Suomalaiset rakenteli hirsitaloja jo 10000 vuotta sitten
Siinäpä pakkoruotsittajille pähkäiltävää. Virallisen totuuden mukaanhan täällä vain öristiin maakuopissa, kunnes ruotsalaiset toivat sivistyksen muutama vuosisata sitten.
” Etelä-Karjalassa tehdyt löydökset viittaavat siihen, että hirsirakenteita olisi käytetty Suomessa jo yli 10 000 vuotta sitten.”
Kommentit (89)
Jääkausi loppui 13-10000 vuotta sitten, eli ei ollut vielä puita, mistä rakennella.
Päivän paras uutinen. Ei ihme, että Euroopan älykkäin kansa on rakentanut yli 10000v mökkejä.
Mahtava uutinen. Myös Kainuussa löytyy koko ajan kaikkea jota siellä "ei pitänyt" olla.
Jos sitä rahaa löytyy kulttuuriin muillakin kuin ruotsinkielisillä säätiöillä, pliis rahoitusta kaivauksiin ja oikean Suomen muinaisuuden löytämiseen. Tarpeeksi kauan on kuultu tätä ruotsalaisten valehistoriaa.
Vierailija kirjoitti:
No ne tuskin olivat nykysuomalaisia, jotka tulleet Suomenniemelle vasta 3000 v sitten.
No näköjään tämä juuri osoitettiin valeeksi.
Savukosken Sokli on ollut noihin aikoihin vilkas risteys, jossa on ilmeisesti ollut kulkijoita moneen suuntaan. Koiria on syöty sielläkin, nykyaasialaisten tapaan.
10 000 vuotta sitten hirsitalotarpeet saattoivat olla vähissä, mutta vielä vähemmän oli asumiskelpoisia luolia niin kuin eräissä muissa paikoissa. Terästä ja betonia ei ollut vielä ollenkaan. Veikkaisin, että ensimmäisen jääkauden jälkeen näilel seuduille vaeltaneet ihmiset rakentelivat eläinten taljoista jonkinlaisia kotia ja jurttia niin kuin nykyäänkin paimentolaiset. Ei mitenkään sattumaa, että monien suomalaisten perinnekoirien mieleisintä riistaa on vieläkin turkiseläimet, myös supi vaikka se on uudempi tulokas.

Kajaanissahan on ollut LINNA, koska siellä on ne linnanrauniotkin! Kai olet kuullut maankohoamisesta joskus?
"Luontokohteet tutuksi" sivu 168 kertoo hyvin siitä. "Maan kohoaminen on voimakkainta Perämeren alueella, näin ollen muutokset rantamaisemassa ovat huomattavia." Kajaani puolestaan on vedenjakajan toisella puolella ja siellä ne vedet laskee kai naapurin puolelle?
Vierailija kirjoitti:
Savukosken Sokli on ollut noihin aikoihin vilkas risteys, jossa on ilmeisesti ollut kulkijoita moneen suuntaan. Koiria on syöty sielläkin, nykyaasialaisten tapaan.
10 000 vuotta sitten hirsitalotarpeet saattoivat olla vähissä, mutta vielä vähemmän oli asumiskelpoisia luolia niin kuin eräissä muissa paikoissa. Terästä ja betonia ei ollut vielä ollenkaan. Veikkaisin, että ensimmäisen jääkauden jälkeen näilel seuduille vaeltaneet ihmiset rakentelivat eläinten taljoista jonkinlaisia kotia ja jurttia niin kuin nykyäänkin paimentolaiset. Ei mitenkään sattumaa, että monien suomalaisten perinnekoirien mieleisintä riistaa on vieläkin turkiseläimet, myös supi vaikka se on uudempi tulokas.
Vuosi sitten - tasan! - on siitä uutisoitu tämä:
"Museovirasto on aloittanut Savukosken Soklin kaivosalueella sijaitsevien arkeologisten kohteiden kaivaukset, kertoo Museovirasto tiedotteessa. Elokuun alussa alkaneet tutkimukset kestävät syyskuun loppuun saakka. Ne todennäköisesti jatkuvat vielä vuonna 2020.
Museoviraston mukaan kyseessä on yksi suurimmista esihistoriallisten kohteiden kaivaushankkeista tällä vuosituhannella. Yleensä isompia kaivauksia on tehty kaupunkiarkeologisilla kohteilla.
Ensi vaiheessa kaivauksia tehdään 12 muinaisjäännöksellä, jotka ovat lähinnä kivi- ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja ja pyyntikuoppakohteita. Kohteiden joukossa on muun muassa yksi Lapin vanhimmista kivikautisista asuinpaikoista, joka on saatujen ajoitustulosten perusteella noin 10 000 vuoden ikäinen.
Tutkimuksen toteuttaa Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut. Kustannuksista vastaa Yara Suomi."
Vierailija kirjoitti:
Jääkausi loppui 13-10000 vuotta sitten, eli ei ollut vielä puita, mistä rakennella.
Aika ilmeisesti tämäkään ei nyt pidä paikkaansa.
Mutta meillähän on hävettävän nuori kansa ja kehittymätön kulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne tuskin olivat nykysuomalaisia, jotka tulleet Suomenniemelle vasta 3000 v sitten.
No näköjään tämä juuri osoitettiin valeeksi.
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2018/10/11/risto-isomaki-viiden-…
Ootkos lukenut tuon kirjan?
Ootkos käynyt Kierikissä? Risto Isomäki kävi ja sen jälkeen "kaikki" muuttui:-)
Koko ajan löytyy enemmän miekkoja ja muuta tavaraa alueilta joissa muka ei ole ollut asutusta ennen kuin ruotsalaiset tuli.
Vierailija kirjoitti:
Koko ajan löytyy enemmän miekkoja ja muuta tavaraa alueilta joissa muka ei ole ollut asutusta ennen kuin ruotsalaiset tuli.
Todistaa vain, että ruotsalaiset asuttivat Suomen rannikkoa aikaisemmin kuin luultiin. Suomalaisistahan ei ollut muuhun kuin lymyilemään metsissä ja mätkimään toisiaan kirveellä päähän aina, kun purossa lillui lastu.

Onkohan kaikkien niiden puron varsille murhattujen mökinrakentajien jäännöksiä koskaan löydetty?
Samanlainen fakenews kuten se että Suomessa muka viljeltiin tattaria 7000 vuotta sitten vaikka oikeasti Suomessa maanviljely alkoi noin 2500 vuotta sitten eikä siitepölyt kerro mitään maanviljelyn leviämisestä. Odotan että kansainvälinen vertaisarviointi kumoaa tämänkin väitteen. Ne palat "hirsistä" on todennäköisesti peräisin jostain sen risumajan vieressäsi kasvaneesta puusta.
Ruotsalaiset ovat pyrkineet tuhoamaan kaikki merkit suomalaisten kulttuurista ja ryöstivät pääkallojakin haudoista kun yrittivät todistaa suomalaiset lyhytkalloisiksi ali-ihmisiksi. Pettymys oli suuri kun kallot olivat pitkiä ja nyt ne vielä kieltäytyvät palauttamasta kallot ettei niitä saada kunniallisesti haudattua.
Siinä on kyllä kammottava kansa meillä länsinaapurina. Katkeria, ylimielisiä kiusaajaihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ajan löytyy enemmän miekkoja ja muuta tavaraa alueilta joissa muka ei ole ollut asutusta ennen kuin ruotsalaiset tuli.
Todistaa vain, että ruotsalaiset asuttivat Suomen rannikkoa aikaisemmin kuin luultiin. Suomalaisistahan ei ollut muuhun kuin lymyilemään metsissä ja mätkimään toisiaan kirveellä päähän aina, kun purossa lillui lastu.
Eipä sinustakaan täällä ole muuhun kuin haukkumaan muita.
Harmi että puutalot ja -esineet ja tuohelle kirjoitetut dokumentit on tuhoutuneet. Novgorodista on löytynyt tuohelle tehty kirje joka on ilmeisesti suomea, riimuilla?
Tätä aina ihmettelen, että Helsingissä ja Turussa kaivetaan jotain 1700-luvun ja keskiajan torikivetyksiä, kun meidän muinaisuus on ihan tutkimatta. Kiitos Yara!
Vierailija kirjoitti:
Tätä aina ihmettelen, että Helsingissä ja Turussa kaivetaan jotain 1700-luvun ja keskiajan torikivetyksiä, kun meidän muinaisuus on ihan tutkimatta. Kiitos Yara!
No tutki.