Onko kukaan päässyt sellaisesta kierteestä, että opiskelee aina lisää eikä käytä koulutusta?

Monesti ongelma on se, että perfektionistiluonne haluaisi olla jo melko hyvä työssään valmistuessaan. Tiedostaessaan, että koulutus ei varsinaisesti mitenkään valmistanut työhön, ei uskalla mennä kokeilemaan, koska tietää olevansa aluksi huono. Itselläni on taustalla yksi tutkinto, jonka alan töihin en uskaltanut mennä, koska en vaan osannut hommia valmistuessani kovin hyvin ja terveysalan työssä olisi kuitenkin hyvä mielestäni olla ammattilainen jo aloittaessaan työelämän.

Olen sitten tehnyt vuosikausia töitä, joihin minulla ei ole muodollista pätevyyttä, mutta osaan ne riittävän hyvin, koska kotitausta ja oma kiinnostus antoivat tarvittavan osaamisen.

Sanoisin, että pitää tehdä asennemuutos. Eli hyväksyä olevansa aluksi huono, kaikki muutkin ovat olleet yhtä huonoja, vaikka eivät ole sitä itse tajunneet.

Määrittele ongelman sijainti:

Itsetunto, traumat - mene terapiaan

Osaamisen puute - harjoittele

Yleiset työelämätaidot, markkinointi, yrittäjyys - opiskele täsmäkurssi (ei uutta tutkintoa tai ydinosaamista vaan bisnes)

Vierailija kirjoitti:

Määrittele ongelman sijainti:

Itsetunto, traumat - mene terapiaan

Osaamisen puute - harjoittele

Yleiset työelämätaidot, markkinointi, yrittäjyys - opiskele täsmäkurssi (ei uutta tutkintoa tai ydinosaamista vaan bisnes)

Ongelmani on nähdyksi tulemisen pelko.

Up

up

Onhan näitä oman elämänsä sankareita aina naistenlehdissä.

Vierailija kirjoitti:

Monesti ongelma on se, että perfektionistiluonne haluaisi olla jo melko hyvä työssään valmistuessaan. Tiedostaessaan, että koulutus ei varsinaisesti mitenkään valmistanut työhön, ei uskalla mennä kokeilemaan, koska tietää olevansa aluksi huono. Itselläni on taustalla yksi tutkinto, jonka alan töihin en uskaltanut mennä, koska en vaan osannut hommia valmistuessani kovin hyvin ja terveysalan työssä olisi kuitenkin hyvä mielestäni olla ammattilainen jo aloittaessaan työelämän.

Olen sitten tehnyt vuosikausia töitä, joihin minulla ei ole muodollista pätevyyttä, mutta osaan ne riittävän hyvin, koska kotitausta ja oma kiinnostus antoivat tarvittavan osaamisen.

Sanoisin, että pitää tehdä asennemuutos. Eli hyväksyä olevansa aluksi huono, kaikki muutkin ovat olleet yhtä huonoja, vaikka eivät ole sitä itse tajunneet.

Aiemmin töissä ollessani totuin siihen että vasta valmistuneiden taitoja haukuttiin ja ei millään haluttu kouluttaa heitä talon tavoille, olisi pitänyt osata hommat jo etukäteen. Se puhe on jäänyt pahasti vaivaamaan minua ja ajatuskin maisteritason tutkintoa vaativan työn aloittamisesta ahdistaa. Ja koska minulta puuttuu motivaatio kehittyä alallani niin minulla ei ole mitään positiivista voimaa millä selättää tuota pelkoa. Ärsyttävää.

#10

Nälkä lokin töihin ajaa.

Pilko tavoite pieniin palasiin ja laita kalenteriin päivä- ja viikkokohtaiset tavoitteet. "Nähdyksi tuleminen" on abstrakti asia eikä tarkoita mitään.

Täällä yksi toinen ja oikeasti ärsyttää niin paljon oma itseni kun opiskelen aina jotain ydinfysiikkaan verrattavissa olevaa, mutten kuitenkaan keskity niin hyvin että minusta tulisi sen alan ekspertti, kun kohta kyllästynkin ja haluan vaihtaa ja opiskella vaikka lääketieteellistä biokemiaa. Sit kyllästyn siihenkin, enkä ikinä etene kummassakaan yhtään mihinkään vaikka toisaalta kiinnostaa, mutta toisaalta ei jaksa. Palkkani ansaitsen sit näiden välissä siivoojana ja hlö avustajana joita inhoan. Miksen voi vaan valita jotain "siltä väliltä" eli vaikka sairaanhoitajakoulutus? Tuntuu kai etten osaa niellä ylpeyttäni ja mennä tekemään jotain niin "tavista", minähän olen erikoinen ja minun kuuluu opiskella jotain erikoista! Mikähän olisi vielä erikoisempaa, niin aloitan sellaisen tutkinnon seuraavaksi!

Ota vastaan opiskelemaltasi alhaalta alalta lyhyt sijaisuus tai määräaikaisuus. Silloin kukaan ei odota paljonkaan, et edes sinä itse. Voit tällä lailla huijata liiallista perfektionismiasi.

Mitä varhemmin alalla sen vielä tekee, sitä varmempia kaikki on ettei sinulla ole mitään mahdollisuuttakaan vielä tietää mitään. Ensimmäisen tai toisen vuosikurssin opiskelija on juuri tällainen, avoin taulu. Sellainen otetaan opetettavaksi, ei kukaan ajattele sellaista työtä samalla tavalla tuottavaksi. Ne jotka laittavat harjoittelupaikan auki, ovat jo varautuneet että sinua opetetaan iso osa ajasta.

Mun ongelma on ehkä se, etten uskalla olla edes paria kuukautta työttömänä jolloin niitä oman alan paikkoja ehtisi katsomaan. Kiirehdin vaan ihan hulluna joko hanttihommiin tai uuteen kouluun. Seuraavaksi pitäisi varmaan malttaa olla ihan työttömänä ja oikeasti etsiä niitä oman alan töitä.

Työuralla voi myös asettaa tavoitteita. Esim omalla alallani askeleet voisi olla:

1) kolmen kuukauden kesäharjoittelupaikka, jossa pienellä palkalla oppii työn perusasiat, ja voi laittaa cv:hen kokemusta.

2) vuoden määräaikaisuus äitiysloman sijaisuutta, mieluiten vähän isommassa firmassa jossa olisi jatkomahdollisuuksia.

3) puolentoista vuoden määräaikaisuus projektissa esim projektisihteerinä

4) vakituinen rivityö isommassa firmassa

5) vakituinen asiantuntijatyö pikkufirmassa

6) esimiestehtävä pikkufirmassa

7) päällikkötehtävä keskikokoisessa firmassa

Jne jos rahkeita riittää.

Kun ajattelee aina vain seuraavaa askelta, ei se nyt niin mahdottomalta tunnu.

Jos on vaikea nähdä itseäsi tehtävässä joka on avoinna.

Ajattele, että "olen siinä vain vuoden, tämä ei ole mitään lopullista"

Jos on vaikea uskoa että pystyisit tehtävään, hae sitä silti. Tuo esiin osaamisesi todenmukaisesti, äläkä väitä osaavasi mitään mitä et osaa. Silti älä vähättele itseäsi, yhtään.

Jos he valitsevat sinut, silloinhan olet parasta mitä heillä on saatavilla. Et paras, koska paras päättikin ottaa vastaan jonkun paremman paikan. Joku päivä tulet olemaan se, ei huolta.

Mutta olet silti paras mahdollinen siihen tehtävään, sille työnantajalle. Lisäksi arvio ja valinta on ollut heidän, ei sinun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti ongelma on se, että perfektionistiluonne haluaisi olla jo melko hyvä työssään valmistuessaan. Tiedostaessaan, että koulutus ei varsinaisesti mitenkään valmistanut työhön, ei uskalla mennä kokeilemaan, koska tietää olevansa aluksi huono. Itselläni on taustalla yksi tutkinto, jonka alan töihin en uskaltanut mennä, koska en vaan osannut hommia valmistuessani kovin hyvin ja terveysalan työssä olisi kuitenkin hyvä mielestäni olla ammattilainen jo aloittaessaan työelämän.

Olen sitten tehnyt vuosikausia töitä, joihin minulla ei ole muodollista pätevyyttä, mutta osaan ne riittävän hyvin, koska kotitausta ja oma kiinnostus antoivat tarvittavan osaamisen.

Sanoisin, että pitää tehdä asennemuutos. Eli hyväksyä olevansa aluksi huono, kaikki muutkin ovat olleet yhtä huonoja, vaikka eivät ole sitä itse tajunneet.

Aiemmin töissä ollessani totuin siihen että vasta valmistuneiden taitoja haukuttiin ja ei millään haluttu kouluttaa heitä talon tavoille, olisi pitänyt osata hommat jo etukäteen. Se puhe on jäänyt pahasti vaivaamaan minua ja ajatuskin maisteritason tutkintoa vaativan työn aloittamisesta ahdistaa. Ja koska minulta puuttuu motivaatio kehittyä alallani niin minulla ei ole mitään positiivista voimaa millä selättää tuota pelkoa. Ärsyttävää.

#10

Olet ollut myrkyllisessä ja kateellisessa työilmapiirissä. Vain ne ovat haukkuneet, joilla on hauras itsetunto, kokevat olevansa huonoja, ja kokevat uudet uhkana, jotka jos heitä yhtään opettaa, ovatkin pian parempia ja uhka. Siksi heitä ei uskalleta eikä haluta neuvoa.

Kaikki työpaikat eivät ole noin huonoja eikä niissä ole kiusaamista. Voisit laittaa tavoitteeksi löytää työpaikan, jossa kerrotaan olevan toisia tukeva ja terve työilmapiiri. Asettaisit sen arvona palkan suuruuden edelle.

Up

Entä jos oma juttuni edellyttää yrittäjyyttä?

Hae tutkijaksi/jatko-opiskelijaksi. Siinä on opiskelu ja työ samassa.

Mä olen opiskellut nyt 25 vuotta jokseenkin tauotta, välillä päätoimisesti, välillä sivutoimisesti. Aina jotakin. Toivottavasti voin opiskella elämäni loppuun. Mulle tämä sopii, sillä rakastan oppimista. Ihan siis sitä tiedon rakentamista. Tunnelmaa luennoilla, ajatustenvaihtoa, oman ajattelun kehittymistä.

En siis osaa vastata kysymykseen, miten tästä pääsee eroon. :D Ehkä ei kokonaan pääsekään, mutta ainahan opinnot voi jättää sivutoimisiksi tai harrastukseksi. Ei Suomessa ole kenenkään pakko olla opiskelematta. Elinikäinen oppiminenhan on meillä ihanne.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen ja oikeasti ärsyttää niin paljon oma itseni kun opiskelen aina jotain ydinfysiikkaan verrattavissa olevaa, mutten kuitenkaan keskity niin hyvin että minusta tulisi sen alan ekspertti, kun kohta kyllästynkin ja haluan vaihtaa ja opiskella vaikka lääketieteellistä biokemiaa. Sit kyllästyn siihenkin, enkä ikinä etene kummassakaan yhtään mihinkään vaikka toisaalta kiinnostaa, mutta toisaalta ei jaksa. Palkkani ansaitsen sit näiden välissä siivoojana ja hlö avustajana joita inhoan. Miksen voi vaan valita jotain "siltä väliltä" eli vaikka sairaanhoitajakoulutus? Tuntuu kai etten osaa niellä ylpeyttäni ja mennä tekemään jotain niin "tavista", minähän olen erikoinen ja minun kuuluu opiskella jotain erikoista! Mikähän olisi vielä erikoisempaa, niin aloitan sellaisen tutkinnon seuraavaksi!

Mä olen tällainen ja rakastan tätä.

Mutta tulen toisaalta kodista, missä vanhemmat kävivät "vain töissä" eikä työpuheluihin vastattu iltaisin tai viikonloppuna, koska silloin vanhemmat harrastivat. Työ oli heille vain yksi asia. Aika usein työ oli vain keino saada rahaa harrastuksiin, matkusteluun jne., siis siihen (heidän mielestään) varsinaiseen elämään.