Kun Voitto sai aikaan voiton

Mulipetteri on kovasti kiintynyt kaksoisveljeensä Voittoon. Voitto on kehitysvammainen poika, joka asui kotona Mulipetterin ja isosiskojen sekä isän ja äidin luona 14-vuotiaaksi saakka, mutta nyt Voitto asuu Katiskan perhekodissa. Kyllä Voittoa pienenä kotona hyvin hoidettiin ja huolehdittiin koko perheen voimin ja Voitto oli rakas poika ja kaiken huomion keskipiste. Kun Voitto vietiin perhekotiin, niin muutamaa viikkoa ennen sitä isä ja äiti olivat jotenkin surullisen oloisia jo pitemmän aikaa olleet. Surullisia, stressaantuneita ja ärtyneitäkin tavallista herkemmin. Mutta eivät antaneet sen häiritä hyvää perhe-elämää eikä tilanteita lasten kanssa. Mutta yhtenä viikonloppuna aamiaispöydässä sitten vanhemmat toivat asian myös lasten tietoon. Äiti sanoi: "Ikävä kyllä, Voitto muuttaa kotoa pois. Voitto on murrosiässä ja kasvaa isoksi pojaksi emmekä enää jaksa hänen kanssa, kun voimat lisääntyy, paino lisääntyy ja myös aggressiivisuutta voi alkaa olemaan. Joudumme antamaan Voiton ammattilaisten hoitoon. Voitto menee perhekoti Katiskaan."




Se oli kaikille surun päivä. Mutta niin vaan piti tehdä perherauhan takaamiseksi. Voitto oli arvaamaton, koko ajan vahdittava ja nyt 14-vuotiaana kun murrosikäkin oli jo, niin Voitto oli kasvanut kovasti eikä riittänyt enää aika eikä voimat juosta ison pojan perässä. Voitto oli myös rikkonut ikkunan heittämällä radion ikkunan läpi ja myös itsetyydytys kaikkien nähden ja nurkkiin pissaaminen yms ja oman vaipan pois ottaminen ja ulosteitten levittely pitkin lattioita oli tullut uutena, hankalana käytöspiirteenä. Sellaista se on kun diagnooseina on Downin syndrooma ja siinä liitännäisdiagnoosina myöskin vaikea Autismi. Autistinen Down-nuori ei ole aina helppo hoidettava. Hermot menivät monta kertaa kaikilla Voiton käytösongelmiin ja aggressioihin ja haasteellisiin tilanteisiin. Toki erityishuollon palavereissa tarjottiin Voitolle hoitopaikaksi paikallisen laitoksen nuorten pienryhmäkoti Etappia  mutta vanhempien mielestä se tuntui liian laitosmaiselta paikalta. Äiti on kotoisin maasta jossa kaikki Downit joutuvat laitokseen heti kun syntyvät eikä hän halunnut toistaa samaa virhettä kuin mitä entisessä kotimaassa tehdään. Äiti halusi, että Voitto menee perhekoti Katiskaan jossa on kodinomaiset, turvalliset olosuhteet, mutta kuitenkin henkilökuntaa riittävästi paikalla, ympärivuorokautista valvontaa ja ohjausta, sekä mahdollisuus strukturoituihin viikko-ohjelmiin sekä myös turvasuunnitelmaan jolla ennakoida haasteellista käyttäytymistä. Perhekoti Katiskassa on siis valmius hoitaa myöskin kehitysvammaista autistia.




Kun Voitto meni perhekotiin, kaikkien perheenjäsenten, erityisesti äidin työtaakka keveni. Äiti oli väsynyt vahtimaan jatkuvasti isoa poikaa, vahtimaan, kieltämään, komentamaan ja vaihtamaan ison pojan vaippoja ja pesemään pyykkiä ja ennakoimaan ongelmatilanteita ja joka päivä ruuanlaiton lisäksi myös syöttämään isoa poikaa ja pyyhkimään ison pojan suuta ja laittamaan ruualla sotkevan ison pojan vaatteita pyykkiin ja pesemään lattioita kakkojaan levittelevän pojan jäljiltä jne. Kaikki tämä sujui hyvin kun Voitto oli pieni, mutta mitä isommaksi poika tuli, sen raskaampaa oli hoitaa vaikeavammaista lasta, jolta puuttuu kaikki sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja terve järki puuttuu kokonaan ja joka ei osaa tehdä yhtään mitään ilman jatkuvaa valvontaa ja vahvaa avustamista ja jonka on arvioitu olevan noin kaksivuotiaan tasolla oleva ja sillä rajalla onko vaikeasti vai syvästi kehitysvammainen. Eli toisinsanoen vaikeasti kehitysvammainen vaikeimmasta päästä. Käytösongelmatkin olivat suuria ja tavallista voimakkaampia eikä niin voimakkaita käytösoireita ollut läheskään kaikilla muilla autisteilla tai kehitysvammaisilla.





Voitto meni perhekotiin ja siellä strukturoidussa ja valvotussa ympäristössä jossa aluksi Voittoa avustettiin ja valvottiin erityisen paljon, Voiton käytös alkoi vähitellen rauhoittua ja Voitto sopeutui sinne hyvin ja alkoi jopa oppia ottamaan omalla tavallaan kontaktia muihin ihmisiin. Aluksi liiankin innokkaasti ja ylenpalttisesti. Voitto muun muassa meni jatkuvasti läpsimään, nipistelemään ja nuolemaan, haistelemaan yms huonetoveriaan joka koki Voiton kuormittavana ja joutui yhteisestä huoneesta muuttamaan pois. Voitto jäi huoneeseen ja siellä rakkaitten pehmolelujensa kanssa oleskeli ja osallistui ohjatusti ja valvotusti kotiaskareisiin, muun muassa aterioitten valmistukseen, pyykinpesuun, siivoukseen sekä omiin päivittäistoimiinsa osallistumista Voitto harjoitteli ohjatusti. Esim syömistä, peseytymistä ja kuivaksi opettelua harjoiteltiin sekä koulussa että perhehoidossa. Voitto on iloinen ja hyväntuulinen, naureskeleva 14-vuotias poika joka on onnellinen siellä perhekodissa.






Voiton kaksoisveli Petri, lempinimeltään Mulipetteri oli aina perheen musta lammas joka jäi vähälle huomiolle koko muun perheen hoitaessa ja huomioidessa Voittoa, mutta kun Voitto muutti perhekotiin, niin tilanne kotona tasoittui ja Mulipetterikin sai elää normaalia ikäisensä pojan elämää kun ei ollut enää hoitovastuu kehitysvammaisesta veljestä rasitteena. Mulipetteri keskittyi koulunkäyntiin ja harrastuksiinsa ja koulussa Mulipetteri oli luokkansa paras oppilas ja erityisesti matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa Mulipetteri on lahjakas. Niin lahjakas, että on pari luokkaa ylempänä kuin ikätoverinsa ja nyt 14-vuotiaana jo lukion ensimmäisellä luokalla, jossa hän sielläkin saa kymppejä kaikista kokeista ja hänellä on siellä pitkä matematiikka. Mulipetteri on myös erityisen hyvän myötäelämisen kyvyn omaava, empaattinen ja toisista ihmisistä välittävä, erittäin vastuuntuntoinen, huolehtivainen ja auttavainen poika. Mulipetteri aikoo lukion jälkeen lähteä yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä. Vapaa-aikana Mulipetteri tekee töitä lastenhoitajana vahtien 11-vuotiasta Aspergerin syndroomaa sairastavaa Osku-poikaa.





Vaikka Voitto olikin kotona äärimmäisen rasittava poika, niin silti Mulipetteri on jotenkin myös kiintynyt tuohon Voittoon. Mulipetteri kaipailee ja ikävöi Voittoa ja usein Mulipetterillä on tapana käydä perhekodissa katsomassa Voittoa. Mulipetteri muistaa sen, kuinka lapsena oli kateellinen Voitolle ja luuli Voiton nimen olevan sen takia Voitto, kun Voitto on etuoikeutettu ja Voiton elämä oli Mulipetterin mielestä yhtä voittoa vain kun sai aina kaiken huomion joka ikisessä asiassa. Mutta kun ikää ja viisautta tuli Mulipetterille lisää, niin Mulipetteri ymmärsi, että Voitolla on Downin syndrooma eikä se Downin syndrooman omaavan ihmisen elämä helppoa ole, varsinkaan noin vaikeasti vammaisen kuin mitä Voitto on. Voitto oli saanut nimekseen Voitto oikeastaan sen takia, kun Voiton äiti oli tullut uskoon ja hänen uskoontulonsa oli ollut hyvin vaikeaa, koska hän oli saanut kasvatuksen jo lapsesta alkaen sekä kotona että koulussa siihen näkemykseen, että "Jumalaa ei ole olemassa" ja sen vuoksi hän oli rakentanut muurin itsensä ja Jumalan väliin.






Mutta erilaiset vaikeat koettelemukset ja myös oman pojan syntyminen Downin syndroomaisena saivat hänet miettimään asioita uusiksi ja se kovuus hänestä murtui. Voitto sai nimekseen Voitto juuri sen takia, kun äiti tiesi, että Voitto kun on Down-lapsi niin hän ei tule koskaan olemaan älyllisesti täysin normaalilla tasolla eikä siksi oikein pääse rakentamaan muuria itsensä ja Jumalan väliin ja näin ollen Voitto tulee olemaan myös Jumalalle otollinen ihan eri tavoin kuin tavalliset ihmiset ja jo sellaisenaan Jumalalle kelpaava. Se on tavallaan Voitolle voitto, että syntyi Downin syndrooman kanssa, koska taivaaseen poika on matkalla joka tapauksessa, mutta jos olisi syntynyt terveenä, niin olisi voinut Voittokin rakentaa muurin itsensä ja Jumalan välille. Osittain tuon syyn takia hän sai nimekseen Voitto, mutta myös tämän takia hänen nimekseen tuli Voitto, koska uskoon tultuaan Voiton äiti luki Voitto Ramun kirjoittaman kirjan nimeltä Älkää jokaista henkeä uskoko  ja se kirja teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Voiton terve kaksoisveli sai nimekseen yksinkertaisesti Petri, koska Petri on suomalainen nimi, joka toi äidille mieleen järkevän suomalaisen nuorukaisen jonka oli joskus tuntenut. Sen nuoren miehen nimi oli ollut Petri ja äiti oli päättänyt, että jos saa pojan, niin nimeää poikansa Petriksi. Petrin hän oli tuntenut kauan ennen poikien syntymää, silloin kun asui Seinäjoella vielä. Mutta sitten hän muutti Seinäjoelta Joensuuhun ja Joensuusta perheineen hän muutti Hankasalmelle silloin kun lapset olivat isompia kaikki.






Nyt sitten Voitto asuu perhekodissa ja eräänä viikonloppuna Mulipetteri meni yöksi perhekoti Katiskaan viikonlopun viettoon ja hänelle tehtiin peti sinne Voiton huoneeseen jossa hän yöpyi ja Voitto oli oikein onnellinen ja mielissään kun veli tulee yökylään ja Voitto hyppi, nauroi ja örähteli jo osin nuoren miehen äänellään:"ÖÖÖ HÖÖ ÖÖ HÖÖ ÖÖÖÖÖHÖÖÖÖÖ HÖÖ HÖÖ HÖÖ!!!" ja hyppi ja pomppi iloisena. Mulipetteri pelaili Voiton kanssa pelikoneella ja sen jälkeen he lähtivät ulos kävelemään ja Voitto halusi leikkipuistoon keinumaan ja laskemaan liukumäkeä. Mulipetteri tottuneena ja vastuuntuntoisena velipoikana ohjasi ja opasti ja vahti Voittoa. Ja itsekin keinui ja otti Voiton kanssa kisan että kumpiko saa kovemman vauhdit. Puistossa käynnin jälkeen pojat kävivät kioskilta ostamassa jäätelöt ja Voitto ölisi onnessaan sitä ööhöötä koko ajan kovalla äänellä.




Illalla sitten Mulipetteri kävi nukkumaan siihen patjalle ja Voitto omaan sänkyynsä ja aamulla heräsivät yhdessä perhekodin porukan kanssa aamupuurolle. Sen jälkeen perhekodin porukka lähti katsomaan jääkiekkomatsia jäähalliin ja Mulipetteri ja Voitto toki mukaan lähtivät ja siellä matsissa kun kannustettiin suosikkijoukkuetta niin Voitto siellä omalla tavallaan hänkin kannusti huutamalla "ÖÖÖÖ HÖÖÖ ÖÖÖ HÖÖÖ HÖÖ HÖÖ HÖÖ HÖÖ!!!" ja kyllähän ihmiset katsoivat ihmeissään kun kaiken kannustuksen seasta myös mölinää kuuluu, mutta he eivät sitä kielteisestikään kommentoineet vaam ymmärsivät, että kyseessä on kehitysvammainen joka kannustaa suosikkijoukkuettaan omalla tavallaan yhdessä toisten kehitysvammaisten kanssa. He suhtautuivat siihen yllättävän suvaitsevaisesti tietäen, että kyllä tähän maailmaan monenlaista ääntä mahtuu ja kaikki eivät osaa puhua ollenkaan ja jotkut puhuvat "mokeltamalla" niinkuin joku rumasti sanoo niistä jotka eivät poikkeavalle äänelleen mitään voi. Mutta monenlaista ääntä mahtuu maailmaan, ihmiset on erilaisia ja kuka tahansa meistä olisi voinut saada sen ylimääräisen kromosomin ja olla sen vuoksi erilainen. Tosin ei välttämättä läheskään niin vaikeasti vammainen kuin Voitto, mutta vaikka Voitto onkin vaikeimmasta päästä kehitysvammaisia, niin kyllä Voitollakin on oikeus normaaliin elämään.





Ja kuinkas kävikään, joukkue jota kehitysvammaiset kannustivat, voitti matsin ja joku jääkiekkoilija oli huomannut kuinka siellä yleisössö Down-poika omalla tavallaan kannustaa joukkuetta josta tykkää ja se kannusti heitä yrittämään yhä paremmin ja voittamaan matsin. Nyt oli Voitto saanut aikaan voiton. Voitto sai aikaan voiton ja kaikki olivat iloisia.




Oli mukava viikonloppu siellä perhekodilla ja koulussa kun piti kirjoittaa ainekirjoitustunnilla joku eettinen kannanotto niin Mulipetteri kirjoitti aineen veljestään Voitosta jolla on Downin syndrooma ja hän toi ainekirjoituksessaan esille sitä, kuinka epäeettistä on surmata kohtuun sikiö jolla on Downin syndrooma. Hän kirjoitti veljestään Voitosta ja siitä kuinka iloinen Voitto on ihan pienistäkin asioista ja kuinka Voitollakin on oikeus normaaliin elämään ja kuinka Voittokin kannusti omalla tavallaan myös jääkiekkojoukkuetta ja omalla kannustuksellaan Voitto sai aikaan voiton. Kun Mulipetteri koulussa ainettaan luokan edessä luki, opettaja liikuttui sen kuultuaan ja otti nenäliinan ja pyyhki silmiään. Opettajalla itsellään nimittäin kasvoi kohdussa Down-sikiö, jolle oli jo aborttiaika varattuna. Mutta kun hän kuuli oppilaansa kirjoittaman aineen jossa niin lämmöllä ja rakkaudella opiskelija kuvaili sitä, millainen opiskelijan oma Down-veli on, niin opettaja perui sen aborttiajan ja antoi lapsen kasvaa kohdussa loppuun saakka. Opettaja jäi sitten äitiyslomalle ja sai suloisen ja herttaisen Down-tytön. Tässäkin asiassa Voitto oli saanut aikaan voiton, tällä hetkellä itse sitä tietämättään ja toivon vilpittömästi, että tätäkin tarinaa lukee, joku Down-lasta odottava joka aikoo abortoida sikiönsä ja että tämän tarinan luettuaan hän peruu aborttiaikansa ja antaa lapsen syntyä.