Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

en luovuttaisi munasoluja vieraille

Vierailija
28.07.2013 |

Aamun Helsingin Sanomissa oli juttu jostain suomalaisnaisesta, joka oli luovuttanut 50 munasolua jollain lapsettomuusklinikalla. Osasta oli jo kuulemma tullut lapsia.

 

Minä en tällaiseen ikinä alkaisi. Ne syntyvät lapset olisivat kuitenkin biologisesti minun lapsiani, eivät sen synnyttäjän lapsia. Pidän luonnottomana tällaisia tilanteita, joissa lasten kasvattajat leikkivät, että tässä nyt sitten on "oma" lapsi. Ei ole. Suomessa pitäisi kannustaa enemmän adoptioihin ja sijaisperheenä toimimiseen kuin tällaisiin lääketieteen mahdollistamiin luonnottomiin ratkaisuihin. 

 

Luovuttajana vastuukin painaisi lasten elämästä. Tiedän yhden tapauksen, jossa lapset hankittiin juuri tällaisilla hoidoilla. Kasvattajaäiti tappoi itsensä lasten ollessa pieniä. Sillä ei toki ollut noiden lasten hankkimisen kanssa tekemistä, mutta varmasti siinäkin luovuttaja oli kuvitellut tekevänsä ihanan hyvän teon jollekin perheelle. Todellisuudessa ne hänen biologiset lapsensa ovat olleet täysin äidittömiä ja liki isättömiä jo pienestä pitäen.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kahdeksan