Mitä kerrotte työkavereille?

Kahvitauolla esitän olevani puhelimessa, niin ei tarvitse jutella työkavereille.

Suoran kysymykseen suora vastaus: Onko sinulla perhettä? On. Mies ja 2 lasta. Minkäikäisiä lapsia? 4 ja 8.- vuotiaat. Tyttöjä vai poikia? Molemmat poikia. Missä asutte? Vellialahdessa. 

Mikä siinä on niin vaikeaa ja loukkaavaa? Ei niitä kysymyksiä tarvitse lähteä juurtajaksain avaamaan. Olisit nyt iloinen, että sinusta ollaan kiinnostuneita ja halutaan tutustua! Ihmiset on kyllä fiksuja ja hoksaavat vastaustavasta, millainen halukkuus vastapuolella on omaa elämäänsä avata.

Kyllä lapsetonta saattaa loukata, jos lähdetään tivaamaan, miksei ole lapsia tai milloin aikoo niitä hankkia. 

En taida uudessa työssä kertoa kuin sen, että minulla on lapsi. Kun ei omat läheisetkään jaksa oikein hyväksyä elämäntapaani, miksi sitä lähtisin "vieraille" selittämään.

En kerro kovin henkilökohtaisista asioista, koska niitä usein selvitellään sitten toisten kanssa. Törkeimpinä huomautteluina olen pitänyt sukuni jäsenen työttömyyttä, mahdollista rahapulaani (vaihdoin yksityisen hammaslääkärin kunnalliseen, koska en pitänyt lääkäristä), mahdollisia rahavaikeuksiani (ostin uuden asunnon), kehoitusta hankkia uusi auto (haluan satsata asunnon maksuun ja vasta myöhemmin laittaa mahdollisesti sen paremman auton), huomauttelun mahdollisesta alkoholiongelmastani (olin kieltämättä aika virkku pikkujouluissa, mutta otan alkoholia ainoastaan pari kertaa vuodessa, koska en viihdy paareissa). Olen siis hiljaa, koska mielestäni tällaiset henkilökohtaiset asiat ovat omiani. 

Mitä vain. Heistä on tullut parhaita ystäviäni.

En kerro, koska jutut leviävät nopeammin kuin ne kuuluisat Jokisen eväät.  Vapaa-aikaani koskevat kysymykset kuittaan hyvin ylimalkaisesti. Harrastuksistani saatan puhua, koska ne ovat turvallinen aihe, mutta esim. ihmissuhteitani en töissä käsittele.

Joillekin enemmän kuin toisille. Mulle on monta hyvää ystävää tarttunut vuosien varrella eri työpaikoista.

MIksihän minulta kysytään tosi henkilökohtaisia kysymyksiä? 

Esim. mieheni ammatista ja palkasta, miksi meillä ei ole lapsia(!!!), juonko alkoholia ja millainen olen humalassa...

Minulta ei koskaan kysellä mitään.

Minultakin eräs uteli paljon, mutta myöhemmin selvisi että hän on ihastunut ja siksi oli yliystävällinen.

Kyllä minä juttelen kaikenlaista. Mietin juuri, että työkaverithan ovat sellaisia elämänkumppaneita, eli nyt ollaan yhdessä oltu kymmenisen vuotta, ja todennäköisesti vielä kymmeniä vuosia tästä eteenkin päin. Olisi hullua kyräillä sellaisten ihmisten seurassa. Kun he ovat ystäviä, se on voimavara.

Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 21:16"]

Kyllä minä juttelen kaikenlaista. Mietin juuri, että työkaverithan ovat sellaisia elämänkumppaneita, eli nyt ollaan yhdessä oltu kymmenisen vuotta, ja todennäköisesti vielä kymmeniä vuosia tästä eteenkin päin. Olisi hullua kyräillä sellaisten ihmisten seurassa. Kun he ovat ystäviä, se on voimavara.

[/quote]

Onko mahdollista avautua liikaa?

Pomoni on jutellut seksielämästään.

On varmaan mahdollista avautua liikaa, enkä minä esimerkiksi halua kuulla kenenkään seksielämästä, työkaverin tai kenenkään muunkaan kaverin. Eikä minulla ole tapana puhua rahasta yksityiskohtaisesti. Mutta taas työkaverit ja muut kaverit ovat samalla viivalla.

Sen sijaan, kun työkaverilta kuolee perheenjäsen, kyllä me itkemme sitä yhdessä, ja minun olisi mahdotonta ajatella muuta.

En kerro mitään tärkeää tai henkilökohtaista tai perheeseeni liittyvää. Jostakin arkipäiväisistä merkityksettömistä asioista voin jutella, silloin mennään tasolla puutarhanhoito tai missä lähikaupassa on parhaimmat valikoimat. Liiasta avautumisesta ja ystävystymisestä työkavereiden kanssa on vain haittaa.

Minulta on kysytty mm. onko miehelläni tatuointeja jne. Rasittavaa utelua työpaikalla on jatkuvasti. Joskus olen kuin en kuulisikaan vaan menen menojani työn touhussa. 

Saatan kyllä joillekin mukaville työkavereille kertoa paloja elämästäni, mutta en syvällisemmin juuri mitään. Työpaikallani on useita juoruilijoita, joten en halua antaa omaa elämääni heidän käsittelyyn.

Mulla on kaksi henkilökohtaista aihetta, joista voin  kertoa: eläimeni ja eräs harrastukseni. Työkaverit tietävät perhetilanteeni (naimisissa, ei lapsia), puolisoni ammatin ja asumismuotoni. Muuten en puhu omista asioistani, enkä ole kiinnostunut muidenkaan yksityiselämästä. Kulttuurista, urheilusta ja ajankohtaisista asioista juttelen sujuvasti. Tässä tuntuu olevan kollegoille aivan tarpeeksi. Jos he haluavat olla tuttavallisia, he osaavat jo kysellä, miten kisoissa meni ja mitä koirille kuuluu.

Jokainen asettaa itse omat rajansa.

Uudessa työpaikassani toimin vaihdon periaatteella.. kun toinen kertoo jotain, kerron saman.