Vastatkaa miehelleni:

"Hyvästi."

Anti olla, heipparallaa sitten vaan. Vasemman jalan saappaalle on turha selittää.

Jos tuo olisi universaali totuus niin helpollapa olisivat nälänhädät, sodat ja talouskriisit korjattu.

Koska puhumattomuus ei hävitä ongelmia vaan patoaa niitä. Jossain vaiheessa pato yleensä ratkeaa ja sitten on vaikeat ajat. Miehesi ei taida olla kovin fiksu, koita kestää.

Koska lyödä ei voi (rikos), muita kommunikointitapoja ei ole kuin puhe = ongelmat eivät ole uskon asia eivätkä myöskään katoa kuvittelemalla.

Hyvä, jos se on sulle noin yksinkertaista. Mulle se ei ole. Mä en pysty käsittelemään ongelmia ilman puhumista. Jos niitä asioita ei käsitellä, ne vaikuttaa mun tunteisiin ja mun käytökseen. Mä en pysty olemaan täysin onnellinen. Mä tiedän, että sä rakastat mua, joten mä toivon, että sä keskustelet mun kanssa näistä asioista, koska se on mulle tärkeetä. Se tuntuu vaikeelta ja tulee herättämään myös sussa ikäviä tunteita, mutta se on mulle ainoa keino päästä niistä oikeesti yli. Ja rehellisesti puhuen, mä uskon, että se on ainoa keino myös sulle. Muuten sä vaan pullotat niitä sisääsi ja jonain päivänä ne räjähtää ulos. Enkä mä ole varma kestänkö mä sitä.

Sanon sulle alottaja et vie miehes terapetille niin sielä ehkä sille joku osaa selittää niin et se sekin tajuaa. Vaikka kyllä epäilen. =(

Todennäköisesti en pystyisi tuohon sanomaan muuta kuin: "Erotaan". Erottuani voisin alkaa miehelle kaveriksi ja vähän kerrallaan selittää puhumisen hyötyjä ja vaikenemisen haittoja, jotta hän voisi joskus jossain parisuhteessaan onnistua. Mutta itse en sellaiseen suhteeseen vain voisi osallistua.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2013 klo 22:14"]

"Miksi ongelmista / vaikeista asioista pitää puhua? Jos ajattelee, ettei niitä ole, niitä ei ole olemassa. Puhuminen vain lisää ongelmia"

[/quote]

Poistuuko syöpä, jos vain ajattelee, että sitä ei ole? Onko se niin, että sitä mitä ei käsittele, sitä ei ole olemassa?

Eräs ystäväni ajatteli, että jos vaan ei välitä flunssasta, sitä ei ole. Kuten muitakaan fyysisiä oireita ei tarvitse huomioida. Hän sai ensimmäisen sydäninfarktinsa 37-vuotiaana. Tai itse asiassa toisen, tutkimuksissa selvisi, että oli ilmeisesti saanut jo kerran pienemmän, mutta jättänyt huomiotta. Tuo toinen vei melkein hengen.

Olipa ongelma fyysinen, henkinen, sosiaalinen tai mikä vaan, se ei poistu kieltämällä sen olemassaolo.

Me ollaan jo 10 vuotta yritetty sun tavalla. Ei toimi, olen rikki. En jaksa enää, erotaan.

itse käyn terapiassa omien haavojeni vuoksi. Siihen mieheni onneksi suhtautuu ihan hyvin, kannustaa eikä valita rahasta joka siihen kuluu tms.

mutta kun yritän analysoida yhdessä meidän parisuhdettamme, hän suostuu siihen niin kauan kuin puhumme MINUN taustoistani, minun kokemuksistani, minun menneisyydestään jotka ehkä vaikuttavat negatiivisesti tähän päivään. Niitä juuri työstään terapiassa. 

Mutta kun otan puheeksi jotain epätäydellistä hänen taustoistaan, hänen lapsuudestaan tms., jotka myös heijastuvat perheeseemme, ei osallistu keskusteluun. Sanoo vain, että hänellä ei ole traumoja ja sillä selvä. sanoo olevansa onnellisimmillaan eläessään vain tätä päivää kaivelematta mitään ja kehottaa minua silloin siihenkin. Ongelmat syntyvät ja paisuvat niistä puhumalla,, ei halua estää minua mutta ei aio omaan elämäänsä sinisiä jauhamalla tehdä. 

Ajatuksia? Kiitos edellisistä! Ap

Toisaalta mikä on ongelma tai vaikea asia. Jotkut muijat näkee tiskaamisvuoroista luistamisen suurena ongelmana..

10: ... En mahda mitään, mutta kirjoituksesi sai minut havahtumaan: Mieheni täytti juuri 40v ja aloitti keväällä kolestrolilääkityksen. Urheilullinen, hoikka, syö terveellisesti. Sama häne siskollaan ja veljellään... :/ ehkä sattumaa tai pelkkää biologiaa, mutt. Sanoin ääneen kun kerran tuli mieleen.

Siksi, kun ne ongelmat ovat edelleen olemassa. Eivät sillä poistu, että ei niitä ajattele vaan sillä, että ne ratkaistaan. Vaikka sitten puhumalla.

Jos miehen menneisyys on ongelma vain sinulle eikä hänelle itselleen, niin työstä sinä sitten niitä ihan itseksesi. Voi hyvinkin olla, että eivät ne miehen ongelmia (enää) ole, koska hän elää vain tätä hetkeä. Hän on mies, tiedäthän, eikä miehet märehdi mennyttä ja tulevaa vaan elävät siinä hetkessä.

[quote author="Vierailija" time="06.08.2013 klo 22:34"]

itse käyn terapiassa omien haavojeni vuoksi. Siihen mieheni onneksi suhtautuu ihan hyvin, kannustaa eikä valita rahasta joka siihen kuluu tms.

mutta kun yritän analysoida yhdessä meidän parisuhdettamme, hän suostuu siihen niin kauan kuin puhumme MINUN taustoistani, minun kokemuksistani, minun menneisyydestään jotka ehkä vaikuttavat negatiivisesti tähän päivään. Niitä juuri työstään terapiassa. 

Mutta kun otan puheeksi jotain epätäydellistä hänen taustoistaan, hänen lapsuudestaan tms., jotka myös heijastuvat perheeseemme, ei osallistu keskusteluun. Sanoo vain, että hänellä ei ole traumoja ja sillä selvä. sanoo olevansa onnellisimmillaan eläessään vain tätä päivää kaivelematta mitään ja kehottaa minua silloin siihenkin. Ongelmat syntyvät ja paisuvat niistä puhumalla,, ei halua estää minua mutta ei aio omaan elämäänsä sinisiä jauhamalla tehdä. 

Ajatuksia? Kiitos edellisistä! Ap

[/quote]

No ap kerrotko esimerkin sellaisesta ongelmasta, josta teidän sinun mielestäsi olisi hyvä keskustella? On ongelmia ja sitten "ongelmia".

nro 3 tekisi mieli perua puheensa tuon ap:n selvennyksen myötä. Jos sä kehittelet sille traumoja ja sen pitäisi jauhaa menneisyydestään, niin oot nyt kyllä hakoteillä, tuo on jo ihan järkevää ettei ala horista noista jos ei kerran traumoja ole.

Siinä on jo ihan kehuttavasti puhumista jos se keskustelee kerran tämän hetken ongelmista ja siitä miten sun menneisyys heijastuu nykypäivään.

Tai sit annapa esimerkki näistä miehen menneisyyden haamuista ja kuinka niistä pitäisi puhua.

Talouspolitiikassa monikin puolue tuntuu olevan miehesi linjoilla.

Peesaan 17, jos miehellä ei ole traumoja niin miksi niitä pitää väkisin kehitellä ja niistä sitten puhua?

Jos on traumoja, ei niistä tarvii sinulle kertoa, terapeutti riittää siihen hommaan, jos tuntee tarvitsevansa juttelua...

Puhuminen on jees, siihen pakottaminen ei ole.

Täytyy tajuta, että ihmiset elävät eri sykleissä, vaikka sinä ap olet nyt puhumisfiiliksissä, toinen ei nyt ole, hän ehkä myöhemmin haluaa puhua asioista? Ethän sinäkään aina ole ollut halukas puhumaan.

Joskus ei ongelmista kannata puhua, jos jompi kumpi ei ole kykeneväinen keskusteluun. Riidellessä on turha leikkiä, että nyt puhutaan asiat selviksi. Silloin "puhumisella" ja asioiden ruotimisella ei välttämättä saa kuin pahaa aikaiseksi.

Vaikeat asiat on paras ottaa silloin esille, kun molemmat ovat hyvällä tuulella, ja kykenevät rakentavaan keskusteluun.

Miehen kotona ei puhuta kuin niistä lastenlapsista, jotka menestyvät koilussa, opinnoissaan ja urallaan. Jotka eivät, heistä ei puhuta mitään ikinä, Eletään kuin heitä ei olisi. Haluaisin esimerkiksi keskustella mieheni kanssa tästä ja pohtia sitä, mistä johtuu ja millaiset asiat tähän vaikuttavat yms. Meilläkin on lapsia ja en todellakaan halua heidän kokevan huonommuutta tällaisissa asioissa. Minusta näistä olisi PAKKO pystyä keskustelemaan.

En ole ikinä nähnyt mieheni itkevän, tuntuu ettei maailmassa voisi tapahtua mitään sellaista että hän voisi järkyttyä niin paljon. Olisi erittäin mukava jutella mieheni kanssa siitä, miten itse kokee sen ja mistä johtuu että ns. Negatiivisten tunteiden olemassaolo on kiellettävä.