Miltä tuntuu kun pahin tapahtuu

Elämässä on pahoja ja hyviä asioita. Joskus vain pahoja. Osa ei sitä ymmärrä.

Kaikkea ei voi valita, eli joskus on vain uhri.

Aluksi se on kuin kelluisi tyhjän päällä. Mikään ei tunnu oikein miltään. Ei edes oikein käsitä mitä tapahtui. Kulkee kuin usvassa. Treeneistäkin on kipu poissa ja tulokset paranevat. Sitten kun tajuaa niin tulee totaalinen romahdus. Keho tuntuu raskaalta, mieli tuntuu raskaalta. Tuntuu siltä, että mikään ei voi enää koskaan ole hyvin ja tämä oli tässä oikeasti eikä tästä enää nousta.

Jeesus pelastaa

Vierailija kirjoitti:

Odottaessa oli lamaannuttava pelko. Tapahtuessa en tuntenut mitään.

Tämä kuulostaa dissosiaatiolta (siis ettet tuntenut mitään). Mielen luonnollinen puolustusmekanismi: mieli "vetäytyy" tilanteesta etäämmälle ja voi jopa pätkäistä tilapäisesti yhteydet joihinkin aisteihin kun tapahtuu jotain ylitsevuotavan karmeata, sietämätöntä. Juuri tästä syntyvät kaikki ne tositarinat siitä miten onnettomuuden tai väkivallan uhriksi joutunut tunsi olevansa jossain kaukana, tai ettei hän kuullut tai tuntenut mitään.