Koulukiusaamisen jäljet

Onko muilla vastaavaa kokemusta?

Olin ala- ja yläkouluikäisenä koulukiusattu, kiusaaminen oli lähinnä porukasta ulosjättämistä, selän takana naureskelua/juttujen levittämistä, tavaroiden rikkomista ja satunnaisesti fyysistäkin, esim. tönimistä ja potkimista. Lukioon siirtyessä elämä helpottui ja sain hyviä kavereita, aikuisuuteen olen kompuroinut ihan tyydyttävin arvosanoin. On vakituinen työ, josta tykkään, mielekkäitä harrastuksia ja ystävyyssuhteita. Viihdyn hyvin myös kotona itsekseni.

Tunnen kuitenkin usein olevani ihmisenä "kakkoslaatua", jotenkin kömpelömpi kuin muut sekä fyysisesti että sosiaalisesti. Uudessa seurassa tarkkailen aina ensin ihmisiä ja tilannetta, ennen kuin osallistun esim. keskusteluun. Varon sanojani ja tarkkailen myös omaa käytöstäni, etten laittaisi itseäni alttiiksi muiden naureskelulle. Osaan kyllä nauraa itselleni, kyse ei ole siitä, tapa vaan on jäänyt jäljelle huonommista ajoista. Tavallaan olen sinut oman ulkonäköni kanssa, mutta en oikein osaa kuvitella, että yksikään mies näkisi minussa mitään kiinnostavaa.

Jossain vaiheessa ajattelin, että olen selviytynyt hyvin ja sen verran parkkiintunut, ettei kiusaaminen vaikuta minuun enää mitenkään. Sitten jouduin työuupumuksen vuoksi käymään työterveyspsykologilla, jossa tuo aika tuli puheeksi. Aloin siellä itkemään niin paljon, ettei puhumisestakaan tullut enää mitään. Asia jätettiin siihen ja työuupumuskin on jo selätetty, mutta olen miettinyt, pitäisikö joskus käydä avautumassa uudelleen kouluajoista. Oletteko te käyneet asioita jossain aikuisena läpi ja onko siitä ollut apua?