Onko tällainen isän käytös ok?

On noissa teidän kirjoituksissa paljon perää. Minä kyttään, nalkutan ja tarkkailen meneekö asiat tasan. Mies sitä sanookin, ettei ymmärrä miksi pitää tehdä kaikki niin tasan aina. Sanoi, että ehkä hän on vanhanaikainen mies, kun hänestä naisen kuuluu hoitaa yövalvomiset ja saisi hoitaa enemmän lapset muutenkin. Jos olisi ollut hyvin nukkuvat ja syövät, rauhalliset lapset niin ristiriitoja ei olisi yhtälailla, mutta meillä on koettu koliikit (jolloin mies kirosi vauvan itkua ja minä hoidin), valvomiset, jatkuvat sairastelut yms. ja olen tuhottomasti pettynyt kun olen tuntenut jääväni yksin vastuuseen. Miehen mielestä hän on tehnyt ihan riittävästi, on laitellut ruokaa ja vienyt isompaa ulos jne.

Lisättävä vielä kuitenkin, että olen alusta asti jättänyt vastuuta miehelle. Mutta hän on tullut mun luo, sanonut että ota tämä ei tästä tule mitään ja mennyt pois. Ei ole ottanut sitä vastuuta, mikä hänelle kuulunut. Suuttunut minulle, jos olen sanonut että kyllä sä pärjäät enkä ole tullut apuun uhmiksen kiukutessa miehelle jostain. Mies raivostunut mulle, että mun täytyy auttaa ja ei hän sitten tee, olkoot se lapsi siinä. Miten jättää vastuuta kun toinen ei sitä ota?! Jättänyt lapset riehumaan nukkumisaikaan kun ei ole 2v tullut isän nätistä pyynnöstä sänkyyn (tulisitko kulta nukkumaan, isi on jo täällä makoilemassa..). Ja kun lapsi ei tule, mies luovuttaa. Tästä se asetelma muodostuu, että minä olen ÄITI ja mies kuin teini.

Ja varmasti keskustelitte ennen lasten hankitaan näistä asioista, mitkä ovat odotuksenne toisen vanhemmuudesta, miten hoidetaan yöheräämiset yms.

Lapsillasi on väliä 2,5 vuotta, etkä silloin tajunnut, että ehkä sitä toista ei kannata hankkia, kun mies tuntuu olevan niin surkea.

Löysää pipoa.

Mutta mies oli niin ahkera ja osallistui tunnollisesti kotitöihin, mutta saatuamme lapset hän taantuin teinin tasolle. Sitä ne lapset teettää.

En muista mistä kaikesta keskustelimme, mutta lastenkasvatuksesta kyllä. Silloin vaikutti, että mies on turhankin tiukka mielipiteissään ja kasvatusasioissa. Että lapset opetetaan käyttäytymään hyvin jne. Nyt sitten tosielämässä tuntuu, että kasvatan heitä yksin. Miehelle on yksi hailee jos lapset lähtevät karkailemaan ruokapöydästä, kunhan hän saa itse syödä rauhassa. Tiukkuus tosin voi näkyä siinä, että sitten murisee että ei tule mitään, ei taas syöneet mitään, tarvii ruokaa antaakaan, kun riehuvat vaan. Sen sijaan, että hakisi se jämäkästi takaisin penkille että pöydästä ei kesken lähdetä kesken pois, nyt istutaan ja maistetaan. Ja sitten juttelisi mukavia että lapsista ruokailu olisi muutakin kuin pakkopullasyömistä.

Muistan, kun jouduin olemaan muutaman päivän sairaalassa, kotiin tultua odotti kamala kaaos. Johtuu siitä, että mies ei pysty hoitamaan lasta ja kotia saman aikaisesti, eikä kotia yleensä muutenkaan. Tiesin sen, mutta olihan se aika kamalaa, kun sairaalasta palattua piti alkaa siivoamaan. Lapsi oli kuitenkin ruokittu, hoidettu, viety ajallaan päiväkotiin, haettu sieltä, ja aina tulivat vielä illalla minua sairaalaan katsomaan.

Pääasia, että lapset tulee hoidettua asiallisesti. Sitten tosiaan, jos lapsia kiukuttaa olla isän kanssa, tai joka päivä on pää halki tai hirveästi tappeluita, niin sitten puuttuisin. Muuten antaisin isän olla juuri sellainen isä kuin on. 

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 09:14"]

Aina hieman epävarma olo, kun mies on vastuussa lapsista. Aamupalalla antaa leivät käteen mutta ei muista antaa juomista ollenkaan, ulos saattaa viedä pariksi tunniksi riehumaan puistoon mutta ei viitsi ottaa vesipulloja mukaan vaikka lämmin keli kun ei jaksa kannella pulloja. Ja lapset pukevat itse päällensä mitä pukevat, saattavat liian vähissä vaatteissa mennä. Lapset 2v7kkv ja 5v. Kaikkea tällaista, ei huomaa jos lapset alkavat keikkua ruokapöydässä pieni leipää suu täynnä, kupsahtaa tuolilta alas, hyvä kun ei tukehdu. Sitt en vasta mies huomaa ja ärähtää että mitä riekutte. Yöllä tenavat saavat  huutaa kurkut suorina, mies kuorsaa eikä herää. Aamulla lapset nousevat itsekseen ja painelevat vessaan ja ohjelmia katsomaan, mies nousee kun jaksaa. Sitten kyllä pitää sylissä, juttelee, kun ulos asti pääsee niin leikkii siellä lasten kanssa.

Mitä mieltä?

[/quote]

No minä lähinnä ottaisin puheeksi ukkoni kanssa ett lapsille tarttee kotonakin opettaa tavoille: kun ollaan syömässä niin kaikki keskittyy syömiseen (myös aikuinen) ja se loppuu purkkaan/hammaspastilliin niin mies ehkä tajuaa että kohta ei anneta maitoa enää. Auttaisiko?

Siis pelisäännöt teillä on minusta sopimatta. Että miten teillä kasvatetaan ja toimitaan. Vai onko sillä miehestä mitään väliä? Entä hampaidenhuolto, onko väliä jatkuvalla happohyökkäyksellä?

On se aikuisen paikka katsoa että lapsi pukee ja lapsi saa toki siihen vaikuttaa. Mutta joku raja tarttee olla sillä mitä on päällä/mitä puuttuu, ei vaan voi antaa lapselle päätösvaltaa.

Vesipulloa ei meilläkään aina ole. Paljon vaikuttaa sekin miten kauan ollaan ulkona, jos ollaan tunti ulkona niin ei se tule mukaan. Juodaan kun päästään kotiin. Omat lapset osaa kitistä kun ne tahtoo jotain. Ja joskus pitää sanoa ei kun lapsi kitisee.

Minusta se pitää teidän kahden puhua asiasta: tee niin että laitat ruokaa, lapset johonkin hoitoon jos mahdollista ja ihan asiasllisesti otat puheeksi. Älä syyllistä vaan sanot miltä sinusta tuntuu ja pyydä miestä kertomaan oma kanta ja kuuntele.

Pitää miettiä miten lapsia kasvatetaan. Mitkä on säännöt lapsille ja mitä lapselta voi vaatia? Koska teillä esikoinen on jo sen verran iso että kohta on esikoulussa niin onko se esikoulun asia opettaa teidän lapsi tavoille?

Minusta tälläiset asiat kuuluu puhua kotona, mieluiten jo ennenkö alkaa lisääntymään niin mietitään omia lapsuuskokemuksia, mikä on itselle tärkeää ja missä taas ei ole ehdoton. Pahimmillaan kasvatuserot tekee suhteeseen niin isot rypyt että pari eroaa. Ei oma kanta ole se oikea ja hyvä on jos kertoo kantansa ja koittaa sopeutua yhteiseen päätökseen. Siis en tarkoita että suurin elkein ilmoitat että mennään miehen tavalla ja annetaan olla, ei se kompromissi saa olla toisen kiusaamistakaan mutta minä ainakin tahdon tietää milloin mieheni joustaa jossain ja kerron kun itse teen myönnytyksiä.

Tavaran kantaminen ei voi olla syy miksi ei vettä oteta mukaan: jos PITÄÄ ottaa jotain mukaan, vaikka harrastukseen pallo ja vettä niin ne vaan kannetaan. Hommaa joku laukku jossa voi kantaa vettä olalla. Ratkaiskaa ongelmia! Enempi se taitaa olla syy siinä että miehestä vesipullon kantaminen on turhaa koska vettä ei kukaan juo. Voiko sinulle mies puhua? Jyräätkö hänen mielipiteensä kun koitat tavoitella täydellisyyttä?

Minusta siinä ei ole mitään vikaa jos lapset menee aamulla pissalle ja laittaa telkkarin päälle ja mies pötköttelee viereisessä huoneessa. Paha se on silloin jos lapset ei osaa toimia ja alkaa tuhoamaan kotia.

Tarttee miettiä yhdessä mikä on teistä tärkeää ja sinun pitää myös antaa arvoa sille että toiset tahtoo eri asioita, muuten tulee vaan ero. Ja yhtälailla se pitää miehen koittaa ymmärtää joissain asioissa sinua ja toimia erilailla, muttei kaikessa kuulu tehdä kuten toinen vaatii. Sinun pitää mennä itseesi kun alat vaatimaan muutosta toisessa.

Sano nyt vielä, että hän raahautuu kerran kuussa kännissä kotiin niin voidaan surkutella teidän tilannetta vain sinun lasien läpi katsottuna oikein kunnolla.

On sinulla tosi huono mies ja sinä olet niin täydellinen vanhempi, kun nuo ruokailut, pukemiset yms. sujuu noinkin moitteettomasti. Sinä olet suhteessa niin paljon parempi vanhempi että tässä säteilee empatiaa ja sympatiaa.

Mies sanoo, ettei hänellä ole kasvatustavoitteita. Kuhan jotenkin menee.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 11:14"]

Mies sanoo, ettei hänellä ole kasvatustavoitteita. Kuhan jotenkin menee.

[/quote]

Ei tule ainakaan ristiriitoja, mitä haluaa kasvatuksellaan lapsilleen periyttää.

olet kontrollifriikki, sairas nainen. nalkutat varmasti koko ajan. toivottavasti miehesi lähtee lätkimään pian.

Vesipullon puistoon ottaminen ja se, minkä verran vaatteita on päällä eivät minusta ole turvallisuus- ja vastuullisuusasioita. Minäkin asun kuudennessa kerroksessa ja täältä on usein vaikea arvioida säätilaa, monesti huomaan vartin ulkona oltuani, että on joko liikaa vaatteita tai liian vähän. Ja aikuinen ei voi edes välttämättä arvioida oikein lapsen tarvitsemaa vaatemäärää. Mitä taas tulee ruokailuihin, suokaa itsellenne ja toisillenne ruokarauha ja nauttikaa aterioistanne älkääkä tehkö niistä tilanteista taistelutannerta.

Antakaa lasten kasvaa. Se ei tarkoita koko ajan kasvattamista.

Iloitse ap, että sinulla on hyvä mies, joka on läsnä lastensa elämässä. Ainoa, mihin minusta voisit puuttua, jos mies sanoo rumasti lapselle. Sitä ei pidä sallia.

Luetteko ollenkaan? Ap kyttää, että mies hoitaisi lapsia saman verran kuin hän. Minustakin miehen hoitotottumusten kyttääminen on turhaa (paitsi tuo, että lapset joutuvat aina heräämään yksin ja laittamaan tv:n päälle ja odottamaan, että lapset herää), mutta tuo kyttääminen liittyi siihen, että mies tekee vähemmän kuin ap ja katsoo sen ihan oikeutetuksi.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 18:45"]

olet kontrollifriikki, sairas nainen. nalkutat varmasti koko ajan. toivottavasti miehesi lähtee lätkimään pian.

[/quote]

Itse olet paskaläjä! Älä AP välitä. Täällä muhii idiootteja, joilta ei kannata kysyä mitään. Minäpä puolestani puollan sinua siinä, että asiasi on oikea, mutta miehesi on erimieltä. Keskustelkaa.

Ja sitten ylläolevaan kirjoittajaan: hän on nainen, jolta osa lapsista huostaanotettu, ex-mies elää kaukana, eikä jaksaisi päivääkään yhdessäoloa. Otahan bisseä niin mieli pysyy virkkuna;)

[quote author="Vierailija" time="31.07.2013 klo 13:46"]Olen 36 kanssa osin samaa mieltä: kuulostaa enemmän parisuhde- kuin kasvatuskriisiltä. Mielestäni ei kuitenkaan ole vain sinun asiasi ryhtyä "luomaan" hyviä asioita välillenne, kyseessähän on PARIsuhde.   Suosittelisin teille terapiaa, esim. perheneuvolasta voisi saada apua. Kyselin mieheltäni, mikä sai hänet lopulta ottamaan yhteyttä peneen, josta me saimme hyvää apua. Hän sanoi, että yksi huomattava este oli se, että mielikuva perheneuvolasta oli melko huono. Kuitenkin kun tilanne oli huono, oli se parempi vaihtoehto kuin ero. Minusta kuulostaa siltä, että teidän tilanteenne ei ole mitenkään ruusuinen (lievästi ilmaistuna). Sinuna ottaisin yhteyttä esim. kuntanne peneen tai vastaavaan tahoon. Ajan saamiseen voi mennä aikaa. Ja kun aika on olemassa, yritä saada miehesi mukaan. Josko ennakkoluulot murtuisivat ja pääsisitte yhdessä eteenpäin.   t. 33[/quote]

Vai perheneuvolaan, heheh. Älä jaksa puhua höpöjä. Sinulle/teille varmasti paikallaan. Juomapullojen vuoksi ei perheneuvoloihin säntäillä. Piippaako sulla?

Itsellänne varmasti ollut kasvatus hukassa, jos et edes erota mitkä ovat oikeita syitä lähteä terapiaan.

No mitkä niitä oikeita pariterapian tai perheterapian syitä on? Paitsi jatkuvat, päivittäiset riidat.

Hei ap,

aloituksesi perusteella olin monien kanssa samaa mieltä: vanhemmilla on erilaiset tyylit. Tarkemman vanhemman voi olla hankala sitä sulattaa, mutta jos siinä onnistuu, lutviutuu asiat lopulta helpommin.

Vastauksissasi olet kuitenkin tuonut enemmän esiin miehen vastuuttomuutta. Tai siis: toit sitä jo aloituksessasi esiin, mutta lähinnä esimerkit siinä kertoivat noista erilaisista tyyleistä. Nyt (ehkä?!) ymmärrän sinua paremmin.

Inhoan vastuuttomuutta ja pidän itse raivostuttavana tilannetta, jossa toinen joutuu olemaan työnjohtaja ja toinen saa "vain" noudattaa pyyntöjä ja / tai kiukutella niistä (sadattelua). Mitä yhdenvertaista töiden / kodin / arjen jakamista se on?! Meillä vaadittiin parisuhdeterapiaa kuviosta pääsemiseen, mutta se kyllä sitten kannatti. Valitettavasti keskustelunavaus sinulta ei välttämättä riitä. Jotkut ovat ehdottaneet vastaavassa tilanteessa shokkihoitoa. Itse en olisi sellaiseen pystynyt, enkä osaa sanoa, toimisiko se teidän tilanteessanne.

Shokkihoidosta vielä: on ilmeisesti tutkittu, että evoluutioon perustuen naiset heräävät paremmin kodin sisältä kuuluviin ääniin ja miehet kodin ulkopuolelta kuuluviin (uhkaaviin) ääniin. Kokemus taas on osoittanut, että jos nainen ei ole paikalla, herää myös mies niihin kodin sisältä kuuluviin lasten ääniin. Tuon vieminen käytäntöön ei ehkä helpota tilannettanne, mutta ajattelin kertoa, että heräämisjärjestelynne saattavat selittyä osin tuolla. Vaikka tilanne minua ärsyttääkin, teen nykyään niin, että jos on mieheni vuoro herätä lapsen kanssa, minä herätän hänet ja jatkan unia. Muuten ei onnistu.

Lisää vastuunkantajia perheeseenne toivoen :)

(Tästä tuli muuten mieleen, että toimisiko keskustelu vastuunjakamisesta? Listatkaa asioita,  mistä kumpikin kantaa vastuuta, vertailkaa listoja ja sovitelkaa niitä sitten yhdessä. Toimii ehkä samalla jonkinlaisena yhteisten sääntöjen tekemisenä.)

Meillä on tällä hetkellä lapsi yrityksessä, ja tiedän että miehellä tulee olemaan samanlaisia ongelmia. Hänellä on toivottoman huono muisti, ja kärsii siitä itsekkin. Olen ajatellut asian niin, että välttämättömimmät asiat muistutan, jos tiedän ettei se muista niitä, mutta muuten pyrin luottamaan mieheeni (tai en ainakaan epäluottamusta näytä) ja annan hänen tehdä omalla tavalla. Esimerkiksi helteillä  tuossa tilanteessa sanoisin ennen lähtöä johonkin, että muista aurinkorasva ja vettä matkaan. Teillä on ainakin esikoinen jo sen ikäinen että osaa pyytää vettä tarviessaan, luultavasti mies tajuaa samalla että voisi pienemmällekkin antaa vettä, eli mun mielestä voit kyllä jo luottaa miehesi arvostelukykyyn kun lapset on noin isoja. Itse koitan psyykata itteäni niin että iteppä oon tähän ryhtymässä. Samoin sanoisin sulle, että ajattele niin että itepää oot tähän rumbaan lähteny, tuskin huonomuistisuus ja huolimattomuus ovat pompanneet yllättäen kun lapset on tulleet kuvioihin.

Niin, pitäisi jaksaa olla iloinen niistä hyvistä puolista: että mies ei ryyppää, on lapsille lempeäkin (vaikka sitten myös puhuu rumasti), tekee kotitöitä oma-aloitteisesti, vie lapsia ulos, uimaan jne. Huomioi myös muita kuin meidän lapsia, lapset selvästi tykkäävät miehestäni. Meillä pienempi on kovasti isin perään.

Olen ehdottanut pariterapiaa tai perheneuvolaa, mies on sanonut että hänellä ei ole ongelmia ja tekee tavallaan, mene yksinäs jos tarviit. Hänestä on ihan normaalia että välillä puhutaan rumasti toisille jne. Hänestä normaalitaso perheessä on sellainen. On sanomattakin selvää, että ajattelemme todella eri tasoisesti asioista. Miehelle kasvatuspuoli ei ole tärkeä, minä näen että kotona opetetaan lapsille perusasiat eikä se ole esim. koulun tehtävä. Toki otan myös rennosti monessa, lapset saavat valita mieleiset vaatteet kunhan on sopivan lämpimät, tukka saattaa jäädä kampaamatta jos pieni ei tahdo että kammataan ja likaisellakin paidalla voi mennä ruokakauppaan. Mutta että rytmit olisi kunnossa, että puhuttaisiin ystävällisesti toisille jne. Mies sanoo mulle, että no hoida jutut, senkus nukutat ajallaan lapset jne. On vaan väärin, että minä joudun pitämään asioista huolen ja kiinni ja kaikista hirveintä on, jos mies on kotona esim. viikonloppuna kun lapset selvästi huomaavat eron välillämme,eivätkä uskoa minuakaan. Jos olen päivän lasten kanssa kotona, ruokailu pöydän ääressä onnistuu ihan hyvin, mutta heti kun pitäisi syödä koko perheenä, lapset riehuvat ja tekevät typeryyksiä, juoksevat pöydästä yms. Surullista, ettei meidän yhteen hiileen puhaltaminen onnistu, ja lapset aistivat sen.