Lue keskustelun säännöt.
En kestä lastani! :'(
27.08.2013 |
Minulla on kohta 10-v poika ja minun on vaikea sietää sitä, että poika on juuri se luokaltaan, joka jää ilman kaveria, pyörii kotona pikkuveljen kanssa iltapäivät jne. Luokkakavereilla on omat menonsa koulun jälkeen ja poikaa ei oteta niihin mukaan eikä poika enää edes kauheasti kenellekään soittele ja kysele kaveria, kun ei kenellekään kuitenkaan sovi. Välitunneilla kai pääsee mukaan leikkeihin, kun opettaja pitää niin kovaa jöötä, että kaikki on otettava leikkeihin. Koulun jälkeen ketään ei kiinnosta. Ja jos joskus kiinnostaakin niin vain silloin, kun meillä saa pelata pleikalla tms. Poikani on tosi ujo, arka ja nössö, kuka sellaisen kanssa haluaa olla? Ei kukaan, se on totuus tänä päivänä ja minun äitinä vaikea niellä. Surettaa, että hänen elämä tulee olemaan tällaista paskaa; olla aina se jonka seura ei kelpaa jne. Harrastuksissa ihan sama juttu, ei ketään kiinnosta. Mitä toivoa on lapsella, joka jää laumasta, ei mitään. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee toisia selviytyäkseen. Uskon, että tästä tulee seuraamaan mt-ongelmia, masennusta, ehkä päihteitä, angstinen elämä vailla iloa. Harmittaa lapsen puolesta, ei hän ole pyytänyt päästä syntymään tähän maailmaan ja kärsii nyt sitten. Minä olen äitinä menettänyt toivoni enkä jaksaisi enää millään tehdä töitä tämän asian eteen.
Kommentit (44)
Lapsesi suurin ongelma taitaa olla kammottava äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan äitinä tämä on suurimpia huoliani ja joskus mietin, että jos näin käy, niin lapsi olisi kannattanut jättää tekemättä.
Ei mikään uusi harrastus tms. auta. Vika on lapsessa kuten ap toteaakin. Jos koulussa ei ole kavereita eikä harrastuksissa niin sitten lapsessa on jotain vikaa, ei ympäristössä tai muissa lapsissa/aikuisissa.
Eikö kukaan kertonut, ettet saa valita, millainen lapsi sinulle tulee? Jos ei ole valmis myös nössöön lapseen, kannattaa koko arpajaiset jättää väliin.
Ei kaikki lapset halua kovasti muiden seuraa, koulussa näkeminen riittää. Näin meillä suurimmaksi osaksi. Halutessaan saa seuraa mutta viihtyy paljon kotona.
Nyt tekee läksyjään. Kohta lähdetään yhdessä lenkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy tarkentaa, lapseni ei ole nössö vaan erittäin päämäärätietoinen ja vastuullinen.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 15:56"]
Ei kaikki lapset halua kovasti muiden seuraa, koulussa näkeminen riittää. Näin meillä suurimmaksi osaksi. Halutessaan saa seuraa mutta viihtyy paljon kotona.
Nyt tekee läksyjään. Kohta lähdetään yhdessä lenkille.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 15:56"]
Ei kaikki lapset halua kovasti muiden seuraa, koulussa näkeminen riittää. Näin meillä suurimmaksi osaksi. Halutessaan saa seuraa mutta viihtyy paljon kotona.
Nyt tekee läksyjään. Kohta lähdetään yhdessä lenkille.
Ap:lla kai ongelma on se, että lapsi ei saa seuraa, vaikka haluaisi. Sinulla ei ilmeisesti ole vastaavaa pulmaa oman kullanmurusi kanssa?
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 15:56"]
Eikö kukaan kertonut, ettet saa valita, millainen lapsi sinulle tulee? Jos ei ole valmis myös nössöön lapseen, kannattaa koko arpajaiset jättää väliin.
[/quote]
Taas tätä paskaa. Kukaan ei voi etukäteen valmistautua elämässään tuleviin ongelmiin.
Älä huoli, kyllä arasta, ujosta ja erilleen jäävästä lapsesta voi tulla vielä ihan mitä vain. Minulla ei ollut edes kannustavia vanhempia vaan kotiolotkin olivat syvältä, mutta silti olen tällä hetkellä esimiesasemassa, minulla on perhe ja sen verran hyviä ystäviä kun olen elämääni halunnut. Olen alle 30v nainen.
Itse sain ystävän yläasteella ja sen jälkeen minulla on oli koulukavereita se muutama, joiden kanssa synkkasi. Ala-asteella en päässyt välitunneilla edes leikkeihin mukaan vaan olin kiusattu. Iltaisin leikin kotona 4v nuoremman siskon kanssa :) Minun äitini inhosi minua, mutta siksi, että muistutan enemmän isääni, kuin häntä.
Koita olla kuitenkin kannustava äiti, että lapselle kehittyisi jonkunlainen itsetunto. Se auttaa tulevaisuudessa eteenpäin. Onko teillä ketään perhetuttuja, joilla olisi suht saman ikäisiä lapsia? Käykää kyläilemässä, että poikasi saa ainakin näiden tuttujen kanssa touhuta, niitä positiivisia kokemuksia muista ihmisistä.
Ja ota huomioon, että introvertit ihmiset syntyvät sellaisiksi, eikä sitä ominaisuutta voi kouluttaa / pakottaa itsestään pois vaikka kuinka haluaisi. Lapsesi on syytön tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin muksuna juuri yllä kuvailemasi lapsen tyyppinen. Eipä niitä kavereita vielä amiksessakaan kauhean paljoa ollut, päin vastoin koko opiskeluaikani kärsin ala-asteelta amiksen viimeiselle pahasta koulukiusaamisesta, mutta hienosti olen silti elämässä pärjännyt. Päihteitä en käytä, masennusta ei normaalia ihmistä enempää ole ollut ja hyvä ystäväpiiri löytyy nykyään ympäriltä. Ammattikin löytyy sosiaaliselta alalta ja perhettäkin jo jonkin verran. Mua kauhistuttaa enemmänkin se, jos äiti on tuollainen laholatva!
jos poika on luonteeltaan ujo, niin sille ei oikein voi mitään. Tietenkin jos jo varhain huomaa, että lapsi on tosi herkkä, niin antaa sille vaan paljon virikkeitä ja kehuu aina kun onnistuu, tuommoiset ujot tarvitsevat paljon kannustusta nääs. Vie poika jonnekin carting radalle yms uuden harrastuksen pariin, jossa tapaa ihmisiä, mutta ei tarvitse olla koko ajan ryhmässä?
T: mestari psykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 16:00"]
Taas tätä paskaa. Kukaan ei voi etukäteen valmistautua elämässään tuleviin ongelmiin.
[/quote]
Totta kai voi. Jos tietää, että omista toiveista poikkeava lapsi ahdistaa todella paljon, kannattaa pitää ehkäisystä huolta. Niitä lapsia ei nimittäin ole mikään pakko tehdä.
Voisiko olla ettei tämä asia ole lapselle niin iso ongelma kuin sinulle? Murehtiiko hän tätä asiaa? Ota huomioon, että lapsuus on aika lyhyt vaihe, ainakin meillä päin nössöt entiset pojat olivat miehinä niitä, jotka hankkivat parhaimmat ammatit ja saivat kauneimmat puolisot...! Pitkäjänteisyyttä siis, ja muista suhteuttaa asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sun lapsessasi ole mitään vikaa, muista se ekana. Eikä hänen elämänsä ole pilalla, muista sekin. Ujolla, aralla ja kaverittomallakin voi olla hyvä elämä edessään ihan siinä missä muillakin lapsella. Rohkaise lastasi, mutta älä painosta. Jos muun maailman mielestä lapsesi ei sovi muottiin, niin sille et voi mitään, mutta älä itse pakota häntä siihen sopimaan tai ole pettynyt häneen ellei hän siihen sovi. Yksikin aikuinen (sinä) joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, vaikka olisikin erilainen kuin muut, auttaa lastasi selviytymään tästä elämästä. Kysy lapseltasi mistä hän pitää ja millaisessa seurassa viihtyy, ja aloittakaa vaikka harrastus jossa tapaa samanluonteisia lapsia esim.erilaiset taideharrastukset. Lapsellasi voi olla huono itsetunto ja tämän takia vaikea saada kavereita, eli ei siis sen takia että lapsessasi olisi jokin vika, ja itsetuntoaan voit kohottaa kannustamalla ja tukemalla lastasi olemaan oma itsensä (ei siis kannustaa häntä sopeutumaan siihen muottiin mihin ei sovi eikä tarvitsekaan sopia).
Tilanne ahdistaa minua aivan hirveästi ja se kääntyy aina siihen, että en tahdo kestää lastani. Tämä puolestaan johtuu siitä, että pelkään syvästi, että lapsesta tulee kiusattu, elämä on yhtä helvettiä jne. Itse olen ollut samanlainen arka ja ujo. Minua on kiusattu niin kauan kuin muistan. Lapsuudessa kaverit kiusasi, ei ehkä mitään graavia mutta sellaista, että herkkänä otin kaiken itseeni. Sitten ala-asteella alkoi 5-luokalla päivittäinen kiusaaminen (nimittely) jota kesti 7-luokalle. Pelkään saman toistuvan oman lapsen kohdalla. Pojalla on kavereita ja luokkakavereitakin käy, mutta usein vain silloin, kun meillä saa pelata. Melkein joka päivä käy joku kaveri, mutta usein tähän liittyy se, että kukaan muu ei ole kotona ja on tyydyttävä meidän pojan seuraan.
Tiedän, että olen laholatva ja kammottava äiti niin kuin jotkut tuossa ylempänä totesikin. En vain mahda omalle ahdistukselleni mitään ja sille hirveälle huolelle, että miten oma lapsi pärjää tässä kovassa maailmassa.
t. ap
Jos tuo ujous on tullut jo geeneissä, eikä siihen olla sen kummemmin puututtu, niin eipä tilanteelle voi mitään. 10v on kumminkin jo sen vertaa "vanha", että eipä sitä luonnetta noin vaan muuteta. Harrastuksiin vaan, mieluiten semmoisiin jossa voi itse kehittyä eikä tartte mennä joukkueen mukana.
T: Mestari psykologi taas
Ap,
ehkä se ahdistuksesi johtuukin niistä omista kokemuksistasi. Poikasi tilanne saa sinut mielessäsi palaamaan niihin omiin lapsuuden ahdistuksiisi ja nyt vain yhdistät sen tunteen poikaasi..? Yritä järkeillä asiaa tältä kannalta? Ei poikasi kuulosta mitenkään ongelmallisen yksinäiseltä kuitenkaan.
[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 16:11"]
Yksikin aikuinen (sinä) joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on, vaikka olisikin erilainen kuin muut, auttaa lastasi selviytymään tästä elämästä.
[/quote]
Ylle on kirjoitettu tärkein. SINÄ omalla asenteellasi ratkaiset, millainen lapsesi tulevaisuus on. Sinun tehtäväsi ei ole tehdä lasta tietoiseksi virheistään, vaan hyväksyä hänet sataprosenttisesti, ja ei pelkästään hyväksyä, vaan rakastaa häntä sellaisenaan. Sillä tavalla voit vahvistaa ja rohkaista hänen itseluottamustaan, et millään vippaskonsteilla.
osta kaikki uusimmat ja parhaimmat pelit ja tarjoo energiajuomaa, niin eiköhän poikia ala ramppaamaan kylässä koko ajan.
Entä joku kerho tai muu harrastus, josta voisi löytää kavereita?