Lue keskustelun säännöt.
1-vuotias lapsi enemmän isänsä perään
12.08.2020 |
Meillä on hieman yli yksivuotias lapsi. Olen itse lapsen kanssa vielä kotona. Vauvavipzesta nautin todella paljon, olen ollut mielestäni läsnäoleva äiti ja leikin ja puuhailen lapsen kanssa paljon. Isä on myös taas-arvoinen vanhempi ja paljon lapsen kanssa silloin, kun ei ole töissä. Olisimme voineet myös jakaa vanhempainvapaata, mutta olen itse halunnut olla kovasti kotona lapsen kanssa.
Tunnen itseni hieman surulliseksi siitä, että huomaan lapsen olevan enemmän isänsä kuin minun perään. Tulee sellainen olo, että miksi lapsi "suosii" isää, mitä olen tehnyt äitinä väärin? Tiedän, että nämä ajatukset ovat aika naurettavia, mutta en voi niille mitään. Lapsi pyytää paljon isänsä syliin, itkee tämän perään jne. minun paljon vähemmän, perään ei oikeastaan koskaan itke.
Onko kellään ollut samanlaista ja muuttuiko tilanne lapsen kasvaessa?
Kommentit (16)
Eikö tuo ole aika tyypillistä? Meillä samansuuntaista (lapsi 1v 3kk) ja samaa olen kuullut muutamalta kaverilta🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole aika tyypillistä? Meillä samansuuntaista (lapsi 1v 3kk) ja samaa olen kuullut muutamalta kaverilta🤔
Onko? Helpottavaa kuulla. 😊Itse törmään joka paikassa vaan siihen kuinka lapsi on äidin perässä ja roikkuu lahkeessa kiinni. Meillä lapsi roikkuu isässään, kun minä olen paikalla. Kun olen lapsen kanssa yksin kotona, on hän välillä kovasti minussa kiinni, mutta leikkii myös itsekseen (mikä on tietty tosi kiva ja hyvä asia!).
Ihan olemuksesta kiinni kuka mieltyy kenestäkin enemmän. Ei se silti tarkoita, että lapsesi rakastaisi sinua vähemmän.
Kuuluu ikään. Tarkoittaa sitä, että myös isä on lapselle tärkeä, mutta koska isä on lapsen näkökulmasta varsin vähän aikaa päivästä paikalla, lapsella on suuri tarve ottaa siitä ajasta "kaikki itsi". Sinä olet enemmän paikalla, joten hän luottaa, ettet katoa mihinkään.
Lapsilla saattaa olla vaiheita jolloin toinen vanhempi on ns. suosikki. Nämä vaiheet tulevat ja menevät. Voi olla, että jossain vaiheessa isä onkin ihan nounou ja vain äiti kelpaa. Ja sitten taas toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isässä on tiettyä uutuudenviehätystä, koska hän on poissa osan arjestanne. Muistan lukeneeni tästä joskus jostain, kun omat lapset olivat pieniä.
Ihan oikeastiko kilpailet lapsen kiintymyksen/kiinostuksen osoituksista? Ja äidin pitää voittaa? Sen sijaan, että olisi iloinen läsnäolevasta isästä, joka tulee hyvin toimeen lapsensa kanssa.
Hyvä itsetunto on iloinen asia 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva kuulla kokemuksia muuttuiko tilanne jossain vaiheessa ja kuinka kauan tällaista vaihetta kesti?
-Ap
Sehän on hyvä, että on isän perään sen sijaan, että jopa pelkäisi häntä!
Koska olet "koko ajan" saapuvilla, lapsi tekee kanssasi "töitä" eli hoidatte kaikki arjen rutiinit.
Isä on paikalla vähemmän ja hän ehkä leikkii enemmän lapsen kanssa, joten yhteiselo on "juhlaa" ja hauskanpitoa.
Älä tee ongelmaa tästä, kun kuulostaa siltä, että asiat ovat kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeastiko kilpailet lapsen kiintymyksen/kiinostuksen osoituksista? Ja äidin pitää voittaa? Sen sijaan, että olisi iloinen läsnäolevasta isästä, joka tulee hyvin toimeen lapsensa kanssa.
Hyvä itsetunto on iloinen asia 🙄
Tiedostan tämän järjettömäksi. Mutta mielestäni on myös luonnollista, että vanhemmuuteen kuuluu kaikenlaisia, joskus "häpeällisiäkin" tunteita. Tietenkin niitä täytyy työstää ja käsitellä aikuismaisesti ja rakentavasti, mutta välillä on myös aivan tervettä ja sallittua sanoa tällaisia tunteita ääneen. Niiden läpikäyminen on osa vanhemmaksi kasvamista eikä tunteissa ole itsessään mitään värää. Jos purkaisin epävarmuuttani lapseen tai mieheen olisi se pahempi juttu.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapsi vierasti jossain vaiheessa isää. Sitten tuli juurikin tuo puntissa roikkumisen kausi. Nykyään on taas äiti-vaihe menossa. :)
Ihan normaaleja tunteita nuo on, ärsyttävää tuollainen kauhistelu. Ihan kuin äideillä ei olisi oikeutta omiin tunteisiinsa(kaan). Ap ei kuitenkaan sabotoi isän ja lapsen välejä. Kyllä mullakin on tollasia tunteita, kun en esim.saa kotiinpalattuani poissaoloni jälkeen samanlaista riemullista vastaanottoa kuin lapsen isä. Näitä esimerkkejä on. Kaksin ollessa lapsi just leikkii itsekseen ja välillä tulee halailemaan. Normaalia.
T.eka vastaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtelee iän myötä kumpi vanhempi aina milloinkin on pinnalla.
Meillä oli noin kun olin vielä kotona. Nyt isä kotona lapsen kanssa (1,5v) ja menee toisin päin..
*vauvavuodesta piti tietenkin kirjoittaa.