Mä en tajua ihmisiä, jotka hommaa itselleen sopimattoman koiran.
Tarkoitan esim.:
Vaikeaa reumaa sairastava yksin asuja hommaa itselleen aktiivisen koiran, joka vaatii paljon liikuntaa ja aivotyöskentelyä, ei riitä, että koiran vie lyhyille lenkeillä.
Tai
Vanhempi ihminen hommaa itselleen tanskandogin.
Tai
Ekaa koiraa hommaavat hankkivat itselleen rotikan, dobberin, dogon, mastiffin tms. vaativan ja haastavan rodun.
Ja sitten ollaankin kirjaimellisesti kusessa, kun omat rahkeet ei riitä ja koira on korttelin terroristi.
Tunnen yhden ihmisen, jolla on sellainen sairaus, että hänen on vaikea liikkua, jos sairaus on pahana ym. Ja joka sitten meni hankkimaan kaksi paimenkoiraa. Toinen on vielä suht ok rotu, ei vaadi niin "paljoa" työtä ollakseen tyytyväinen, mutta tuo toinen taas.. Jaksan oikeasti ihmetellä, miten kasvattajat myyvät kyseistä rotua kaupunkioloihin, kun koira on kuitenkin Suomessakin suurimmaksi osaksi TYÖkoira. Ja rodulle ei todellakaan riitä se, että se viedään aamulla pitemmälle lenkille ja illalla sitten pikalenkille tai puistoon.
Koiran pitäisi saada kunnon aivotyöskentelyä, päästä esim. agilityyn tms. purkamaan energiaa, muuten käsissä on räkyttämisellään naapureita terrorisoiva otus.
Ja niinpä se tästäkin on tullut samanlainen. Haukkuu, haukkuu, haukkuu, haukkuuuuuuu ja sählää ja hyppii.
Moni on sanonut, että voisi ottaa koiran mukaan esim. agikentälle, kun menee oman koiran kanssa, mutta ei. Kyllä HÄN osaa koiransa kouluttaa ja hoitaa!
Mun ei ois pitäny ottaa vaikeeturkkista koiraa... Vittumaista kammata sitä joka jumalan päivä talvisin kun pidettävä pitempi turkki.