au pair pimeästi, mikä riski jäädä kiinni?
Virallisesti ulkomaalainen tyttö olisi siis kyläilemässä.
Kommentit (50)
Jo ulkomaalainen työskentelee suomessa alle 6kk, hänen pitää maksaa veroa 35% ja se lasketaan taskurahasta + täysylöspidosta. Eläkevakuutus on sievoiset 22% Eli perheen pitäisi maksaa sen verran enemmän, että käteen jää se vaadittu minimi. Vasta jos au pair on yli sen puoli vuotta, verotus on sama kuin suomalaisilla, eli noin pienistä tuloista ei mene lainkaan veroa. Kotitalousvähennys on vain 15%. Eli ei nyt ihan halpaa ole.
Ensinnäkin lapset on päivällä koulussa ja päivähoidossa. Eihän 5h/pv työ mitenkään riitä kokopäiväiseksi hoidoksi. Toiseksi, nykyään au pairit eivät tule koko vuodeksi, vaan tyypillisesti 1-3kk ajaksi. Tuoksi ajaksi voi hyvin tulla turistiviisumilla ja sen ajan myös matkavakuutus kattaa. Missään muussa maassa koko maapallolla ei au pairista makseta veroja ja eläkemaksuja kuin Suomessa. Mualla au pair toiminta katsotaan olevan kulttuurien vaihtoa, kielen opiskelua ym kehittävää. Vain nipo-Suomessa siitä 250 taskurahastakin pitää maksaa verot ja eläkkeet ja laskentaan otetaan myös mukaan täysylläpito, joka nostaa kulujen määrän niin korkeaksi, että vain jollain lääkäriperheellä on siihen varaa.
Suomessa riski on erittäin suuri. Täällä naapurit ja muutkin ihmiset kyttää toisiaan ja ilmoittelevat innokkaasti viranomaisille epäillyt väärinnkäytökset. INHOAN tätä asiaa suomalaisessa mentalitetetissa, mutta näin se vaan on. Jossain muualla taas on ihan normaalia pitää jopa laittomia maahanmuuttajia kokopäiväisinä lastenhoitajina eikä se ketään kiinnosta.
Muakin ihmetyttää tämä Suomen järjestelmä, että au pairista pitää maksaa ihan järjettömät kulut. Kiitos, ammattiliitot!
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:20"]No, mitä teette jos hän sairastuu? Jos sairastuu vakavasti? Sosiaaliturva on hyvä olla olemassa.[/quote]
matkavakuutus korvaa
[/quote]
Matkavakuutus on voimassa maks. 3 kk.
[/quote]
Ja sen kolmen kuukauden jälkeen voi sitten ostaa lisäkuukausia niin paljon kuin haluaa.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 15:52"]
Suomessa riski on erittäin suuri. Täällä naapurit ja muutkin ihmiset kyttää toisiaan ja ilmoittelevat innokkaasti viranomaisille epäillyt väärinnkäytökset. INHOAN tätä asiaa suomalaisessa mentalitetetissa, mutta näin se vaan on. Jossain muualla taas on ihan normaalia pitää jopa laittomia maahanmuuttajia kokopäiväisinä lastenhoitajina eikä se ketään kiinnosta.
[/quote]
Sitten kun ne naapurit käräyttää ja viranomaiset kyselee, niin kerromme että tyttö on meillä kylässä. Kai sitä kotiinsa saa kutsua vieraita?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 15:52"]
Muakin ihmetyttää tämä Suomen järjestelmä, että au pairista pitää maksaa ihan järjettömät kulut. Kiitos, ammattiliitot!
[/quote]
Joo, ei ole enää orjamarkkinoita. Tuhma Suomi, kun orjuus ei ole sallittua.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:20"]
No, mitä teette jos hän sairastuu? Jos sairastuu vakavasti? Sosiaaliturva on hyvä olla olemassa.
[/quote]
Virallinenkaan au pair ei pääse Suomen sosiaaliturvan piiriin
"Sosiaaliturvan ulkopuolelle jäävät yleensä poikkeuksetta työharjoittelijat ja au pairit sekä muut lyhytaikaista tai pienipalkkaista työtä tekevät, joiden työsuhde ei täytä työssäoloehtoa." Lähde: http://www.kela.fi/muutto-suomeen_tyontekijana
Kaikenlaista sitä kuulee ja näkee tämän aiheen piirissä. Faktahan on se, että kun te otatte au pairin niin te TEETTE sen laillisen sopimuksen ja jos et hoida asiaa laillisesti? teillä on laiton ulkomaalainen työntekijä kotona. Jos ajattelet että maksat au pairin minimi palkan 252e/kk ja työllistät sitä maximin eli 30h/viikossa ja sanotaan vaikka että teillä menee 200e ylimääräistä ruokaan ym. sekä 75e matkakorttiin, eli siis yhteensä n.530e/kk kulut. Voitaisiin laskea että hänen tuntipalkaksi tulee tuolloin 4,4e/h? MUTTA kun otat au pairin niin hän ei ole työntekijä vaan ihminenja myös perheenjäsen joka auttaa teitä niin kuin TE autatte häntä! Kun teillä menee 600e häneen te saatte kotitalous vähennyksen, joten minkälainen orjuuttaja haluaa au pairin pimeästi? Todella itsekästä ja siinä näkee kuinka suomalainen porsas ei tajua mistään mitään. Se sopimus minkä teette au pairin kanssa on sellainen jota hän myös tarvitsee. Esim. yli 3kk jälkeen hänen on käytävä lähimmässä poliisilaitoksessa tekemässä rekisteröinti ja sitä myötä oleskelulupa johon tarvitaan SOPIMUS. Mitäs jos vaikka 5kk jälkeen hän lähtee mutta haluaa jäädä suomeen? eikä hän ole näitä laillisuuksia tietänyt tehdä (eikä voinut koska te ette laatineet sopimusta mistä nämä oikeudet ja velvollisuudet näkee) ja menee poliisi laitokselle tekemään rekisteröinnin, niin voitte olla aika varmoja, että kun he kysyvät mitä olet täällä tehnyt ja kuinka kauan? niin postiluukusta tulee teille kirje kuulusteluihin veropetoksesta sekä laittomantyövoiman käyttämisestä. Jos te teetätte au pairilla töitä yli 30h viikossa ja kaikki kotityöt, jotta teidän majesteettinen perseenne voi makoilla sohvalla, tällöin kyse ei ole enään au pairista vaan kotihoitajasta, jolle tulee maksaa kotihoitajan palkkaa. USEIN myös se joka haluaa "au pairin" pimeänä, on ihminen joka ei tiedä tai ajattelee vain itseään. Oikeesti paljastakaa kaikki tollaset orja piiskurit heti jos vain tiedätte. Tuolla on paljon surullisia au pair tarinoita suomesta, jossa au pair ei ymmärtänyt sopimuksista tai oikeuksista ja isäntä perhe työllisti 9h päivässä ja antoi 250e käteen ilman bussimatkoja ym. Seurustelen tällä hetkellä Espanjalaisen naisen kanssa jolla on nyt päättymässä tämä helvetillinen ja surullinen tilanne. Isäntä perhe esittävät kilttiä ja oikeuden mukaista, mutta vievät tyttöä kuin pässiä narussa ja helppoahan se on kun ei osata kieltä tai on ensimmäistä kertaa. 6h työpäivät venyvät 10h ja kukaan muu perheessä ei tee kotitöitä. Tästä kokemuksesta huomannut että juuri rikkaat perheet ovat näitä jotka ottavat pimeinä. Yleensä keskiluokkainen perhe on paljon oikeuden mukaisempi ja tietää mikä on au pair, se on ihminen jolle te annatte mahdollisuuden tutustua kulttuuriin ja matkustaa ja joka myös auttaa teitä! Tällä palstalla kukaan ei näytä tietävän mitään ja laitetaan lukuja ja hiffailuja sivuilta jossa ollaan käyty ja sitten pädetään. Suomalaiset ovat tosissaan euroopan idiootteja. Hänellä on se onni matkassa, että tapasi minut ja voimme saada lupa-asiat kuntoon rekisteröitymällä parisuhteeseen. Olemme tehneet rikosilmoituksen ja myös haastamassa oikeuteen isäntä perhettä kohtuuttomasta työtuntien teettämisestä 9-12h/pvä... 250e kk käteen josta itse ostanut matkat, voitte varmaan arvata kuinka paljon jää käteen katsoa kulttuuria suomen hinnoilla. Joten te apinat jotka edes harkitsette ottavanne au pairin pimeänä? niin muistakaa että nyt eletään vuotta 2014! orjien kahleet on katkaistu vuosikymmeniä sitten. Noniin nyt, TE TEETTE SOPIMUKSEN, ANNATTE HYVÄN KÄSIRAHAN JA MAKSATTE KIELIKURSSIN SEKÄ MATKAKORTIN! ONKO SELVÄ?
Mä en kyllä ymmärrä tätä kauheaa hössötystä jos ottaa pariksi kuukaudeksi au pairin. Itsekin olin aupparina "pimeästi" vuoden ajan eikä mitään ongelmia tullut. Sain tuon vuoden jälkeen normaalisti työtodistuksen ja koska en aio hakeutua FBI:lle tai NASA:an töihin niin se on kaikkialla ihan yhtä pätevä kuin mikä tahansa muukin sopimus.
Jos au pairin mielestä työtä teetetään liikaa ja perhe on ihan kamala, hän voi lähteä takaisin kotiin.
Nostan tämän vanhan ketjun, koska meillä on nyt au pair ja hän on meillä ihan virallisesti, on sopimus ja verot maksetaan (tosin vero-% on 0).
Mietin vaan että miten tämä nyt eroaa siitä, että en maksaisi veroja ja sopimus olisi vain suullinen. Jos jompi kumpi osapuoli kokee vääryyttä, niin lähteä saa heti, eihän se sopimus sido lopulta yhtään mihinkään. Tytöllä on kuitenkin oma vakuutus, eikä muutenkaan kuuluisi Suomen sosiaaliturvan piiriin.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:20"]No, mitä teette jos hän sairastuu? Jos sairastuu vakavasti? Sosiaaliturva on hyvä olla olemassa.[/quote]
matkavakuutus korvaa
[/quote]
Matkavakuutus on voimassa maks. 3 kk.
[/quote]
Eikä suomessakaan saa oleskella loputtomiin vierailun varjolla ilmottautumatta viranomaisille vaikka kuin olisi EUn kansalaisuus.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 15:52"]Muakin ihmetyttää tämä Suomen järjestelmä, että au pairista pitää maksaa ihan järjettömät kulut. Kiitos, ammattiliitot!
[/quote]
Mua ärsyttää että sulle pitää kanssa olla työttömyysturva, eläkemaksut ja sairas vakuutukset. Mene vittunaama pois suomesta jonnekin Sudaniin niin ei tarvin maksaa mitään ja ketään ei vittuakaan kiinosta kun kuolet ripuliin jossain viidakossa.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 16:02"][quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 15:52"]
Muakin ihmetyttää tämä Suomen järjestelmä, että au pairista pitää maksaa ihan järjettömät kulut. Kiitos, ammattiliitot!
[/quote]
Joo, ei ole enää orjamarkkinoita. Tuhma Suomi, kun orjuus ei ole sallittua.
[/quote]
Ai ettei ole orja markkinoita? Kannattaiskohan tutustua maahamme hieman tarkemmin? tulla pois sieltä tynnyristä?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 16:02"][quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 15:52"]
Muakin ihmetyttää tämä Suomen järjestelmä, että au pairista pitää maksaa ihan järjettömät kulut. Kiitos, ammattiliitot!
[/quote]
Joo, ei ole enää orjamarkkinoita. Tuhma Suomi, kun orjuus ei ole sallittua.
[/quote]
Ai ettei ole orja markkinoita? Kannattaiskohan tutustua maahamme hieman tarkemmin? tulla pois sieltä tynnyristä?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 14:38"]
Eikä suomessakaan saa oleskella loputtomiin vierailun varjolla ilmottautumatta viranomaisille vaikka kuin olisi EUn kansalaisuus.
[/quote]
Tyypillisesti eurooppalaiset opiskelijat hakee au pair paikkaa kesäksi 1-3kk ajaksi. Tuo aika menee kevyesti lomailuna/matkusteluna/vierailuna. On meinaan pikkasen tiukassa kesätyöpaikat tuolla Italia-Espanja akselilla, jos ajan voi käyttää edes jotenkin hyödyksi ja saada katonkin pään päälle, niin sehän on suorastaan lottovoitto. Perheitä kaikille halukkaille ei valitettavasti riitä.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:28"]
Kuka sitä kyläilyksi uskoisi? Heti kun huomattaisiin, että "kyläilijä" istuu päivästä toiseen leikkipuistossa lasten kanssa vanhempien ollessa töissä, naapurit laskisivat yhteen yksi ynnä yksi. Kukaan ei tule kyläilemään seurustellakseen vain lasten kanssa, eihän? Ja au pair pitäisi myös opettaa valehtelemaan toimenkuvansa, huono alku työsuhteelle.
[/quote]
Miten erottaa kyläilijän ja virallisen au pairin? Siitä että virallisella pilkottaa työsopimus ja verokortti takataskussa? Ja naapurit niitä kyselee?
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 21:37"]
Tämä oli kyllä varmasti provo ottaen huomioon miten hyvä virallinen aupair- systeemi on. Miksi kukaan oikeasti haluaisi pimeän aupairin ja kaikki siihen liittyvät riskit?
[/quote]
Miten olis raha?
Mnä sanoisin tyypin olevan meillä au pairina, ei kyläilemässä mikäli asia näin on. Opettelisin vain valmiiksi vastaamaan kysymyksiin mitä kuluja au pairista tulee ja miten menetellä jos sellaisen haluaa (näitä meiltä kysyttiin, kun meillä oli virallinen au pair).
Tuskin kellekään tulee mieleen kyseenalaistaa tilannetta ja ilmoitella johonkin viranomaiselle, että maksetaankohan täällä verot tms. Tosin vierasta tyyppiä en au pairiksi ottaisi pimeästi, korkeintaan jonkun tutun.
Au pair pimeästi tulee maksamaan 252e/kk + ruuat. Jos maksaa kaikki kulut laillisesti, kulut ovat about 600e/kk (verot ja työeläkemaksu) ja au pair saa kuitenkin sen saman 252e/kk + ruuat. Ja näitä muita kuluja ei tosiaan tarvi maksaa missään muussa maassa kuin Suomessa.
On siinä vähän eroa. Tämmöinen tavallinen pulliainenkin voi ottaa kivan tytön kesäksi pariksi kuukaudeksi. Meillä tyttö oli lisäkädet ja -silmät mukana mökillä, muumimaailmassa, kesäteatterissa ym. ja äiti ja isä pääsi pari kertaa terassillekin kahdestaan. Tyttö sai kivoja erilaisia kokemuksia mm. savusauna, rapujen syönti, järvessä uiminen.
Lääkäriperheet voi sitten palkata koko vuodeksi niitä järjestöjen kautta haettavia aupaireja, meillä ei ole varaa.