Should I stay or should I go..??

Nyt kaipaan kovasti apua teiltä kenellä on kokemusta saada kohta 10v poika jotenkin tottelee ja käyttäytymään.

Tilanne on se että muutimme miesystäväni kanssa yhteen keväällä, hänellä on 10v poika ja minulla kohta 4v poika. Minulla on myös 2 koiraa, tehnyt paljon hommia niitten kanssa että tottelee ja osaa olla nätisti.

Asumme omakotitalossa maalla, remontti kesken ja talo on aika pieni. Vanhemmalla oma huone mutta nuorempi nukkuu yläkerran aulassa. Joten vanhempi poika joutuu aina kävelle siitä ohi kun menee omaan huoneeseen.

Mieheni tekee pitkiä päiviä joten hoidan pojat, kodin ja koirat.

Olen myös raskaana, 15vk.

Eli asiaan nyt aluksi kaikki meni tietty hyvin mutta nyt kesän aikana kun olin paljon yksin poikien kanssa kotona alko tämä kettuilu, ja se vaan pahenee. Koiria pitää riehuttaa koko ajan, mikä ärsyttää niin paljon kun päivittäin joutuu pyytää että anna olla, valehtelu, sotkeminen, suun soitto jne jne... Mutta kaikki nää "pikku" jutut kai kuuluu elämään ja niitten kanssa vielä pystyy elää. Mutta kun isompi opettaa pikkusta kiroilee, siis niin että täällä huudetaan vtn homo, saatanaa ja perkelee ja räkäset naurut päälle. Kun isomman kaverit on kylässä niin pieni otetaan mukaan "leikkiin" ja kiusaaminen ja yllyttäminen alkaa. Toinen luulee että se on hauskaa heittää kiviä naamaan, hakata kepille ja kiroilla.

Mun sydän särkyy kun näen että pieni poikani tekee tällasta. Joudun päivittäin puuttuu näihin "leikkeihin".

Mä ymmärrän että isoveli opettaa kaikki metkut ja temput mutta kai siinä nyt jokin raja menee.

Kun yritän sanoa ja selittää vanhemmalle jotain hän vaan vastaa jotain veemäistä. Joten nykyään puutun tilanteeseen niin että haen vaan pienemmän tai koirat pois, ilman että sanon mitään.

Poikani isä muutti pois kun lapsi oli 2kk ja kasvatin hänet yksin kunnes muutimme tänne, poika on herkkä, ujo ja kiltti. Suloinen hymypoika, nyt hän itkee ettei halua kotiin. Naama ihan ruvella koko ajan ja saa kauheita raivokohtauksia..

Puhuin isän kanssa jo pari viikkoa sitten, sanoin että olen yrittänyt kaikki keinot ja silti tilanne vaan pahenee. Nyt en jaksa välittää, tehköön poika mitä haluaa. Isä sanoo että pitää vaan toistaa ja toistaa, samat asiat joka päivä. Eikä saa antaa periks. Siihen sanoin että kun ei sana enää mene perille, tarvii antaa kunnon rangaistus. Esim. telkkari pois viikon ajaksi! Se varmasti kirpasee. Isä oli kanssani samaa mieltä, mutta ei tämä koskaan toiminut. Tais unohtaa koko jutun heti.

Ehdotin jo kauan sitten että jos on jokin tavoite, esim poika haluaa uuden puhelimen. Tehdään taulukko paperille, mihin kirjataan pisteitä. Että poika näkee sen että kun tekee tyhmästi niin pisteet lähtee, ja näin myös hyvä käytös palkitaan ja huomataan. Isä nauroi tälle. Olen yrittänyt ehdottaa eri vaihtoehtoja mutta yleensä siihen vastataan nauramalla että sä oot toope ja silitetään päätä.

Haluisin että kotona on rauhallista ja että voimme yhdessä tehdä jotain, mutta kun joka päivä saa tuoda kavereita kotiin ja tehdä mitä haluaa. Tästäkin sanoin että pitkääkö joka päivä tuoda monta kaveria kotiin, mä joudun ne lapset syöttää ja siivoo niitten sotkut. Tähän isä sano mut sehän on hyvä että on kavereita.

Täällä on päivästä toiseen ihan kauhee kaaos. Mä kaipaan sitä rauhaa niin paljon että mietin jo lähes päivittäin että tarviin oman asunnon, oman rauhan, oman paikan mihin voin lähtee sit kun täällä on tilanne päälle. Mutta rakastan miestäni niin paljon että menen kahtia, en voi jättää häntä mutta en voi asua pojan kanssa enään.

Joudun vahtii kotiani, tavaroitani ja koiriani häneltä. Joudun raahaa koiria kaikkialle mukaan koska en uskalla jättää niitä yksin kotiin pojan kanssa. Koirat on ihan sekasin nykyään, haukkuu ja riehuu ja kerjää. Kaikki, monen vuoden työ meni ihan hukkaan.

En tiedä johtuuko tää ahdistus siitä että olen raskaana tai onko tää nyt todellista. Pitäis varmaan antaa itelleen kunnon litsari ja lopettaa tää valittaminen ja laittaa se poika tottelee. Mutta mä en tosiaan tiedä miten olla tollasen tapauksen kanssa.

Huomaan että välillä alan kiukuttelee, tekee vaan mieli laittaa kädet ristiin ja kiukkuilme päälle. Ja sanoa että tää on niin epäreilua että toinen on töissä 12h ja mä joudun täällä taistelee sen pennun kanssa. Joka näyttää vaan sormea mulle kun yritän sanoa jotain. Mä en edes ite tajua miten musta on tullut tällanen lapanen, mä oon kai vaan jotenki niin ihmeissäni tosta sen käyttäytymisestä että meen ihan hämilleni, en tosiaan tiedä mitä teen sille. Tai sen isälle! Pitäiskö mun niinku alottaa siitä että annan sille tasan kaks vaihtoehtoa, eka on se että se uskoo mua kun sanon että sen lapsi tarvii lisää kuria ja sääntöjä tai toka vaihtoehto on se että hankitaan mulle se toinen asunto missä voin rauhottua. Varasin just ajan myös perheterapeutille, pakko saada nyt neuvoja.

Mieheni myös eilen jäi kiinni siitä että on valehdellut minulle, ihan tyhmistä asioista. Ja nyt hän on muka ihan että en mä tajua, en mä muista että mä tollasta sanoin. Toisin sanoen esittää tyhmää.

Toisaalta ihan sama mulle, itestänsä se vaan pellen tekee mut nyt joutuu vaan ainaa miettii että onko järkeä edes kysyä siltä mitään kun se voi vastaa mitä haluaa.. Et tää tästä vielä puuttu.

Mua ahdistaa se että kohta oon täällä kaaoksen ja remontin keskellä pienen vauvan kanssa, isä sano tähän että mitä sä tollasta vielä mietit että sinne on niin kauan vielä.. valitettavasti mä mietin sitä joka päivä että miten pärjään täällä. mihin saan edes vauvan sängyn kun ei ole tilaa.. miten mä jaksan pyörittää tätä rumbaa kun pitäis vauvaa hoitaa yöt ja päivät. Miten pääsen edes talvella täällä liikkuu kun täällä on vaan yksi aurattutie ja se on autotie, lähin kauppa 20minsaa.. Kun mietin tätä ja vertaan sitä omaan pieneen asuntoon, kaupungissa.. Voitte varmaan arvata kumpi vaihtoehto tuntuu turvallisemmalta.. :/

Kiitos että luit tämän sekavan tekstin.