Kun pidät puoliasi etkä "ole kynnysmatto", niin mistä tiedät että se on oikein, etkä vain olekin hankala ihminen?

Hyvä kysymys.

Onko ongelmia useiden kanssa? Onko enemmän ongelmia ja ristiriitoja kuin rauhaa ja harmoniaa? Onko pakko saada kaikessa läpi juntattua oma tahto, vai tuletko jossain vastaan? Onko ne missä "tulet vastaan" itsellesi lopulta aika välinpitämättömiä asioita, vai teetkö aidosti kompromisseja?

Itse ainakin huomasin, että on helpompaa itselle kun ei jatkuvasti nipota kaikesta.

Ole rauhallinen ja suunnitelmallinen.

No sehän tässä se ongelma onkin. Missä menee raja? Olen ylikiltteydestä kärsinyt ja haluan pitää rajani, mutta en olla mikään mulkvisti. Vieläpä monesti niin, että ympäristö on jotenkin tottunut tai muuten vaan olettaa mun olevan kiltti ja saattaa jopa suuttua jos en suostu johonkin. Joiden muiden kohdalla sama kieltäytyminen samoille ihmisille on täysin ok. Todella ärsyttävää. Varmaan pitää vaan heittäytyä reilusti mulkvistiksi ja olla välittämättä kenenkään mielipiteestä. Varmaan karsii lähipiiriä mutta oliko ne oikeasti sit sen arvoisia?

Vierailija kirjoitti:

No sehän tässä se ongelma onkin. Missä menee raja? Olen ylikiltteydestä kärsinyt ja haluan pitää rajani, mutta en olla mikään mulkvisti. Vieläpä monesti niin, että ympäristö on jotenkin tottunut tai muuten vaan olettaa mun olevan kiltti ja saattaa jopa suuttua jos en suostu johonkin. Joiden muiden kohdalla sama kieltäytyminen samoille ihmisille on täysin ok. Todella ärsyttävää. Varmaan pitää vaan heittäytyä reilusti mulkvistiksi ja olla välittämättä kenenkään mielipiteestä. Varmaan karsii lähipiiriä mutta oliko ne oikeasti sit sen arvoisia?

Todellakin on sen arvoista. Ihana toi, reilusti mulkvisti.

No jos yhteisössä, jonka jäsen olet, on joku, jonka pillin mukaan mennään aina täysin. Ja provosoimattomasti tuot esiin, että teet toisin tai haluat tehdä toisin ja sinut leimataan sen vuoksi hankalaksi, on ihan mahdollista että on henkilö, joka käyttää valtaansa väärin, jos joistain asioista ei voida neuvotella ja huomioida erilaisia mielipiteitä. Ainakin tätä voi epäillä, jos kyseessä on suku, kaveriporukka, harrastusporukka. Siis olettaen, että joku on hyvin kyseenalaistamattomassa, suorastaan autoritaarisessa valta-asemassa, jota ei saa horjuttaa.

 Mutta toisaalta voi miettiä, miksi asettuu itse poikkiteloin, mistä syystä se on itselle tärkeää ja ovatko ne asiat sen arvoisia, että kannattaa. Mikä on siis toisen pillin mukaan menemistä ja kynnysmattona olemista ja mikä samanlainen käytös taas jollekin toiselle on taas tavallista vuorovaikutusta, toisen kuuntelua, joustamista ilman ajatusta, että on toisen vallan alla.

Vierailija kirjoitti:

No sehän tässä se ongelma onkin. Missä menee raja? Olen ylikiltteydestä kärsinyt ja haluan pitää rajani, mutta en olla mikään mulkvisti. Vieläpä monesti niin, että ympäristö on jotenkin tottunut tai muuten vaan olettaa mun olevan kiltti ja saattaa jopa suuttua jos en suostu johonkin. Joiden muiden kohdalla sama kieltäytyminen samoille ihmisille on täysin ok. Todella ärsyttävää. Varmaan pitää vaan heittäytyä reilusti mulkvistiksi ja olla välittämättä kenenkään mielipiteestä. Varmaan karsii lähipiiriä mutta oliko ne oikeasti sit sen arvoisia?

Monilla kilteillä on se ongelma, että kun sitten lopulta vetävät rajat, niin se itseilmaisu ei ole selkeää tai ollaan todella töykeitä ja tylyjä. Ikään kuin tarvitaan suuttumus sinne pohjalle että saadaan kakaistua se ei.

Onko tästä kyse?

Ei normaalisti tarvitse olla mikään mulkvisti asettaessaan rajojaan.

Vierailija kirjoitti:

No sehän tässä se ongelma onkin. Missä menee raja? Olen ylikiltteydestä kärsinyt ja haluan pitää rajani, mutta en olla mikään mulkvisti. Vieläpä monesti niin, että ympäristö on jotenkin tottunut tai muuten vaan olettaa mun olevan kiltti ja saattaa jopa suuttua jos en suostu johonkin. Joiden muiden kohdalla sama kieltäytyminen samoille ihmisille on täysin ok. Todella ärsyttävää. Varmaan pitää vaan heittäytyä reilusti mulkvistiksi ja olla välittämättä kenenkään mielipiteestä. Varmaan karsii lähipiiriä mutta oliko ne oikeasti sit sen arvoisia?

Ylikiltistä mulkvistiksi? No, onhan sekin vaihtoehto tietysti. Mutta varmaan parempi, vaikka kenties työläämpi, olisi varmaan hakea niitä rajoja ja oppia tunnistamaan se raja.

Mitä mieltä?

Aina kun uskaltaa pitää puoliaan, joutuu hankalan ihmisen maineeseen. Siitä ei pidä välittää jos on kyse sinun elämästäsi ja asioista jotka eivät aiheuta muille hankaluuksia. Kyllä siihen totutaan. Joillakin ihmisillä on tarve kontrolloida muiden elämää vaikka heillä ei ole siihen mitään oikeutusta. On hyvä kasvattaa itsevarmuuttaan etteivät nämä hypi silmille. Vanhemmiten se on helpompaa.

Sinun pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Itsellesi äärimmäisen tärkeät asiat ovat niitä joista et tingi tuumaakaan. Itsellesi tärkeistä asioista voit tehdä pieniä kompromisseja ja vähemmän tärkeistä isompia kompromisseja. Monet asiat arjessa ovat kuitenkin lopulta kategoriaa "ihan sama" ja niissä voit antaa periksi niin paljon kuin haluat.

Oleellista ei siis ole se että pidät pääsi aina vaan että pidät sen oikeissa asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sehän tässä se ongelma onkin. Missä menee raja? Olen ylikiltteydestä kärsinyt ja haluan pitää rajani, mutta en olla mikään mulkvisti. Vieläpä monesti niin, että ympäristö on jotenkin tottunut tai muuten vaan olettaa mun olevan kiltti ja saattaa jopa suuttua jos en suostu johonkin. Joiden muiden kohdalla sama kieltäytyminen samoille ihmisille on täysin ok. Todella ärsyttävää. Varmaan pitää vaan heittäytyä reilusti mulkvistiksi ja olla välittämättä kenenkään mielipiteestä. Varmaan karsii lähipiiriä mutta oliko ne oikeasti sit sen arvoisia?

Monilla kilteillä on se ongelma, että kun sitten lopulta vetävät rajat, niin se itseilmaisu ei ole selkeää tai ollaan todella töykeitä ja tylyjä. Ikään kuin tarvitaan suuttumus sinne pohjalle että saadaan kakaistua se ei.

Onko tästä kyse?

Ei normaalisti tarvitse olla mikään mulkvisti asettaessaan rajojaan.

Ja myös se että he saattavat alkaa pitämään päänsä ihan todella triviaaleissa asioissa joissa voisi tehdä kompromisseja ihan ilman että tulee millään lailla jyrätyksi.

Tuollaisella ylikiltillä on varmaan se ongelma, että on jo vuorovaikutus mennyt ihmisten kanssa väärälle raiteelle. Eli koska itse kaipaa toisten hyväksyntää, on monesti suostunut sellaiseen, johon normaali-itsetuntoinen olisi kieltäytynyt. Tästä tulee kierre: tuolta, jolta kysyttiin, mutta kieltäytyi, ei enää odoteta kiltteyttä. Kun taas kiltti kiemurtelee sen kanssa, että ajattelee, että ihmiset eivät pidä hänestä, jos hän ei suostu johonkin. Hän saa ympärilleen vääränlaisia ihmisiä. Kun alkaa laittamaan rajojaan, on äänensävyssä myös aitoa vihaisuudentunnetta, kun on ymmärtänyt, että jotkut ovat käyttäneet kiltteyttä hyväksi.

Kun näet ja kuulet jonkun toisen pitävän puoliaan, pidätkö häntä "pikkumaisena, hankalana ihmisenä, helposti hermostuvana"? Ota mallia niistä ihmisistä, jotka onnistuvat pitämään puolensa ilman, että ovat pikkumaisia, hermostuvia jne.

Minulla itsellänikin on taipumusta ylikiltteyteen ja olen pohtinut samaa kysymystä. Hyvä perusperiaate on, että ei tule välittää siitä, pitääkö joku ehkä hankalana ihmisenä, kun esim. kieltäytyy jostain pyynnöstä. Tulee keskittyä vain siihen, haluaako suostua pyyntöön, onko itsellä voimia ja aikaa suostua siihen tai näkeekö asian niin arvokkaana, että haluaa tehdä sen, vaikkei se lähtökohtaisesti tuntuisikaan houkuttelevalta. 

Ei ole vaarallista tulla nähdyksi hankalana ihmisenä joskus. 

Sama ongelma:/ Kun vihdoin aikuisena yrittää pitää rajoistaan kiinni, tulee aina syyllisyys jälkeenpäin, kun niin teen ja mietin meninkö sanoissani jo liian pitkälle/kieltäydyinkökin vain kieltäytymisen ilosta jostakin jne. Taustalla useita narskujen vallan alla hyppimisiä ja yhä taistelen sitäkin vastaan. Yllättäen nämä narskuimmat suivaantuvat näistä rajojen asetteluista, ja heille kyllä mielestäni pitääkin sanoa jämäkästi tai ennemin jopa tylystikin, eivät usko muuten vaan jankkaavat ja huutavat vaan itse yhä päälle ja yrittävät saada kontrollinsa alle taipumaan..

"Hankala ihminen" = ei vastaa hankalaksi nimittäjän odotuksia.

Pitää miettiä ovatko ne odotukset kohtuullisia. Onko kohtuullista, että sun odotetaan toimivan tavalla x? Onko se jotain mitä voi odottaa keltä tahansa samassa tilanteessa? Kohtuullista ei ole ainakaan se, että sulta vaaditaan enemmän kuin muilta (ellei muilla ole oikeasti rajoitteita, joiden takia eivät kykene samaan).

AH! Tätä olen miettinyt itsekin kun olen pyrkinyt liiallisesta kiltteydestäni eroon.

Olen ajatellut, että kun olen ystävällinen ja kohtelias, ei kenelläkään ole nokankoputtamista jos esim. kieltäydyn jostakin, jonka koen olevan itselleni rasite.

En myöskään yksinkertaisesti enää katsele ikäviä ihmisiä (esim. hyväksikäyttäviä entisiä ystäviä) ja olen pystynyt niitä karsimaan rankalla kädellä, sillä ei enää yksinkertaisesti kiinnosta mitä ajattelevat loittonemisestani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sehän tässä se ongelma onkin. Missä menee raja? Olen ylikiltteydestä kärsinyt ja haluan pitää rajani, mutta en olla mikään mulkvisti. Vieläpä monesti niin, että ympäristö on jotenkin tottunut tai muuten vaan olettaa mun olevan kiltti ja saattaa jopa suuttua jos en suostu johonkin. Joiden muiden kohdalla sama kieltäytyminen samoille ihmisille on täysin ok. Todella ärsyttävää. Varmaan pitää vaan heittäytyä reilusti mulkvistiksi ja olla välittämättä kenenkään mielipiteestä. Varmaan karsii lähipiiriä mutta oliko ne oikeasti sit sen arvoisia?

Monilla kilteillä on se ongelma, että kun sitten lopulta vetävät rajat, niin se itseilmaisu ei ole selkeää tai ollaan todella töykeitä ja tylyjä. Ikään kuin tarvitaan suuttumus sinne pohjalle että saadaan kakaistua se ei.

Onko tästä kyse?

Ei normaalisti tarvitse olla mikään mulkvisti asettaessaan rajojaan.

Ja myös se että he saattavat alkaa pitämään päänsä ihan todella triviaaleissa asioissa joissa voisi tehdä kompromisseja ihan ilman että tulee millään lailla jyrätyksi.

Tiedättekös, tämä on erittäin yleistä ihmisillä, jotka vasta opettelevat vetämään rajoja. Aluksi ei välttämättä yksinkertaisesti osaa tunnistaa, että missä menee yli. Lopulta raja alkaa hahmottua ja palataan kultaiseen keskitiehen. :)

Rajan vetämistä kannattaa ihan tietoisesti harjoitella. Olla ihan korostetun rauhallinen kun sanoo ei. Sanoo vaikka aivan samoin sanoin ei uudelleen ja uudelleen, aivan rauhallisesti.

Vaikka äiti sanoo "tule viemään minua lauantaina paikkaan x"

Vastaus, "ei nyt onnistu, pyydä siskoa"

"No kyllä minun pitää päästä" (Sama vastaus)

"Ei sulla nyt voi olla mitään niin tärkeää" (Sama vastaus)

"Olet sitten itsekäs lapsi, kun sinä olit pieni niin..." (Sama vastaus)

Ja tässä kohtaa lähdet pois tai lopetat puhelun asiallisesti, "mun täytyy nyt mennä, heippa"

Harjoittelee muutaman vastauksen ja tietoisesti ei selitä yhtään miksi ei, koska se ei kellekään kuulu. Itse tietää, että ihan vaikka kun ei huvita. Se on tarpeeksi hyvä syy.

Ihmisellä on oikeus kieltäytyä eikä sellainen ole hankala ihminen. Hankala ja vaativa on se, joka alkaa silti tivaamaan ja pyytää perusteluja ja haukkuu itsekkääksi kun ei saa hyväksi käytettyä.

Jos joku on sitä mieltä että olet hankala, hän ehkä tarkoittaa, että häntä ärsyttää kun et tee mitä hän haluaa.

Ei siitä pidä välittää vaan tehdä vaan mitä itse aikoikin.