Mitä mieltä siitä jos miesystävä ennen kosintaa kysyisi isältäsi lupaa?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisin omituisena ja niin pitäisi isänikin. En ole asunut vanhempieni luona 20 vuoteen. Mielestäni tuollainen kuvastaa ajattelua jossa nainen on ensin isänsä omaisuutta ja sitten miehensä. En näe tällaisessa mitään kaunista.

En minäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kysyä tuollaiselta mieheltä, että jos isä ei olisi antanut "lupaa", olisiko mies totellut ja oikeasti jättänyt menemättä naimisiin. 

Jos ei, miksi edes kysyä?

Onko oikeasti noin yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että se kysyminen on nykyisin vain muodollisuus? Perinteitä kunnioittava ele, ei mikään oikea luvan kysyminen.  

Ja jos isä kieltää, mitäs sitten? Miten se keskustelu menee?

"ai ei käy, vai? no, aion nyt kuitenkin kysyä tyttäreltäsi. kiitti, moi." 

Ei ole sanottu, että isäkin haluaa leikkiä mukana tuota perinneleikkiä. 

Pitäisin lähinnä m'lkkuna tai äärimmäisen tosikkona isää, joka tuollaisessa tilanteessa lähtisi pelleilemään ja kieltäytymään. Onneksi oma isäni ei ole sellainen. 

Jos tytär ottaa epäkelvon miehen niin se on perinnölle sitten myös heihei. 

Siksihän valkoisissa maissa (Euroopassa) on isäukolta lupaa kysytty. Ei mitenkään siksi, että nainen olisi kenenkään omaisuutta ollut. Tarkoituksena on ollut turvata suvun vauras tulevaisuus. 

Ja rahvas jolla ei omaisuutta ole merkitsevästi ollut, on tietenkin matkinut eliitin tapoja silloin ihan niin kuin nykyäänkin. 

Että hiukan kiimaa nyt vähemmälle. 

Vierailija kirjoitti:

Pitäisin omituisena ja niin pitäisi isänikin. En ole asunut vanhempieni luona 20 vuoteen. Mielestäni tuollainen kuvastaa ajattelua jossa nainen on ensin isänsä omaisuutta ja sitten miehensä. En näe tällaisessa mitään kaunista.

Aivan niin. Todella typerää toimintaa!

Varmaan jossain körttiseuduilla tämmönen on enemmän ok kuin joissain modernimmilla alueilla. Ei ainakaan meilläpäin kuulu missään tapauksessa perinteisiin tuollainen naisen omistajuuden siirto.

Haluaisin kyllä olla näkemässä isäni reaktion.

No jos noin tapahtuisi niin kosintaan tulisi kieltävä vastaus. Ei sovi minun arvoihini tuollainen kauppatavarameininki.

Ei kaikki vanha ole automaattisesti kaunista ja säilyttämisen arvoista. Tämäkin tapa kertoo vain siitä millainen naisen asema oli ennen. Ja on vieläkin jossain takapajuloissa. Ei tällaista tarvitse nykyaikana jatkaa muka perinteeseen vedoten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kysyä tuollaiselta mieheltä, että jos isä ei olisi antanut "lupaa", olisiko mies totellut ja oikeasti jättänyt menemättä naimisiin. 

Jos ei, miksi edes kysyä?

Onko oikeasti noin yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että se kysyminen on nykyisin vain muodollisuus? Perinteitä kunnioittava ele, ei mikään oikea luvan kysyminen.  

Jos vaan teeskentelee silpovansa tyttärensä sukuelimet, niin ei sekään haittaa. Perinne vaan eikä mikään oikea silpominen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kysyä tuollaiselta mieheltä, että jos isä ei olisi antanut "lupaa", olisiko mies totellut ja oikeasti jättänyt menemättä naimisiin. 

Jos ei, miksi edes kysyä?

Onko oikeasti noin yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että se kysyminen on nykyisin vain muodollisuus? Perinteitä kunnioittava ele, ei mikään oikea luvan kysyminen.  

Ja jos isä kieltää, mitäs sitten? Miten se keskustelu menee?

"ai ei käy, vai? no, aion nyt kuitenkin kysyä tyttäreltäsi. kiitti, moi." 

Ei ole sanottu, että isäkin haluaa leikkiä mukana tuota perinneleikkiä. 

Pitäisin lähinnä m'lkkuna tai äärimmäisen tosikkona isää, joka tuollaisessa tilanteessa lähtisi pelleilemään ja kieltäytymään. Onneksi oma isäni ei ole sellainen. 

Voihan olla, että isä ei yksinkertaisesti pidä kosijaa tarpeeksi hyvänä ja oikeasti toivoo, ettei liittoa synny ja sanoo sen. Mies on vaikka juoppo, petturi tai sovinisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi entinen miesystävä.

t. räväkkä Pirkko Keravalta.

Minusta olisi ihana perinteinen tapa, osoittaa että mies on tosissaan ja haluaa toimia avoimesti ja osoittaa kunnioitusta iäkkäämmälle sukupolvelle. Elehän se on, mutta minusta kaunis sellainen.

 T: Tiina Keravalta =)

Vierailija kirjoitti:

No jos noin tapahtuisi niin kosintaan tulisi kieltävä vastaus. Ei sovi minun arvoihini tuollainen kauppatavarameininki.

Ei kaikki vanha ole automaattisesti kaunista ja säilyttämisen arvoista. Tämäkin tapa kertoo vain siitä millainen naisen asema oli ennen. Ja on vieläkin jossain takapajuloissa. Ei tällaista tarvitse nykyaikana jatkaa muka perinteeseen vedoten.

Ei siinä rahaa vaihdeta, joten kyse ei ole minkään sortin kauppatavarameiningistä :D Miten pihalla te voimaantuneet "itsenäiset" naiset oikein olette? Ja missä on se itsenäisyytenne, kun tuollainen vanha tapa saa itsetunnon murenemaan ja olon tuntumaan kauppatavaralta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kysyä tuollaiselta mieheltä, että jos isä ei olisi antanut "lupaa", olisiko mies totellut ja oikeasti jättänyt menemättä naimisiin. 

Jos ei, miksi edes kysyä?

Onko oikeasti noin yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että se kysyminen on nykyisin vain muodollisuus? Perinteitä kunnioittava ele, ei mikään oikea luvan kysyminen.  

Jos vaan teeskentelee silpovansa tyttärensä sukuelimet, niin ei sekään haittaa. Perinne vaan eikä mikään oikea silpominen.

Halusit sitten väkisin todistaa olevasi tyhmä tulemalla selittämään asiasta, joka ei liity käden pyytämiseen mitenkään.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos noin tapahtuisi niin kosintaan tulisi kieltävä vastaus. Ei sovi minun arvoihini tuollainen kauppatavarameininki.

Ei kaikki vanha ole automaattisesti kaunista ja säilyttämisen arvoista. Tämäkin tapa kertoo vain siitä millainen naisen asema oli ennen. Ja on vieläkin jossain takapajuloissa. Ei tällaista tarvitse nykyaikana jatkaa muka perinteeseen vedoten.

Ei siinä rahaa vaihdeta, joten kyse ei ole minkään sortin kauppatavarameiningistä :D Miten pihalla te voimaantuneet "itsenäiset" naiset oikein olette? Ja missä on se itsenäisyytenne, kun tuollainen vanha tapa saa itsetunnon murenemaan ja olon tuntumaan kauppatavaralta?

Olisko mahdollista, ettei eletäkään sellaisessa yhteinäiskulttuurissa, kuin on ollut tapana ajatella? Toisille kiva tapa voi olla toisille jotain aivan käsittämätöntä. Mä, mun perhe ja suku ei voitais millään tasolla ymmärtää, miksi mies kyselisi naisystävänsä kättä tämän isältä. Aivan yhtä absurdi ajatus kuin että mun isä tarjoaisi sulhasen perheelle myötäjäisiksi viisi kamelia ja aasin.

Ja kyllä, ehdottomasti tässä on kysymys siitä, millainen naisen aseman koetaan olevan kulttuurissa. Siinä, että on "voimaantunut" ei ole mitään pahaa. Oikeastaan se on ihan tavallista ja normaalia, ettei edes perinnesyistä esitetä sellaista näytelmää, jossa miehet siirtelevät naista toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä typerä tapa kuin se että isä saattaa alttarille.

Naisasiaihmisillä olisi varmasti oikeasti isompiakin asioita pöyrittävänä kuin nämä tällaiset hääperinteet. Toki saat halveksia vaikka koko maailmaa, mutta itse valitsen taisteluni ja koitan suunnata energiani oikeasti tärkeisiin asioihin.

N36

Vierailija kirjoitti:

Varmaan jossain körttiseuduilla tämmönen on enemmän ok kuin joissain modernimmilla alueilla. Ei ainakaan meilläpäin kuulu missään tapauksessa perinteisiin tuollainen naisen omistajuuden siirto.

Kovinpa vähän tiedät oman maasi historiasta. Tämä perinne on ollut tapana ihan kaikkialla Suomessa. Ja kuten joku jo tuolla kertoikin, se ei liity mitenkään naisen omistajuuteen. Vain omaisuuden siirtoon, jos johonkin. Ihan täällä urbaanissa ja modernissa Helsingissäkin osa miehistä noudattaa edelleen tuota tapaa. Ja ainakin oma isäni arvosti sitä suuresti. Kuin myös minä, moderni itsenäinen nainen, joka ei ole kenenkään omaisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sen verran vanhanaikainen, että arvostaisin elettä. Perinteet kunniaan.

Tää "perinnehän" on tullut Suomeen joskus 1980-luvun puolivälissä Hollywood-elokuvista.

Sivistyneimmät meistä ovat lukeneet Väinö Linnan Pohjantähden alla, siellä Koskelan Akseli käy kysymässä Elinan faijalta tyttären kättä ja viinapullon hinnalla se hänelle luvataan. Ja tämä siis ennen sisällissotaa, siinä sinulle Hollywoodia!

Olisin kauhia hämmästyny, kun ova molemmat kuallu.

Isä ja isäpual.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan jossain körttiseuduilla tämmönen on enemmän ok kuin joissain modernimmilla alueilla. Ei ainakaan meilläpäin kuulu missään tapauksessa perinteisiin tuollainen naisen omistajuuden siirto.

Kovinpa vähän tiedät oman maasi historiasta. Tämä perinne on ollut tapana ihan kaikkialla Suomessa. Ja kuten joku jo tuolla kertoikin, se ei liity mitenkään naisen omistajuuteen. Vain omaisuuden siirtoon, jos johonkin. Ihan täällä urbaanissa ja modernissa Helsingissäkin osa miehistä noudattaa edelleen tuota tapaa. Ja ainakin oma isäni arvosti sitä suuresti. Kuin myös minä, moderni itsenäinen nainen, joka ei ole kenenkään omaisuutta. 

No kas kun mun omaisuus on kyllä ihan mun omaisuutta avioliiton jälkeenkin. Ja jos ei ole, siitä sovitaan aviomiehen ja mun välillä, ei mun isän ja aviomiehen välillä.

Itse koin sen jostain syystä tärkeänä, että mies kertoo asiasta isälleni ensin. Ei siis mitään luvan kysymistä, koska isälläni ei ole asiaan sanomista. Mieheni soittikin isälleni ja he olivat jutelleet siitä kuinka iloisia molemmat ovat että mies pääsee sukuun mukaan (jos siis vastaan myöntävästi!).

Itse koen sen arvostuksen osoituksena perheelleni, samalla tavalla olisin toivonut hänen jutelleen äidilleni, mutta äitini menehtyi ollessani pieni. Eli enemmänkin kyse oli siitä että mies osoittaa perheelleni arvostavansa sitä, että toivottavasti pääsee osaksi perhettä, ei sitä, että omistus siirtyy isältä miehelle....

Isäni olisi ihan kingi. Kun he kaljaporukalla lähiöbaarissa kilpailisivat kertomuksilla siitä kenellä on typerin vävypoika, niin silloin isä ottaisi voiton. Voin hyvin kuvitella kuinka isälle olisi tosi vaikea kertoa juttua kättä pyytävästä vävypojasta kun vähän väliä meinaa kuolla nauruun.