Paula Koivuniemi oli pudota mereen autoineen ja koirineen
"Kuljettaja oli lehden mukaan ajanut torstai-iltana Café Caruselin laiturilla olleen auton rantakiveyksen yli niin, että auton keula ja etupyörät roikkuivat veden päällä.
Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan myös Ilta-Sanomille, että pelastuslaitoksella on ollut Kaivopuistossa tehtävä.
– Ilmeisesti kuljettajalla oli ollut koira kyydissä. Koira oli häirinnyt kuljettajaa niin, että auto oli päässyt lipsahtamaan liikkeelle, Helsingin pelastuslaitoksen paloesimies Niko Vainio kertoi aiemmin HS:lle.
IS:n saamien tietojen mukaan autoa kuljetti laulaja Paula Koivuniemi.
Helsingin pelastuslaitoksen mukaan sekä auton kuljettaja että koira selvisivät onnettomuudesta ilman vahinkoja.
Autoon tuli pieniä peltivaurioita, mutta pelastuslaitos onnistui vetämään sen takaisin laiturille."
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Monella keikalla, sanat unohtuu, kertoo samat jutut kahteen tai useampaan otteeseen keikan aikana, samoin bändin esitteli kahteen otteeseen kerran.
Paulalla on kyllä sen verran kova taustabändi, että sen voi kehaista pariinkin kertaan ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa sarjaa kuin Hannele Lauri.
Kortit pois näiltä huruämmiltä ennenkuin joku loukkaantuu tai kuolee.Eiköhän lääkäri ole tarkistanut Koivuniemenkin edellytykset ajaa liikenteessä kun se pakollinen lääkärissä käynti oli.
Sukulaismies kävi keväällä tuossa lääkärintarkastuksessa akokortin uusimista varten, yli 70-vuotias kun on. Oli ollut kuulemma ihan läpihuutojuttu koko tarkastus.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tämä kyllä vahvistaa pahimpia pelkoja näin suurena fanina. Oon epäillyt muistisairautta jo pidempään, merkkejä on ollut ilmassa. Monella keikalla, sanat unohtuu, kertoo samat jutut kahteen tai useampaan otteeseen keikan aikana, samoin bändin esitteli kahteen otteeseen kerran. Mielenkiintoista on, ettei juttuja tai mainintaa löydy juuri mistään. Surullista ja raastavaa, mutta taitaa illa viimeistään nyt aika myöntää tosiasiat ja siirtyä vapaalle. Keikkailu autoiluineen kannattaisi jättää tässä tilanteessa muistoihin elämään. :(
Luulisi että joku läheinen sanoisi jotain. Veisi lääkäriin tms. Onhan hänellä poika, manageri, ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa spekulointia taasen täällä ihmisiltä, jotka eivät koskaan eikä ikinä tee minkäänlaisia virheitä elämänsä aikana, ja etenkin auton kanssa kyllä sattuu ja tapahtuu, eihän teistä esim. kukaan voi tietää, oliko kyseessä edes Paulan oma autokaan, ja vaikka olisikin ollut oma autonsa, niin ainahan autoihin voi tulla vikoja toimintalaitteisiin, ei aina vika voi olla kuskissakaan.
Onneksi Paula säästyi suuremmalta pahalta, mutta palomiesten toimintaa ihmettelin, etteivät nostaneet vintturilla autoa ylös tai jollain hihnoilla etupuolelta vaan vetivät raaputtaen ja hajottaen auton pohjaosaa ja vieläpä osuttaen etusivun lampun seudun likellä olevaan tolppaan.
Noh, toivottavasti vakuutus jotain korvaisi moisesta vahingosta, mutta se on sitten toinen juttu.
No, ei tässä ole väliä sillä kenen auto oli eikä auton toimintalaitteisiin tulleella vialla - kyllä tähän tapaukseen löytyy selitys kuljettajasta, valitettavasti! Naurulle ei tässä tapauksessa ole mitään sijaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tämä kyllä vahvistaa pahimpia pelkoja näin suurena fanina. Oon epäillyt muistisairautta jo pidempään, merkkejä on ollut ilmassa. Monella keikalla, sanat unohtuu, kertoo samat jutut kahteen tai useampaan otteeseen keikan aikana, samoin bändin esitteli kahteen otteeseen kerran. Mielenkiintoista on, ettei juttuja tai mainintaa löydy juuri mistään. Surullista ja raastavaa, mutta taitaa illa viimeistään nyt aika myöntää tosiasiat ja siirtyä vapaalle. Keikkailu autoiluineen kannattaisi jättää tässä tilanteessa muistoihin elämään. :(
Luulisi että joku läheinen sanoisi jotain. Veisi lääkäriin tms. Onhan hänellä poika, manageri, ystäviä.
Valitettavasti olet oikeassa......emme tietysti voi tietää onko lääkärissä käyty......eiköhän tämä olisi nyt vakavan harkinnan paikka? Kuka ottaisi vastuun asiasta puhumisesta? Mikä on lääkärin vastuu? Aiheellisia kysymyksiä eikä asia ole helppo.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella keikalla, sanat unohtuu, kertoo samat jutut kahteen tai useampaan otteeseen keikan aikana, samoin bändin esitteli kahteen otteeseen kerran.
Paulalla on kyllä sen verran kova taustabändi, että sen voi kehaista pariinkin kertaan ;)
Totta tuo bändin taso - mutta jos se esittely kahteen kertaan johtuu muistista niin.....
Vierailija kirjoitti:
Muistan joskus jonkun Paulan haastattelun, jossa sanoi aina ajavansa keikan jälkeen yöksi kotiin jos se vain on mahdollista. Ja 9/10 keikan jälkeen hän tekee niin.
Kyllä Koivuniemen nykyinen ajokunto on syytä selvittää, etenkin kun hän ajaa aikamoisia kilometrimääriä Suomen teillä.
Ja kyllä itsekin automaattivaihteiston omistavana ihmettelen, että kuinka auto on saatu valumaan noin? On täytynyt tulla todellinen blackout kuskille.
On sairauksia joihin ei ajetuilla kilometreillä ole vaikutusta - ja ei ajetut kilometrit lisäännyt kyydissä istumalla!
Vierailija kirjoitti:
Turhaa spekulointia taasen täällä ihmisiltä, jotka eivät koskaan eikä ikinä tee minkäänlaisia virheitä elämänsä aikana, ja etenkin auton kanssa kyllä sattuu ja tapahtuu, eihän teistä esim. kukaan voi tietää, oliko kyseessä edes Paulan oma autokaan, ja vaikka olisikin ollut oma autonsa, niin ainahan autoihin voi tulla vikoja toimintalaitteisiin, ei aina vika voi olla kuskissakaan.
Onneksi Paula säästyi suuremmalta pahalta, mutta palomiesten toimintaa ihmettelin, etteivät nostaneet vintturilla autoa ylös tai jollain hihnoilla etupuolelta vaan vetivät raaputtaen ja hajottaen auton pohjaosaa ja vieläpä osuttaen etusivun lampun seudun likellä olevaan tolppaan.
Noh, toivottavasti vakuutus jotain korvaisi moisesta vahingosta, mutta se on sitten toinen juttu.
Paulalla on tuossa huonot neuvotteluasemat vakuutusyhtiön kanssa, koska tuolla alueella on pysäköinti kielletty.

Tuo nyt ei taida olla murheista suurimpia.......ei se pysäköintikielto vakuutusyhtiön korvauksiin vaikuta! Kuten ei vaikuta ylinopeuden ajaminenkaan....
Esiintyikö eilen oikeasti juoluaaton konsertissa? Enää ei nää uusimpia esiintymisiä missään?
Alkuviikosta ollut Pookin haastattelussa! Kuunnelkaa ja miettikää miten asiat ovat: ei ole enää kaikki ihan kunnossa! Hyvin todennäköisesti muistisairaus vaikka ei sitä mitenkään myönnä - eikö manageri halua puuttua asiaan?