Oletko tullut kiusatuksi/syrjityksi hengellisessä/henkisessä/uskonnollisessa yhteisössä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole uskovainen enkä ole koskaan ollutkaan, mutta meillä on/oli kuuden naisen kaveriporukka, joka on ollut suhteellisen sama lukioajoista asti. Yksi kavereistamme oli tullut uskoon vuotta aiemmin ja saimme tietää siitä vähän vahingossa. Siitä lähtien kolme porukasta alkoivat kiusaamaan tätä naista aivan älyttömästi. Kun hänellä oli synttärit, sanottiin että "mitäs aneita sulle pitäis ostaa". Aina kun tavattiin, sanoivat "Herran rauhaa" ivailevaan sävyyn, ja yrittivät toistuvasti aloittaa keskustelun milloin mistäkin uskonaiheesta selvästi tuota uskovaa häiriten. Koska uskova kaverimme oli tutkinut omaa uskoaan hyvin paljon, hän osasi hyvin vastata kysymyksiin ja käydä ihan fiksua keskustelua ja kaataa esimerkiksi yleisiä harhaluuloja, mutta muut kaverit tämän huomatessaan lopettivat keskustelun jollain tyhmällä argumentilla, esim. "no helvettiinhän me sun opeissa mennäänkin". Uskova ei koskaan tuonut aihetta esiin tai aloittanut keskustelua uskonsisällöistä, ehkä maksimissaan mainitsi ettei pääse tapaamiseen koska menee seurakunnan juttuihin. Mutta muutamalla kaverilla tuli aivan kaamea pakkomielle tähän uskovaan ja hänen tekemisiinsä.  Rannalla ollessa uskovalla oli pitkä uimapuku, niin kaksi muuta kaakattivat heti, että hyi me syntiset täällä bikineissä, mitäs Raamattu sanookaan tästä. Nämä uskova usein sivuutti olankohautuksella, mutta vastasi kyllä jos muilla oli "oikeampia kysymyksiä".

Kaveriporukka hajosi hiljalleen, koska tiettyjä piti aina olla moderoimassa ja hyssyttelemässä. Joka kerta mietin, että joko he taas alkavat häiriköimään, vai saisiko tällä kertaa olla rauhassa. En ymmärrä, mikä ongelma hyvin koulutetuilla ja minun mielestäni ihan fiksuillakin kavereillani yhtäkkiä oli, ja miksi uskovalle piti puhua niin alentavaan sävyyn. Ilmapiiri porukassa muuttui ja muutama kaveri alkoi selvästi halveksua tätä yhtä. Tavallaan sääli, että hyvä porukka hajosi, mutta toisaalta, tulipahan muutaman todellinen luonne esiin...

Tässä hyvä muistutus siitä, että se voi olla myös näin päin, että sitä uskovaa kiusataan ja syrjitään "vapaamielisten" toimesta. Aina se ei ole niin, että maallistunut ateisti joutuu uskovaisten maalittamaksi.

Aiheesta sen verran, että olen henkisen ja esoteerisen tien kulkija ja olen valinnut kulkea sitä pääasiassa yksin, koska näissä henkisyyspiireissä pyörii sen verran paljon epäaitoja ja -miellyttäviä ihmisiä. Tuo ihmisten arvottaminen "valaistumisen" asteen perusteella on tuttua, samoin se, että sitä omaa henkisyyttä pitäisi harjoittaa pilkuntarkasti jonkin tietyn kaavan mukaan. Lisäksi näissä porukoissa on narsististen ihmisten lisäksi epävakaita ja jotenkin keskenkasvuisia ihmisiä. Ollaan olevinaan kamalan hyviä ihmistuntijoita ja aistitaan heti jonkun energia, vaikka tosiasiassa he projisoivat omia ongelmiaan ja asenteitaan tähän ihmiseen. Koskaan et voi tietää, milloin naamalle pingotettu sydämellinen hymy katoaa ja sen takaa paljastuu epäkypsä, tuomitseva, koppava, jopa ilkeä ihminen. 

Tiedän onneksi viisaita ja sielukkaita oman henkisen polkunsa kulkijoita mutta sattumoisin valtaosa heistäkin vaikuttaa olevan juuri heitä: oman tien kulkijoita. Toki henkisen tien pitää (tai ainakin pitäisi) olla ensisijaisesti omaa kasvua varten, ei sen vuoksi, että sitä kulkemalla tulisi paremmaksi kuin muut. Välillä olisi silti mukavaa kulkea jonkin matkaa samanhenkisen ihmisen kanssa, koska siinä laajenee samalla omakin näkökulma ja käsitys asioista.

Kiitos.

”Koskaan et voi tietää, milloin naamalle pingotettu sydämellinen hymy katoaa ja sen takaa paljastuu epäkypsä, tuomitseva, koppava, jopa ilkeä ihminen.”

Tällaisen kohdanneena, tällaiseen ihmiseen luottaneena, voin kertoa ettei trauma parane koskaan.

Ja kyllä; ammalaisia tämä.

”Jumalan inkarnaatio”

😳

Up!

Up!

Vierailija kirjoitti:

Pahin kokemus on ollut henkisyys terveydenhuollossa. Siihen oli vaikea suhtautua, ja lähes mahdoton torjua, koska muutoin olisi menettänyt sen.

Itse olen päätynyt pitkän harkinnan jälkeen tekemään tällaisesta psykologista valituksen Kelaan ja Valviraan. Toivon että muutkin uskaltautuvat. Hengellinen manipulointi ei kuulu meidän länsimaiseen terveydenhuoltoomme, ja sitä vastaan tulee taistella kaikin voimin. Se on traumatisoivaa ja henkistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin kokemus on ollut henkisyys terveydenhuollossa. Siihen oli vaikea suhtautua, ja lähes mahdoton torjua, koska muutoin olisi menettänyt sen.

Itse olen päätynyt pitkän harkinnan jälkeen tekemään tällaisesta psykologista valituksen Kelaan ja Valviraan. Toivon että muutkin uskaltautuvat. Hengellinen manipulointi ei kuulu meidän länsimaiseen terveydenhuoltoomme, ja sitä vastaan tulee taistella kaikin voimin. Se on traumatisoivaa ja henkistä väkivaltaa.

Voimia ❤️

Olen todennut, että kaikissa yhteisöissä esiintyy kiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Oli kyseessä työpaikka, harrastepiirit, yhdistys toiminta, seurakunta jne.

Kyse on lähes aina johtamisesta. On työpaikkoja, harrastepiirejä, yhdityksiä, seurakuntia, jossa ei ole kiusaamista, koska sitä ei sallita ja se tunnistetaan. Pahaa ei puhuta, vaan kissat nostetaan pöydälle, kommunikointi on avointa ja suoraa, ei epäsuoraa vaikuttamista toisten ihmisten välityksellä juorujen kautta.

Seurakuntien kohdalla ihmiset pettyvät usein rankimmin, koska pettymys koskee myös Jumalaa. Ennakko oletus on se, että täällä sinua kuuluu kohdella hyvin, koska ovat Jumalan asialla. Niinhän sen täytyisi ollakin. Näin ei kuitenkaan kaikissa paikoissa ole. Jossain seurakunnissa esiintyy kiusaamista ja ihmisten pettymys on valtava. Petetään samalla Jumalaan.

Jumala ei kiusaa ketään. Meidän tulisi hakea hyväksyntää, rakkautta, apua ensisijaisesti Jumalalta. Kun asettaa odotuksia ihmisiin, usein pettyy. Tulisi osata erottaa Jumala ja ne seurakunnan ihmiset ja keskittyä Jumalaan. Seurakuntien väki nähdään monesti ”Jumalan edustajana” ja kun pettymys tulee, se on iso ja heijastuu myös Jumalaan. Tämä on niin iso harmi ja kipu monelle, että se tulisi kyllä saada loppumaan.

En tarkoita kiusaamisen hyväksymistä. Väitän kuitenkin, että kiusaaminen seurakunnassa on isompi pettymys, kuin työyhteisössä tai muualla, koska lähtökohtaisesti odotus on aivan päinvastainen.

Koen, että Suomalaisessa yhteiskunnassa on tilaus kiusaamiselle. Sitä on kaikkialla. Ongelma on iso, siihen on totuttu, se on hyväksyttyä ja osa arkipäivää. Kaikki eivät edes erota mitä kiusaaminen on, vaan porukan mukana aletaan puhua pahaa yhdestä, jota aletaan savustaa ulos. Puhuminen yhdistää muita ja kokee kuuluvansa joukkoon, eliittiin ja sisäpiiriin. Suurin osa ei ole koskaan edes keskustellut henkilön kanssa, mutta toimitaan ryhmänä saman kaavan mukaan. Tämä on sairasta valta peliä ja osoittaa ihmisten kyvyttömyyden ajatella itsenäisesti. Laumana mennään vaikka rotkosta alas.

Kiusaaminen missä tahansa saa vihaiseksi, siihen pitää puuttua ja tuoda se valoon. Aina kuitenkaan kiusatulle ei ole tähän voimistui kykyä, koska uusien aikuis yhteisöissä kiusaaminen on rakenteissa ja se on yhteisöllistä.

Ongelma on iso ja koskee koko yhteiskuntaa.

Lainaus toisesta ketjusta:

Lapin Kansassa juttu tärkeästä aiheesta

" Kaikkialla, missä on paljon ihmisiä keskenään pitkään, taistellaan vallasta. Vanhusten hoivakodit eivät ole poikkeus.

– Vähän joka talossa, jossa olen työskennellyt, on ollut jonkinlainen asukaseliitti, joka määrittelee esimerkiksi, kuka saa istua ”päällikön” ruokapöydässä, sanoo gerontologian tutkijatohtori Jari Pirhonen Helsingin yliopistosta.

Tutkijana Pirhonen on haastatellut hoivakotien asukkaita. Asukkaat ovat kertoneet mustamaalauksesta, panettelusta ja ulkopuolelle jättämisestä ihan samaan tyyliin kuin tapahtuu esimerkiksi koulumaailmassa. Eliittiin kuuluvat ovat yleensä niitä harvoja, joilla ei ole muistisairautta.

Vierailija kirjoitti:

Olen todennut, että kaikissa yhteisöissä esiintyy kiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Oli kyseessä työpaikka, harrastepiirit, yhdistys toiminta, seurakunta jne.

Kyse on lähes aina johtamisesta. On työpaikkoja, harrastepiirejä, yhdityksiä, seurakuntia, jossa ei ole kiusaamista, koska sitä ei sallita ja se tunnistetaan. Pahaa ei puhuta, vaan kissat nostetaan pöydälle, kommunikointi on avointa ja suoraa, ei epäsuoraa vaikuttamista toisten ihmisten välityksellä juorujen kautta.

Seurakuntien kohdalla ihmiset pettyvät usein rankimmin, koska pettymys koskee myös Jumalaa. Ennakko oletus on se, että täällä sinua kuuluu kohdella hyvin, koska ovat Jumalan asialla. Niinhän sen täytyisi ollakin. Näin ei kuitenkaan kaikissa paikoissa ole. Jossain seurakunnissa esiintyy kiusaamista ja ihmisten pettymys on valtava. Petetään samalla Jumalaan.

Jumala ei kiusaa ketään. Meidän tulisi hakea hyväksyntää, rakkautta, apua ensisijaisesti Jumalalta. Kun asettaa odotuksia ihmisiin, usein pettyy. Tulisi osata erottaa Jumala ja ne seurakunnan ihmiset ja keskittyä Jumalaan. Seurakuntien väki nähdään monesti ”Jumalan edustajana” ja kun pettymys tulee, se on iso ja heijastuu myös Jumalaan. Tämä on niin iso harmi ja kipu monelle, että se tulisi kyllä saada loppumaan.

En tarkoita kiusaamisen hyväksymistä. Väitän kuitenkin, että kiusaaminen seurakunnassa on isompi pettymys, kuin työyhteisössä tai muualla, koska lähtökohtaisesti odotus on aivan päinvastainen.

Koen, että Suomalaisessa yhteiskunnassa on tilaus kiusaamiselle. Sitä on kaikkialla. Ongelma on iso, siihen on totuttu, se on hyväksyttyä ja osa arkipäivää. Kaikki eivät edes erota mitä kiusaaminen on, vaan porukan mukana aletaan puhua pahaa yhdestä, jota aletaan savustaa ulos. Puhuminen yhdistää muita ja kokee kuuluvansa joukkoon, eliittiin ja sisäpiiriin. Suurin osa ei ole koskaan edes keskustellut henkilön kanssa, mutta toimitaan ryhmänä saman kaavan mukaan. Tämä on sairasta valta peliä ja osoittaa ihmisten kyvyttömyyden ajatella itsenäisesti. Laumana mennään vaikka rotkosta alas.

Kiusaaminen missä tahansa saa vihaiseksi, siihen pitää puuttua ja tuoda se valoon. Aina kuitenkaan kiusatulle ei ole tähän voimistui kykyä, koska uusien aikuis yhteisöissä kiusaaminen on rakenteissa ja se on yhteisöllistä.

Ongelma on iso ja koskee koko yhteiskuntaa.

Erikoisinta on se, että keskinäisen jakamisen ja rakkaudellisuuden sijaan seurakunnat/hengelliset yhteisöt ovat juurikin niitä kaikkein hierarkisimpia demonipesäkkeitä. Joku kirjoitti tuolla hyvin, että näihin keskittymiin pakkautuu juurikin ihmisyyden kirkkain valo ja synkin pimeys. On enemmän kuin normaalia, että näistä paikoista etsitään hyväksyntää. Sen sijaan ei ole millään mittapuulla normaalia, että hyväksynnän sijaan tulet kiusatuksi, alaspainetuksi, syrjityksi ja halveksituksi - kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahin kokemus on ollut henkisyys terveydenhuollossa. Siihen oli vaikea suhtautua, ja lähes mahdoton torjua, koska muutoin olisi menettänyt sen.

Itse olen päätynyt pitkän harkinnan jälkeen tekemään tällaisesta psykologista valituksen Kelaan ja Valviraan. Toivon että muutkin uskaltautuvat. Hengellinen manipulointi ei kuulu meidän länsimaiseen terveydenhuoltoomme, ja sitä vastaan tulee taistella kaikin voimin. Se on traumatisoivaa ja henkistä väkivaltaa.

Teit oikein. Juuri psykiatrian puolelle on levinnyt kummallista kasvustoa. Olen seuraillut sitä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todennut, että kaikissa yhteisöissä esiintyy kiusaamista ja henkistä väkivaltaa. Oli kyseessä työpaikka, harrastepiirit, yhdistys toiminta, seurakunta jne.

Kyse on lähes aina johtamisesta. On työpaikkoja, harrastepiirejä, yhdityksiä, seurakuntia, jossa ei ole kiusaamista, koska sitä ei sallita ja se tunnistetaan. Pahaa ei puhuta, vaan kissat nostetaan pöydälle, kommunikointi on avointa ja suoraa, ei epäsuoraa vaikuttamista toisten ihmisten välityksellä juorujen kautta.

Seurakuntien kohdalla ihmiset pettyvät usein rankimmin, koska pettymys koskee myös Jumalaa. Ennakko oletus on se, että täällä sinua kuuluu kohdella hyvin, koska ovat Jumalan asialla. Niinhän sen täytyisi ollakin. Näin ei kuitenkaan kaikissa paikoissa ole. Jossain seurakunnissa esiintyy kiusaamista ja ihmisten pettymys on valtava. Petetään samalla Jumalaan.

Jumala ei kiusaa ketään. Meidän tulisi hakea hyväksyntää, rakkautta, apua ensisijaisesti Jumalalta. Kun asettaa odotuksia ihmisiin, usein pettyy. Tulisi osata erottaa Jumala ja ne seurakunnan ihmiset ja keskittyä Jumalaan. Seurakuntien väki nähdään monesti ”Jumalan edustajana” ja kun pettymys tulee, se on iso ja heijastuu myös Jumalaan. Tämä on niin iso harmi ja kipu monelle, että se tulisi kyllä saada loppumaan.

En tarkoita kiusaamisen hyväksymistä. Väitän kuitenkin, että kiusaaminen seurakunnassa on isompi pettymys, kuin työyhteisössä tai muualla, koska lähtökohtaisesti odotus on aivan päinvastainen.

Koen, että Suomalaisessa yhteiskunnassa on tilaus kiusaamiselle. Sitä on kaikkialla. Ongelma on iso, siihen on totuttu, se on hyväksyttyä ja osa arkipäivää. Kaikki eivät edes erota mitä kiusaaminen on, vaan porukan mukana aletaan puhua pahaa yhdestä, jota aletaan savustaa ulos. Puhuminen yhdistää muita ja kokee kuuluvansa joukkoon, eliittiin ja sisäpiiriin. Suurin osa ei ole koskaan edes keskustellut henkilön kanssa, mutta toimitaan ryhmänä saman kaavan mukaan. Tämä on sairasta valta peliä ja osoittaa ihmisten kyvyttömyyden ajatella itsenäisesti. Laumana mennään vaikka rotkosta alas.

Kiusaaminen missä tahansa saa vihaiseksi, siihen pitää puuttua ja tuoda se valoon. Aina kuitenkaan kiusatulle ei ole tähän voimistui kykyä, koska uusien aikuis yhteisöissä kiusaaminen on rakenteissa ja se on yhteisöllistä.

Ongelma on iso ja koskee koko yhteiskuntaa.

Erikoisinta on se, että keskinäisen jakamisen ja rakkaudellisuuden sijaan seurakunnat/hengelliset yhteisöt ovat juurikin niitä kaikkein hierarkisimpia demonipesäkkeitä. Joku kirjoitti tuolla hyvin, että näihin keskittymiin pakkautuu juurikin ihmisyyden kirkkain valo ja synkin pimeys. On enemmän kuin normaalia, että näistä paikoista etsitään hyväksyntää. Sen sijaan ei ole millään mittapuulla normaalia, että hyväksynnän sijaan tulet kiusatuksi, alaspainetuksi, syrjityksi ja halveksituksi - kertaakaan.

Olen samaa mieltä, ei tietysti pitäisi. Mutta kun todellisuus on toinen, eri yhteisöissä on Kiusaamista, sitä on. Tietysti sitä ei pidä hyväksyä.

Oma pointtini oli, että kun kokee kiusaamista hengellisessä yhteisössä ( mitä ei pitäis kokea, kuten ei missään muuallakaan) tulisi osata erottaa Jumala siitä erilleen.

Hengellisessä yhteisössä tapahtuvassa kiusaamisessa on se, että kiusattu heijastaa kokemaansa Jumalaan, ja tämä on omasta mielestä suurin tragedia, koska Jeesus juuri oli kiusattu sitä varten , jotta voi kiusattuja auttaa. Hän ei korottanut itseään, vaan pesi muiden jalkoja, likasta hommaa.

Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöpuoli. Ystäväni kiusattiin eläkkeelle sieltä. Ei ole ainoa joka on savustettu ulos. Kiusaajaesimies on siellä edelleen.

Lainaus toisesta ketjusta:

Mustamaalaus ja panettelu kuuluvat persoonallisuushäiriöisten työkalupakkiin. Ja syy käytökselle löytyy ihan aivojen rakenteista asti. Ei ole siis ihme, että käytös jatkuu hautaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus toisesta ketjusta:

Mustamaalaus ja panettelu kuuluvat persoonallisuushäiriöisten työkalupakkiin. Ja syy käytökselle löytyy ihan aivojen rakenteista asti. Ei ole siis ihme, että käytös jatkuu hautaan asti.

Meinasitko, että täällä manipuloinnista, kiusaamisesta ja vuosien henkisestä väkivallasta avautumaan uskaltautuneet ovat pershäröjä? Minä en usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus toisesta ketjusta:

Mustamaalaus ja panettelu kuuluvat persoonallisuushäiriöisten työkalupakkiin. Ja syy käytökselle löytyy ihan aivojen rakenteista asti. Ei ole siis ihme, että käytös jatkuu hautaan asti.

Meinasitko, että täällä manipuloinnista, kiusaamisesta ja vuosien henkisestä väkivallasta avautumaan uskaltautuneet ovat pershäröjä? Minä en usko.

Ei, vaan ne kiusaajat on, jotka savuttavat pihalle.

Omista kokemuksista pitää saada puhua jollekulle. Tietysti hyvä, jos voi puhua luotetulle Ihmiselle, joka ei puhu toisen kokemuksia eteenpäin ja siten osallistu myös kiusaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus toisesta ketjusta:

Mustamaalaus ja panettelu kuuluvat persoonallisuushäiriöisten työkalupakkiin. Ja syy käytökselle löytyy ihan aivojen rakenteista asti. Ei ole siis ihme, että käytös jatkuu hautaan asti.

Meinasitko, että täällä manipuloinnista, kiusaamisesta ja vuosien henkisestä väkivallasta avautumaan uskaltautuneet ovat pershäröjä? Minä en usko.

Ei, vaan ne kiusaajat on, jotka savuttavat pihalle.

Omista kokemuksista pitää saada puhua jollekulle. Tietysti hyvä, jos voi puhua luotetulle Ihmiselle, joka ei puhu toisen kokemuksia eteenpäin ja siten osallistu myös kiusaamiseen.

Minä olen kokenut juurikin ”luotetun ihmisen” - ihan ammatillisesti - pettävän luottamukseni halveksunnallaan, ja sen myötä varmasti muutenkin, en oikeastaan halua edes tietää. Tätä kaikkea sivuaa vahvasti henkinen kuvio. Ja voin kertoa, että tällä jos jollakin rikotaan ihmisyyden syvin ydin. Tämä on pimeyden liikehdintää keskellämme, varjoja valossa.

Tämä keskustelu vahvistaa ajatustani siitä, että pyrin pysymään hengellisistä yhteisöistä kaukana. Olisi ihana jakaa ajatuksia siitä rauhasta joka leviää kehooni kun ajattelen jumalaa, mitä lie, en tiedä mikä se on. Mutta en halua altistaa itseäni valtapeleille, siihen että kuka meistä on nyt valaistuneempi kuin muut, kuka lähempänä jumalaa kuin muut. Niin kuin sillä olisi mitään väliä, kun kaikki me olemme kuitenkin samalla rauhan tiellä. Jokainen voi tukea toisen matkaa sillä tiellä, kamalaa jos asettas esteitä muille, hyi.

Hengellisten yhteisöjen tiukat säännöt muutenkin kammottavat minua, varsinkin jos ne liittyvät hierarkiaan, ihmisten välisiin suhteisiin. Kun me kaikki ollaan kuitenkin samalla tavalla lihaa ja verta, hämmentävää kuinka joku voisi olla toisen yläpuolella. Maan matosia kaikki, samalla tavalla siinneitä.

Toisaalta minulla on valmiuksia vastustaa kiusaamista ja tuoda vaiettuja asioita ilmi, koska en kaipaa hyväksyntää muilta. Minua saa panetella ja halveksua, en välitä. Nuorena toimin Verso-oppilaana, vertaissovittelijana oppilaiden välisissä kiistoissa. Se tuntui luontevalta toiminnalta. Että toisaalta tekisi mieli hakeutua yhteisöön ja seurata, onko jotkut kiusattuja, ja pyrkiä puolustamaan heitä.

No, minua tuskin hyväksytään muutenkaan mihinkään kun en noudata mitään oppeja ja kyselen liikaa niiden epäloogisuuksista.

Tämä nyt on aika ohi aiheen mutta koen että tässä ketjussa voisi olla muita jotka ymmärtävät mitä tässä haen, vaikkei kovin yhtenäinen teksti olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu vahvistaa ajatustani siitä, että pyrin pysymään hengellisistä yhteisöistä kaukana. Olisi ihana jakaa ajatuksia siitä rauhasta joka leviää kehooni kun ajattelen jumalaa, mitä lie, en tiedä mikä se on. Mutta en halua altistaa itseäni valtapeleille, siihen että kuka meistä on nyt valaistuneempi kuin muut, kuka lähempänä jumalaa kuin muut. Niin kuin sillä olisi mitään väliä, kun kaikki me olemme kuitenkin samalla rauhan tiellä. Jokainen voi tukea toisen matkaa sillä tiellä, kamalaa jos asettas esteitä muille, hyi.

Hengellisten yhteisöjen tiukat säännöt muutenkin kammottavat minua, varsinkin jos ne liittyvät hierarkiaan, ihmisten välisiin suhteisiin. Kun me kaikki ollaan kuitenkin samalla tavalla lihaa ja verta, hämmentävää kuinka joku voisi olla toisen yläpuolella. Maan matosia kaikki, samalla tavalla siinneitä.

Toisaalta minulla on valmiuksia vastustaa kiusaamista ja tuoda vaiettuja asioita ilmi, koska en kaipaa hyväksyntää muilta. Minua saa panetella ja halveksua, en välitä. Nuorena toimin Verso-oppilaana, vertaissovittelijana oppilaiden välisissä kiistoissa. Se tuntui luontevalta toiminnalta. Että toisaalta tekisi mieli hakeutua yhteisöön ja seurata, onko jotkut kiusattuja, ja pyrkiä puolustamaan heitä.

No, minua tuskin hyväksytään muutenkaan mihinkään kun en noudata mitään oppeja ja kyselen liikaa niiden epäloogisuuksista.

Tämä nyt on aika ohi aiheen mutta koen että tässä ketjussa voisi olla muita jotka ymmärtävät mitä tässä haen, vaikkei kovin yhtenäinen teksti olekaan.

Kuullosta hyvälle tuo, että.olet valmis puolustamaan kiusattuja! Sitä näkee liian vähän!

On yhteisöjä, joissa kiusataan ja on yhteisöjä, joissa ei kiusata. Ei kannata ihan ilman kokemusta tuomita kaikkia hengellisiä yhteisöjä samaan nippuun heti, sekin voi olla omanlainen joskus valheeseen perustuva ennakkokäsitys.Parhaat kokemukset itsellä on juurikin toimivista seurakunnista.

En tiedä onko fiksu tapa päästä mihinkään yhteisöön sisälle, mennä narauttamaan kiusaamista, se kertoo jo vahvasta ennakko asenteesta. Mutta jos avoimin mielin menee niin mikäpä siinä. Missä tahansa kiusaamiseen törmää, ne on fiksuja, jotka puuttuu asiaan.

Up

Up.

Vierailija kirjoitti:

Up.

En, mutta monenlaista olen nähnyt ja yhden väitöksen lukenut ihan uteliaisuuttani:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21746/sankarei.pdf