MIKSI mä en ikinä ole osannut arvostaa sitä, mitä

No, negatiivinen elämänasenne ylipäänsä syö niin paljon energiaa että en minä ainakaan viitsi enää narista mistään. Raha ei lisäänny huonosti nukkumalla eikä yhtään mikään valittamalla.

41:sen kanssa samoilla linjoilla. Sen valittamisenergian voi suunnata niin paljon paremmin. Ylipäätään sen säälissä kierimisenergian käyttää hihojen käärimiseen ja tehdä pakosuunnitelma vallitsevasta tilanteesta. Se nitiseminen syö myös niiden kuulijoiden energiaa ja hyvänolontunnetta, eli ei kannata ihmetellä, jos ystävät kaikkoaa.

En aja takaa mitään naminami jeesjees ihq -hypetystä mutta sellaista terveellistä sisuuntumista ja vastuun ottamista omasta hyvinvoinnistaan ja menestyksestään. Surra ja vihatakin saa, mutta sen aikaa vaan kun se on rakennukseksi vaiheesta toiseen siirryttäessä. Jos se jää päälle, siitä tulee haitake.

Tiedän tunteen... Mä olen ryssinyt ihan kaiken tavoittelemalla koko ajan jotain parempaa, vaikka mulla oli jo kaikki tarvittava ja asiat todella hyvin. Sen vaan tajuaa vasta kun sen kaiken menettää.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:37"]Jumalauta täällä on kyllä viimeiseen asti katkeroituneita ihmisiä. Pilkataan niitä, jotka oikeasti eivät suostu antautumaan elämän alhoille eivätkä uppoamaan. Sitten räävitään omia kokemuksia kuin sillä nyt saisi taas yhden leiman kärsimyspassiinsa. "Mää sentään joudun pyörätuoliin, mites nyt suu pannaan?" Hiton ikävää kuulla tuollaisista elämänkohtaloista, mutta mikä vimma on mollata toisenlaisia ihmisiä, jotka eivät pyörätuolistakaan huolimatta suostu kyynistymään??[/quote]

Ei täällä heitä pilkata vaan sanotaan, että myötätunto ei olisi pahitteeksi kun jollakin todella vaikeaa. Kun minulla oli todella, todella vaikeaa vastenmielisintä oli kuulla tälläisen positiivisen ihmisen höpinää. no hänelle itselleen kyllä sitten tuli oikein olan takaa ja muuttu jutut. Jos ihmisellä on todella vaikeaa kannattaa vain sanoa jotain myötätuntoista taikka olla hiljaa.

Se on hienoa, että jos pyörätuolissa oleva haluaa olla positiivinen, mutta useimmiten nämä positiivarit ovat penten ongelmien ihmisiä jotka sitten kanssa ihmisille saarnaavat sanomaansa.

Itselle ei ainakaan tule mieleen syöpään sairastuneen edessä alkaa mitään sanomaan; " kyllä se siitä, muista iloita pienistä asioista mantraa. " Eräs vanha tuttu mies tuli kerran vastaan kadulla todella levottomana ja kertoi, että oli syöpä ja elinaikaa niin ja niin paljon. Hän oli todella hädissään ja murtunut, en todellakaan muuta kuin kuunnellut ja yrittänyt myötäelää.

Paras apu minullekkin on ollut eräs henkilö joka on vain kuunnellut ja ollut rinnalla ilman tuomiota ja vaatimusta. Luulen, että se on suuri lahja olla vain kärsivän vierellä pakenematta helppoihin vastauksiin.

Itselläni ei ole koskaan ollut kaikki asiat hyvin. Ehkä 2- vuotta ollut sellaista, että on ollut edes suuri osa hyvin.

Jos oikeasti on realistinen niin tajuaa, että tämä maailma on suunnattoman epäoikeudenmukainen. Sellainen ajatus, että saat kaiken mitä haluat kun olet postiivinen, on eräänlainen uususkonto.

Masennushan sitä seuraa kun tajuaa, että (ilman jotkain suunnattoman suurta onnenkantamoista) joutuu tekemään raskaan taipaleen halusi taikka ei.

Suurin osa onnellisuudesta riippuu teidän omasta asenteesta ja ajattelutavasta.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 17:43"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:37"]Jumalauta täällä on kyllä viimeiseen asti katkeroituneita ihmisiä. Pilkataan niitä, jotka oikeasti eivät suostu antautumaan elämän alhoille eivätkä uppoamaan. Sitten räävitään omia kokemuksia kuin sillä nyt saisi taas yhden leiman kärsimyspassiinsa. "Mää sentään joudun pyörätuoliin, mites nyt suu pannaan?" Hiton ikävää kuulla tuollaisista elämänkohtaloista, mutta mikä vimma on mollata toisenlaisia ihmisiä, jotka eivät pyörätuolistakaan huolimatta suostu kyynistymään??[/quote]

Ei täällä heitä pilkata vaan sanotaan, että myötätunto ei olisi pahitteeksi kun jollakin todella vaikeaa. Kun minulla oli todella, todella vaikeaa vastenmielisintä oli kuulla tälläisen positiivisen ihmisen höpinää. no hänelle itselleen kyllä sitten tuli oikein olan takaa ja muuttu jutut. Jos ihmisellä on todella vaikeaa kannattaa vain sanoa jotain myötätuntoista taikka olla hiljaa.

Se on hienoa, että jos pyörätuolissa oleva haluaa olla positiivinen, mutta useimmiten nämä positiivarit ovat penten ongelmien ihmisiä jotka sitten kanssa ihmisille saarnaavat sanomaansa.

Itselle ei ainakaan tule mieleen syöpään sairastuneen edessä alkaa mitään sanomaan; " kyllä se siitä, muista iloita pienistä asioista mantraa. " Eräs vanha tuttu mies tuli kerran vastaan kadulla todella levottomana ja kertoi, että oli syöpä ja elinaikaa niin ja niin paljon. Hän oli todella hädissään ja murtunut, en todellakaan muuta kuin kuunnellut ja yrittänyt myötäelää.

Paras apu minullekkin on ollut eräs henkilö joka on vain kuunnellut ja ollut rinnalla ilman tuomiota ja vaatimusta. Luulen, että se on suuri lahja olla vain kärsivän vierellä pakenematta helppoihin vastauksiin.

[/quote]

Mun kuusikymmpinen äiti sairastaa parantumatonta syöpää. Vielä ei olla kuolinvuoteella, mutta ei ole mitään tietoa onko se kuukauden vai vuoden vai kahden vuoden kuluttua edessä. Me kyllä yritetään elää ihan normaalia elämää ja iloitaan kauniista kesäpäivistä ja niinä päivinä kun ei ole kipuja, ei todellakaan muistella niitä menneitä kipuja, eilispäivän pahoinvointeja tai maalata tulevaisuuden uhkakuvia. Nautitaan niistä päivistä, joiden aikana on mahdollista nauttia eikä pilata niitä itse. 

Totta kai se surettaa, että äidiltä jää vanhuus kokematta ja näkemättä, ellei sitten tapahdu joku ihmeparantuminen, jonka todennäköisyys on minimaalinen. Tottakai minua surettaa jäädä ilman tärkeintä lähiomaista (oikeastaan muita ei edes ole). Mutta kaikkein raskainta olisi pilata nämä viimeiset kuukaudet ja/tai vuodet omalla asenteellaan. Itkeä ehtii sittenkin, kun on pakosti sen aika.

Voimia kaikille muillekin vakavien sairauksien parissa kamppaileville ja heidän perheilleen!

Voi helvata sun kolmosen vastausta...

Teille muille tsemppiä, ehkä me jaksamme vain tämän elämän alamäen, mutta JOS sitten kuitenkin??? Voihan sitä toivoa? 

Ehkä turhaa, silti toivon teille parempaa!

ap

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 18:16"]

Voi helvata sun kolmosen vastausta...

Teille muille tsemppiä, ehkä me jaksamme vain tämän elämän alamäen, mutta JOS sitten kuitenkin??? Voihan sitä toivoa? 

Ehkä turhaa, silti toivon teille parempaa!

ap

[/quote]

Eli minulle jolla oikeasti on todellakkin ollut vaikeuksia et toivo hyvää vai? Ei mitään pullamössö vaikeuksia vaan oikeita.

3

sori, numerot meni väärin!!! En todellakaan halua sulle yhtään enempää negaa, päinvastoin, haluan sulle hyvää, ja samalla pelkään, että me jotkut emme sitä tule saamaan, toivottavasti sinä saat!

ap

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 18:39"]

sori, numerot meni väärin!!! En todellakaan halua sulle yhtään enempää negaa, päinvastoin, haluan sulle hyvää, ja samalla pelkään, että me jotkut emme sitä tule saamaan, toivottavasti sinä saat!

ap

[/quote]

Oih, hyvä. Ihmettelinkin, sillä ehkä masentavista sanoistani huolimatta toivon sinulle hyvää.

3

Nelonen täällä. Ihan oikeasti, kyllä kaikilla takkuaa, mutta itse olen ainakin koittanut tehdä omassa elämässäni sellaisia valintoja ja TEKOJA, että ei takkuaisi. Ja koitan aina löytää hyviä puolia kaikesta. Sellaiseen minut on kasvatettu. Tiedän, että tämä kysymys voi ärsyttää sinua, mutta onko sinun lapsuudenkodissasi ollut negatiivisuutta, marttyrimäisyyttä, masentelua ja valitusta?

Minun negatiivisia valintojani: masennus, syöpä, köyhyys ja työttömyys. Revi siitä asennetta sitten. Iloinen ihminen mä olen, mutta ei h-vetti että positiiivisella asenteellako mä nyt rikastuisin ja kaikki olis helppoa...

meillä on mennyt elämä takuten jo hyvin kauan ja kuitenkin sanon miehelleni aina, että keskittyisi niihin  asioihin jotka on hyvin, sillä oikeasti voisi olla vielä paljon huonomminkin (ja paljon riippuu myös siitä mihin vertaa). meillä siis mielenterveydenongelmia, sairautta, köyhyyttä (varallisuutta on ollut), työttömyyttä, kuolemia ja rankkoja sairauksia lähipiirissä runsaasti, ihan vaan todella huonoa tuuria paljon etc. mutta meillä on ihanat lapset, turvallinen parisuhde, huumoria ja sinnikkyyttä, noin niinkuin  esimerkiksi.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:26"]

meillä on mennyt elämä takuten jo hyvin kauan ja kuitenkin sanon miehelleni aina, että keskittyisi niihin  asioihin jotka on hyvin, sillä oikeasti voisi olla vielä paljon huonomminkin (ja paljon riippuu myös siitä mihin vertaa). meillä siis mielenterveydenongelmia, sairautta, köyhyyttä (varallisuutta on ollut), työttömyyttä, kuolemia ja rankkoja sairauksia lähipiirissä runsaasti, ihan vaan todella huonoa tuuria paljon etc. mutta meillä on ihanat lapset, turvallinen parisuhde, huumoria ja sinnikkyyttä, noin niinkuin  esimerkiksi.

[/quote]

On eriasia tapahtuvatko edellämainitut asiat omassa perheessä vai jollekkin sukulaiselle. Raskainta on kantaa omassa perheessä tukun vaikeuksia. Elikkä jos vaikka olet mielenterveysongelmainen, köyhä, sinulla on sairaus taikka lapsellasi on on se eri asia jos nämä ovat jollakin tädillä taikka kaiman serkulla. Kuolemakin kun tulee kylään ihan vierelle on se raskaampaa kuin jos ikääntynyt sukulainen lähtee viimeiselle matkalle.

Hyvä parisuhdekin on voimavara joten jospa poistat sen listalta ja käyt kaiken yksin lävitse ja revi siitä vaikka posittivisuutta.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:14"]

Minun negatiivisia valintojani: masennus, syöpä, köyhyys ja työttömyys. Revi siitä asennetta sitten. Iloinen ihminen mä olen, mutta ei h-vetti että positiiivisella asenteellako mä nyt rikastuisin ja kaikki olis helppoa...

[/quote]

Miksi et ole laittanut kaikkeasi siihen, että löydät työpaikan? Tehnyt valintoja ja nähnyt vaivaa työpaikan saamista ajatellen? Se olisi poistanut sinulta köyhyyden ja vähentänyt masennusta. Syöpä on todella suuri tragedia, suru kuulla. Toivottavasti hoidot ovat tehonneet. -Nelonen

Kyllä mäkin olen peruspositiivinen ja ajattelen, että oma asenne määrittelee onnellisuuden. Ympäristön tapahtumiin kun ei voi loppujen lopuksi juurikaan vaikuttaa, mutta oma asenne ratkaisee sen, miten asiat vaikuttavat omaan ajattelumaailmaan. Silti olen ollut esim. vakavasti masentunut ja yrittänyt itsemurhaa. Elämä vaan on joskus.

Tsemppiä ja halaus ap:lle ja kaikille muille joilla on vaikeaa!

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 18:12"]

Suurin osa onnellisuudesta riippuu teidän omasta asenteesta ja ajattelutavasta.

[/quote]

En ole samaa mieltä. Väitteesi pätee vain niissä tapauksissa, jotka valittavat vaikka ovat terveitä, rahaa on liikaakin ja joiden elämän tragedia on katkennut kynsi. Nuo ihmiset voisivat ajatella posittivisemmin tilannettaan. Mutta jos olet todella sairas etkä et saa edes ruokaa pöytään niin posittivinen asenne ei auta yhtään. Tai on edes mahdotonta asennoitua myönteisesti.

Opettele olemaan onnellinen pienistä asioista. Suuret ongelmat eivät häviä mihinkään, mutta voit olla onnellinen niistä huolimatta. Minua harmittaa kun näen ihmisiä, joilla ei ole isoja ongelmia ja he tekevät pienistä asioita elämää suurempia ongelmia. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, ap, koska itsekin olen joutunut tilanteeseen, että elämä on tuonut eteen suuria vaikeuksia, joille en ole voinut itse mitään. Yritän kuitenkin olla onnellinen niistä huolimatta. Välillä onnistun hyvin, välillä huonosti. Koskaan ei saa luovuttaa ja täytyy muistaa, että maailmassa on ihmisiä, joilla on vieläkin huonommin asiat. On itsekästä ajatella vain omia pulmiaan.  

Tämän sorttiset keskustelut menevät hyvin herkästi kilpailuksi siitä, kenellä menee huonoiten ja kuka "saa" olla allapäin ja kuka ei, ja jos jonkun asenne kaikista vastoinkäymisistä huolimatta pysyy positiivisena, niin no, se vaan ei oo käynyt tarpeeksi pohjamudissa... Kuten yllä. Yhdellä on ollut vain sikapaljon OIKEITA vaikeuksia eikä mitään "pullamössövaikeuksia" (nii kerta, ei teidän muiden ongelmat oo mitään verrattuna mun ongelmiin!), yksi kieltää suremasta lähipiirissä tapahtuneita vastoinkäymisiä, koska hei, jos ne ei oo tapahtunut SULLE, niin sä et tiedä elämästä mitään...

Kyllä mäkin väitän, että hyvin paljon on omasta asenteesta kiinni. Voin nyt heittää pari draamaa omasta menneisyydestäni; avioerolapsi, isän hylkäämä, masentunut ja alkoholisoitunut äiti, köyhä lapsuus, krooniset sairaudet 7-vuotiaasta lähtien, koulukiusas, (selätetty) syöpä, äidin ja siskon menehtyminen, väkivaltainen avioliitto (ja ero), pysyvä fyysinen vamma onnettomuuden seurauksena... Onko tarpeeksi omakohtaista pohjaa ottaa kantaa tähän keskusteluun?

Mikään näistä ei ole lannistanut minua kuin hetkeksi, ja jokainen vastoinkäyminen on voitettu. Minusta on kasvanut empaattinen ja nöyrä ihminen, joka osaa todella ottaa ne "pienet" (toisille suuret) vastoinkäymiset vastaan ajatuksella, että loppujen lopuksi, tästäkin selvitään. Toki vaihtoehtona olisi ollut jäädä mytimään näissä kaikissa vastoinkäymisissä ja voivotella, kuinka surkeaa elämä ylipäänsä on. Elämä nyt on mitä on, näin on käynyt juuri minulle ja MINÄ voin päättää, vellonko niissä asioissa loppuelämäni katkerana, vai haluanko pysyä ehkä naiivinkin toiveikkaana jatkossakin. Loppujen lopuksi elämäni näillä spekseillä on hyvää. En mässäile sillä, että minulla oli syöpä. Herkuttelen sillä faktalla, että se on voitettu! En halunnut jäädä kiinni siihen, että olen nyt käytännössä orpo - olen onnellinen siitä, että minulla on ollut rakastava äiti. Ja aina löytyy ihminen, jolla menee vielä huonommin, joka ei syövästä tervehdy, joka menettää lapsensa, joka elää sodan keskellä... Niihin verrattuna minähän elän suorastaan ruhtinattaren elämää! Ja aina löytyy ihmisiä, joilla menee ja tulee aina menemään minua paremmin. Hyvä vaan, ettei suuret ongelmat kaikkia kosketakaan, ei se ole minulta pois! Tämä on minun elämääni hyvine ja huonoine puolineen, omat "pienet" ongelmani olisivat jollekin suuria ja toisinpäin, siis todella uskon avaimen olevan siinä, kuinka niihin suhtaudut.

Kuitenkin ap, toivottavasti pääset vielä jaloillesi ja sulla olisi pian kaikki hyvin - ehkä tämän kokemuksesi myötä osaat sitten arvostaa sitä eri tavalla. Sittenhän tämä alamäki olisi antanut sinulle ehkä tärkeän opetuksen (vaikka tiedän, ilman kaiken maailman opetuksiakin voisi joskus elää ja päästä siten helpommalla...), jos niin haluat ajatella. :)