MIKSI mä en ikinä ole osannut arvostaa sitä, mitä

up

Meillä kaikilla on oma tapamme selviytyä. Tutkimusten mukaan onnellisten ihmisten tapa selviytyä kriiseistä ja vastoinkäymisistä on löytää niistäkin tai siinä tilanteessa positiivinen puoli. Ei ehkä juuri onnettomuuden sattuessa, mutta aika pian sen jälkeen toisin kuin vähemmän onnelliset tekevät. Tämä on toimintamalli, joka on osoittautunut erittäin hyväksi. Arvaan, että toisin ajattelevien mielestä se kuulostaa naivilta höylynpölyltä, mutta ihmisen mieli on valtavan hieno koneisto, jota kannattaa voidella ja huoltaa.

Onnellisuus ja tyyväisyys elämään eivät ole aina siitä kiinni, mitä meille tapahtuu. Tottakai sairaudet, menestykset ja muut vastoinkäymiset masentavat, mutta voimme itse valita ajatuksemme. Ja moni huomaa jälkeenpäin, että jokin iso vastoinkäyminen itse asiassa osoittautui tietyllä tavalla siunaukselliseksi, esimerkiksi opetammalla sitä, miten arvokasta tavallinen hyvä arki on.

Oman kokemuskeni mukaan melkein kamalinta on se, että omilla lapsilla on vaikeuksia. Jos itsellä on vaikeuksia, sitä voi nostaa oma mielialaa tsemppaamalla itseään, mutta kun lapsi voi huonosti - äitinä sitä ei jotenkin millään meinaa kestää. Olisi valmis tekemään melkein mitä vaan, että lapsella olisi parempi olla. Ja onneksi me vanhemmat voidaan tehdäkin aika paljon ja opettaa lastakin löytämään hyvää ja kaunista kaiken keskellä.

Jotkut optimistit osaa olla äärimmäisen epäempaattisia ja ylimielisiä.

Niin, omat kivut yms kestääkin yleensä ihan ok, mutta lasten ongelmat ovat tuskallisia kestää... niihin ei positiivinen ajattelu paljoa auta, vaikka ei sitä lapsille tulekaan näyttää.

Mä en usko, että kaikki mitä pääkopassa tapahtuu, on omaa valintaa. On erilaisia ihmisiä. Jos jollekin on helppoa asennoitua jollain tavalla, niin kivat sille. Mutta on niin erilaisia persoonia olemassa että jotkut ovat syntymästään asti stressaantuneita ja huolestuu kaikesta. Toki heillekin on hyväksi opetella ottamaan löysemmin, mutta ymmärtäkää nyt että kaikille se ei ole helppoa. Ja jotkut on saanut sellaisen kasvatuksen, että ei niistä malleista niin vain eroon pääse sillä et kaveri vieressä sanoo "mitäpä jos vaan asennoituisit eri tavalla?" Se voi olla pitkä ja hankala prosessi. Puhumattakaan mielenterveysongelmista, jolloin päänuppi ei tottele ollenkaan. Masennus ei ole valinta. Tai huono asenne. Se on oikeasti sairaus.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 20:20"]

Opettele olemaan onnellinen pienistä asioista. Suuret ongelmat eivät häviä mihinkään, mutta voit olla onnellinen niistä huolimatta. Minua harmittaa kun näen ihmisiä, joilla ei ole isoja ongelmia ja he tekevät pienistä asioita elämää suurempia ongelmia. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, ap, koska itsekin olen joutunut tilanteeseen, että elämä on tuonut eteen suuria vaikeuksia, joille en ole voinut itse mitään. Yritän kuitenkin olla onnellinen niistä huolimatta. Välillä onnistun hyvin, välillä huonosti. Koskaan ei saa luovuttaa ja täytyy muistaa, että maailmassa on ihmisiä, joilla on vieläkin huonommin asiat. On itsekästä ajatella vain omia pulmiaan.  

[/quote]

Minä olen tavannut näitä onnellisuuden ylistelijöitä ja kappas kun omaan elämään on rysähtänyt sarjatulitus vaikeuksia niin yhtälailla itketään. Usein ihmisen lannistaa jatkuvat vaikeudet ja se, että vastavuoroisesti on liian vähän onnistumisia.

Miksi onnettoman ja surullisen ihmisen olisi vielä väännettävä väkisin onnellisuutta? Positiivinen asenne on sellaisia varten joilla asiat hyvin, mutta jotka silti eivät osaa olla tyytyväisiä.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 10:53"]

Jotkut optimistit osaa olla äärimmäisen epäempaattisia ja ylimielisiä.

[/quote] Se kyllä saattaa kuulosta siltä välillä mutta kun on niin HELPPOA kääntää paskin elämä onnellisuudeksi. Niin sitä vaan yrittää ja yrittää selittää kaikille mutta kun sitä ei osaa selittää.

Tukahdutettu suru ja viha aiheuttavat itseasiassa masennusta. Vastoinkäymisiä kokevan ihmisen tulisi saada olla surullinen ja surra jotta voisi, jos tilanne helpottaa olla vielä onnellinen. Yleensä jos kieltää itseltään ns. negatiiviset tunteet katoaa kyky iloitakkin, tunteet kun tulevat samasta lähteestä.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:09"]

Nelonen täällä. Ihan oikeasti, kyllä kaikilla takkuaa, mutta itse olen ainakin koittanut tehdä omassa elämässäni sellaisia valintoja ja TEKOJA, että ei takkuaisi. Ja koitan aina löytää hyviä puolia kaikesta. Sellaiseen minut on kasvatettu. Tiedän, että tämä kysymys voi ärsyttää sinua, mutta onko sinun lapsuudenkodissasi ollut negatiivisuutta, marttyrimäisyyttä, masentelua ja valitusta?

[/quote]

Valintoja on hiukan vaikea joskus tehdä, kun aamulla herätessä joutuu ensin kaivamaan särkylääkkeet, että pääsee liikkeelle. Tietää sairauden etenevän niin, että päätyy pyörätuoliin lopulta. Muutenkin elämässä on sattunut sellaisia asioita, joihin ei todellakaan ole valinnoilla voinut vaikuttamaan, mutta ne ovat suunnanneet elämää huonompaan suuntaan.

Siinä ei paljon jaksais kuunnella lässytystä, että onko sun kotona ollut masenusta tms Ei siinä paljon masentua kukaan ehtinyt, kun äiti kuoli rintasyöpään ollessani 3v ja isä yritti viedä eteen päin metsurin palkalla kuutta lasta. Kunnan sosiaalitoimistosta saatiin vaatelappu ja siihen aikaan se annettiin luokann edessä opettajan toimesta, että kaikki varmasti tiesi,kuka on köyhä.

Masennus olisi ollut ylellisyyttä siinä tilanteessa.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:14"]

Minun negatiivisia valintojani: masennus, syöpä, köyhyys ja työttömyys. Revi siitä asennetta sitten. Iloinen ihminen mä olen, mutta ei h-vetti että positiiivisella asenteellako mä nyt rikastuisin ja kaikki olis helppoa...

[/quote]

Nelosen tyyliset ihmiset tulevat sinun hautajaisiin sanomaan, että sinulla ei ollut tahtoa ja elämänhalua parantua syövästä. Jos olisit ollut taistelijaluonne, olisit syövän voittanut pelkällä tahdonvoimalla.. Kun elämä kerta on niitä valintoja. Valitsit kuoleman, kun olit niin heikko ihminen ja lapsuudenkodissasi oli ollut martyyyrimaista asennetta ja valittamista.

Nelonen paranisi syövästäkin vain joogaamalla ja tahdonvoimalla. 

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:18"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 10:53"]

Jotkut optimistit osaa olla äärimmäisen epäempaattisia ja ylimielisiä.

[/quote] Se kyllä saattaa kuulosta siltä välillä mutta kun on niin HELPPOA kääntää paskin elämä onnellisuudeksi. Niin sitä vaan yrittää ja yrittää selittää kaikille mutta kun sitä ei osaa selittää.

[/quote]

niinpä. Kun oma lapsi tappaa itsensä koulukiusaamisen takia, posiiivinen mamma kääntää sen heti iloksi ja voimavaraksi. Hienoa, kun lapsi osasi päästää äitinsä helpommalla. Nyt ei äidin enää tarvitse surra, kun ei ole enää koko lasta

Positiivisuus on pumpsipum iloinen voimavara. 

Jumalauta täällä on kyllä viimeiseen asti katkeroituneita ihmisiä. Pilkataan niitä, jotka oikeasti eivät suostu antautumaan elämän alhoille eivätkä uppoamaan. Sitten räävitään omia kokemuksia kuin sillä nyt saisi taas yhden leiman kärsimyspassiinsa. "Mää sentään joudun pyörätuoliin, mites nyt suu pannaan?" Hiton ikävää kuulla tuollaisista elämänkohtaloista, mutta mikä vimma on mollata toisenlaisia ihmisiä, jotka eivät pyörätuolistakaan huolimatta suostu kyynistymään??

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:14"]

Minun negatiivisia valintojani: masennus, syöpä, köyhyys ja työttömyys. Revi siitä asennetta sitten. Iloinen ihminen mä olen, mutta ei h-vetti että positiiivisella asenteellako mä nyt rikastuisin ja kaikki olis helppoa...

[/quote]

Mulla ollut elämässä kaksi masennusjaksoa, paniikkihäiriötä, ärtynyt paksusuoli + muita sairauksia, vuoden välivuosi opiskeluista sairauden vuoksi, toinen vanhempi hylännyt, ainoan vanhemman syöpä, luonnehäiriöinen avopuoliso (ex), todella ison valheiden verkon kutonut läheinen, esimies, jolta saatu kohtelu oli työsuojelulakien vastaista, toinen esimies narsisti tai muu luonteeltaan vino. Nämä näin nopeasti mieleen tulevia asioita. 

Elämäni on hyvää ja olen tyytyväinen. Voisi toki olla paremminkin, mutta osaan ottaa hyvästä hyvän ja saada pyristeltyä irti pahoista asioista tai minimoimaan niiden haitat mahdollisuuksien mukaan.

Hyvää syksyä kaikille!

P.S. En ole nelonen vaan toinen asenneihminen.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:37"]Jumalauta täällä on kyllä viimeiseen asti katkeroituneita ihmisiä. Pilkataan niitä, jotka oikeasti eivät suostu antautumaan elämän alhoille eivätkä uppoamaan. Sitten räävitään omia kokemuksia kuin sillä nyt saisi taas yhden leiman kärsimyspassiinsa. "Mää sentään joudun pyörätuoliin, mites nyt suu pannaan?" Hiton ikävää kuulla tuollaisista elämänkohtaloista, mutta mikä vimma on mollata toisenlaisia ihmisiä, jotka eivät pyörätuolistakaan huolimatta suostu kyynistymään??[/quote]

Kyse ei ole siitä, vaan teidän yltiöpositiivisten ylimielisyydestä.

Kun on kokenut todella pahaa, on varaa lohduttaa pahassa olossa rypevää, eikä ylimielisesti heittää, että "voi hitsi vie, kuule onks sulla joku asenneongelma, hei. Mun varpaankynsi repes, mutta mää osaan kääntää senkin positiiviseksi. Kyllä sun täytyy kasvaa ihmisenä, hei kuule"

Ihmisillä on todella kurjia kohtaloita ja ne eivät millään naminamisörssellyksellä siitä parane.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:14"]

Minun negatiivisia valintojani: masennus, syöpä, köyhyys ja työttömyys. Revi siitä asennetta sitten. Iloinen ihminen mä olen, mutta ei h-vetti että positiiivisella asenteellako mä nyt rikastuisin ja kaikki olis helppoa...

[/quote]

Mulla ollut elämässä kaksi masennusjaksoa, paniikkihäiriötä, ärtynyt paksusuoli + muita sairauksia, vuoden välivuosi opiskeluista sairauden vuoksi, toinen vanhempi hylännyt, ainoan vanhemman syöpä, luonnehäiriöinen avopuoliso (ex), todella ison valheiden verkon kutonut läheinen, esimies, jolta saatu kohtelu oli työsuojelulakien vastaista, toinen esimies narsisti tai muu luonteeltaan vino. Nämä näin nopeasti mieleen tulevia asioita. 

Elämäni on hyvää ja olen tyytyväinen. Voisi toki olla paremminkin, mutta osaan ottaa hyvästä hyvän ja saada pyristeltyä irti pahoista asioista tai minimoimaan niiden haitat mahdollisuuksien mukaan.

Hyvää syksyä kaikille!

P.S. En ole nelonen vaan toinen asenneihminen.

[/quote]

Mikäs siinä ollessa positiivinen, kun sossu elättää ja rahaa tulee. Voi rauhassa panikoida ja leikkiä masista. 

Vaikuttaa siltä, että osa ihmisistä haluaa olla onnettomia, tyytymättömiä ja katkeria. Kun on oikein vaikeaa ja paha olla, ei halua kuulla, että voisi itse tehdä jotain oman olonsa parantamiseksi. Ehkä voimat ovat kertakaikkiaan loppu ja siksi ajatus siitä, että omia ajatuksia valitsemalla voisi vaikuttaa omaan mielialaansa, tuntuu syyllistämiseltä?

On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudessaan tottuneet siihen, että koko ajan on vaikeaa ja koko ajan valitetaan jostain. Aikuisena he hakeutuvat toistuvasti vaikeisiin elämäntilanteisiin ja loukkaantuvat suunnattomasti, jos joku sanoo, että omalla asenteella voi vaikuttaa asioihin ja muuttaa niitä.

Minulla on ystävä, jolla on ms-tauti. Aluksi hän oli todella vihainen sairaudelleen. Samassa rytäkässä kun tapahtui paljon muutakin ikävää ja kamalaa. Hänet irtisanottiin, hänen lapsensa joutui pahaan auto-onnettomuuteen, hän itse sairaustui masennukseen ym. Mutta hän nousi tästä suosta peruspositiivisen elämänasenteensa voimin. Tauti on edennyt niin pahaksi, ettei hän pysty enää kävelemään. Mutta pää on kuin partaveitsi. Hänellä on ihana huumorintaju ja tilannekomiikan taju. Vaikka hän joutuu usein vaikeisiin tilanteisiin ja taistelemaan oikeuksiensa puolesta, hänessä on perusvireenä ilo ja onnellisuus.

Ei positiviinen asenne tarkoita sitä, ettei koskaan itke eikä ole ikinä surullinen. Päinvastoin. Mielestäni todella syvään onnellisuuteen kuuluu se, että kokee asiat syvästi. Jos ei kokisi, ei se onnikaan varmaan niin ihanalta maistuisi.

Postiivisuus ja optimismi, samoin kuin pessimismismikin, on osin synnynnäistä, mutta kuka tahansa voi tehdä harjoituksia, joilla omaa positiviisuutta ja elämäntaitoja voi parantaa ihan missä vaiheessa ja tilanteessa tahansa. Mutta toki pääsee helpommalla, kun ei tee mitään harjoituksia eikä yritä muuttua. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 13:05"]

Vaikuttaa siltä, että osa ihmisistä haluaa olla onnettomia, tyytymättömiä ja katkeria. Kun on oikein vaikeaa ja paha olla, ei halua kuulla, että voisi itse tehdä jotain oman olonsa parantamiseksi. Ehkä voimat ovat kertakaikkiaan loppu ja siksi ajatus siitä, että omia ajatuksia valitsemalla voisi vaikuttaa omaan mielialaansa, tuntuu syyllistämiseltä?

On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudessaan tottuneet siihen, että koko ajan on vaikeaa ja koko ajan valitetaan jostain. Aikuisena he hakeutuvat toistuvasti vaikeisiin elämäntilanteisiin ja loukkaantuvat suunnattomasti, jos joku sanoo, että omalla asenteella voi vaikuttaa asioihin ja muuttaa niitä.

Minulla on ystävä, jolla on ms-tauti. Aluksi hän oli todella vihainen sairaudelleen. Samassa rytäkässä kun tapahtui paljon muutakin ikävää ja kamalaa. Hänet irtisanottiin, hänen lapsensa joutui pahaan auto-onnettomuuteen, hän itse sairaustui masennukseen ym. Mutta hän nousi tästä suosta peruspositiivisen elämänasenteensa voimin. Tauti on edennyt niin pahaksi, ettei hän pysty enää kävelemään. Mutta pää on kuin partaveitsi. Hänellä on ihana huumorintaju ja tilannekomiikan taju. Vaikka hän joutuu usein vaikeisiin tilanteisiin ja taistelemaan oikeuksiensa puolesta, hänessä on perusvireenä ilo ja onnellisuus.

Ei positiviinen asenne tarkoita sitä, ettei koskaan itke eikä ole ikinä surullinen. Päinvastoin. Mielestäni todella syvään onnellisuuteen kuuluu se, että kokee asiat syvästi. Jos ei kokisi, ei se onnikaan varmaan niin ihanalta maistuisi.

Postiivisuus ja optimismi, samoin kuin pessimismismikin, on osin synnynnäistä, mutta kuka tahansa voi tehdä harjoituksia, joilla omaa positiviisuutta ja elämäntaitoja voi parantaa ihan missä vaiheessa ja tilanteessa tahansa. Mutta toki pääsee helpommalla, kun ei tee mitään harjoituksia eikä yritä muuttua. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.

[/quote]

Sano se kaverilleni, jonka 14v tyttö kuoli leukemiaan. Luultiin, että tytöllä on jokin allergia, kun on jatkuvaa flunssaa. Sen jälkeen, kun vietiin tutkimuksiin, ei kauaa elänyt.

En todellakaan kehtaisi mennä sanomaan, kuten sinä, että sinä taidat vain marista tyhjästä, kaikesta löytyy se valoisa puoli.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:54"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2013 klo 19:14"]

Minun negatiivisia valintojani: masennus, syöpä, köyhyys ja työttömyys. Revi siitä asennetta sitten. Iloinen ihminen mä olen, mutta ei h-vetti että positiiivisella asenteellako mä nyt rikastuisin ja kaikki olis helppoa...

[/quote]

Mulla ollut elämässä kaksi masennusjaksoa, paniikkihäiriötä, ärtynyt paksusuoli + muita sairauksia, vuoden välivuosi opiskeluista sairauden vuoksi, toinen vanhempi hylännyt, ainoan vanhemman syöpä, luonnehäiriöinen avopuoliso (ex), todella ison valheiden verkon kutonut läheinen, esimies, jolta saatu kohtelu oli työsuojelulakien vastaista, toinen esimies narsisti tai muu luonteeltaan vino. Nämä näin nopeasti mieleen tulevia asioita. 

Elämäni on hyvää ja olen tyytyväinen. Voisi toki olla paremminkin, mutta osaan ottaa hyvästä hyvän ja saada pyristeltyä irti pahoista asioista tai minimoimaan niiden haitat mahdollisuuksien mukaan.

Hyvää syksyä kaikille!

P.S. En ole nelonen vaan toinen asenneihminen.

[/quote]

Mikäs siinä ollessa positiivinen, kun sossu elättää ja rahaa tulee. Voi rauhassa panikoida ja leikkiä masista. 

[/quote]

En ole saanut koskaan rahaa sossusta, en ole edes käynyt siellä (onko se sama kuin Kelan toimisto vai onko kunnalla joku erillinen office?). En ole koskaan ollut päivääkään työttömänä. Olen selviytyjä, en vaikeroija. Siksi olen pärjännyt elämässäni huonoista lähtökohdista huolimatta ja nautin elämästäni. Esim. masennuslääkkeistä lääkäri oli sitä mieltä, että niitä on syötävä loppuelämä, kun on jo kaksi pitkää jaksoa takana. Itse halusin yrittää pärjätä ilman (toisesta masennusjaksosta toivuttuani) ja lupasin hakea reseptin heti kun elämä alkaa luisua. Tästä on nyt 10 vuotta aikaa.

 Huonoja aikoja on edessä, yllätyksiä ja oletettavissa olevia suruja/ kipuja/ vaikeuksia, mutta se on elämää. Toivottavasti ei tule koskaan mitään niin pahaa, mikä nujertaisi täysin. 

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 13:08"]

Sano se kaverilleni, jonka 14v tyttö kuoli leukemiaan. Luultiin, että tytöllä on jokin allergia, kun on jatkuvaa flunssaa. Sen jälkeen, kun vietiin tutkimuksiin, ei kauaa elänyt.

En todellakaan kehtaisi mennä sanomaan, kuten sinä, että sinä taidat vain marista tyhjästä, kaikesta löytyy se valoisa puoli.

[/quote]

Olen itsekin menettänyt lapsen. Ei se suru koskaan katoa. Laimenee kyllä, vaikka nouseekin välillä taas kipeänä mieleen. Mutta silti olen iloinen niistä asioita, jotka ovat hyvin. Elämä ei ole koskaan mustavalkoista.

Miksi ajattelet, että sinun pitäisi ystääväsi lohduttakseen tai pirtääksesi sanoa hänelle, että hän marisee tyhjästä? Eihän se häntä lohduta. Haluavat vain kärjistää ja tyrmätä sen tosiasian, että jokainen ihminen on itse vastuussa tunteistaan. Ystävälläsi on surua, ja suru on surtava. Luulen, että hän tietää jo, että elämässä on valoa ja hyvää surunkin keskellä, kuten välittävät ja rakastaat ystävät.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 13:08"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 13:05"]

[/quote]

Sano se kaverilleni, jonka 14v tyttö kuoli leukemiaan. Luultiin, että tytöllä on jokin allergia, kun on jatkuvaa flunssaa. Sen jälkeen, kun vietiin tutkimuksiin, ei kauaa elänyt.

En todellakaan kehtaisi mennä sanomaan, kuten sinä, että sinä taidat vain marista tyhjästä, kaikesta löytyy se valoisa puoli.

[/quote]

Sinäkö olet nyt sitten tuttusi puolesta päättänyt, että hänen loppuelämänsä on pilalla ja tuomittu pelkkään kurjuuteen. Toki lapsen kuolema on riipivää ja surun pitää antaa tulla ja olla, mutta sen elämänvaiheen yli voi elää niin että kaipaus ja suru on mukana, mutta se ei ole ainoa elämää määrittävä tekijä. Se jo helpottaa, kun hyväksyy sen, että elämä on täynnä yllätyksiä, myös niitä ei-toivottuja ja jokaisen elämä on laadultaan ja pituudeltaan erilainen ja silti keskenään yhtä oikeita ja yhtä tärkeitä.