Imetysmanifestini

Olen järkyttynyt viime päivien imetyskeskustelusta. Ihan kamalaa, että joku ajattelee imetyksestä noin. Mulle imetys on ollut lähinnä mukavaa ja helppoa alun hankaluuksia lukuun ottamatta. Imetin lähemmäs kaksi vuotta (kyllä, maailman terveysjärjestö muuten suosittaa länsimaissa imetystä kaksivuotiaaksi, kehitysmaissa nelivuotiaaksi), lopetin pari kuukautta sitten. Aika oli sopiva, tuskin huomasin sen loppumista.

Musta imettäminen oli aluksi hieman kiusallista toisten ihmisten seurassa, mutta ajattelin, että mun täytyy nyt vauvan takia vain päästä tämän asian yläpuolelle. Jos olisin alkanut miettiä, voinko imettää tässä ja tässä seurassa, olisi vastaan alkanut tulla aika monia seiniä, jotka eivät olisi ainakaan auttaneet imetystä.

Vauvaa imetetään, koska vauva tarvitsee ruokaa. Sen takia en koe, että äidin pitäisi kysyä muilta paikalta olevilta ihmisiltä, voiko tässä nyt imettää. Imettäminen ei ole huono tapa tai huonoa käytöstä. Koen, että jos seurasta pitäisi vetäytyä johonkin pilloon (vessaan), imetys näyttäytyy jonakin häpeällisenä tapahtumana.

Mun oli välillä tosi vaikea hyväksyä itseäni ja vartaloni muutoksia vauvansaannin jälkeen. En usko, että imetyksen (joka on kuitenkin aika keskeinen asia pienen vauvan äidin elämässä) siirtäminen pois silmistä auttaa ketään äitiä hyväksynnän prosessissa. Se ei myöskään auta luomaan sellaista yhteiskuntaa, joka tukee imetystä.

Olen palstalta lukenut, että "monet äidit" imettävät näyttävästi ja molemmat rinnat paljaana. Varmaan joku joskus on noinkin imettänyt julkisella paikalla, mutta enpä oikein usko, että kovin suuri osa äideistä toimii näin. Itse olen nähnyt varsin hillittyä imetystä, vilahtelevia tissejä en koskaan. (En ole myöskään kokenut asiakseni tuijottaa ketään imettävää.)

Mulla ei ole aikaa jäädä lukemaan mahdollisia kommentteja. Oletan, että niissä vilahtelevat paskallakäynnit ja suihinotot, jotka kuulemma ovat täysin verrattavissa imetykseen.