Lue keskustelun säännöt.
Lapsen koulupelko! Kokemuksia??
12.08.2020 |
Taas muiden lapset meni innokkaina ja reippaina kouluun, meidän lapsi piti kantaa. Sama toistunut viskarissa, eskarissa, ekalla ja nyt tokalla. Vaikeutta mennä kouluun on pitkin vuotta myös, vaikka eka päivä lienee se pahin.
Kaikki hokee että on normaalia ja menee ohi, mutta entä kun ei mene? Ollaan käyty koulupsykologilla ja neuvolan terapeutilla. On opeteltu hengitysharjoitukset, mielikuvat, juteltu ilman että tehdään asiasta numeroa, tsempattu, kannustettu. On tarrataulua ja jännityspurkkia ja vaikka mitä ollut vuosien varrella.
Ollaanko oikeasti ainoa perhe maailmassa kenellä on tälläisiä ongelmia lapsen kanssa? Olen aivan loppu ja vaikuttaa koko perheeseen. Koko vuosi taas edessä aamutaisteluja. Eikö tähän voisi vaikka jo saada jotain lääkitystä?! Kamalaa kun lapsi ei voi käydä koulua kunnolla jännityksen takia, tuntuu että tässä vain odotellaan että lapsi kasvaa ja tilanne pahenee ja vasta sit teinin kohdalla lääkitään ym. :(
Kommentit (15)
Onko ap lapsesi ujo tai kiusataanko häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ap lapsesi ujo tai kiusataanko häntä?
On ujo, satunnaista kiusaamista ollut myös.
Lapsi tarvitsee ystävän ja turvallisuutta. Millainen ope? Millainen kaveritilanne? Onko avannut mikä ahdistaa - erossa olo äidistä, ikäryhmässä olo, open vaatimukset, pelot osaamattomuudesta? Näihin on ihan eri avut.
Plussaa siitä että lapsi uskaltaa olla haluamatta kouluun eikä patoa kaikkea itseensä ja kärsi sen kanssa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ap lapsesi ujo tai kiusataanko häntä?
On ujo, satunnaista kiusaamista ollut myös.
Tuo on kyllä tosi vaikea tilanne. Olisi hyvä jos joku kaveri löytyisi.
Omalla lapsella oli samaa, lisäksi oli ihan fyysisiä oireita. Vatsa löysällä ja kipeä jatkuvasti. Siirtyessä 3. luokalle meni ohi, silloin alkoi löytyä myös läheisempiä kavereita ja kiinnostusta olla kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse melkein samanlainen. Asia muuttui, kun kolmannelle luokalle vaihtui ope. Alemmilla luokilla oli sellainen opettaja, joka ei voinut sietää ujouttani, ja antoi sen kyllä ymmärtää.
Jos lähdetään etsimään, kyllä koulusta aina jotain vikaa löytyy. Koulu on haastava ympäristö, mutta terve lapsi pystyy ottamaan haasteen vastaan, jos kyseessä ei ole mikään jatkuva kiusaaminen tai muu väkivalta.
Monilla on esimerkiksi avoimen paikan fobia, vaikka kaikki ymmärtävät, että torit yms. eivät sinänsä ole vaarallisia. Kouluakin voi pelätä, vaikka siihen ei ole rationaalista syytä.
On loputon suo alkaa pohtia, sanoiko luokkakaveri viime kuussa vähän pahasti tai antoiko ope liikaa läksyjä tai onko ruokalassa hälinää. Kyllä se on foobikon polla, joka kaipaa säätöä.
Fobian taustalla voi olla monia asioita. Neurooseilla voi olla ihan elimellinen syy aivoissa. Kyseessä voi olla mitä vain masennuksesta autismin kirjoon tai persoonallisuushäiriöön tai vanhemmiten puhkeavan mielisairauden ensioireisiin. Osa lapsista pelkää, että kotona tapahtuu jotain heidän poissaollessaan. Joillakuilla lapsilla kyseessä on jonkinlainen valtapeli. Osalla nämä ovat kasvukipuja, jotka jäävät taakse.
En tiedä, kuinka tarkasti ap:n lasta on tutkittu ja olisiko hän vailla diagnoosia. Tai onko terapia ollut miten säännöllistä. Selvästi ammattiapua tarvitaan enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*Kyllä se on foobikon polla, joka kaipaa säätöä*.
Voisitko tehdä jotain sen eteen että lapsella olisi kaverin tuki koulussa? Minä esim. tarkoituksella junailin että lapsi tapaa paria luokkakaveria koulunalkua edeltävällä viikolla ja että käveltiin samaa matkaa samalla kadulla asuvan perheen kanssa jossa luokkatoveri, jolloin äidistä irrottautuminen oli helpompaa kaverin kanssa. "Kylmiltään yksin" kesän jälkeen ei onnistuisi. Muutenkin ryhmään pääsemistä koulupäivän aikana voi tukea vahvistamalla kaverisuhteita vapaa-ajalla. Esim. jos lapsella oikeastaan on joku semikaveri, mutta jää/jättäytyy isommassa porukassa yksin, tiivistämällä suhdetta tähän yhteen kaveriin (pyytämällä kylään, mukaan uimaan, puistoon, johonkin?) voisi edistää sitä että kaveri tajuaa pyytää mukaan koulussakin ja lapsi uskaltaa mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli tuollaista ala-asteella ja vielä yläasteen seiskalla. Tosin en taistellut vastaan kouluaamuina, vaan menin kiltisti, mutta oli jännitysoireita ja pelkoja, joskus itkin aamulla.
Yläasteella eli 13-vuotiaasta eteenpäin se helpotti selvästi. Jopa niin paljon, että kasilla tykkäsin mennä kouluun. En liitä muutosta olosuhteiden muuttumiseen, vaan koen että kasvoin ja kypsyin yli sellaisesta lapsenpelosta ja säikkyydestä. Jotenkin itsenäistyin ja aloin nähdä ympäristöt ja tilanteet selkeämpinä, hallittavampina.
Ala-asteella pelkäsin huutamista ja riitoja, tappeluiden näkemistä välitunnilla tai koulumatkoilla, sitä etten osaa jotain, eksymistä, muista jälkeen jäämistä jne.
Kyllä sekin toisaalta vaikutti, että ala-asteella minua koulukiusattin jonkin verran, kun taas yläasteella minulla oli koulussa kavereita ja hauskaa välitunneilla.
Sanoisin myös, että tärkeintä on luoda lapselle turvallisuutta sekä puhua kotona pelottavista asioista. Muistan että aina kun jostain pelottavasta asiasta mikä oli tulossa koulussa (hiihtotunnit, esitelmä tai joku pelottava vierailu) oli kotona juteltu, pelko lieventyi hieman.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsi piti kantaa eskariin ja ihan kouluunkin nelosluokkaan asti. Älykäs ja lahjakas ja kaikki tykkäsivät hänestä, ei mitään kiusaamisjuttuja, hyvät opet. Mutta. Niin introvertti. Kärsi metelistä ja pakkoryhmäjutuista ja apuopena olemisesta. Kotikoulussa siitä asti ja on saanut opiskella omaan rivakkaan tahtiinsa, on sosiaalinen ja kavereita ja paljon tiedollisesti ikäisiään edellä. Kaikella kunnioituksella peruskoulua kohtaan. Se ei ole lahjakkaalle lapselle kuin turhauttava säilytyspaikka. Onneksi voi valita kotikoulun. Suosittelen!
Meidän lapsi ei ole mitenkään erityisen lahjakas, päinvastoin on oppimisvaikeuksia ja saa erityistä tukea. Mutta mitään diagnoosia ei ole kun hänen piirteet ja oireet on aika epämääräisiä/ vaihtelevia. Välillä on tosi reipaskin, eli omalla tavallaan arvaamaton; kun tilanteet voi mennä hyvin tai sitten eskaloitua nanosekunnissa.
Eroahdistusta minusta hänellä ainakin on. Ei halua jäädä yksin kotiin (aiemmin onnistui kyllä). Hänellä on sellainen turvapehmo mitä voi hypistellä jos tulee ikävä, se auttaa jonkin verran ( sellainen huomaamaton mikä killuu repussa).
Kotikoulu ei varmaan hänen kohdallaan ratkaise mitään eikä ole meille edes realistinen vaihtoehto, joillekkin varmasti hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi piti kantaa eskariin ja ihan kouluunkin nelosluokkaan asti. Älykäs ja lahjakas ja kaikki tykkäsivät hänestä, ei mitään kiusaamisjuttuja, hyvät opet. Mutta. Niin introvertti. Kärsi metelistä ja pakkoryhmäjutuista ja apuopena olemisesta. Kotikoulussa siitä asti ja on saanut opiskella omaan rivakkaan tahtiinsa, on sosiaalinen ja kavereita ja paljon tiedollisesti ikäisiään edellä. Kaikella kunnioituksella peruskoulua kohtaan. Se ei ole lahjakkaalle lapselle kuin turhauttava säilytyspaikka. Onneksi voi valita kotikoulun. Suosittelen!
No tämä ei nyt ollenkaan koulupelolta kuulosta.
Muutenkaan kotikoulu ei todellakaan ole mikään ratkaisu kuin hyvin harvoille. Se edellyttää yleensä kotona olevaa, koulutettua vanhempaa, jolla on paljon monenlaisia resursseja ja motivoitunutta koululaista.
Yleensä koulupelon taustalla on esimerkiksi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, masennus, eroahdistus, uhmakkuushäiriö tms. Näihin ongelmiin ei ole mikään hoito se, että lapsi jää kotiin. Päinvastoin, se on valtava syrjäytymisriski.
En suoraan sanottuna ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, jotka tulevat kehuskelemaan tällaiseen ketjuun, jonka aloittajalla on ihan oikea ongelma.
Mulla on diagnosoitu koulufobia. Sain sen kyllä siitä kun minua kiusattiin heti tokasta päivästä alkaen koko 9v ajan.