Onko kukaan päässyt sellaisesta kierteestä, että opiskelee aina lisää eikä käytä koulutusta?

En ole päässyt.

Lähipiirissäni on yksi ikuinen opiskelija, aina vaan uutta kurssia tai tutkintoa putkeen. Hienoa ja kannustettavaa sinänsä että ihminen opiskelee, mutta pikkasen kyllä on alkanut ihmetyttää että mikä on vialla kun nelikymppisenä ei vieläkään ole uskaltautunut "oikeaan elämään".

En ole päässyt. Etsin taas uutta koulutusta :) olen 50-v., eikä kukaan huoli mua töihin!

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on yksi ikuinen opiskelija, aina vaan uutta kurssia tai tutkintoa putkeen. Hienoa ja kannustettavaa sinänsä että ihminen opiskelee, mutta pikkasen kyllä on alkanut ihmetyttää että mikä on vialla kun nelikymppisenä ei vieläkään ole uskaltautunut "oikeaan elämään".

Sitä se juuri on, elämän pelkoa..

Kiitos aloituksesta! Mietin välillä, onko minulla sama. Nyt toista korkeakoulututkintoa tekemässä. Töitä olen kyllä aina tehnyt, mutten ikinä omalla alalla. Samalla valitan, etten pääse omalle alalle töihin, samalla kynnys hyväksyä lyhyitä toimeksiantoja ja sitä kautta päästä tekemään omalla alalla töitä kasvaa koko ajan. Uskon, että osasyynä on haluttomuus markkinoida näkyvästi ja epäonnistumisen pelko. Innolla seuraan ketjua, jospa oppisin jotain itsestäni. Aloittajalle toivotan kaikkea hyvää.

Pääsin. Kun korona tuli, lopulta uskoin, että mikään ei tule koskaan enää paremmaksi muuttumaan ja hetkessä häipyi kiinnostus oppia tai opiskella elämässä enää yhtään mitään. Vielä vuosi sitten en olisi uskonut näin käyvän. Korkeakoulututkinto on ja lisäkoulutusta, mutta eipä tuosta ole mitään hyötyä ollut, palkatonta raatamista vaan.

Kun mikään ei tunnu oikealta... syvä huokaus. Välissä jotain pskahommaa joka ei vaadi koulutusta ja sitten taas kokeilemaan miltä tuntuu epäonnistuminen kun "ei minusta ole tähänkään". Siitä seuraa sitten masentavat jatkopohdinnat kuten mikä on elämäntarkoitukseni jne.

Sellainen olen minä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun mikään ei tunnu oikealta... syvä huokaus. Välissä jotain pskahommaa joka ei vaadi koulutusta ja sitten taas kokeilemaan miltä tuntuu epäonnistuminen kun "ei minusta ole tähänkään". Siitä seuraa sitten masentavat jatkopohdinnat kuten mikä on elämäntarkoitukseni jne.

Sellainen olen minä. 

Niin tuttua!

Hyvä me! Ikuiset opiskelijat :)

Mä olen ehkä siinä kierteessä, tai jos seuraavan tutkinnon jälkeen menen vielä uuteen opinahjoon niin varmasti olen.

Tällä hetkellä koen että en osaa käyttää opiskelun aikana opittua tietoa hyväkseni työelämässä. En osaa hakea alan töitä sillä en näe itseäni yhdessäkään yrityksessä tekemässä sitä mitä koulutuksellani voisi tehdä. Joten olen nyt vaihtamassa ihan kokonaan alaa.

Olen toisaalta iloinen siitä että uskallan tehdä täyskäännöksen. Seuraava tutkinto on maksettava omasta pussista, mutta ei se haittaa jos koen sen omakseni. Toivon että näin olisi.

Meillä on nykyään niin paljon valinnanvaraa että meille monitaitajille, joille rahan kerryttäminen ei ole itseisarvo, alanvalinta on yhtä helvettiä. Ei ole pakko mennä mahdollisimman nopeasti töihin jotta saa uransa alkuun vaan voi venyttää sen aloittamista siihen kunnes on löytänyt alansa.

Jos en saa lasta, minusta tulee seuraavaksi arkkitehti tai juristi.

Olen kerryttänyt omaisuutta sen verran, että lapsellekin olisi oma kaksio. Jos en saa omaa, voin rahoittaa omaisuudella opintoja.

Tutkinnot useammasta oppilaitoksesta ja useampi kesken jäänyt tutkinto.

Mutta miten siitä PÄÄSEE?

Ikuinen opiskelu houkuttelee ehkä siksi, että opiskellessa on selkeitä ja pieniä tavoitteita, joita suorittamalla homma etenee. Työelämässä uran etenemisen käänteet tietää vasta jälkikäteen. Luulen, että yksi tärkeä askel on hyväksyä se ja sietää siitä aiheutuvaa epämukavuutta. Epämukavuus laantuu, kun alkaa osata jotain ja homma etenee ja saa tunnustusta.

Menemällä vaan reippaasti töihin. Mä löysin ainejärjestön s-postilistalta kesätyöpaikan ja sain siitä uran käyntiin. Sieltä lähtiessäni jouduin miettimään CV:tä perin pohjin, millä hitolla perustelen kaikki opintoni. Olen suunnilleen kauppatieteilijä ja uskontotieteilijä ja tajusin, että yhdistävä tekijä on (tämä on esimerkki!) usko, oli se markkinavoimiin tai korkeampiin voimiin.

Sen jälkeen on ollut paljon helpompaa työhaastatteluissa kertoa mistä olen kiinnostunut, mitä osaan ja mitä minulla on tarjota juuri heille.

Minullakin on aika suuri ongelma, että en halua näkyä omalla persoonallani tässä maailmassa. Vaikka se olisi kuitenkin sellaista, millä voisi tehdä helpommin enemmän rahaa, kuin jonain taustavaikuttajana. Jos siis miettii vaikka somevaikuttajia, joilla ei ole mitään varsinaista asiaa, mutta on paljon seuraajia ja kaikenlaista palkallista oheistoimintaa tulee somettamisen myötä.

Kadehdin jotain tubettajien ja toimittajien työtä, mutta häpeän laittaa oman naamani ja mokani jonnekin esille, oma nimi ja kuva jutun lopussa olisi sekin melkein liikaa. Tajuan kyllä, että muutkin on jännittäneet ja astuneet sen kynnyksen yli ja heidän menestyksensä on vaatinut sen uhrauksen, että oma persoona on laitettu likoon. Kyllä se jossain vaiheessa on ehkä alkanut tuntua sen arvoiselta, kun rahaa on alkanut tulla riittävästi.

En pääse yliopistoon haluamalleni alalle. Myös te-koulutuksiin minua ei ole valittu tai ei ole löytynyt yhteistyöyritystä. Eli helppoa se koulutuskatkaisu on.

Olisin mieluusti töissä :(

kuule, pointtina on yritysten ja joidenkin linkkiytyneiden koulutustahojen hyödyn tavoittelu symbioosi;

kuitenkin elinikäisestä kehittämisestä ja oppimisestäon aletu paasaamaan muttayritykset eivät suostu osallistumaan kustannuksiin vaan koulun penkiltä yms.pitäisi olla tiettyyn yritykseen kustomoitu suoraan ko. yrityskulttuuriin tehty valmis resurssi. ei tarvitse firman silloin muutakuin lypsää työntekjästä mehut ja heittää pellolle.

seuraava kurssi onkin sitten toiselta alalta ja sinne voidaan jopa pakottaa ties mikä sanktion uhalla. todella tyhmää.

aiemmin puhuttiin fokusoitumisesta kapealle sektorille riskinä, sektorin hiipuminen jostain syystä; sitten tuli "trendiin" taas laajapohjaisuus muttei syvällistä. Jotenkin pienen maan tuli keskittyä ja fokusoitua mkikäli huippuosaamista kertyisi; bulkin halpahallikilpailu on hyödytöntä. toisaalta yksityistämisellä ja outsourcella oma sisäinen osaaminen on ajettu muhkeiden tuottojen toivossa alas; kriisien kohdalla tuleekin sitten ongelmia.

palkkakilpailukyvyn top esittelyä tärkeämpää on että KIINNOSTAVASTA, MOTIVOIVASTA ON MAKSETTAVA TODELLA KÄYPÄ KORVAUS. mikäli nk. perusturvaa ei haluta edes ensin kohdalleen, voi olla varma ettei motivaatio muuhun löydy.

sitten joku byrokratia koneiston osaamaton yrittää karsinoida ihmisiä johonkin millä provisiota lisätään ja tilastoja kaunistellaan.

koska mielekkääseen ja jopa itseohjautuvaan itsensä kehittämiseen ei suostuta rahoitusta jakelemaan välillisten hyötyjenkään saamiseksi, tehdään sitä mitä muutkin; jätetään se mielekäs ja itse tajuttu tulevaisuuden valopilke kesken ja byrokratian käskystä, jotta perusleipää saisi pöytään.

Ei pääse

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on yksi ikuinen opiskelija, aina vaan uutta kurssia tai tutkintoa putkeen. Hienoa ja kannustettavaa sinänsä että ihminen opiskelee, mutta pikkasen kyllä on alkanut ihmetyttää että mikä on vialla kun nelikymppisenä ei vieläkään ole uskaltautunut "oikeaan elämään".

Mitä on "oikea elämä" ja miksi siihen pitää pyrkiä?