miten joku raskii jättää 3 viikon ikäsen mummolle yöksi ?
ja sitten on siitä lähtien melkein joka viikonloppu ? itelläni oli esikoinen vasta 10kk ikäisenä ekaa kertaa yökylässä . enkä raski jättää oikeen koskaan . pitäiskö sitä sitten jättää et sais itelleen ja parisuhteelle aikaa . jotenki tuntuu ettei ole tarvis päästä jäähylle .
Kommentit (87)
äidit sysäävät lapset leireille viikoiksi että saavat viettää aikaa yksin =)mukamas opettavat alle 10 vuotiaat itsenäisiksi. Siis kyllä lapsella voi olla muitakin erittäin läheisiä aikuisia kuin se äiti. Lapsella voi olla läheisenä isä, mummi, vaari, kummi jne...... Ja silti äiti on aina tärkeä lapselle omalla tavalla. Onneksi itselläni on kunnon isovanhemmat ja kummit jotka auttavat tarpeen vaatiessa. Suhde heihin on luotu jo syntymästä lähtien. Myöhemmin muodostettu suhde ei ole niin vahva ja pääasiassa lapsenlapset hakevat vain hyötyä isovanhemmista.
Kippis ja kulaus kaikille äideille
Keskustelu on " pikkuisen" polveillut alkuperäisestä kysymyksestä ;-) Ihan samaa mietin, että miten joku raaskii antaa vastasyntyneen nyytin yökylään. Tuon ikäisen lapsen paikka on äitinsä lähellä. Voihan hoitoapua pyytää kotiin äidin/äidin ja isän tueksi.
kertaakaan eivät ole olleet yökylässä, etteikö ainakin toinen vanhemmista olisi ollut mukana. Iltariennoissa olen käynyt pari kertaa ja silloin mummo on ollut lapsia hoitamassa meillä kotona.
Tämä on ollut meidän perheelle sopiva ratkaisu.
Olen ihmetellyt, kun naapurin 3kk ikäinen lapsenlapsi on pari kertaa kuukaudessa yökylässä, joskus jopa koko viikonlopun. Miksi tehdä lapsia jos menohalut on vanhemmilla vielä niin kovat? Ja onko molempien vanhempien oltava yhtäaikaa menossa?
Ei hyvää päivää...taas hyvä esimerkki siitä miten todellista " masennus" on. Vastuun välttelyä vain!
Vierailija:
jotka ovat lukeneet yhden tai kaksi artikkelia vauvan ja äidin merkityksestä. Lisäksi kun se artikkeli ei poissulje muita vaihtoehtoja. No tämä oli varmaan liian monimutkainen ajatusmalli av-mammoille. Jos äitini ei olisi katsonut paria yötä lastani 2 viikkoisena ja antanut minun nukkua niin taatusti olisin ollut masennuksen vuoksi sairaalahoidossa ja lääkkeissä. (minä nukuin 2 vuorokautta putkeen ja lypsin välillä siis ihan oikeesti koko ajan nukuin) Nyt lapsi voi hyvin eikä ole ollut mummulla hoidossa kuin 1-2 yötä vuodessa (lapsi on nyt 6v) Toinen on ollut elämänsä aikana varmaan 3 yötä pois kotoa ja on nyt 3v. Kumpikaan ei ole häiriintynyt ja kumpaankin on lämpimät suhteet. SIIS MAAILMA EI OLE MUSTAVALKOINEN. Miten voi olla niin ON/OFF asenne ihmisillä.
MIKSi pitää tehdä niitä lapsia jos ei jaksa herätä yöllä tai ei halua luopua omista menoistaan edes muutamaksi kuukaudeksi tai edes vähentää niitä?
Eikö kyse useimmiten taida todellakaan olla vanhempien jaksamisesta, vaan ihan tosissaan siitä, että vanhempien oma menojalka vipattaa vielä liian kovaa...
Vauva ei varmaankaan kärsi yhden yön erosta, mutta omasta mielestäni tuo kertoo enemmänkin siitä, että vanhemmat eivät ole vielä olleet kypsiä uuteen elämäntilanteeseen. Jos äiti jättää 3 vkon ikäisen hoitoon, että pääsee itse radalle, voi vain kuvitella, mitä tulevaisuudessa tulee eteen...
koulun, ei oo koskaan ollut missään muualla yötä kuin kotona meidän vanhempien kanssa. Ja nuorempi on nyt 1,5 v eikä myöskään ole ollut koskaan vielä missään yötä poissa kotoa. Siis aina on ollut vähintään minä (äiti) kotona. Isä kyllä joskus työreissuilla ollut. Itse en ole ollut kotoa poissa yli seitsemään vuoteen.
Eikä ole ollut mulle mikään ongelma, en ole käynyt ravintoloissa yhtään ennen lapsiakaan.
No, entäs äidit jotka haluaa käydä teatterissa, oopperassa, elokuvissa, keilaamassa, uimassa, syömässä ruokaravintolassa, taidenäyttelyssä, konsertissa, museossa, runoillassa, tanssitunnilla....
T. äiti joka ei ryyppää mutta tekee kaikkia noita edellämainittuja. En nyt heti synnytyksen jälkeen rientänyt minnekään mutta aika pian kuitenkin, kun jaksoin ja isikin oli päässyt vauvan rytmiin kiinni.
3 vko:n ikäisenä anopilla (joka asuu viereisessä talossa). Ikäväkseni minulta ei tullut koskaan omaa maitoa :( en myöskään ollut väsynyt, mutta lapsen mummi pyysi hartaasti ensimmäistä lapsenlastaan yöksi itselleen. En mennyt minnekkään bilettämään. Ensimmäinen yö erossa lapsesta oli minulle vaikea, mutta en katunut sitä, koska sain tehdä anopin onnelliseksi. Nyt lapseni on jo useamman vuoden ikäinen ja meillä - anopilla, minulla ja lapsellani - on eräänlainen symbioosi jossa elämme onnellisina.
Vierailija:
t. 19
minkä IHMEEN suositusten?! peruskoulussako ne sua on lasta opettanut hoitamaan suositusten mukaan? kirjastako katsot, miten lapsia hoidetaan? voin kertoa sulle, rakas siskoni, ettei ne vastaukset löydy kirjoista saati neuvolan tädiltä. kyllä sun pitää ihan itse pähkäillä mikä lapselle on parasta. jos äiti ei vaan jaksa, niin kyllä se on paras ottaa aikalisä ja levätä hieman, niin jaksaa sitten paneutua taas lapsen tarpeisiin...
Meidän vauva ei todellakaan kolmekuisena tajunnut yhtään missä oli yötä tai mitään. Yhden yön se vietti klo 11-09 viereisessä hotellihuoneessa isovanhempiensa kanssa ja tyyppi ei herännyt koko aikana kuin kerran, silmiään avaamatta syömään pullosta.
Oikeasti - VAUVA ON VAUVA, se ei ole mikään supervaistoinen yliluonnollinen tyyppi, joka vaistoaa joka solullaan missä se on. Meidän vauva oli ainakin niin untamo, että vasta nyt puolen vuoden iässä se on alkanut vierastamaan ja nyt sitä on surkea jättää hoitoon vähäksikään aikaa. Sitä ennen sille oli aivan yhdentekevää mitä se imi, oli se tissiä tai pulloa tai sormea tai mitä hyvänsä. Kunhan siitä joku vaan piti huolen, että ruokaa tuli.
Imetyskeskusteluun en tässä todellakaan nyt mene, totean vaan, että kukaan parikuukautinen vauva ei saa MITÄÄN traumoja vaikka olisi vieraan hoidossa useamminkin, ellei vieras kohtele lasta kaltoin siis.
Sitten kun vauva alkaa vierastamaan, asia on hieman eri, koska silloin tosiaan vauvalla saattaa olla hätä vieraan hoivissa. Sitä ennen se on semmonen matonen, joka haluaa ruokaa ihan mistä tahansa. Eikä kellään teistä ole niin ainutlaatuista tissiä, etteikö teidän lapsi sitä unohtaisi muutamassa viikossa, jos ei teitä näkisi. Se siitä vauvan kaipuusta ja riippuvuudesta.
Voi miksi tämä palsta kuhisee idiootteja.
Ehkä se on niin, että kun elämässä ei ole muuta pätemistä kun mies on työtön ja itse on lihonut satakiloiseksi ja ammattia ei ole tullut hankittua, että pitäähän sitä edes JOLLAIN päteä.
Olen tämän ennenkin kommentoinut täällä...
Kyseessä oli vauva-uinti la aamuna, jonka sovimme jo mun raskausaikanani olevan mummun ja vauvan välinen juttu.
en ole koskaan tuntenut syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa yökyläilystä. Miksi oliskaan pitänyt? Jos jotain ongelmia olisi ilmaantunut, niin sitten asia olisi ollut toinen. Mutta tyttö jäi aina hyvillä mielin mummun luokse, ja alussa jopa nukkui paremmin siellä kuin kotona.
Mulle on vain itsestäänselvää se, että isovanhempien on oltava iso osa lasten elämää. Minulla itselläni ei ole tällaista onnellista mahdollisuutta ollut kuin vaarini kohdalla :(... ja se on surettanut aina! Lisäksi perheeseeni ei lapsuudessani kuulunut muita, kuin äiti, sisko, minä ja vaari, muita sukulaisia ei ole.
Nyt tyttö ei ole ollut noin 4kk yökylässä, koska vauva-uinnit on kesälomalla.
Kyllä se niin on että ei se lapsi muita kuin äidin tarvitse ensimmäisen elinvuoden aikana ja pieniä taukoja varten löytyy varmaan monesta perheestä isukki.
Vai että oikein afrikassa hoitaa koko suku lapsia, luepa tekstisi uudestaa ja mieti mitä siinä lukee, suku hoitaa ISOMMAT LAPSET että äiti voi keskittyä vauvaan. Siellä on niitä kantoliinoja jne. että voi sen vauvan ottaa pellolle mukaan....
Täysimetys onnistuu parhaiten kun elää lapsentahtisesti ja on käytettävissä silloin kun vauvalla on nälkä.
Onneksi on äitejä jotka ottavat vastuun tekemistään lapsista ja ymmärtävät että kyllä se läheinen suhde syntyy ilman yökyliäkin. Meillä nyt reilu 3-v haluaa yökylään ja nyt sinne pääsee. Kolmen lapsen kokemuksella sanon vaan että kyllä sitä vauvan kanssa täytyy kotona osata olla. Missä se mies on tukemasta jos äiti tooosi väsynyt? Luotatteko niin vähän isukkeihin että he eivät voi hoitaa?
psykiatrillakin korostettiin tietynlaisen itsekkyyden tärkeyttä. Omaa aikaa saa ja tulee ja on hyvä välillä ottaa. Toisinaan ero vauvasta muistuttaa minua siitä, kuinka rakas hän minulle onkaan. Se ikävän määrä, johon meinaan pakahtua...
Synnytyksen jälkeinen masennus tekee minusta tietysti huonon äidin, mutta en voi sille valitettavasti itse mitään.
Mitä ylpeyden aihetta siinä on, että poika ei ole _koskaa ollut kotoa yötä pois, ennenkuin menee kouluun? Siinä iässä se vasta kauheeta onkin yhtäkkiä oppia esim. yökyläilyihin kavereiden luokse (arvaan, ettei pääse sinnekään.. Tai toisin sanoen, ei _halua mennä ja sekös äitiä ilahduttaa, kun poika ei halua äidin luota minnekään. Ja jos äiti hiukankin viitsisi ymmärtää, niin tajuaisi, että poika ei _uskalla lähteä mihinkään).
Ja kun edelleen elämme yhteiskunnassa, jossa toisiin ihmisiin on _pakko tottua ja niiden kanssa tulla toimeen, niin miten tällainen _minä _minä _minä -ajattelu edesauttaa asiaa???
Ei ole tarkoituskaan että äiti olisi lasten kanssa 24/7. Jokainen normaali ajatteleva ihminen tarvitsee elämäänsä muutakin kuin vaipanvaihtoa, syöttämistä, siivoamista ja nukuttamista. Se nyt vaan on niin. Jokainen voi tietenkin koettaa onneaan, että kauanko selviää selväpäisenä jäämällä sinne neljän seinän sisään.
Ja tiedän mistä puhun. Tunsin syyllisyyttä aikoinaan kun lähdin yksin lenkillekin. Masennushan siitä puhkesi kun en osannut hoitaa itseäni ja ottaa normaalia aikuisen omaa aikaa itselleni.
Äitikin on ihminen.
Muistakaa se että 1-vuosi on vähän teidän elämästänne mutta antaa paljon vauvalle, sen jälkeen eivät ole vauvoja vaan taaperoita.
Voi sen ajatella myös niin että ne mummot on itsekkäitä kun eivät anna lastensa ottaa vastuuta vauvoistaan vaan haluavat omia ne!!!
Mistäs tiedätte etteivät päivittele mummokahveilla että miten huono se miniä/tytär on kun jatkuvasti antaa teille vauvan hoitoon, ei se raukka pärjää ollenkaan omillaan ja pakkohan on auttaa vaikka olisi joskus muutakin tekemistä. Ja teille hymyssä syin sanoo että ompa mukavaa hoitaa sitä pikku kullanmurua.
Eikä siitä, ettei ikinä koskaan antaisi minkään ikäisenä lastaan yökylään! Kyllä minun mielestäni on hienoa, jos isovanhemmat kuuluvat tiiviisti lastenlasten elämään. Mutta, kyllä pienen vauvan paikka on kotona. Isän hoivissa välillä, että äiti saa levätä. Kyllä sinne yökylään sitten ehtii.
tosielämässä en ole koskaan sellaisesta kuullut kenenkään puhuvan. Itse, vaikka suurperheen äiti olenkin, en edes uskaltaisi ottaa vastasyntynyttä vauvaa hoitooni kuin hätätapauksessa, eikä kenellekään ystävistäni olisi sellainen tullut edes mieleenkään ehdottaa.
kun annoin lapseni tehohoitoon heti hänen synnyttyään. Hän oli siellä saman tein 5 vrk. Mietin minkälaisia tunteettomia älykääpiöitä teidän mielestänne sitten ovat ne vanhemmat, jotka antavat lapsensa olla tehohoidossa vaikka monta kk. Ei niistä lapsista voi tulla kunnon kansalaisia, ei sitten millään... Ei tainnut vanhemmat miettiä valmiiksi, että tarvitsisi varoiksi hankkia alan (sairaanhoitajan ja lääkärin) tutkinto, jos ei kaikki menisikään suunnitelmien mukaan. Niin ja hankkia kotia keskoskaappi ja...
On täysin ymmärrettävää, että jos imettää, niin ei voi/halua jättää lasta yöksi. Mutta kaikki ei voi/halua imettää ja kaikilla imetys ei mene pieleen, vaikka lapsi olisi poissa.
Miksi pikkulapsiperheen elämään ei saisi kuulua " omat huvit" ? Onko niistä oikeasti lapsille jotain haittaa?
Toki jokainen saa olla viemättä lapsiaan yökylään. Mutta miksi tuomita ne, jotka syystä tai toisesta näin tekevät. Olettaen, että lapsi ei siitä kärsi.
Vierailija: