Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten selvitä peitellysti kiusaavan esimiehen kanssa järjissään?

Vierailija
06.08.2020 |

Olen pähkäillyt tätä asiaa jo pitkään, mutten ole keksinyt järkevää tapaa ratkaista ongelmaa sanomatta itseäni irti. Kyse on siis entisestä työkaveristani, josta tuli mutkien kautta esimieheni.

Tämä henkilö X suhtautui minuun aikoinaan jo ensitapaamisellamme erittäin tympeästi. Tiimissämme X joko sivuutti minut kaikin keinoin tai hyökkäsi pisteliäin kommentein julkisesti äyskien. Työmatkoilla hän pyrki nolaamaan minua uusien kollegoiden edessä, esittäen toki samalla äiti aurinkoista muille. Tutuksi tuli kaksinaamaisuus, tuen ja yhteistyön puute, vihainen hiljaisuus. Kun en halunnut samoihin kahvi- tai lounasporukoihin hänen kanssaan, jouduin myös jättämään mukavien työkavereideni taukoseuran, jonka ansiosta X sai aiheen puhutella minua kuin lasta muiden edessä siitä, kun en viihdy muiden seurassa.

Aikanaan X sitten oli ennen omaa kehityskeskusteluani silloisen pomoni kanssa mennyt mustamaalaamaan omalla vuorollaan minut tälle. Tajusin sen kun pomon käytös suhteeni muuttui täysin tylyksi. X kertoi sitten omaehtoisesti minulle myöhemmin, että oli antanut palaa koska on niin kyllästynyt kaikkeen: vien liikaa hänen aikaansa kyselemällä, olen epäkompetentti tehtävääni jossa tulisi olla 20 vuoden kokemus jne jne. Minulle ei koskaan kerrottu pomoni taholta mitä oli tapahtunut tai puhuttu, en saanut puolustautua eikä minun näkemystäni kysytty.

Ajattelin jo tuolloin, että nyt riitti, hakeudun muihin tehtäviin; muutama kiinnostava positio olikin mielessäni. No, lopulta kun olin tuossa uudessa tehtävänkuvassani sain kuulla X:n tulevan esimiehekseni. Vaikea kuvailla tunnetta joka tuosta tiedosta seurasi. Uuteen tiimiin X on valinnut mieleisensä ihmiset, joiden kanssa en näytä saavan olla tekemisissä. Kaikki keinot ovat käytössä ilmeisesti sen vuoksi, etten pääsisi kertomaan muille X:n käytöksestä. Etätyöt on meillä porrastettu ja minä tietenkin eri vuorolla kuin pari läheisintä työkaveriani, joiden kanssa pitäisi tehdä yhteistyötä ja joiden kanssa olisi erityisen mukavaa livenä työskennellä.

Olen täysin loppu tähän ja hakenut muita töitä, mutta ainakaan vielä ei ole tärpännyt ja ikäkin kun alkaa tulla vastaan, pelkään etten pääse pois kuin irtisanoutumalla, joka on kaikin puolin itsemurha. En saa uusia haasteita vaikka niitä olen kertonut kaipaavani, enkä samanlaista koutsaamista kuin toiset. Iltaisin lähinnä makaan koomassa tai manaan asioita miehelleni.

En ole koskaan törmännyt vastaantyyppiseen ihmiseen. Entisten pomojeni kanssa olen yhä vieläkin ystävä ja tekemisissä. En keksi syytä tällaiseen savustukseen. Olen jotenkin yrittänyt jaksaa. Enää en vaan pysty. Kiusaamista on vaikea todentaa, esim. sellaista, että minulla on käytössä vanhat laitteet ja kollegoilleni tilataan uudet, tai että minut "unohdetaan" kutsua jonnekin, tai jokin tieto vaan "jää" kertomatta minulle. Minä olen kuin leprapotilas. En voi ottaa asiaa puheeksi työkavereideni kanssa, se olisi liian suuri riski, ja oletan etteivät he huomaa/tiedä miten asiat ovat kehittyneet, eivätkä ole kokeneet samanlaista kohtelua x:n taholta.

Firmassa on yksi toinen työntekijä, jolle olen kerran epätoivon hetkellä avautunut, koska hänellä ja pomollani on yhteistä historiaa. Tämä työntekijä sanoi yllättäen, että x on täysi kpää ja sen tietää moni, muttei mahda mitään.

Mitä tehdä tilanteessa, ennen jokeen hyppäämistä? Pelkään, että urani oli tässä.

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hanki elämä. Älä jumitu yhteen ihmiseen ja työhön. Oikeasti pomojen kanssa ei tarvitse olla ystävä. Sinulle on suoraan sanottu ongelma: viet liikaa aikaa - älä sitten enää vie. Miten voi olla vaikeaa todentaa että sinut unohdetaan laitetilauksissa ja tiedotuksessa? Voit kirkkaasti todistaa ylemmälle esimiehelle, että sinun laitteet ovat vanhoja, ja tiedotusasioissa selväsanaisesti ilmoitat, että et ole saanut tietoa. Ylemmän esimiehen kanssa selvität yhteistyöongelman etätyössä. Kuka päättää etätyöpäivät?

Vierailija
2/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla vähän samanlainen ongelma, ja vaihdoin jopa työpaikkaa kohdatakseni eri tavalla vaikean esimiehen.

Ei yksittäisiin juttuihin tuossakaan kyllä kannata uhrata taisteluenergiaa, kyllä nuo osaavat selittää kaiken parhain päin. Ja jos saakin näennöistä oikeutta vaikka työjärjestelyistä valittamalla, uusi ongelma tulee aina ja asenne ei muutu. Lähinnä valittamalla lisää omaa piinaansa jatkossa.

Ikävää, mutta näin se vaan on. Esimieheksi kun on päässyt niin ne tukevat aina toisiaan. Maireaa on helppo esittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpaikan vaihto tai työterveydelle ja ylemmälle esimiehelle asiasta kertominen ovat kai ainoita vaihtoehtoja. Jos joku muukin on kertonut henkilöstä työterveydelle niin asia voi edetä. Onko mahdollista siirtyä talon sisällä muualle? Yksi vaihtoehto on jäädä pitkälle sairaslomalle, jos se on taloudellisesti mahdollista. Mieti myös, jos voisit raskautua ja jäädä äitiyslomalle.

Vierailija
4/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hanki elämä. Älä jumitu yhteen ihmiseen ja työhön. Oikeasti pomojen kanssa ei tarvitse olla ystävä. Sinulle on suoraan sanottu ongelma: viet liikaa aikaa - älä sitten enää vie. Miten voi olla vaikeaa todentaa että sinut unohdetaan laitetilauksissa ja tiedotuksessa? Voit kirkkaasti todistaa ylemmälle esimiehelle, että sinun laitteet ovat vanhoja, ja tiedotusasioissa selväsanaisesti ilmoitat, että et ole saanut tietoa. Ylemmän esimiehen kanssa selvität yhteistyöongelman etätyössä. Kuka päättää etätyöpäivät?

Ap vastaa: pakko sitä aikaa on saada kun sitä muutkin saavat, omista hommista ei muuten meillä selviä. Pomo auliisti sparraa muita ja käytää aikaa heihin, en minä aio tyytyä yksinään pähkäilemään vaikeita tapauksia yksinäni.

Laitteista pomolla on aina selitys, että pian vaihtuu kaikilla uusiin jne, ja tiedotus on aina "unohtunut, anteeksi kovasti". Etätyöjärjestelyistä päättää pomoni ja vaikea on mennä hänen päätöstään vääräksi huutelemaan: hän perustelee sitä "satunnaisella arpomisella" kuten aina. Suuni olen saanut todennettavissa tapauksissa auki, siitä ei ole kyse.

Kuten sanottu, nämä asiat ovat vain murto-osa siitä kohtelusta mitä saan. Suurinpaan osaan asioista ei pysty puuttumaan, esim. dissaamiseen, ignooraamiseen, ilmeisiin, mykkäkouluihin ja muihin temppuihin. Olen ystävieni kanssa tätä puinut ja muutaman eri osaston läheisen työkaverin kanssa, mutta kauhistelu ja voivottelu ei tuo tulosta.

Haluaisinkin kuulla selvitymistarinoita vastaavista tilanteista ja vertaistukea. Mitään saikkua en hae.

Vierailija
5/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ihmeessä jaksat?

Vierailija
6/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osaa sanoa tämän perusteella mitään. Voi olla, että esimiehesi on ihan kauhea. Voi olla, että sinä ap olet ihan epäpätevä rassukka joka yrittää toisten empatialla kehystää itsensä uhriksi. Ei voi tietää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hain itse niin kauan toista työpaikkaa, että tärppäsi. Olin henkisesti aivan loppu pitkän aikaa, mutta toipuminen alkoi uudessa työpaikassa inhimillisissä olosuhteissa.

Vierailija
8/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tämä sinua auta, mutta ai että olen iloinen, että pääsin pois siitä järkyttävästä idioottityöstä. Kyseinen työ on osa-aikaista ja sopii lähinnä koululaisille. Pomo elämäänsä kyllästynyt yli-ikäinen siihen hommaan, kuten minäkin ja piti likasankonaan, muille mairea. Ja sitten koitti se ihana päivä, kun toisesta osa-aikaduunistani soitettiin ja kysyttiin sopiiko, että minusta tehdään kokoaikainen. Kyllä, sattui sopimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esimiehesi käyttää valtaansa väärin. Täysin yksipuolista kiusaamista ja alistamistahan tuo on. Ota yhteyttä työterveyteen ja luottamusmieheen ja kerro tiukasti, että olet nyt aivan loppu jatkuvasta kiusaamisesta ja tarvitset nopeasti apua ennenkuin romahdat. Hae samalla uutta työpaikkaa. Näytä että olet tosissasi, kunnon suuttuminen auttaa sinua löytämään itseluottamustasi. Olen joskus saanut kiusaajan aisoihin sanomalla hänelle hänen käytöksestään aivan suoraan ja vihaisena. Onneksi kyseessä oli sen verran fiksu ihminen, että jätti minut rauhaan.

Vierailija
10/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Merkityksellistä on että koetko itse pärjääväsi työssäsi? Jos tiedät olevasi pätevä ja selviydyt työstäsi sekä koet osaavasi/hallitsevasi, niin ei sinun tarvitse välittää esimiehestäsi tai olla huolissasi asemastasi. Todennäköisesti jos itse näet esimiehesi läpi, näkevät kyllä muutkin. Eriasia on sitten puuttuvatko he tähän mitenkään, tuskin. Jos haluat jatkaa työpaikassa, tulee sinun pitää puolesi ja nostaa kissa pöydälle aina kun siihen on tilaisuus. Esimiehelläkin on esimies. Potut pottuina. Tämä vaatii tietysti voimavaroja. Helpompaa on vaihtaa työpaikkaa ja usein järkevintä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap vastaa: pärjään kyllä työssäni, mutta kaiken myötä motivaationi ja itsetuntoni ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Tuntuu, että esimieheni mielestä teen kaiken väärin. Hän puuttuu jopa persoonaani leikkien psykologia. "Mikä on kun olet niin vakavalla naamalla?". Ja sitten kun kahvittelen jutellen ja nauraen työkavereideni seurassa, alkaa silmien pyörittely ja kommentointi "muiden työnteon häiritsemisestä".

Oman esimiehensä pomoni on kietonut jo pauloihinsa. Mielenkiintoinen esimerkki siitä oli se, kun tämä pomoni uusi nykyinen pomo aloitti tehtävissään ja varasi kaikkien tiimiläisten kalenteriin tutustumisajan, hän pomoni kanssa palaveerattuaan perui minun aikani, mainiten kiireistä, ja että "siirretään". Aikaa ei koskaan tullut. En uskoisi ellen olisi itse tässä asiaa todistamassa. Miten tämänkään sitten ylemmälle taholle selität? Kuulostaa foliohattutouhulta jota en voi todistaa. Vastaavia tilanteita riittää.

Voi olla että jotkut muutkin näkevät pomoni lävitse, en tiedä. Jotkut hänen alaisenaan aikanaan muissa tehtävissä työskennelleet suostuvat vain toteamaan, että "juu ei ehkä suosikkipomoni, miksi kysyt?"

Suosikkejaan tämä paijaa ja paapoo. Aikanaan kumminkkn työreissussa ulkomailla muutama täkäläinen kollega mielestäni näki miten pomo minua kohteli, ja he ottivat hieman etäisyyttä tähän ja sittemmin soittivat minulle suoraan jos tahtoivat apua ja neuvoja. Toki pomoni, tuolloin siis kollegani, onnistui sielläkin puhumaan jotain täkäläiselle johtajalle, joka myös muuttui erään yhteisen lentokenttämatkansa jälkeen kuin taikaiskusta. Edelleen mietin miten se on mahdollista, ja miten joku edes kehtaa tehdä moista. Välillä olen ajatellut kuvittelevani kaiken, mutta sitten tulee uusi kupru.

Pakko kai tässä on vaan irtisanoutua tyhjän päälle. Ikää sen verran että muu ei taida enää onnistua.

Vierailija
12/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea paikka. Valitettavasti esimiehiksi eivät yleensä hakeudu tai tule valituiksi ne ihmiset, jotka tointa ehkä parhaiten hoitaisivat. Ja jos ei pientä vivahdetta narsismiin ole jo hommaan valittaessa, viimeistään asema turmelee osan. Ihminen alkaa kuvitella tietävänsä kaiken paremmin, osin myös syystä, että esimiehelle ei uskalleta esittää kritiikkiä, kuten kollegalle, koska esimiehellä on sinuun kaikki valta.

Tällainen epäsuora kiusaaminen esimerkiksi työvuorolistojen suunnittelussa, tarjotuissa mahdollisuuksissa ja ennen kaikkea siinä, miten esimies esittää sinut ja tekemisesi ylemmilleen, on paha ase narsistisia taipumuksia omaavan käsissä, koska näihin asioihin on vaikea puuttua. Tällainen ihminen kääntää aina valkoisen mustaksi tai mustan valkoiseksi, tarpeen mukaan. Kaiken päälle esimiehen esimiehetkään eivät uskalla sen enempää kantaa ryhti suorana mitään periaatteita saati vastuuta.

Ja kyllä ne esimiesten kahvikutsut lue: kokoukset ovat pahimmillaan sellaisia ala-asteelle henkisesti jääneiden koulukiusaajatyyppien ja vallannälkäisten minä, minä -tyyppien aikaa haaskaavia naurukerhoja. Työt tekee muut ja vastuu sysätään aina työntekijälle. Olen ollut aikanaan esimies, ja onnellinen kun pääsin eroon muista esimiehistä. Alaiset oli ok.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsisitkö takaisin sinne entiselle osastolle tms., jossa tuo pomon irvikuva ei ole nyt huseeraamassa?

Vierailija
14/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ne muutkin kerta tietävät sen niin sanoisin varmaan ihan suoraan päin naamaa kaikkien kuullen. Ja sanoisin vielä hänen esimiehelleen. Sanoisin kuten asia on, on kietonut oman pomonsa pauloihinsa, ja sinua kiusaa minkä ehtii. Ei se ihminen muuta käytöstään, sinulla ei ole mitään menetettävää. Tuon jälkeen tietty voi muuttaa kun näkee ettet ota paskaa vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ne muutkin kerta tietävät sen niin sanoisin varmaan ihan suoraan päin naamaa kaikkien kuullen. Ja sanoisin vielä hänen esimiehelleen. Sanoisin kuten asia on, on kietonut oman pomonsa pauloihinsa, ja sinua kiusaa minkä ehtii. Ei se ihminen muuta käytöstään, sinulla ei ole mitään menetettävää. Tuon jälkeen tietty voi muuttaa kun näkee ettet ota paskaa vastaan.

Ja jos tiedetään kivaksi ja rauhalliseksi työntekijäksi muuten niin luulisi efektin olevan isompi.

Vierailija
16/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on mun entinen esimies. Olen pahoillani. Erinäisten tilanteiden jälkeen sai minut ulos. Itsetunto mureni roimasti, mitään en osannut, tein aina väärinpäin. Kysyin kun olisi itse pitänyt tietää, tein itsenäisesti kun olisi pitänyt kysyä. Sain moitteet tekemättömistä töistä, joita ei siis koskaan ollut minulle antanut tehtäväksi. Ei mitään logiikkaa, ei niitä vaan voi voittaa.

Pääsin onneksi heti uusiin töihin (hyvä ja pitkä työkokemus ja hyvä suosittelija). Itsetuntoa yhä nostelen, se ei olekaan niin yksinkertaista. Pitkän uran aikana olen aina tullut toimeen työkavereiden ja esimiesten kanssa, nyt yksi sai 1,5 vuodessa paljon tuhoa aikaan.

Tsemppiä!

Vierailija
17/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta stressaamasta, samanlainen kusipää hän on kaikille. Sinulla on oikeus taukoihin ja valita itse seurasi, siitä voit aivan hyvin huomauttaa, jos pomo meinaa ruveta ryttyilemään...

Vierailija
18/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli huono esimies. Aloin hiljaisesti etsiä uutta työpaikkaa. Sain. Kannattaa vakavasti harkita uutta paikkaa, jos sellaiseen on mahdollisuus. Jääminen ja kärsiminen eivät ole sen arvoista.

Vierailija
19/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopeta stressaamasta, samanlainen kusipää hän on kaikille. Sinulla on oikeus taukoihin ja valita itse seurasi, siitä voit aivan hyvin huomauttaa, jos pomo meinaa ruveta ryttyilemään...

Valitettavasti on esimiehiä, joille ei voi

Vierailija
20/25 |
06.08.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinnittelet ja etsit uuden työpaikan ja jos voimat loppuu, menet työterveyteen ja haet pitkän sairausloman. Omaa terveyttä ei kannata menettää idioottipomojen vuoksi. Työtä aina löytyy jos on vankkaa kokemusta. Haet lomaa niin usein että alkavat viimein kysellä missä vika, sitten annat palaa ja puhut suusi puhtaaksi. Itse lähdin työpaikasta, oli onneksi pätkäsopimus ja sen jälkeen palaute lähti HR:lle jonka seurauksena pomo siirrettiin toiseen taloon. Tämän pomon esimies oli kiusaamisessa mukana joten oli iskettävä vielä tasoa ylemmäs. Olisi ansainnut potkut mutta kyllä tuokin rangaistuksena varmasti tuntuu, toivottavasti oppii jotain vaikka epäilen, sen verran yksinkertainen ja lapsellinen tapaus oli se mies. Toivottavasti koko työyhteisö oppi että kiusaamisella on seuraukset ja toivottavasti muut kiusatut saavat nyt työrauhan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi viisi