Tunnen olevani epäonnistuja koiranpennun kasvatuksessa

Asia on niin että sain viikko sitten koiranpennun, joka on todella ihana ja uskoakseni kilttikin. Ei ainakaan mikään ylivilkas täystuho, ei juurikaan edes vingu ja tekee tarpeet mieluiten ulos. Hankintaan olin mielestäni hyvin valmistautunut useamman vuoden, lukenut tietoa rodusta, terveydestä, opetellut paljon ruokinnasta ja katsonut eri harrastusryhmiä paikkakunnalta, hoitopaikatkin tiedossa lähipiiristä, olen kuluttanut paljon rahaa ruokaan ja tavaroihin.

Nyt kun pentu on kotona tuntuu että en yhtäkkiä osaa yhtään mitään ja kasvatan sen väärin. Pentu vaikuttaa ymmärrettävästi aralta uudessa kodissa enkä osaa suhtautua asiaan. En uskalla edes laittaa ruokaa tai tiskejä kun pelkään pennun heräävän ja alkavan vonkua. Tietty se leikkii iloisesti kanssani, mutta silloinkin tuntuu että teen varmaan jotain väärin tai pentu tylsistyy seuraani. Haluaisin viedä sitä paikkoihin ja näkemään muita koiria/ihmisiä mutta pelkään pelästyttäväni sen. Koitin harjoitella sen kynsien leikkausta mutta pentu alkoi vinkua niin että pelästyin itse. Juuri näinhän pentu oppiikin pelkäämään, kun omistaja on epävarma. Katson lenkkeileviä pariskuntia koirineen miettien, että nuokin ovat saaneet koulutettua koiransa mutta minä en.
Olen saanut niin paljon ristiriitaista tietoakin, tee niin, älä todellakaan tee niin, vaan tee näin... Lähtien nyt vaikka yksin olon opettelusta. Toisten mielestä parasta kun arkirutiini tulee pennulle nopeasti tutuksi ja toiset suosivat että pitävät monien viikkojen loman aluksi.

Töissä ollessani tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä että ”hylkään pennun” ja se alkaa vihata monua. Työpäiväni aikana mies (yrittäjä, jonka työpaikka ihan kodin lähellä) kyllä seurustelee sen kanssa, käyttää ulkona ja syöttää koiraa parin tunnin välein. Muutenkin koiran hoito on meillä melko tasapainoista ja molemmilla on vastuuta mutta minä olen se, kuka ei saa nukuttua ja joka pissoja siivoilee ja huolehtii. Varasin pentukoulun joka alkaisi kahden viikon päästä, toivottavasti sitten osaisi katsoa tätä pentuarkea uusin silmin. Aloin jo miettiä että kuinka sitä koskaan pystyisi ihmislasta hoitamaan kun koirastakin aiheutuu tällaiset paineet :D
Haluaisin kuulla että en ole ainoa kuka on ajatellut näin! Ja kyllä, on ensimmäinen koirani ja pientä ”helppoa” rotua, ei tosiaan mikään sakemanni.