Mies heitti puolivakavissaan tällaisen ehdotuksen (muutto)

Jos myy talon isommasta kaupungista ja ostaa maalta uuden kodin, niin varaa kyllä aivan varmasti on maksaa vaikkapa tuolla erotuksella joka tlojen hinnassa on, auraajien palkka! Itse asumme HKI:ssä ja aurattavaa on kyllä meillä tosi paljon enemmän,kun esim.omilla vanhemmillani, jotka asuvat omakotalossa noin 2000 henkilön kylässä:)

Voin sanoa kokemuksella,että älä muuta. Itse asuin lapsieni kanssa kaupungissa missä oli noin 150 000 asukasta. Nyt olemme asuneet "kaupungissa" missä on noin 3000 asukasta. Olemme asuneet vuoden verran nyt ja täyttä tuskaa on ollut. Kokoajan mietin muuttoa takaisin ihmisten pariin.

Oletko oleskellut paikkakunnalla esim. lomalla? Tuntuuko se siltä, että viihtyisit? Minulla on kokomus tuon kokoiselle paikkakunnalla muuttamisesta noin 30-vuotiaana. Ystävystyminen paikkakuntalaisten kanssa oli vaikeaa, koska kaikilla oli jo vanhat ystävät ja sukulaiset eikä tuntunut olevan tarvetta saada uusia. Jos jäät kotiäidiksi, saattaa olla yksinäistä. Minä sain muutaman ystävän sitten työpaikan kautta, mutta heillekään en ollut se läheisin vaan enemmän tuttava, jota voi silloin tällöin tavata. Kun muutettiin isoon kaupunkiin, sain heti työpaikalta monta oikeaa ystävää.

Tulee helposti ahdistunut olo ainakin aluksi. On vaikeata tottua siihen, ettei omaa yksityisyyttä ole yhtään. Pienillä paikkakunnillatiedetään ihan kaikki perheesi asiat tai ollaan ainakin tietävinään. Juoruilu on yleensä pahansuopaaa.

Lisäksikannattaa miettiä millä "täytät elämäsi", kun sosiaaliset ympyrät kutistuvat, ei ole ketään juttukaverina päiväsät, kuukaudesta toiseen. Mieti mitä alat harrastaa.

Sovi myös miehesi kanssa talousasiat. On vaikeata olla riippuvainen toisen kukkarosta, jos homma ei todella toimi ja puoliso arvosta kotiäitiyttäsi sydämestään.

No millaisesta elämästä itse pidät? Mitä tarvitset arkeesi, tai "lapsettomiin" iltoihisi, jotta viihdyt?

Minä asun vajaan 100 000 asukkaan kaupungissa ja kotikaupungissani asuu 12 000 ihmistä. Ero näiden välillä on kuin yö ja päivä. Kotikaupungissa on mukava käydä kääntymässä, nimenomaan kääntymässä, itse olen tottunut siihen että täällä missä nyt asun tapahtuu ja on paljon eri paikkoja joissa voi käydä ja tavata paljon erilaisia ihmisiä.

Kotikaupungissani luonto on paljon suuremmassa osassa, jos nauttii luonnossa samoilusta ja ulkona tekemisestä (lenkkeily, muu ulkourheilu, metsästys, kalastus, marjastus jne.) niin pieni kotikaupunkini on varmasti oiva paikka asumiseen.

Minä tarvitsen ympärilleni IHMISIÄ, tapahtumia, erilaisia kauppoja, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia (vaikka se pinnalliselta kuulostaakin) ja paikkoja jonne mennä vain oleskelemaan ja katselemaan muita ihmisiä pysyäkseni onnellisena. Siksi en voisi enää asua kotikaupungissani, varsinkaan ilman työtä.

Kuinka helppo sinun olisi saada ystäviä miehesi kotikaupungissa? Varsinkin ilman työpaikkaa sosiaaliset suhteet voivat jäädä aika vähäisiksi :/ Toki jos kotiäitiys ja lapsiin keskittyminen on yksi syy muuttoon sinun kannaltasi, se ettei jatkuvasti ole joku soittelemassa ja pyytämässä jonnekin voi olla ihan positiivinenkin asia.

Jos sulla on erityislapsi, huomioi se että pikkupaikkakunnilla heille ei ole palveluja, tai on vain ostopalveluja, eikä niihin pääse yhtä helposti kuin isoilla paikkakunnilla. Harrastusmahdollisuuksia on vähän, ellei rakasta juuri luonnossa patikointia. Velattomuus on tietenkin hieno asia, mutta entä työllistyminen - sinun työllistymisesi aikanaan? Oletteko laskeneet kustannuksiin kahden auton kulut? Missä koulut ovat, joutuuko lapsesi tarpomaan autotien reunaa ilman katuvaloja jos koulukyytiin vaadittava matka ei täyty? Oletko valmis siihen että koulukyydillä 10 km matka voi kestää mutkineen 45 minuuttia? Huomoi se, että nykyiset kaverit eivät välttämättä viitsi lähteä ajamaan teille kylään kovin usein syrjäkylälle. Et pääse kaupungille ostoksille niin helposti kuin haluaisit. Sinun on käytettävä energiaa uusien ystävien hankkimiseen ja joillakin paikkakunnilla sosiaaliset ympyrät ovat tosi luutuneita. 

Meidän valinta oli ottaa iso laina ja muuttaa takaisin pikkukaupungista pk-seudulle, missä on työpaikkoja, opiskelupaikkoja ja ihmisiä. 

2 täällä taas. Olen sen juuri huomannut,että uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Olen koulussa ja en ole tutustunut uusiin  ihmisiin,pitävät outona koska muuttanut isommasta kaupungista,puheesta vinoillaan,pukeutumisesta jne. Paikkakunnalta mistä muutettiin sain heti uusia tuttavuuksia töistä,kouluista jne. Mieti oikeasti tarkkaan haluatko muuttaa,elämä on niin erilaista tälläisissä pienissä "kaupungeissa".

Ei kaupingissakaan välttämättä mitään ole erityislapselle. Me mietimme samaa 10 vuotta sitten, mutta jäimme Helsinkiin. Nyt kaduttaa. Surkeat oalvelut lapsiperheille!

Ok. Mulla vain kokemusta Espoosta, täällä tutkimuksiin pääsy oli helppoa ja lastenpsykiatri näki lasta todella monta kertaa toisin kuin edellisessä pikkukaupungissa, missä diagnoosi tuli ilman kunnollisia tutkimuksia. 

Nelonen lisää myös: tuo on ihan totta, että suuremmasta kaupungista tulleen ihmisen erilaista murretta tai elämäntapaa voidaan naureskella. Sitä ollaan muka "hienompaa" ja ylpeitä, kun ei pikkupaikan tarjonta kelpaa ja niin edelleen. Ei saisi sanoa, että kaipaa kulttuuria tai elämää ympärilleen. Ehkä se on jonkinlaista huonommuuden tunnetta.

Ystävystyminen on ihan mahdotonta. Olen yrittänyt monenlaisia lähstymistapoja avoimin mielein, mutta kun utelut on udeltu, paikkakuntalainen vetäytyy etäämmälle ja sulkeutuu. Hän ei kerro itsestään yhtään mitään. Tätä minä en ainakaan jaksa, en yritä enää tutustumista. Odotan niitä reissuja, kun pääsen lomailemaan omien sukulaisteni tai ystävieni luokse. Pidän yhteyttä ihmisiin puhelimitse ja netin välityksellä.

Kannattaa myös otta selvää millaiset koulut tai palvelut kunnalla on. Pienet paikat voivat olla niin vähävaraisia, että mm. erityislapselle on vaikeata saada tarvittavia palveluja, vaikka olisivatkin lakisääteisiä.

Muuttaisin pois ihan välittömästi, jos se olisi mahdollista. Vuodesta toiseen toive vain kasvaa.

Kyllä mua kiehtoisi tuo ajatus - jos asunto olisi siellä velaton, sä voisit helpommin olla kotona vaikka vähän pitempäänkin. Ja ylipäänsä velaton elämä on aika paljon helpompaa ja mukavampaa. Maalta voi saada sen okt:n järvenrannalta ja palveluiden ääreltä yhtäaikaa. Mihinkään ihan korpeen en lähtisi - tarkoitan tällä paikkaa kuusten keskellä niin, että lähimpään mihinkään on 20 km. Jonkun pikkukaupungin keskustan liepeillä asuisin mielellään.

Miettisin sitä, millainen sosiaalinen verkosto siellä olisi - ettei käy niin, että kaikki turvaverkot jää isoon kaupunkiin. Jos se on miehen vanha kotipaikka, niin siellä lienee jotain tuttuja/sukulaisia. Saisitko sinä sieltä ystäviä tai ovatko vaikkapa miehen kavereiden vaimot myös sun ystäviä?

Sitten miettisin sitä, onko sun koulutuksella mahdollisuuksia saada töitä. et varmaan halua ihan loppuelämää olla kotona. Esim. sairaanhoitajalle varmaan löytyy töitä mistä vaan, jos vaikka menee vanhuksia hoitamaan tms. Jos oot ollu hommissa yritysmaailmassa, niin sitten työn saanti voi olla hankalampaa. Onko lähellä, esim. 50 km säteellä isompaa kaupunkia, josta voisi saada töitä?

Ennen lasten koulun alkua opn helpompi ja mukavampi tehdä tällaisia ratkaisuja kuin sitten kun ovat jo koulussa.

Apua! Asun noin 13000 asukkaan kaupungissa, enkä tiennyt, että täällä ainoa harrastusmahdollisuus on patikointi! Minä tyhmä olen ollut mukana harrastajateatterissa, kokeillut parkouria, käynyt konserteissa, shoppailemassa, ravintolassa syömässä, kaikenlaisissa kesäjuhlissa (ihan valtakunnan mediassa huomioiduissa) puhumattakaan erilaisista lastentapahtumista.

Työpaikkakin minulla on, tosin naapurikaupungissa, mutta ajallisesti työmatka on lyhyempi kuin asuessani Helsingissä ja käydessäni töissä 15 km päässä. Lapsilla on kavereita, tekemistä ja tilaa.

Minullakin on ystäviä. Jos saa kavereita vain kaupungissa, mutta ei maalla, kannattaa vilkaista peiliin.

Kannattaa miettiä että mitä tekee sitten sen parin vuoden kotiäitiyden jälkeen?

Melkoista tuuliviiriyttä jos muutatte paikkakuntaa edes takaisin.

Kannattaa miettiä vaikka sitä käytkö paljon kaupassa jossain ostoskeskuksessa vai harrastaako jumppaa jossain "Ladies only" mestassa.

Miten sinun aski rakentuu ja saako mitään lähellekään sinulle tarpeellista tai tärkeää.

Mitä lapset harrastaa? Voiko he harrastaa edes omaa lajiaan jatkossa?

Entä miten kulkeminen johonkin perämetsään? Hakisiko lasta taksi koululle? Vai kävelisikö jotain metsätietä bussipysäkille?

Missä on koulut? Ei vain ala-aste vaan yläaste ja lukio tai amitsu?

Onko lapsella sitten teininä tilanne että pitää muuttaa toiseen kuntaan omaan asuntoon että voi opiskella?

Miettisin missä on uimaranta lapsille, pääseekö sinne päivittäin vai vasta kun mies tulee töistä? Tarvitaanko toinen auto?

Onko nuorisolle mitään tekemistä? Onko sinulle tärkeää että nuorille on tekemistä?

Minusta tässä kannattaa paljon miettiä omia arvoja, pitääkö miehen olla töissä aamulla klo 5 ja miten pääsee sinne kun lunta sataa 30 senttiä yön aikana?

Eli ihan realistinen kuva tuohon juttuun.

Minusta on siis ihana asia että ihmiset muuttaa syrjäkylille mutta siitä voi tulla todella nopeasti ikävä entisiä juttuja. Pitää miettiä niiden nuoruuden muistojen kultareunuksien lisäksi sitä teidän tulevaa arkea ongelmineen.

Jos alatte ihan suunnittelemaan muuttoa niin käykää katsomassa paikkaa pimeällä ja sateella.. Ajattelet että sinun lapsi seisoo jossain ojanpohjalla odottamassa pimeällä metsätiellä autoa koululle. Koska se on todellisuutta jossain. Minä en vaan laittaisi lapsiani siihen että ne menee osan matkasta kävellen bussipysäkille, jäisivät jossain paikassa pois kyydistä ja odottaa että taksi hakee. Koska tälläisiä on.

Tarvitsee tarkkaan miettiä mitä tahtoo ja mikä on sinusta oleellista teidän arjessa. Ja mistä kaikesta on valmis sitten luopumaan.

Kuulostaa ihan varteenotettavalta ajatukselta. Itse miettisin ensin, että olisiko tuolta mahdollista saada töitä omalla koulutuksella ja löytyykö sieltä mahdollisesti kavereita ja harrastuksia. 10000 asukkaan kaupunki kuulostaa kuitenkin siltä, että se ei ole ihan pahin mahdollinen tuppukylä ja että siellä voisi hyvinkin elää. 

No sitähän voi jäädä kotiin pitemmäksi aikaa. Minä jäin juuri kotiin. Lapset 11 ja 9 vuotta. Tarkoitus olisi olla 10 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 08:48"]

Mies heitti että mitä jos myytäisiin nykyinen talo ja muutettaisiin hänen synnyinsijoilleen pienelle paikkakunnalle. Talot on siellä niin paljon edullisempia että se tarkoittaisi että meillä olisi lähes velaton talo. Miehellä olisi siellä töitä, mulla ei ainakaan aluksi. Suoraan sanottuna mua houkuttaisi ajatus että voisin olla ainakin muutaman vuoden kotiäitinä. Vanhimmalla lapsella on oppimisvaikeuksia ja saisin keskittyä niihin asioihin, pienintä ei tarvitsisi laittaa päiväkotiin jne. Olis ihana keskittyä lastenhoitoon oikein kunnolla.

Nykyisessä asuinpaikassa on vajaa 100 000 asukasta, siellä olisi alle 10 000. Tulisko siellä ihan höpöksi?

Mitä teillä tulee mieleen tästä. Mitä asioita pitäisi tajuta huomioida jne.?

[/quote]

Onpa ankeita vastauksia. Tuskin sä siellä ihan totaalisen yksin jäisit, kun siellä on kuitenkin miehellä paljon tuttuja ja sukulaisia. Niistä löytyy sullekin seuraa. Kutsutte ihmisiä ahkerasti kylään, niin ei ole yksinäistä.

Ja harrastuksia on pienilläkin paikkakunnilla. Sieltä saa uusia tuttavuuksia. Ja lasten kautta myös. Eikä siellä pikkupaikkakunnalla ole pakko koko ajan pysyä. Usein ihan kohtuullisen matkan päässä on jokin isompi paikkakunta, missä voi käydä jopa harrastamassa tai vähintään kaupoilla, ravintolassa, elokuvissa, tapahtumissa, ym.

Mutta ei kai pikkupaikkakunnalle muuton idea olekaan se, että kaivataan ison kaupungin sykettä. Minä muutin miehen maatilalle muutama vuosi sitten, kun lapset syntyi. Olen kotona viihtyvää sorttia ja mulle riittää käydä harvakseltaan kaupungissa. Erinomaisesti olen viihtynyt. Naapurit ovat jo munkin tuttuja, ovat ottaneet hyvin vastaan. Lapsille on yksi kaveri tästä läheltäkin, kouluympyröistä sitten enemmän.

Huomioon pitää ottaa se, että millainen on lasten koulumatka, meneekö taksilla vai pyörällä, jos pyörällä, niin millaista tietä pitkin. Ja jos ruokakauppaan on pitkä matka, niin kannattaa miettiä, että osaako elää niin, että kotona on aina kaikki tarvittava ja kotivarastoja täytetään max. 2 kertaa viikossa. Ettei kaipaa sitä, että suklaanhimon iskiessä pitäisi päästä kiskalle sitä hakemaan. Ja harrastuksissa (lapsilla ja aikuisille) ei ole niin paljon valikoimaa ohjatuissa ryhmissä. Pystyykö joustamaan niin, että on valmis harrastamaan sitä mitä tarjolla sattuu olemaan. Jos on ehdottomasti päästävä juuri parkour-ryhmään, niin matkaa on ehkä taitettava sitä varten 50 - 70 kilsaa. Niinkin voi tehdä, jos intohimoa löytyy, mutta useimmat ei viitsi vaivautua.

Musta sun aloitus kuulostaa niin positiiviselta, että miksi ette yrittäisi. Jos jokin asia alkaa pänniä, niin siihen voi aina yrittää löytää ratkaisun. Tuskin se miehen kotipaikka missään murmanskissa on. Melko samanlaista elämää pikkukaupungissa voi elää kuin isommissakin. Jos miehellä kerran olisi työpaikkakin siellä olemassa, niin melko riskittömältä muutolta tuo kuulostaisi.

En kyllä ole suostunut tulemaan höpöksi pienelläkään paikkakunnalla. Töitä, harrastuksia ja kavereita on löytynyt ihan hyvin, palvelut olleet useassa pienessä paikassa parempaa ja helpommin saatavilla kuin isommissa paikoissa. Esim. paras koulu, joka lapsellani on ollut, on ollut 4000 asukkaan kunnassa ja huonoin terveyspalvelu ollut kaupungissa, jossa on 30 000 asukasta.

Täyttä asiaa, no:12

Julkisen liikenteen puuttuminen todellakin tuo tarpeen kahdelle autolle. Muuten kotiäidin elämä jää neljän seinän sisälle ja muodostuu sen odottamiseksi, että mies tulee töistä ja pääsee edes kauppaan.

Pikkuntien ongelmat näkyvät myös nuorisossa. Kun ei ole tekemistä (kaikki eivät innostu urheilusta), vetelehtiminen muuttuu helposti juomiseksi. Tämä ei ole omaa mielikuvitustani, tiedän tilastoja mm. huumeiden käytöstä syrjäisten ja pienten kuntien teinien ongelmana.

Siis aski = arki.

13

Minä asun maalla, ja täällä on oikein hyvä asua. Kai elämästä sitten saa tuollaistakin, jos haluaa, että ojanpohjaa pitää käyttää koulumatkaan ja umpihangessa tarpoa aamuviideltä töihin. Vaikka yhtä hyvin voisi sekä koululainen että työssäkäyvä käyttää sitä aurattua tietä siinä. Mutta kukin tyylillään.