Tuleeko muille tällaista fiilistä koskaan koskien ex-kumppania?
Itselleni tulee hetkellisiä ällötyskohtauksia, jos näen exän kuvan vaikka sosiaalisessa mediassa tai törmään häneen jossain julkisella paikalla.
Alkaa inhottaa, että miten on voinut joskus koskea tuohon ihmiseen ja oksettaa ajatus että on esimerkiksi harrastanut seksiä tämän kanssa.
Onko tämä normaalia? Minä olin suhteen jättävä osapuoli ja tuolloin jo ällötti miehen epähygienisyys ja tossukkamaisuus.
Tuleeko muille koskaan samanlaista fiilistä?
Kommentit (8)
Voe kyllä. Miten on ikinä voinut viehättyä semmoisesta mieslapsesta? Ei edes kissanpaskoja siivonnut. Mitä helvettiä nainen.
Inhottaa aina. Hyi sentään. On lasteni isä, mutta onneksi lapset ei ole perineet isältään mitään sellaista mikä ällöttävä.
Nykyään tulee hämmentynyt olo, kun mietin miksi tuhlasin aikaani aikuislapseen melkein neljä vuotta.
Ylipainostaan välittämätön, mamman tossun alla elävä hieltä haiseva possu, joka ei osannut edes roskia viedä ilman apua.
HYI OIKEASTI!!!!!
Ei tule. Hyvällä muistelen ja ajattelen kaikkia, joita olen joskus saanut rakastaa.
Tulee! Oikein hävettää ja oksettaa. Varsinkin ensimmäinen poikaystävä: Hampaat aivan plakkiset, patologisesti valehteleva, epäviehättävä ja mikä pahinta, tyhmä kuin saapas! En todellakaan halua, että kukaan edes haluaisi tietävän minun olleen ko. toopen kanssa koskaan tekemisissä, vaikka olinkin silloin vasta epävarma teini.
Toinen oli vielä pahempi, mutta siitä en kirjoita tänne, kun en halua, että kukaan tunnistaa.
Hävettää. Olin tuolloin vaikeassa elämäntilanteessa ja sairastin masennusta.
Jouduin ikään kuin miehen holhoajaksi.
Ei osannut itse keittää edes kananmunia ja oletti että parisuhteisiin päädytään ulkonäön perusteella.
Ihmetteli tosissaan sitä, miksi ex oli jättänyt hänet "rumemman" takia. Ei millään tajunnut kun yritin selittää kemioiden kohtaamisesta ja siitä että kumppanin kanssa on kiva saada keskusteluita aikaan. Mies ei itse seurannut lainkaan uutisia, ei minkäänlaisia, eli keskustelut olivat luokkaa tietokonepelit ja hänen ongelmansa.
Äitinsä terrorisoi suhdettamme ja elämääni säännöllisesti.
Lisäksi mies oli epähygieninen, lihava ja ällö yhden asennon jyystäjä, oman nautinnon tavoittelija.
Yäk! Inhottaa ihan älyttömästi miten olen voinut koskea siihen mieslapseen.
Joo, hävettää joskus ja ihmettelen mitä siinä näin.