Lue keskustelun säännöt.
Tunnen olevani epäonnistuja koiranpennun kasvatuksessa
12.08.2020 |
Asia on niin että sain viikko sitten koiranpennun, joka on todella ihana ja uskoakseni kilttikin. Ei ainakaan mikään ylivilkas täystuho, ei juurikaan edes vingu ja tekee tarpeet mieluiten ulos. Hankintaan olin mielestäni hyvin valmistautunut useamman vuoden, lukenut tietoa rodusta, terveydestä, opetellut paljon ruokinnasta ja katsonut eri harrastusryhmiä paikkakunnalta, hoitopaikatkin tiedossa lähipiiristä, olen kuluttanut paljon rahaa ruokaan ja tavaroihin.
Nyt kun pentu on kotona tuntuu että en yhtäkkiä osaa yhtään mitään ja kasvatan sen väärin. Pentu vaikuttaa ymmärrettävästi aralta uudessa kodissa enkä osaa suhtautua asiaan. En uskalla edes laittaa ruokaa tai tiskejä kun pelkään pennun heräävän ja alkavan vonkua. Tietty se leikkii iloisesti kanssani, mutta silloinkin tuntuu että teen varmaan jotain väärin tai pentu tylsistyy seuraani. Haluaisin viedä sitä paikkoihin ja näkemään muita koiria/ihmisiä mutta pelkään pelästyttäväni sen. Koitin harjoitella sen kynsien leikkausta mutta pentu alkoi vinkua niin että pelästyin itse. Juuri näinhän pentu oppiikin pelkäämään, kun omistaja on epävarma. Katson lenkkeileviä pariskuntia koirineen miettien, että nuokin ovat saaneet koulutettua koiransa mutta minä en.
Olen saanut niin paljon ristiriitaista tietoakin, tee niin, älä todellakaan tee niin, vaan tee näin... Lähtien nyt vaikka yksin olon opettelusta. Toisten mielestä parasta kun arkirutiini tulee pennulle nopeasti tutuksi ja toiset suosivat että pitävät monien viikkojen loman aluksi.
Töissä ollessani tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä että ”hylkään pennun” ja se alkaa vihata monua. Työpäiväni aikana mies (yrittäjä, jonka työpaikka ihan kodin lähellä) kyllä seurustelee sen kanssa, käyttää ulkona ja syöttää koiraa parin tunnin välein. Muutenkin koiran hoito on meillä melko tasapainoista ja molemmilla on vastuuta mutta minä olen se, kuka ei saa nukuttua ja joka pissoja siivoilee ja huolehtii. Varasin pentukoulun joka alkaisi kahden viikon päästä, toivottavasti sitten osaisi katsoa tätä pentuarkea uusin silmin. Aloin jo miettiä että kuinka sitä koskaan pystyisi ihmislasta hoitamaan kun koirastakin aiheutuu tällaiset paineet :D
Haluaisin kuulla että en ole ainoa kuka on ajatellut näin! Ja kyllä, on ensimmäinen koirani ja pientä ”helppoa” rotua, ei tosiaan mikään sakemanni.
Kommentit (25)
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on varmaan pentublues. Koira ollut vasta viikon teillä, joten älä hätäile! Hyvältähän tuo kuulostaa muuten, mutta älä anna pennun estää normaaleja arkirutiineja - niihinhän koiran on juuri totuttava! Ei todellakaan pidä opettaa siihen, että saa aina ja koko ajan huomiota. Koira kyllä oppii nukkumaan, vaikka tekisit mitä samalla.
Tsemppiä! Äläkä vielä viikossa vaivu epätoivoon :)
Kuulostaa vähän samalta kuin synnytyksen jälkeinen masennus (mitenkään synnytyksen jälkeistä masennusta vähättelemättä, itsellänikin oli se)... Kuulostat oikein hyvältä koiranomistajalta, sulla taitaa vain olla ihan kohtuuttomat vaatimukset itseäsi kohtaan.
Pentua kannattaa tosiaan totutella ääniin – saat vain aran koiran aikaiseksi, jos varjelet pentua kovin. Reippaasti vain lähdette liikkeelle jne. Onnea teille ❤️
InhaKyynikko kirjoitti:
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
No ei ole, kuten viestissä sanoinkin lopuksi… Olen 21 joten ehkä hyväkin.
- Ap
Hyvin se menee. Muista vain elää normaalisti, niin se pentu oppii siihen mikä on normaalia teidän arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on valtavat suorituspaineet. Purat sen pelkäämällä, ettet osaa. Koeta ottaa ihan rauhassa itsesi kanssa. Aseta vaikka kolmen viikon jaksot, jolloin käyt läpi onko asiat sujuneet kokonaisuutta katsoen hyvin vai huonosti.
Vastuuntuntosi on hieno ominaisuus, mutta luota myös eläimeen ja miten se opettelee ilmaisemaan itseään teille, Mitä haluaa ja millaisia tarpeita.
Tärkeää on kuulostella koiraa. Jos se syö, leikkii, nukkuu ja vaikuttaa pikku hiljaa tarmokkaalta koiralta on kaikki hyvin.
Eläimet ovat siitä hyviä, että ne elävät hetkessä. Niille ei ole huonoa ja hyvää, vaan ne tottuvat kaikkeen. Sinä olet varmasti erittäin hyvä emäntä ja teille tulee ihana elämä yhdessä. Vaikutat sellaiselta, jolta rakkautta riittää.
Ongelmien satteussa koirakirjallisuutta riittää kuin myös päätä selkeästi keneltä otat neuvot vastaan. Olisiko koiran myyjä sellainen, joka osaa parhaiten auttaa. En suosittele kuuntelemaan ketä tahansa.
Aika monen mielestä se pentuaika on raskasta, kun koira ei vielä ole sisäsiisti. Nopeasti ne koirat kuitenkin kasvaa ja kehittyy sekä sopeutuu osaksi perhettä. Turhaan murehdit tekeväsi asioita väärin, kannattaa elää ihan normaalisti, jotta koirakin tottuu kaikkiin normaaleihin elämisen ääniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiskaa, siivoile tee mitä huvittaa. Koira tottuu talon ääniin. Se on niin pieni vielä. Jos ei saa jtk tehdä niin ei saa ja ksikki peheessä on opetettava siihen. Kärsivällisyyttä ei voi koskaan liikaa korostaa. Sait ihanan jäsenen, se rakastaa teitä.
Oletkohan liian tarkka ja huolellinen? Oikeasti elämään kuuluu pikkuepämukavuudet ja ei se pentu siitä vahingoitu, jos välillä säikähtää jotain pientä ääntä. Siitähän se huomaa, että maailmaan kuuluu meteliä eikä se ole vaarallista. Minulla ei ole koirista kokemusta, mutta luulisin, että ei ole hyvä kasvattaa niitäkään täysin pumpulissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pentu pitää viedä ulos ekan kuukauden aikana uusiin paikkoihin joka päivä! Ja joka päivä antaa sille joku uusi elämys! Muuten kasvatat siitä nimenomaan pelokkaan ja aran koiran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäitä hattuun, Ap, kyllä se arki alkaa siitä rullaamaan. Viikko on tosi lyhyt aika, eikä ole mitenkään ihmeellistä, että sekä pentu että sinä olette vielä uudesta tilanteesta vähän hämmillänne. Anna pennun kotiutua pikkuhiljaa reviiriä laajentaen ja pyri itse pysymään rauhallisena. Kun pentu oppii luottamaan sinuun, ei uudet paikat ja tilanteet pelota niin paljoa kun se tietää sinun olevan sen turvana.
On tärkeää, että elät ihan normaalia arkea kotona, tiskien kolinaa pelkäämättä. Jos pentu säikähtää jotain uutta, normaalia tilannetta, niin älä rupea välttelemään näitä tilanteita kuitenkaan. Leikkaa vaikka vain yksi kynsi ja palkitse sitten koiraa. Jos pentu säikähtää pihalla esim. autoa, älä ala välttelemään ulkoilua. Käytte normaalisti pihalla, mutta vain lyhyitä hetkiä joita pidennätte rohkeuden kasvaessa. Ja palkitse myös itsesi onnistumisista.
Lisäksi, minulla on ollut useampia koiria. Joidenkin kohdalla rakkaus syttyy jo pelkän kuvan perusteella, joidenkin kanssa joudumme ihmettelemään toisiamme vähän pitempään, ennen kuin yhteisymmärrys löytyy. Tsemppiä sinulle, kuulostat hyvältä ja vastuuntuntoiselta koiranomistajalta.
Mulla oli tollaista aluksi. Mun pentu oli tosi vaativa, ja touhu helpotti vasta noin vuoden ikäisenä. Nyt mulla on maailman ihanin koiravanhus. Mua auttoi se, kun tajusin, että nää asiat vaan vie aikaa. Ei se pentu ole tavallaan sen kummempi kuin ihmisvauva, se ei opi tiettyjä asioita ennen kuin on kypsä. Sitten pitää vaan kestää itse sitä turhautumista ja jaksaa aina kehittää uusia tapoja, jos näyttää, että vanhat ei toimi. Meillä esim. tehtiin kaikki mahdollinen hihnassa nätisti kulkemisen oppimiseksi, mutta ei se alkanut onnistua kuin vasta noin vuoden iässä, kun koiran aivot kehittyivät siihen pisteeseen, että se pystyi oleen olematta ihan adhd-sekopää koko ajan. Kävin koko ajan myös hyvillä pentukursseilla, joista sain aina uusia taitoja. Mulle tärkein oppi oli se, että kieltämisen sijaan on syytä olla hyvä repertuaari temppuja, joilla koiran huomion saa väärästä tekemisestä johonkin järkevään, ja sitä voi palkita.
Koira vinkuu aivan varmasti peloissaan, kun kynsiä leikataan. Teette kuitenkin sille ja itsellenne ison palveluksen, kun opettelette hoitamaan homman rutiinilla. Mä itkin aikoinani vieressä, kun mies paini pennun maahan ja leikkasi kiljuvan reppanan kynnet, mutta nykyään koira tulee itse paikalle, kun kuulee että haen kynsisakset. Se menee jopa selälleen makaamaan, jotta homma saadaan hoidettua nopeasti, koska sitten saa herkkuja :D
Jälkeenpäin oon ajatellut, että ehkä siinä pentuajassa raskainta olikin se, että soimasin itseäni koko ajan siitä, että kaikki ei alkanut sujua heti. En mä soimaisi itseäni siitäkään, jos mun vauva ei ala heti kävelemään.
Tietysti omat kasvatustavoitteet pitää pitää mielessä kirkkaana, ei saa lipsua vahingossa keinottomana siihen, että koira saa tehdä mitä lystää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä nyt ota noin järkyttävästi paineita. Jos nyt jotain menisikin pieleen niin ne saa kyllä korjattua.
Jos asut pk- seudulla ota vaikka pari yksityistuntia täältä
https://www.koirapalveluvirike.net/meille-tulee-pentu
Marianne on ammattitaitoinen ja käyttää vain positiivisia metodeja ja seuraa ihmisen ja koiran vuorovaikutusta.
Ole ja elä rennosti ja normaalisti, koira tottuu näin teidän normaaleihin tapoihin. Äläkä inhimillistä koiraa, koira ei ala koskaan vihata sinua, se ei kuulu koiranaoloon.
Olin samanikäinen kuin sinä, kun vahingossa minusta tuli koiranomistaja parissa päivässä. Siksi en tajunnut ottaa siitä mitään ylimääräisiä paineita, mutta suhtauduin toki asiaan vakavasti. Koirasta tuli oikein kelpo. Tulet pärjäämään loistavasti koirasi kanssa, yritä nauttia matkasta!
Oi, mä vihasin mun koiraa välillä ihan tuhottomasti aluksi. Se vei kaiken mun ajan ja energian, olin tosi väsynyt ja turhautunut. Mikään ei mennyt jakeluun, ja se hyppi, puri ja hyökkäili mun päälle ja repi vaatteista. Ja tätä jatkui pitkään vaikka koulutettiin koko ajan ja käytiin kursseilla. Sitten yks päivä se kasvoi isoksi, ja sen jälkeen meillä on ollut tosi hauskaa. Rakastan tuota otusta koko sydämestäni, ja se myös minua. Onneksi en luovuttanut, vaikka välillä tuntui, että oon tehnyt ison virheen ottaessani koiran, olen maailman huonoin koiranomistaja, eikä tästä tule ikinä mitään. Sillä vaan sit loksahti ihan yhtäkkiä kaikki ne sitkeästi opetetut käytöstavat kaaliin. Ja siis tässä meni pitkään, vuoden verran.
Mulla ei ollut koskaan suloista koiranpentua, mulla oli pieni hirviö. En edes muista pentuajasta kauheasti muuta kuin sen, että rankkaa oli. Kuvista oon katsellut jälkeenpäin, että olihan se söpö tosiaan. Sen kanssa eläminen oli kyllä kaikkea muuta kuin söpöä.
Ärsytyksen tunteet on ihan normaaleja, kun on turhautunut ja väsynyt. Koiran tulo perheeseen on myös iso muutos, johon sopeutumiseen menee aikaa.
Kuule, ihan normaali puppyblues, joka tulee herkästi etenkin perfektionistisille ja tunnollisille, herkille pennun omistajille. Haluaa tehdä kaiken varmasti oikein ja on odottanut niin paljon ja sitten kaikki pelottaa ja pentuaika on oikeasti rasittava ja pelottava ja väsyttävä ja minusta ei sittenkään ole tähän... Tuttu juttu MUTTA MENEE OHI. Kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti eikä pentu mene pienestä rikki tai pilalle. Kukaan ei tee kaikkea täydellisesti ja silti koirasta kasvaa mukava perheenjäsen. Koirilla on oma luonteensa ja persoonansa, joka kehittyy iän mukana ja kaikilla on myös omat hyvät ja huonot puolensa. mikään koira tai kukaan ihminen ei ole täydellinen eikä kenestäkään saa täydellistä, vaikka kuinka kasvattaisi. Tärkeintä on totutella nyt teidän perheen normaaliin rytmiin ja arkeen sekä näyttää pennulle maailmaa sille sopivaan tahtiin. Jos pentu säikähtää jotain, yritä itse pysyä rauhallisena ja reippaana, hupsis kaikkea sattuu mutta kyllä tästä selvitään. Käykää tutustumassa muihin pentuihin tai tuttuihin, rauhallisiin, rokotettuihin aikuisiin koiriin, ei kuitenkaan koirapuistoihin. Pentua ei pidä pitää pumpulissa vaan ottaa mukaan, näyttää sille asioita ja elämää. Ole yhteydessä muihin pennunomistajiin ja saat jakaa muiden iloja ja epäonnistumisia, joita tulee kaikille. Kysele pentuseuraa vaikka paikkakunnan facessa. Ilmoittaudu pentukurssille. Nauti pennusta, ota paljon kuvia ja videoita, se kasvaa joka päivä ja muutamassa viikossa se on jo aivan eri näköinen ja kokoinen ja puolessa vuodessa lähes aikuinen, etenkin jos on pientä rotua.
Pennut ovat suloisia, mutta pentuaika ei todellakaan ole helppoa. Itse olen ainakin kokenut välillä ahdistuksenkin tunteita.
Hyvä, että menet pennun kanssa koirakouluun. Sieltä saat vertaistukea ja vinkkejä.
Mm. kynsienleikkausta pennut aristavat, pelkäävät ja vinkuvat ensimmäisillä kerroilla. Itse jouduin ensimmäisen koiran kanssa pyytämään kasvattajalta apua (asui samalla paikkakunnalla). Muiden koirien kanssa se on ollut aluksi taistelua, mutta kaikki ovat aikuisena antaneet leikata kynnet tuosta noin vaan.
Nyt vaan yrität elää normaalia elämää, koira tottuu siihen pikkuhiljaa :)
T. 3 koiran omistaja
Yritä tsempata, että olet pelästymättä, kun koira pelästyy. Muuten pentu alkaa tuntea, että sinä olet sitäkin pelokkaampi ja alkaa puolustaa sinua plus ei tunne, että sillä olisi puolustajaa ja turvaa tässä maailmassa.
Vähän väärä lauserakenne yhdessä kohdassa. Eli siis ei mies kuitenkaan syötä pentua parin tunnin välein :) Vaan leikkii ja ulkoilee. Ruoka-ajat on neljä kertaa päivässä.
Tuntuu että olen viallinen kun en alusta saakka estottomasti rakasta pientä.
- Ap