No olen ja en ole. Olen viimeisinä vuosina oppinut, kuinka mielettömän siistejä asioita elämä voi tarjota ja toisaalta kuinka helposti ne voivat kadota. Olen lähtenyt kuolleesta parisuhteesta, surrut perheen hajoamista ja iloinnut lasten kasvamisesta. Olen repeillyt töiden, rakkauden ja lasten välillä, aika kun ei riitä kaikkeen, ja ollut iloinen siitä, että elämässä on niin valtavan hienoja ja kiinnostavia asioita - olen joskus ollut myös tilanteessa, jossa mikään ei tuntunut mielekkäältä. Olen tullut jätetyksi ja surrut elämäni suurimman rakkauden menetystä. Toisaalta kukaan ei ole kuollut tai sairastunut.

Nyt en sitten tiedä, haluanko tasaista elämää vai kuitenkin niitä suuria tunteita. Ja saako elämässä kuitenkaan, mitä tilaa? Olen pöllämystyneenä, vähän tärisevänä rantakalliolla ja mietin, mikä minuun iski ja joko voi huoahtaa.

Vastaa

Lainaa

Ilmoita asiattomaksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskustelun etusivu | Aihe vapaa

Edellinen ketju

Seuraava ketju

Aloita uusi keskustelu