Työttömille tulossa kahden viikon välein suoritettavat haastattelut ja viikottainen raportointi työnhausta
Nyt alkaa työttömien todellinen hiostaminen. Varmasti hyvä mutta kestääkö jokaisen työttömän kuuppa tällaista.
Kommentit (793)
Vierailija kirjoitti:
Perustulossa on varmaan ongelmansa, mutta joku systeemi tarvittaisiin että voisi kokeilla yrittäjyyttä tarvitsematta pelätä, että kuolee nälkään. Aloittamaan joutuu nollatuloilla, ja ilman säästöjä ei makseta elämistä siinä kohtaa. Ilmeisesti pidetään parempana lojua sohvalla kuin kokeilla omia siipiä. Yritykset ja koulutus on se jonka kautta tämä maa nousee jos on noustakseen.
Minä alan todennäköisesti yrittäjäksi, kun lapsi muuttaa pois kotoa omille siivilleen. En ole enää huoltovelvollinen kenellekään muulle paitsi itselleni. Olen hankkinut jo monenmoista osaamista alalleni koulutusten kautta. Työkokemusta ja palkkatöitä en ole saanut sen vuoksi, että olin yhteiskunnan toimesta sidottu pitämään huolta lapsestani työtunnit, joilta useimmat saavat rahallista korvausta tehdystä työstä. Etävanhempi sillä aikaa loi omaa uraansa välittämättä ns erityislapsen tarpeista. Lapsi voi hyvin, ja on todennäköisesti erittäin hyvä veronmaksaja ja suorittaja. Maksaa monen eläketurvan lähimpinä vuosikymmeninä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joissain tapauksissa ansiosidonnainen on liian hyvä. Puututaan näihin eikä luoda kyttäysverkostoa.
En usko, että yksikään hyvä paikka jää ilman työtekijää siksi, että muutama tyyppi elelee ansiosidonnaisella.
Sehän tästä vielä puuttuisi, että he tulisivat markkinoille kilpailemaan jo nyt vähistä paikoista. Minä en ansiosidonnaista saa, joten turha tulla nyt jonkun lässyttämään, että siksi heitä puolustan.
Voi hyvänen aika, onko pakko ymmärtää tahallaan väärin?
Selvä, ei puututa kahden tonnin ansiosidonnaisiin jotka rahoitetaan yhteisistä rahoista jotka tulevat olemaan todella tiukalla? Lisätään kaikille vielä saunalisät niin elo on kuin vanhan demarin märästä unesta. Mitäpä mitään uudistamaan. Mieluummin siis karensseja ja kyttäysjärjestelmä.
Kerro minulle, kuinka moni saa kahden tonnin ansiosidonnaista ja kuinka moni heistä käyttää koko sen ajan kotonaan. Sitten ehkä on järkevämpää jatkaa keskustelua.
Puhut ihan kuin itse kieltäytyisit siitä rahasta muiden hyväksi. Me kaikki tiedämme, ettei niin kävisi.
Tiedän useita hyväpalkkaisia ihmisiä jotka saavat hyvää ansiosidonnaista, olen kuulunut heihin itsekin monta kertaa akateemisena pätkätyöläisenä. Tunnen yhden entisen järjestöjohtajan joka sai aivan pöyristyttävää ansiosidonnaista tukea.
Totuus on että paremmalla tuella valkkaa työpaikkoja enemmän ja välillä tulee kiusaus ottaa rankan määräaikaisuuden jälkeen ansiosidonnainen ikään kuin lomana. En yhtään paheksu, työelämä vie mehut. Se kuitenkin maksaa yhteiskunnalle. Joo, ei tämä työttömyysongelmaa ratkaise mutta on ihmisryhmiä jotka tarvitsevat tukea kipeämmin.
Mutta tämä aihe on ilmeisesti tabu eikä siitä saa puhua.
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan varma, että Juhana Vartiainen on häärinyt taustalla valmistelemassa tätä työttömien kiusaamispakettia. Mies on ottanut elämäntehtäväkseen työttömien kiusaamisen ja elämän kurjistamisen.
Viimeksikin osasi laskea, millä Suomi nousee. Mutta ei se tässä Hetemäen laskelmissa ole mukana, byt on huudellut sivusta. Tässä on taustalla Vihriälän talousraportti, mukaba mm talousnobelisti Bengt Holmström, en tiedä puoluetta. Varmaan kokkari, kun eihän vasemmisto kyykytä.
Tämän Hetemäen toimenpide-ehdotuksen torppaa todennäköisesti ay-liikkeet ja ay-miljonäärit, mutta ei välttämättä ole tavallisille duunareillekaan hyvä asia. Ajat kun vielä kurjistuvat, niin sitten ei oikeasti ole enää töitä kenellekään. Eikä saa ay-liikkeetkään enää jäsenmaksuja. Eli kaatuu sekin liike, kun eivät pysty maksamaan työttömyysrahoja, sitten kun valtion kassa on tyhjä.
Miksiköhän tuossa listassa ei ollut kansanedustajien eläkeputken poisto? Sehän se vasta kallis onkin ja eikös ne ole kykenevää porukkaa tekemään töitä yli eläkeiän?

Olen itse ollut pätkätyöläisenä ansiosidonnaisella omasta mielestäni kohtuukorvauksella eli n. 1400 e/kk käteen.
Mun mielestä olisi ihan oikeudenmukaista asettaa ansiosidonnaiselle joku katto ja kohdistaa veronmaksajien siihen maksama osuus enemmänkin perus- ja työmarkkinapäivärahan parantamiseen.
Tai sitten todellakin luoda kohtuusummaiseen perustuloon perustuva järjestelmä.
Vierailija kirjoitti:
Milloin työnantajille tulee kahden viikon välein suoritettavat haastattelut ja viikottainen raportointi työpaikoista? Heistähän kaikki on kiinni.
Niin, työhaastattelut!
Moni työtön olisi ikionnellinen, jos pääsisi vaikka edes työhaastatteluun asti parin viikon välein.
Nykyään työt ovat vuokrafirmojen takana, joten jos ei ole loistavaa CV:tä, ei etene edes haastatteluun.
T: Työnhakija joka ottaisi töitä heti jos saisi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joissain tapauksissa ansiosidonnainen on liian hyvä. Puututaan näihin eikä luoda kyttäysverkostoa.
En usko, että yksikään hyvä paikka jää ilman työtekijää siksi, että muutama tyyppi elelee ansiosidonnaisella.
Sehän tästä vielä puuttuisi, että he tulisivat markkinoille kilpailemaan jo nyt vähistä paikoista. Minä en ansiosidonnaista saa, joten turha tulla nyt jonkun lässyttämään, että siksi heitä puolustan.
Voi hyvänen aika, onko pakko ymmärtää tahallaan väärin?
Selvä, ei puututa kahden tonnin ansiosidonnaisiin jotka rahoitetaan yhteisistä rahoista jotka tulevat olemaan todella tiukalla? Lisätään kaikille vielä saunalisät niin elo on kuin vanhan demarin märästä unesta. Mitäpä mitään uudistamaan. Mieluummin siis karensseja ja kyttäysjärjestelmä.
Kerro minulle, kuinka moni saa kahden tonnin ansiosidonnaista ja kuinka moni heistä käyttää koko sen ajan kotonaan. Sitten ehkä on järkevämpää jatkaa keskustelua.
Puhut ihan kuin itse kieltäytyisit siitä rahasta muiden hyväksi. Me kaikki tiedämme, ettei niin kävisi.
Tiedän useita hyväpalkkaisia ihmisiä jotka saavat hyvää ansiosidonnaista, olen kuulunut heihin itsekin monta kertaa akateemisena pätkätyöläisenä. Tunnen yhden entisen järjestöjohtajan joka sai aivan pöyristyttävää ansiosidonnaista tukea.
Totuus on että paremmalla tuella valkkaa työpaikkoja enemmän ja välillä tulee kiusaus ottaa rankan määräaikaisuuden jälkeen ansiosidonnainen ikään kuin lomana. En yhtään paheksu, työelämä vie mehut. Se kuitenkin maksaa yhteiskunnalle. Joo, ei tämä työttömyysongelmaa ratkaise mutta on ihmisryhmiä jotka tarvitsevat tukea kipeämmin.
Mutta tämä aihe on ilmeisesti tabu eikä siitä saa puhua.
Olen itse ollut pätkätyöläisenä ansiosidonnaisella omasta mielestäni kohtuukorvauksella eli n. 1400 e/kk käteen.
Mun mielestä olisi ihan oikeudenmukaista asettaa ansiosidonnaiselle joku katto ja kohdistaa veronmaksajien siihen maksama osuus enemmänkin perus- ja työmarkkinapäivärahan parantamiseen.
Tai sitten todellakin luoda kohtuusummaiseen perustuloon perustuva järjestelmä.
Kannatetaan. Katto voisi olla vähän yli tonnin tai kesto lyhyempi.
Eikös tuo ollut jo Sipilän aikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joissain tapauksissa ansiosidonnainen on liian hyvä. Puututaan näihin eikä luoda kyttäysverkostoa.
En usko, että yksikään hyvä paikka jää ilman työtekijää siksi, että muutama tyyppi elelee ansiosidonnaisella.
Sehän tästä vielä puuttuisi, että he tulisivat markkinoille kilpailemaan jo nyt vähistä paikoista. Minä en ansiosidonnaista saa, joten turha tulla nyt jonkun lässyttämään, että siksi heitä puolustan.
Voi hyvänen aika, onko pakko ymmärtää tahallaan väärin?
Selvä, ei puututa kahden tonnin ansiosidonnaisiin jotka rahoitetaan yhteisistä rahoista jotka tulevat olemaan todella tiukalla? Lisätään kaikille vielä saunalisät niin elo on kuin vanhan demarin märästä unesta. Mitäpä mitään uudistamaan. Mieluummin siis karensseja ja kyttäysjärjestelmä.
Kerro minulle, kuinka moni saa kahden tonnin ansiosidonnaista ja kuinka moni heistä käyttää koko sen ajan kotonaan. Sitten ehkä on järkevämpää jatkaa keskustelua.
Puhut ihan kuin itse kieltäytyisit siitä rahasta muiden hyväksi. Me kaikki tiedämme, ettei niin kävisi.
Tiedän useita hyväpalkkaisia ihmisiä jotka saavat hyvää ansiosidonnaista, olen kuulunut heihin itsekin monta kertaa akateemisena pätkätyöläisenä. Tunnen yhden entisen järjestöjohtajan joka sai aivan pöyristyttävää ansiosidonnaista tukea.
Totuus on että paremmalla tuella valkkaa työpaikkoja enemmän ja välillä tulee kiusaus ottaa rankan määräaikaisuuden jälkeen ansiosidonnainen ikään kuin lomana. En yhtään paheksu, työelämä vie mehut. Se kuitenkin maksaa yhteiskunnalle. Joo, ei tämä työttömyysongelmaa ratkaise mutta on ihmisryhmiä jotka tarvitsevat tukea kipeämmin.
Mutta tämä aihe on ilmeisesti tabu eikä siitä saa puhua.
Ei ole tabu, olen itsekin aikoinaan kuulunut samaan porukkaan. Ei nyt kauhean suuren suuri palkka, mutta verrattuna normipalkkaisiin työttömyyskorvaus oli suuri. Siitä on kyllä jo aikaa.
Mutta tätähän juuri pyritään nyt alentamaan, kun ansiosidonnaista Hetemäen ehdotuksen mukaan alennetaan porrastetusti? Alkuun korvaus on tietenkin suurempi, mutta näin pyritäänkin kai estämään pitkäaikaistyöttömyyttä?
Poikkeuksena aiempiin lamavuosiin, nyt sanottiin ihan uutisissa, että työhyvinvointiin pyritään panostamaan eri tavalla. Itselläni ei koskaan ole ollut ne isot johtajat ongelma, ne on usein ihan ok, mutta ne pikkupomot on usein pahoja, täytyy päästä jonkun kustannuksella pätemään. Ja niistä on vaikea mennä kielimään, voivat kostaa. Mutta on monia asioita, millä voidaan vaikuttaa työhyvinvointiin, kunhan eivät ole joitain tyhjänpäiväisiä virkistyspäiviä, vaan itse työhön liittyviä.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän tuossa listassa ei ollut kansanedustajien eläkeputken poisto? Sehän se vasta kallis onkin ja eikös ne ole kykenevää porukkaa tekemään töitä yli eläkeiän?
Kukapa omia etuuksiaan haluaisi heikentää.
Vierailija kirjoitti:
Eikö juuri uutisoitu että tarvitaan 80 000 työntekijää ulkomailta kun omat ei riitä? Joku ristiriita tässä.
Niin, ja korona leviää. Marjatiloille ei kuulemma suomalaiset kelpaa.
Tuo on kyllä niin ihmeellistä, että kun uuden opiskelu on käytännössä ainoa keino, jolla työtön voi työllistyä muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen, niin juuri sitä halutaan kiristää. Kaikki työkokeilut, työtoiminnat, työkkärin kurssit sun muut ovat yritysten silmissä vain sosiaalitapausten puuhastelua, eivätkä ainakaan positiiviseen suuntaan muuta käsitystä työnhakijasta. Ja niitä sitten pakotetaan oikeiden ja neutraalien koulutusten sijaan. Ihan kuin haluttaisiin, että työtön ei enää löydä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, koskeekos tämä uudistus myös niitä sellaisia, jotka "kulttuurillisten syiden" takia hoitavat lapsia kotona, vaikka nämä olisivat jo eskari-ikäisiä ja sitä vanhempia? Eli koskevatko työvoimapoliittiset velvoitteet myös niitä (naisia), joiden "kulttuuriin kuuluu" olla kotona?
Tottakai koskee jos ovat työttömiä työnhakijoita, ihmeellinen kysymys taas. Jos taas ovat miehen tuloilla eläviä kotirouvia eivätkä nosta tuloja, ei koske kuten ei vastaavassa tilanteessa olevia kantasuomalaisiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tule työkkärit selviämään nykyisellä henkilökunnalla missään nimessä tuollaisesta rumbasta. Aivan satavarmasti jos tämä henkilökohtainen haastattelu -malli toteutuu ja frekvenssi on 2 kertaa kuussa toteutuu, niin tarvitaan aivan minimissäänkin 600 henkilöä lisää työkkäriin. Mutta sehän ei tule toteutumaan koskaan, vaan ainakin pk-seudulla ihan varmasti ne hommat ulkoistetaan yksityisyrityksille, jonne meidän veronmaksajien raha sitten oikein virtaa.
Tietysti jos osa haastattelijoista palkataan noista työttömistä. Silloin he saavat töitä.
Itse en osa-aikatöissä olevana menisi, jättäisin sitten vaan tuet nostamatta ja toivon, että tunnit palaisi normaaliksi koronalomautusten joskus loppuessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan varma, että Juhana Vartiainen on häärinyt taustalla valmistelemassa tätä työttömien kiusaamispakettia. Mies on ottanut elämäntehtäväkseen työttömien kiusaamisen ja elämän kurjistamisen.
Viimeksikin osasi laskea, millä Suomi nousee. Mutta ei se tässä Hetemäen laskelmissa ole mukana, byt on huudellut sivusta. Tässä on taustalla Vihriälän talousraportti, mukaba mm talousnobelisti Bengt Holmström, en tiedä puoluetta. Varmaan kokkari, kun eihän vasemmisto kyykytä.
Tämän Hetemäen toimenpide-ehdotuksen torppaa todennäköisesti ay-liikkeet ja ay-miljonäärit, mutta ei välttämättä ole tavallisille duunareillekaan hyvä asia. Ajat kun vielä kurjistuvat, niin sitten ei oikeasti ole enää töitä kenellekään. Eikä saa ay-liikkeetkään enää jäsenmaksuja. Eli kaatuu sekin liike, kun eivät pysty maksamaan työttömyysrahoja, sitten kun valtion kassa on tyhjä.
Mun mielestä on todella vaarallista ottaa mukaan tuo Holmström. Tyyppi on elänyt vuosikymmeniä elitistä elämää USA:ssa -- ei se tajua mitään suomlaisen työttömän tai pienipalkkaisen arjesta. Vaikka onkin Nobelisti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkaa työttömien todellinen hiostaminen. Varmasti hyvä mutta kestääkö jokaisen työttömän kuuppa tällaista.
Minä kysyisin, kestääkö veronmaksajien kuuppa.
Jokaisen työttömän haastattelu kahden viikon välein ja hakemisaktiivisuuden tsekkaaminen tarkoittaisi, että työkkäreihin pitäisi palkata tolkuttomasti uutta työvoimaa. Miltään muulta osin työllisyys ei paranisi, kun ei nuo haastattelut työpaikoiksi muutu. Yksi työtön saisi työkkäristä kuukaudessa ehkä tunnin verran tätä "palvelua", eli yksi virkailija pystyisi hoitelemaan reilut sata työtöntä kuussa. Jos oletetaan että työttömiä olisi vaikka 375 000 (laskutavat tunnetusti vaihtelevat, ja esim. työttömyysetuudella opiskelun vaikeuttaminen lisää työttömyyttä), tarvittaisiin 3000 uutta työkkärivirkailijaa tyhjäntekijöiksi.
Palkkahan siinä hommassa ei varmaan olisi kummoinen, lasketaan sivukuluineen vaikka 3000 euroa kuussa. Yhdeksän miljoonaa kuussa menisi siis kankkulan kaivoon. Mitä enemmän veroja maksat, sitä isompi olisi osuutesi. Keskituloinen kaksilapsinen perhe maksaisi kympin kuussa työttömienpompotusmaksua.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ollut jo Sipilän aikana?
Tänään oli uutisissa: https://yle.fi/uutiset/3-11494091
Vierailija kirjoitti:
Eikö juuri uutisoitu että tarvitaan 80 000 työntekijää ulkomailta kun omat ei riitä? Joku ristiriita tässä.
No kun ne omat ei työnantajille kelpaa. Työnantaja on se herra jota tässä kumarrellaan. Pitää saada halpoja tekijöitä raksoille, ravintoloihin, marjatiloille, siivoamaan. Suomalainen, vaikka olisi halpa, usein tietää oikeutensa ja valittaa turhan herkästi, jos ne eivät toteudu.
Sitäkin laskettaneen, että sote-ala ei nykyisillä palkoilla onnistu tarpeeksi vetämään suomalaisia opiskelijoiksi, joten ulkkareita tarvitaan sinnekin jotta hoitajamitoitukset täyttyy ja esim. vanhusten kotipalvelut saadaan jatkossa hoidettua.
Sori, sulla ei nyt riitä äly eikä huumorintaju jotenkin tajuamaan tätä. En jaksa enää selittää.