja tyttöporukoissa.
Vierailija kirjoitti:
Tytöt on kyllä äidille läheisempiä, aikuisinakin ovat kuin ystävättäriä. Feel you. Onneksi itsellä on tyttöjä.
No huhhuh taas. Minun lähipiirissä on melkeinpä sääntönä, että aikuisilla tyttärillä menee hermot ihan välittömästi oman äitinsä kanssa. Olen perheellinen mies ja hoidan vanhan äitini asioita, koska kaksi siskoani ei tule toimeen äitini kanssa. Eivätkä tule toimeen keskenäänkään. Äitini ei ole hankala, vaan jopa liiankin hyväluontoinen ja huolehtiva. Siskoillani on räiskähtelevä tempperamentti ja heillä tuntuu olevan jatkuva konflikti aina johonkin suuntaan. Äidilleni he eivät juuri pidä yhteyttä ja pakolliset äitienpäivä- ja joulutapaamiset menee heillä lähes hampaat irvessä. Jossain määrin sama juttu on vaimollani oman äitinsä kanssa. Usein heillä puhelut päättyvät huutamiseen ja puhelu katkaistaan kesken, joko vaimoni tai hänen äitinsä toimesta. Itse tulen toimeen anoppini kanssa normaalisti.
En tosiaan tiedä mistä johtuu, mutta samantapaisia oireita on jo teini-ikäisen tyttäremme kanssa. Pääasiassa hän hoitaa keskustelut ja asiat minun kanssani. Jos vaimoni haluaa mennä hänen huoneeseen, niin tyttäreni räjähtää ja paiskaa oven kiinni. Jotenkin vaan hän ei tunnu kestävän omaa äitiään. Pojallamme (myös teini-ikäinen) ei ole samanlaista kiukkua äitiään kohtaan, vaikka usein kiistellään valvomisesta yms.
Joskus väitetään, että jos naiset olisi maailmassa johtajina, niin sodat loppuisi. Minä olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Sittenhän ne sodat vasta alkaisikin -ydinsodat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Niin sinulla ei ole lapsia ja uskot todella olevasi jotenkin harvinaisen tervepäinen kun et niitä tahdo, miksi kukaan terveesti ajatteleva tahtoisi? Kuule eiköhän aika iso osa tahdo elämäänsä vaan paljon rakkautta. Ei voi käsittää, ei? Ihmiset, jotka eivät tuota rakkauspuolta hahmota eivät kyllä tee kunniaa veloille.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Oma pikku rinsessa??
Oma tyttäreni on nyt 16-vuotias, lapsena hänellä oli lyhyt prinsessavaihe mutta sen jälkeen ei ole rinsessaa näkynyt. Tyttömäisesti hän ei todellakaan pukeudu vaan lähinnä ylisuuriin paitoihin ja farkkuihin. Meikkaaminen ei kiinnosta, yhteiskunnalliset asiat kyllä.
Kaksi poikaani ovat myös molemmat aivan erilaisia keskenään.
Ei ne lapset ole täällä täyttämässä teidän prinsessaunelmianne ja tutustu kunnolla niihin poikiisi niin huomaat että yksilöitä hekin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Vastaan tähän ulkopuolisena oman näkökulmani. Itse toivoin aina, että minulla olisi molemmat tai molempia, enkä usko tämän olevan edes kovin harvinainen toive, vaikka tällaista ei varmaan nykyään kannata missään julkisesti esittää...
Minulle kyse oli sekä omasta uteliaisuudesta. Halusin tietää millaista se olisi, millainen olisin itse, vaikuttaisiko se minuun... ym. Ja toisaalta siitä, että (ja tuskin tätä sentään kukaan kiistää) kasvuympäristöllä on merkitystä lapselle: kyllä se lapseen vaikuttaa millaisessa seurassa kasvaa. Ajattelen, että naisena ymmärrän miehistä näkökulmaa paremmin kun on ollut veljiä ympärillä. Eli kyse oli myös lapsen näkökulmasta.
Meillä on ollut suht sukupuolineutraali kasvatus siinä mielessä, että mihinkään emme tuuppaa emmekä vedä mistään pois. Emme ole tehneet samaa sukupuolta olevista lapsista mitään "miniminää", tms. Emme ole ladanneet odotuksia, oletuksia tms. Saavat tehdä mistä tykkäävät. Mutta silti on myönnettävä (menkää koulun pihoille katsomaan), että yksilöllisistä eroista huolimatta edelleen se on erilaista poika- ja tyttöporukoissa.
Mutta huolimatta näistä asioista mitä itselleen haluaa ja lapsella hankkii, miksei koskaan ajatella sen lapsen näkökulmaa? Hänen tehtävänään on keksiä teknologia, jolla saadaan siivottua sinun jälkesi ja jotenkin jäädyttää ikirouta uudelleen ja kasvattaa Amazoniin sademetsää, kohdata maapallo jota kansoittaa kymmeniä (satoja?) miljardeja ihmisiä korkealla elintasolla. Kohdata lisääntyvä terrorismin ja ydinsodan uhka, terroristien ja muiden mielenvikaisten kloonaaminen, kuivuus, tulvat ja tuhoeläinten ja tartuntatautien leviäminen myös entisiin hyvinvointivaltioihin. Töiden menettäminen tekoälylle. Kohdata kuolema ja sitä edeltävä kärsimys.
Mietin vain miten kellään on sydäntä tehdä niin rakastamalleen ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Vastaan tähän ulkopuolisena oman näkökulmani. Itse toivoin aina, että minulla olisi molemmat tai molempia, enkä usko tämän olevan edes kovin harvinainen toive, vaikka tällaista ei varmaan nykyään kannata missään julkisesti esittää...
Minulle kyse oli sekä omasta uteliaisuudesta. Halusin tietää millaista se olisi, millainen olisin itse, vaikuttaisiko se minuun... ym. Ja toisaalta siitä, että (ja tuskin tätä sentään kukaan kiistää) kasvuympäristöllä on merkitystä lapselle: kyllä se lapseen vaikuttaa millaisessa seurassa kasvaa. Ajattelen, että naisena ymmärrän miehistä näkökulmaa paremmin kun on ollut veljiä ympärillä. Eli kyse oli myös lapsen näkökulmasta.
Meillä on ollut suht sukupuolineutraali kasvatus siinä mielessä, että mihinkään emme tuuppaa emmekä vedä mistään pois. Emme ole tehneet samaa sukupuolta olevista lapsista mitään "miniminää", tms. Emme ole ladanneet odotuksia, oletuksia tms. Saavat tehdä mistä tykkäävät. Mutta silti on myönnettävä (menkää koulun pihoille katsomaan), että yksilöllisistä eroista huolimatta edelleen se on erilaista poika- ja tyttöporukoissa.
Olen mies ja en ymmärrä tätä sukupuolineutraaliutta. Mitä pahaa on siinä, että pojat ja tytöt ovat erilaisia? Omasta mielestäni sukupuolia on olemassa ja sukupuolet ovat erilaisia fyysisesti ja henkisesti -keskimäärin. Omillemme emme ole koskaan tyrkyttäneet mitään roolia. Mutta jo hyvin varhain, alle vuoden ikäisenä näkyi kiinnostuksien kohteet selvästi. Tytär kokosi suuren määrän nukkeja ja nalleja ympärilleen pinnasänkyyn, vaikka ei osannut edes kävellä. Poikaa kiinnosti moottoripyörät ja niiden äänet jo sylivauvana. Ja huom. itselläni ei ole koskaan ollut kiinnostusta mopoihin tai moottoripyöriin. Väitän, että em. asiat eivät ole opittuja ainakaan meidän lapsillamme. Varhaislapsuus meni heillä kotona, vaimoni hoitaessa heitä. Joten muilta lapsilta opittua mallia heillä ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Niin sinulla ei ole lapsia ja uskot todella olevasi jotenkin harvinaisen tervepäinen kun et niitä tahdo, miksi kukaan terveesti ajatteleva tahtoisi? Kuule eiköhän aika iso osa tahdo elämäänsä vaan paljon rakkautta. Ei voi käsittää, ei? Ihmiset, jotka eivät tuota rakkauspuolta hahmota eivät kyllä tee kunniaa veloille.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Oletpa nokkela. Kaikki eivät halua lapsia, täysin ok, mutta joillekin tämä pallo on ihana ja rakas ja hyvä paikka syntyä, elää ja kuolla.
Voit tietysti maanisen misantropisesti tehdä analyysejasi ihmisten kieroutumista ja vanhemmuuden epätäydellisyydestä ja syytellä jos jotakin jos mistäkin (sitä varten tämä foorumi on luotu) ymmärtämättä, että maailmassa on myös paljon hyvää ja myös rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Niin sinulla ei ole lapsia ja uskot todella olevasi jotenkin harvinaisen tervepäinen kun et niitä tahdo, miksi kukaan terveesti ajatteleva tahtoisi? Kuule eiköhän aika iso osa tahdo elämäänsä vaan paljon rakkautta. Ei voi käsittää, ei? Ihmiset, jotka eivät tuota rakkauspuolta hahmota eivät kyllä tee kunniaa veloille.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Oletpa nokkela. Kaikki eivät halua lapsia, täysin ok, mutta joillekin tämä pallo on ihana ja rakas ja hyvä paikka syntyä, elää ja kuolla.
Voit tietysti maanisen misantropisesti tehdä analyysejasi ihmisten kieroutumista ja vanhemmuuden epätäydellisyydestä ja syytellä jos jotakin jos mistäkin (sitä varten tämä foorumi on luotu) ymmärtämättä, että maailmassa on myös paljon hyvää ja myös rakkautta.
Väittäisin että maapallon ongelmat eivät ole mielipidekysymys. Ja vaikka olisivatkin, et voi mitenkään tietää tekemäsi uuden ihmisen ajatusmaailmaa ja mielipidettä niistä ennen kuin teet hänet. Oikeastaan vasta noin 25v päästä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytöt on kyllä äidille läheisempiä, aikuisinakin ovat kuin ystävättäriä. Feel you. Onneksi itsellä on tyttöjä.
No huhhuh taas. Minun lähipiirissä on melkeinpä sääntönä, että aikuisilla tyttärillä menee hermot ihan välittömästi oman äitinsä kanssa. Olen perheellinen mies ja hoidan vanhan äitini asioita, koska kaksi siskoani ei tule toimeen äitini kanssa. Eivätkä tule toimeen keskenäänkään. Äitini ei ole hankala, vaan jopa liiankin hyväluontoinen ja huolehtiva. Siskoillani on räiskähtelevä tempperamentti ja heillä tuntuu olevan jatkuva konflikti aina johonkin suuntaan. Äidilleni he eivät juuri pidä yhteyttä ja pakolliset äitienpäivä- ja joulutapaamiset menee heillä lähes hampaat irvessä. Jossain määrin sama juttu on vaimollani oman äitinsä kanssa. Usein heillä puhelut päättyvät huutamiseen ja puhelu katkaistaan kesken, joko vaimoni tai hänen äitinsä toimesta. Itse tulen toimeen anoppini kanssa normaalisti.
En tosiaan tiedä mistä johtuu, mutta samantapaisia oireita on jo teini-ikäisen tyttäremme kanssa. Pääasiassa hän hoitaa keskustelut ja asiat minun kanssani. Jos vaimoni haluaa mennä hänen huoneeseen, niin tyttäreni räjähtää ja paiskaa oven kiinni. Jotenkin vaan hän ei tunnu kestävän omaa äitiään. Pojallamme (myös teini-ikäinen) ei ole samanlaista kiukkua äitiään kohtaan, vaikka usein kiistellään valvomisesta yms.
Joskus väitetään, että jos naiset olisi maailmassa johtajina, niin sodat loppuisi. Minä olen kyllä jyrkästi eri mieltä. Sittenhän ne sodat vasta alkaisikin -ydinsodat.
Olet varmaan oikeassa, mutta meille naisille tämä on vaikeaa myöntää. Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen. Sukuriidoista valtaosa on naisten välisiä. Anopit, miniät, äidit, tyttäret, kälyt jne. Onko olemassa naista, jolla ei olisi edes jonkun näistä kanssa mitään ongelmia? Sen sijaan tunnen monia miehiä, jotka eivät riitele sukulaisten kanssa, saati puolison suvun. Tai oman suvun puolisoiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Niin sinulla ei ole lapsia ja uskot todella olevasi jotenkin harvinaisen tervepäinen kun et niitä tahdo, miksi kukaan terveesti ajatteleva tahtoisi? Kuule eiköhän aika iso osa tahdo elämäänsä vaan paljon rakkautta. Ei voi käsittää, ei? Ihmiset, jotka eivät tuota rakkauspuolta hahmota eivät kyllä tee kunniaa veloille.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Oletpa nokkela. Kaikki eivät halua lapsia, täysin ok, mutta joillekin tämä pallo on ihana ja rakas ja hyvä paikka syntyä, elää ja kuolla.
Voit tietysti maanisen misantropisesti tehdä analyysejasi ihmisten kieroutumista ja vanhemmuuden epätäydellisyydestä ja syytellä jos jotakin jos mistäkin (sitä varten tämä foorumi on luotu) ymmärtämättä, että maailmassa on myös paljon hyvää ja myös rakkautta.
Väittäisin että maapallon ongelmat eivät ole mielipidekysymys. Ja vaikka olisivatkin, et voi mitenkään tietää tekemäsi uuden ihmisen ajatusmaailmaa ja mielipidettä niistä ennen kuin teet hänet. Oikeastaan vasta noin 25v päästä siitä.
Minkä kokee ongelmaksi on itseasiassa suhtautumiskysymys. Toiset sopeutuvat, toiset eivät, elämä on aina ollut sillälailla armotonta. Silti ihminen voi rakastaa ja tahtoa hyvää muille.
Onko silloin väärin saada lapsi - koska pallo, ympäristötalkoot ja muiden yksilöiden paremmat utopiat, heidän ahdistuksensa? Ja jos lapsen saa on se pelkästään vanhemman väärä, vastuuton valinta, jossa ihmisen absoluuttinen narsismi konkretisoituu?
Eikä rakkaudesta voi puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Vastaan tähän ulkopuolisena oman näkökulmani. Itse toivoin aina, että minulla olisi molemmat tai molempia, enkä usko tämän olevan edes kovin harvinainen toive, vaikka tällaista ei varmaan nykyään kannata missään julkisesti esittää...
Minulle kyse oli sekä omasta uteliaisuudesta. Halusin tietää millaista se olisi, millainen olisin itse, vaikuttaisiko se minuun... ym. Ja toisaalta siitä, että (ja tuskin tätä sentään kukaan kiistää) kasvuympäristöllä on merkitystä lapselle: kyllä se lapseen vaikuttaa millaisessa seurassa kasvaa. Ajattelen, että naisena ymmärrän miehistä näkökulmaa paremmin kun on ollut veljiä ympärillä. Eli kyse oli myös lapsen näkökulmasta.
Meillä on ollut suht sukupuolineutraali kasvatus siinä mielessä, että mihinkään emme tuuppaa emmekä vedä mistään pois. Emme ole tehneet samaa sukupuolta olevista lapsista mitään "miniminää", tms. Emme ole ladanneet odotuksia, oletuksia tms. Saavat tehdä mistä tykkäävät. Mutta silti on myönnettävä (menkää koulun pihoille katsomaan), että yksilöllisistä eroista huolimatta edelleen se on erilaista poika- ja tyttöporukoissa.
Olen mies ja en ymmärrä tätä sukupuolineutraaliutta. Mitä pahaa on siinä, että pojat ja tytöt ovat erilaisia? Omasta mielestäni sukupuolia on olemassa ja sukupuolet ovat erilaisia fyysisesti ja henkisesti -keskimäärin. Omillemme emme ole koskaan tyrkyttäneet mitään roolia. Mutta jo hyvin varhain, alle vuoden ikäisenä näkyi kiinnostuksien kohteet selvästi. Tytär kokosi suuren määrän nukkeja ja nalleja ympärilleen pinnasänkyyn, vaikka ei osannut edes kävellä. Poikaa kiinnosti moottoripyörät ja niiden äänet jo sylivauvana. Ja huom. itselläni ei ole koskaan ollut kiinnostusta mopoihin tai moottoripyöriin. Väitän, että em. asiat eivät ole opittuja ainakaan meidän lapsillamme. Varhaislapsuus meni heillä kotona, vaimoni hoitaessa heitä. Joten muilta lapsilta opittua mallia heillä ei ollut.
Olen samaa mieltä, ei siinä ole mitään pahaa, että ollaan erilaisia. Moni varmasti näkee nämä "vanhanaikaiset" stereotypiat uhkana sille, ettei ihminen voi yksilönä toimia täysimääräisesti omana itsenään. Sitä itsekin kyllä vierastan. Hyvä on laajentaa sitä ahdasta näkökulmaa, että pojat nyt vaan tällaisia ja tytöt tällaisia, mutta eroavaisuuksien kieltäminen on silkkaa typeryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletetaan että saat tytön/pojan. Mitä varten hankit sen?
Nyt useampaan törmännyt jolla traumoja siitä että tullut "omistetuksi". Emo siis pitänyt poikasiaan hankittavana omaisuutena, mikä ilmennyt käytöshäiriöinä kun lapsi aikuistunut. Äiti alkanut suunnitella lapsensa elämää tämän syntymästä asti ja lueteltu listaa mitä hänneltä odotetaan (tietty ammatti, lapsenlapset). Tapasin tänään taas yhden tällaisen ja pisti miettimään paljonko niitä on.
Nyt kun aloin tarkemmin miettimään, niin mitä muuta syytä voi ollakaan, jos siis tarkoituksella hankkii. Tuskin monikaan niitä tekee "veronmaksajiksi" kun töistä käydään yhä kiristyvää kilpailua myös keinotekoisen älyn kanssa.
Vai yritetäänkö siinä hankkia sosiaalisia suhteita joita on vaikeuksia saada muuten?Niin sinulla ei ole lapsia ja uskot todella olevasi jotenkin harvinaisen tervepäinen kun et niitä tahdo, miksi kukaan terveesti ajatteleva tahtoisi? Kuule eiköhän aika iso osa tahdo elämäänsä vaan paljon rakkautta. Ei voi käsittää, ei? Ihmiset, jotka eivät tuota rakkauspuolta hahmota eivät kyllä tee kunniaa veloille.
Ottaen huomioon maapallon nykyisen tilan, miten voi kutsua rakkaudeksi tänne tekemistä? Väittäisin, että suurinta rakkautta on pistää omat tarpeensa sivuun ja ajatella sitä lasta.
Oletpa nokkela. Kaikki eivät halua lapsia, täysin ok, mutta joillekin tämä pallo on ihana ja rakas ja hyvä paikka syntyä, elää ja kuolla.
Voit tietysti maanisen misantropisesti tehdä analyysejasi ihmisten kieroutumista ja vanhemmuuden epätäydellisyydestä ja syytellä jos jotakin jos mistäkin (sitä varten tämä foorumi on luotu) ymmärtämättä, että maailmassa on myös paljon hyvää ja myös rakkautta.
Väittäisin että maapallon ongelmat eivät ole mielipidekysymys. Ja vaikka olisivatkin, et voi mitenkään tietää tekemäsi uuden ihmisen ajatusmaailmaa ja mielipidettä niistä ennen kuin teet hänet. Oikeastaan vasta noin 25v päästä siitä.
Minkä kokee ongelmaksi on itseasiassa suhtautumiskysymys. Toiset sopeutuvat, toiset eivät, elämä on aina ollut sillälailla armotonta. Silti ihminen voi rakastaa ja tahtoa hyvää muille.
Onko silloin väärin saada lapsi - koska pallo, ympäristötalkoot ja muiden yksilöiden paremmat utopiat, heidän ahdistuksensa? Ja jos lapsen saa on se pelkästään vanhemman väärä, vastuuton valinta, jossa ihmisen absoluuttinen narsismi konkretisoituu?
Eikä rakkaudesta voi puhua.
En kutsuisi vääräksi. Enemminkin olen kiinnostunut kuulemaan miten muut vauvakuumeiset selittelevät tämän itselleen niin että voivat lopulta tehdä sen mitä itse haluavat.
Näin ihmisten tekevän näin Kiinassa. Aluksi tuijotin pitkään, mutta kun näkyyn tottui muutamassa kuukaudessa en tuijottanut enää.