Ekaluokkalaisten tasoissa suuria eroja: lapset eivät aloita koulua samalta viivalta

Olin juuri aloittamassa uutta aihetta koulunsa aloittavien tasoeroista kun huomasin tämän. Lähinnä siitä, mikä on vanhempien vastuu lapsen oppimisen kannalta ja pitääkö vanhempien ottaa vastuuta lapsen oppimisesta.

Oma huoleni on ystäväperheen lapsessa. Meillä on siis saman ikäiset ekaluokalle menevät lapset, jotka ovat olleet kavereita siitä asti kun vain lapset osaavat yhdessä leikkiä. Ovat olleet samassa päiväkodissa, eskarissa ja nyt menevät samalle luokalle kouluun. Harrastukset ovat olleet aikalailla samat koko ajan.

Tämä voi kuulostaa siltä, että nostaisin omaa lastani jotenkin jalustalle, mutta sitä se ei ole. Tasoero näiden lasten välillä on valtava. Meillä lapsi osaa lukea, kirjoittaa, laskea ja kuunnella ohjeita. Ystävien lapsi ei osaa mitään näistä. Huoleni ei ole siinä, etteikö oppisi, vaan huoleni on siinä saako lapsi kotoa tarvittavan tuen oppimiseen. Lapsi on ihan normaali, mutta täysin kykenemätön kuuntelemaan mitään ohjeita keneltäkään. Ja kun ei osaa kuunnella ohjeita ja toimia niiden mukaan, on jo eskari-aikoina heihin oltu yhteydessä, että pitäisi kotona vanhempien osallistua opetukseen jotta ei jäisi liikaa muista lapsista jälkeen. Vanhemmat eivät tee asian eteen mitään, koska koulu on kuulemma sitä varten että "kyllä ne siellä opettaa". Keväällä, kun eskaria käytiin etänä, nämä vanhemmat eivät osallistuneet millään tavalla koko eskariin, koska opettaja oli kuulemma täysin kykenemätön opettamaan mitään ja muutenkin inhottava koska oli monesti ottanut heihin yhteyttä huolestaan lapsen oppimisesta. Sen sijaan, että vanhemmat olisivat ottaneet edes jotain vastuuta oman lapsen oppimisesta he syyllistivät opettajan siitä, että juuri heidän lapsensa ei oppinut.

Pitkä kirjoitus, eikä ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan pistää ihmisiä ajattelemaan, että voisiko kotona tukea lapsen oppimista sen sijaan, että käyttäisi sen energian muiden syyllistämiseen siitä ettei lapsi opi. Nykyään tuntuu olevan se ajatusmaailma valloillaan, että vastuu lapsen oppimisesta sysätään täysin opetuksen harteille eikä itse haluta ottaa mistään vastuuta.

Ps. Näillä ystävillä on vanhempikin lapsi, jonka oppiminen on mennyt samalla kaavalla. Joka vuosi rimaa hipoen seuraavalle luokalle, eikä saa vanhemmiltaan mitään apua läksyissä. Toki muistavat tehdä valituksia koululle siitä, että tulee liikaa läksyjä niin lapsi ei ehdi olemaan kavereiden kanssa kun menee illat läksyjä tehdessä.....

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Päiväkodissa ja koulussa on KASVATUKSEN ammattilaisia, heidän osaamisaluettaan on kasvattaminen, kasvatuspsykologia, lapsen kehitys, kehityksen viiveet. Lisäksi meillä on neuvolasysteemi, joka tekee yhteistyöä varhaiskasvatuksen kanssa. Miten ihmeessä tämän järjestelmän tehtävä ei olisi tunnistaa kehityksen ja kasvun haasteita?

Nykyään tilanne on juurikin se, että vanhempien pitää tunnistaa, hakea ja vaatia lapselleen tutkimuksia ja tukea. Ja kyllä, monesti vanhemmilla on maallikkoina diagnoosi jo ennen laajoja (tai käytännössä suppeita) tutkimuksia.

Mikäli lapsi jää ilman tukea ja syrjäytyy, hän tulee yhteiskunnalla kalliiksi. Paljon kalliimmaksi kuin se varhainen tuki. Sivisysvaltiossa jokaisella lapsella on ihmisoikeudet ja lapsen oikeudet. Suomi on näihin sitoutunut. Suomessa ei tehdä lapsia useampaa sillä ajatuksella, että kuolo korjatkoon heikoimmat, vaan ihan jokainen lapsi on ansainnut syntymästää asti vanhempien sekä yhteiskunnan huolenpidon.

Huolestunut ystävä kirjoitti:

Olin juuri aloittamassa uutta aihetta koulunsa aloittavien tasoeroista kun huomasin tämän. Lähinnä siitä, mikä on vanhempien vastuu lapsen oppimisen kannalta ja pitääkö vanhempien ottaa vastuuta lapsen oppimisesta.

Oma huoleni on ystäväperheen lapsessa. Meillä on siis saman ikäiset ekaluokalle menevät lapset, jotka ovat olleet kavereita siitä asti kun vain lapset osaavat yhdessä leikkiä. Ovat olleet samassa päiväkodissa, eskarissa ja nyt menevät samalle luokalle kouluun. Harrastukset ovat olleet aikalailla samat koko ajan.

Tämä voi kuulostaa siltä, että nostaisin omaa lastani jotenkin jalustalle, mutta sitä se ei ole. Tasoero näiden lasten välillä on valtava. Meillä lapsi osaa lukea, kirjoittaa, laskea ja kuunnella ohjeita. Ystävien lapsi ei osaa mitään näistä. Huoleni ei ole siinä, etteikö oppisi, vaan huoleni on siinä saako lapsi kotoa tarvittavan tuen oppimiseen. Lapsi on ihan normaali, mutta täysin kykenemätön kuuntelemaan mitään ohjeita keneltäkään. Ja kun ei osaa kuunnella ohjeita ja toimia niiden mukaan, on jo eskari-aikoina heihin oltu yhteydessä, että pitäisi kotona vanhempien osallistua opetukseen jotta ei jäisi liikaa muista lapsista jälkeen. Vanhemmat eivät tee asian eteen mitään, koska koulu on kuulemma sitä varten että "kyllä ne siellä opettaa". Keväällä, kun eskaria käytiin etänä, nämä vanhemmat eivät osallistuneet millään tavalla koko eskariin, koska opettaja oli kuulemma täysin kykenemätön opettamaan mitään ja muutenkin inhottava koska oli monesti ottanut heihin yhteyttä huolestaan lapsen oppimisesta. Sen sijaan, että vanhemmat olisivat ottaneet edes jotain vastuuta oman lapsen oppimisesta he syyllistivät opettajan siitä, että juuri heidän lapsensa ei oppinut.

Pitkä kirjoitus, eikä ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan pistää ihmisiä ajattelemaan, että voisiko kotona tukea lapsen oppimista sen sijaan, että käyttäisi sen energian muiden syyllistämiseen siitä ettei lapsi opi. Nykyään tuntuu olevan se ajatusmaailma valloillaan, että vastuu lapsen oppimisesta sysätään täysin opetuksen harteille eikä itse haluta ottaa mistään vastuuta.

Ps. Näillä ystävillä on vanhempikin lapsi, jonka oppiminen on mennyt samalla kaavalla. Joka vuosi rimaa hipoen seuraavalle luokalle, eikä saa vanhemmiltaan mitään apua läksyissä. Toki muistavat tehdä valituksia koululle siitä, että tulee liikaa läksyjä niin lapsi ei ehdi olemaan kavereiden kanssa kun menee illat läksyjä tehdessä.....

Semmosta se on.

Kyylät huolestuu aina niistä ”kälyn/tuttavan lapsista”.

Miten ihmeessä sinulla on noin valtavasti aikaa tarkkailla ko lasta? Ettet vain laiminlöisi samalla omaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohjatussa harrastuksessa oleminen varmaan korreloi hyvien perheolojen kanssa muuten, mutta ei välttämättä itsessään edistä muita kuin juuri harrastuksessa tarvittuja taitoja.

On ihan tutkimuksia, joissa on todettu, että tanssin tai musiikin harrastaminen edistää lapsen kognitiivisia ja kielellisiä taitoja.

Kyllä kyllä. Tutkimuksessa nostettiin erityisesti lukeminen esille.

Kuitenkin muuten puhutaan mistä tahansa ohjatusta harrastuksesta. Se voi olla mikä tahansa alkeisuimakoulu tai kokki- tai askartelukerho, eikä siellä välttämättä opita mitään, mitä ei normaaleissa kotioloissa tai päiväkodeissa- tai kerhoissa opittaisi. Viittaisi minusta siihen, että itse harrastukseen vieminen on se juttu, ei harrastus sinänsä.

Ei hätää, tämä tulkinta ei vähennä sitä mahdollisuutta, että sen oman palleroisen raahaminen muskariin/tanssitunnille/jonnekin tekisi hänestä pikkuisen todennäköisemmin tulevaisuuden menestyjän, josta kehua sukujuhlissa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pettynyt äiti kirjoitti:

No sehän on selvää. Eikä myöskään varhaiskasvatus ole mikään pelastava tekijä jos haasteita on. Oma lapseni oli 3-vuotiaasta saakka varhaiskasvatuksen piirissä. Joka vuosi vaihtui opet ja hoitajat, jopa kesken vuoden. Näin jatkui kouluun saakka. Kukaan ei huomannut mitään tai ainakaan tuonut asioita kenenkään tietoon/ vienyt eteenpäin varhaiskasvatuksen aikana. Koulussa heti ekaluokan syksyllä tuli vaikeuksia ja siitä nopeasti tutkimukset; lapsella laajat oppimisen haasteet. 

Suorastaan v*tuttaa miten esim. meidän ministerit kehtaa hehkuttaa varhaiskasvatuksen erinomaisuutta, vaikka sinne ei anneta kunnollisia resursseja. Päiväkotiryhmät on pahimmillaan kuin tuulitunneleita; joka viikko on joku uus naama hoitamassa lapsia. Ei yksikään aikuinen opi tuntemaan lapsia ja pysty työskentelemään heidän kanssaan täysipainoisesti, jos siihen ei anneta aikaa ja työ ole pitkäjänteistä että lapsen oppii tuntemaan. Ei vaikka ois mitkä koulutukset. 

Minua taas suorastaan v*tuttaa että nykyään tuntuu olevan ihan normi että joka toinen vanhempi odottaa että koululaitos ja kaikki laitokset tunnistavat juuri heidän lapsensa erityisen yksilöllisyyden ja kaikki mahdolliset resurssit ohjataan sen tukemiseen. Miten tämä millään planeetalla on oikeasti mahdollista? Ei koulun funktio ole palvella kenenkään yksilöllisiä tuulahduksia vaan opettaa tietyt yleissivistykseen kuuluvat asiat ja samalla opettaa lapsia olemaan osa yhteiskuntaa. Ei niin että yhteiskunta on osa lasta.

Se on ihan kuule uudessa opsissa. Lapsen yksilöllinen tukeminen ja hänen vahvuuksiensa löytäminen. Ajatus siitä että opettaja osaa kasvattaa kaikenlaisia persoonia.

T äiti ja ope

Ei kenelläkään ole resursseja ja voimavaroja olla koko ajan jonkun yksilöllistä tukemista varten. Varsinkaan kertaa koululuokallinen ihmisiä. Opseja laatii jotkut vajaalle kehitysasteelle jääneet utopistit jotka ei kuitenkaan joudu kestämään käytännön arjessa omien ajatustensa seurauksia saati siivoamaan jälkiä.

Minä hyväksyn että varhaiskasvatus on oikeasti keskiarvoyksilön oppimistarpeita palvelevaa hoitoa jonka tarkoituksena on kompensoida viriketyhjiötä joka syntyy kun omat läheiset on töissä. Mutta silloin sitä ei pidä markkinoida jonain välttämättömyytenä lapsen normaalin kehityksen tueksi sekä lääkkeenä lapsen kaikkiin oppimishaasteisiin. Klassikko on esim. tämä että hitaasti puhumaan oppiva päiväkotiin... voin kertoa, että ei siellä päiväkodissa ole aikuista joka ehtii lasta kunnolla kannustamaan, kohtaamaan ja _kuuntelemaan_. Ei toki aina kotonakaan, ja joskus päikky on parempi mutta ei mitenkään automaattisesti, todellakaan.

Minua suoraan sanottuna yrjöttää kaikki sanavalinnat utopistien pakkodystopiasanastosta tyyliin "oppimisen tukeminen", "oppimisen haasteet", "kohtaaminen" etc. Nuo on kuin jollekin jälkeenjääneille suunniteltua hoitosanastoa. Lapset ei mene rikki siitä että niitä kohtelee normaalisti eikä kuin jotain teho-osastopotilaita. Kasvatuksen pitäisi valmentaa lapsia vähitellen kohti aikuisuutta. Nykyään tuntuu enemmän olevan tavoitteena että yhteiskuntaa valmennetaan kohti lapsen ikuista keskenkasvuisuutta ja sen "haasteiden tukemista". No kyllä kieltämättä tuetaan koko ajan meidän paapomaassa että haasteet pysyisi läsnä aina ja iäti. Ei niin että niistä selvittäisiin vaan että niistä tulee x:ännes perheenjäsen hautaan asti. Ettei vain elämä kävisi liian sujuvaksi ja pedagtyypit hallinnossa jäisi ilman työpaikkaa kun heidän diibadaabasauvaa ei kaivatakaan kaitsemaan.

Yhteiskunta muuttuu. Se on rakennettu hyvin kapeasta lokerosta, jossa normaalia on olla aamuvirkku heteroseksuaali. Ääripäitä on karsastettu aina, mutta nykyään on onneksi edes tavoitteena esteettömyys ja saavutettavuus. Monimuotoisuus ja tietoisuus kasvaa - suvaitsevaisuuskin vähitellen.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kysyä arvon viulumaikalta, että jos häntä ei kiinnosta musiikkikoulujärjestelmä tai sen rahoituspohja, eivät oppilaat eivätkä näiden vanhemmat, niin miksiköhän hän on alalle hakeutunut.

Ja ihan pikkuisen vihjaan, että olisikohan se viulumaikan kammoama ”lajishoppailu” sittenkin ihan jees, että edes joku muu välttyy elämässään yhtä fataaleilta virhevalinnoilta.

Siksi, että oli liian huono viulistiksi ja päätyi sitten opettamaan soittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ohjattu harrastus vaikuttaa mitenkään mihinkään?

Ohjatussa kuin ohjatussa harrastuksessa lapsi oppii keskittymiskykyä, kuuntelemaan ohjeita, mahdollisesti odottamaan vuoroa, ja mielestäni mikä tärkeintä oppii sen, että harjoittelulla oppii ja kehittyy. Lapsi ei siis helposti kauhistu, jos jotakin ei osaa heti.

Eri harrastukset kehittävät eri taitoja: esim. muskari  kehittää monia kielen kehitykseen ja matemaattisuuteen tarvittavia aivojen osa-alueita. 

Tuttavani lasta on viety harrastuksesta toiseen 3-vuotiaasta lähtien. Ensimmäisellä luokalla ei osannut lukea, ei kirjoittaa, ei ajaa pyörällä, ei käydä vessassa itse. Vain muutamia asioita mainitakseni. Aivan normaaliälyinen ja kiva, kohtelias lapsi. En vain näe sitä hyötyä, mitä ne harrastukset toi.

-eri

Harrastuksilla ei ole tekemistä koulumenestyksen kanssa toisin kuin tässä keskustelussa ap väittää. Alle kouluikäinen ei tarvitse harrastuksia.

Lue nyt edes se aloituksen uutinen. Jossa kerrottiin että tutkimuksen mukaan ohjattu harrastus ennen kouluikää olo selvästi yhteydessä parempaan lähtötasoon.

Ei yksi tutkimus tosin ole pysyvä ja aukoton totuus, mutta vähän lihaa luiden ympärille vaatisi tuo sinun argumenttisi kun nyt se on vain "eipäs".

Lue ja ymmärrä se uutinen.

Uutisen mukaan "lapselle lukeminen" on ohjattu harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saisko tähänkin jonkun tasapäistävän pakkokeinon keksittyä? Lahjakas lapsi-vero?

Ainakin omassa lapsuudessani 90-luvun lopulla tämä hoidettiin niin, että opettaja huusi ja nöyryytti lahjakkaita oppilaita jos nämä tekivät jotain paremmin tai osasivat jotain mitä muut oppilaat eivät. Tuohon aikaan tasapäistäminen oli kuin pakkomielle, tiedä sitten onko siitä nykyaikana lipsuttu. Ainakaan silloin ei lahjakkaana oppilaana saanut mitään muuta tunnustusta tai tukea kuin ehkä ylimääräisiä läksyjä.

Lahjakkuus on yhä kirosana. Jos lapsi on kympin oppilas ja ahkera, osa opettajista syrjii ja näpäyttääkin. Vanhemmalle lapsesta ei sanota mitään hyvää puhumattakaan hänelle itselleen. Vaikka olisi siis käytökseltäänkin kympin oppilas.

Näissä viesteissä ihmetyttää aina se, miten vanhemmat omasta mielestään tietävät lapsensa olevan käytökseltään kympin oppilas. Miten on mahdollista, että todistuksessa on käytöksestä kymppi mutta vanhempainvarteissa tulee pelkkiä haukkuja? Näissä keskusteluissahan käydään arvosanat yksitellen läpi, ja kun käsitellään sitä kymppiä, on tosi vaikea kuvitella, että opettaja siinä alkaisi moittia lasta. Hänhän kyseenalaistaisi samalla oman arviointikykynsä. Jos taas käsitys lapsen "kympin käytöksestä" perustuu vanhempien omaan arvioon ja siihen, mitä lapsi vanhemmilleen kertoo, en antaisi tälle paljonkaan painoarvoa. Ainahan lapset ovat selitelleet omaa käytöstään kotona parhain päin, ja jos vanhemmat sokeasti uskovat lasta, oppii tämä kyllä manipuloimaan vanhempiaan.

On myös hyvä huomata, että vaikka lapsi olisi lahjakas ja ahkera, voi tämä samalla olla sosiaalisilta taidoiltaan heikko. Monet koulussa hyvin pärjäävät lapset saattavat olla hyvinkin ilkeitä heikompia koulutovereita kohtaan. Tällöin opettaja puuttuu käytökseen, ei osaamiseen, mutta lapsesta, joka ei itse tajua käytöstään, voi tuntua siltä, että opettaja näpäyttää häntä hänen osaamisensa vuoksi.

Vanhempien on hyvä muistaa, että lapsi, vaikkakin kuinka lahjakas, on kuitenkin vain lapsi, kun taas opettaja on koulutettu ammattilainen ja aikuinen. Lapsi tulkitsee tilanteita eri tavoin kuin aikuinen ja saattaa kokea tulleensa kohdelluksi väärin tilanteessa, jossa aikuisen harkintakyvyn mukaan on toimittu oikein. Näinhän on kotonakin: lapsi saattaa suuttua kovastikin vanhemman asettamista rajoista. Vanhemmat, jotka liittoutuvat lapsensa kanssa koulua vastaan, tekevät lopulta karhunpalveluksen lapselleen.

Mitä ihmettä sinä kehität?

Ensinnäkin yksi ope ei sitä käytösnumeroa anna.

Ja toiselseen myös opettajat ovat ihmisiä.

Esimerkiksi ujo lapsi saattaa saada murskapalautetta jos se luokanvalvoja ei ymmärrä ujoja ihmisiä. Hän saattaa jopa suuttua ja ottaa henk koht kun lapsi vetäytyy liian aggressiivista lähestymistä.

Juuri näin. Olen tuo, joka kirjoitti, että lahjakkaita usein yhä syrjitään. Tämä toki on vain pieni kokemus muutamasta tuntemastani lapsesta ja erityisesti erään, jonka tunnen hyvin läheisesti. Ja siis kympin käytösnumero ei ollut oletukseni, vaan se mikä läheiseni todistuksessa

oli. Eli siis mikään ilkeä lapsi ei ole kyseessä. Mutta juuri tuo ylläoleva kirjoitus osoittaa, miten kympin lapsia syrjitään. Jo ennakkoluulo, että kympin lapsi on usein ilkeä huonompia kohtaan, on surullinen. Kokemani mukaan oikeasti älykkäät lapset eivät ole ilkeitä. Introverttejä kylläkin usein. Äly ja hyvä käytös korrelloivat pääsääntöisesti, jos ei ole esimerkiksi neurologisia ongelmia. Mutta älykäskin lapsi on vaan lapsi, joka tarvitsee kannustusta ja kauniita sanoja itsestään. Ei sellaista kommentointia, että on ongelma, jos hän etenee nopeasti. Tai että hän on ongelma, jos osaa jotain enemmän kuin muut.

Huomaan viestini herättäneen tunteita, mikä on ymmärrettävää. Omat koulumuistot saattavat olla hyvinkin kipeitä. Kommenttini ei kuitenkaan perustu ennakkoluuloihin, omiin koulumuistoihin ja tuttavien kertomuksiin vaan kokemuksiini opettajana. Asiat näyttävät erilaiselta koulumaailman sisältä kuin sen ulkopuolelta tarkastellen.

Olet oikeassa siinä, että äly ja hyvä käytös usein korreloivat keskenään, mutta poikkeuksiakin on, ja tämän halusin tuoda esille. Älykäs lapsi on kiusaajana jopa hankalampi kuin vähemmän älykäs, sillä älykkäät ovat taitavia manipuloimaan muita. Kirjoitat ikään kuin älykkäällä ihmisellä ei voisi olla mitään kielteisiä luonteenpiirteitä tai kuin älykäs lapsi ei voisi koskaan olla kiusaaja. Minusta tämä on vain tosiasioiden kieltämistä. Viestisi todistaa osaltaan sen, mitä sanoin karhunpalveluksen tekemisestä. Jos älykkään lapsen vanhemmat ajattelevat samoin kuin sinä, että oma lapsi ei voi tehdä mitään väärää, koska on älykäs, on koulun hyvin vaikea selvittää vaikkapa juuri kiusaamistapauksia.

Annat myös ymmärtää, että älykkäitä ja hyvin käyttäytyviä lapsia ei lainkaan kehuttaisi. Ajatus on todella kummallinen. Yleensähän opettajia syytetään juuri päinvastaisesta eli lahjakkaiden ja kilttien oppilaiden suosimisesta. Tämä ristiriita osoittaa, miten eri oppilaiden ja vanhempien tulkinnat opettajan motiiveista voivat erota hyvinkin paljon toisistaan. On myös hyvä muistaa, että opettajien joukossa on todella paljon niitä, jotka omana aikanaan olivat "kilttejä kympin tyttöjä", mikä auttaa heitä ymmärtämään tällaista oppilasta.

Lisäksi haluaisin kiinnittää huomiota kohtaan, jossa toteat älykkäiden lasten olevan yleensä introverttejä. Se, että persoonallisuus ja temperamentti korreloisivat älykkyyden kanssa, on todella haitallinen mutta harmillisen sitkeä ennakkoluulo. Älykkäitä ihmisiä on yhtä paljon sekä ulospäin suuntautuneissa että sisäänpäinkääntyneissä persoonissa. Kenenkään älykkyydestä ei pidä tehdä tulkintoja tämän luonteen perusteella.

Mihinkähän väitteesi perustuu? Ihan nopeasti googlaamalla löytyy runsaasti tutkimusdataa siitä, kuinka temperamentti korreloi älykkyyden kanssa. Esimerkiksi huippuälykkäistä jopa 75 prosenttia on introvertteja.

Viitannet tilastoon, jonka mukaan niistä, joiden älykkyysosamäärä on yli 160, on 75 prosenttia introverttejä? Huippuälykkäitä on väestöstä häviävän pieni osa, yksi yhdestätoistatuhannesta, eikä ilmiö siis ole mitenkään arkipäivää kouluissa. Keskiverto opettaja ei todennäköisesti kohtaa yhtään tällaista lasta tai nuorta uransa aikana. Nykytutkimus suhtautuu sitäpaitsi kriittisesti sekä älykkyysosamäärän käyttöön älykkyyden mittarina että introvertti-ekstroverttijakoon.

Yllä oleva kirjoittaja kylläkin näytti luottavan aika vahvasti sekä älykkyysosamäärän että persoonallisuustyyppien olemassaoloon, kun hän väitti etteivät nämä korreloi.

Mutta toki voidaan väitellä vaikka siitä, onko maailmaa olemassa vai onko kaikki vain tontun unta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on tutkimattakin selvää, että lapset joilla on varhaisen tuen päätös, ovat taidoiltaan selvästi muita jäljessä. Eikö ne tukipäätökset tehdä juuri sen takia, että lapsella on kognitiivisia ja/tai käytöksen ongelmia? Ja nämä ongelmat ovat usein perinnöllisiä, mikä johtaa siihen, että näiden lasten vanhemmillakin on vastaavia ongelmia ja siksi vaikeuksia tukea lasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Paras keino tukea lapsen oppimista on lukea hänelle ääneen pienestä pitäen. Lukeminen on täysin ilmaista, kirjastosta saa kuhunkin ikäkauteen sopivia kirjoja. Lukemisen esteenä on ainoastan vanhempien väärä asenne.  

Asia ei mitenkään ole noin yksinkertainen. Jos olisi, joku olisi varmaan keksinyt tämän jo ennen satunnaista vauva-palstan kirjoittajaa.

Vierailija kirjoitti:

Huolestunut ystävä kirjoitti:

Olin juuri aloittamassa uutta aihetta koulunsa aloittavien tasoeroista kun huomasin tämän. Lähinnä siitä, mikä on vanhempien vastuu lapsen oppimisen kannalta ja pitääkö vanhempien ottaa vastuuta lapsen oppimisesta.

Oma huoleni on ystäväperheen lapsessa. Meillä on siis saman ikäiset ekaluokalle menevät lapset, jotka ovat olleet kavereita siitä asti kun vain lapset osaavat yhdessä leikkiä. Ovat olleet samassa päiväkodissa, eskarissa ja nyt menevät samalle luokalle kouluun. Harrastukset ovat olleet aikalailla samat koko ajan.

Tämä voi kuulostaa siltä, että nostaisin omaa lastani jotenkin jalustalle, mutta sitä se ei ole. Tasoero näiden lasten välillä on valtava. Meillä lapsi osaa lukea, kirjoittaa, laskea ja kuunnella ohjeita. Ystävien lapsi ei osaa mitään näistä. Huoleni ei ole siinä, etteikö oppisi, vaan huoleni on siinä saako lapsi kotoa tarvittavan tuen oppimiseen. Lapsi on ihan normaali, mutta täysin kykenemätön kuuntelemaan mitään ohjeita keneltäkään. Ja kun ei osaa kuunnella ohjeita ja toimia niiden mukaan, on jo eskari-aikoina heihin oltu yhteydessä, että pitäisi kotona vanhempien osallistua opetukseen jotta ei jäisi liikaa muista lapsista jälkeen. Vanhemmat eivät tee asian eteen mitään, koska koulu on kuulemma sitä varten että "kyllä ne siellä opettaa". Keväällä, kun eskaria käytiin etänä, nämä vanhemmat eivät osallistuneet millään tavalla koko eskariin, koska opettaja oli kuulemma täysin kykenemätön opettamaan mitään ja muutenkin inhottava koska oli monesti ottanut heihin yhteyttä huolestaan lapsen oppimisesta. Sen sijaan, että vanhemmat olisivat ottaneet edes jotain vastuuta oman lapsen oppimisesta he syyllistivät opettajan siitä, että juuri heidän lapsensa ei oppinut.

Pitkä kirjoitus, eikä ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan pistää ihmisiä ajattelemaan, että voisiko kotona tukea lapsen oppimista sen sijaan, että käyttäisi sen energian muiden syyllistämiseen siitä ettei lapsi opi. Nykyään tuntuu olevan se ajatusmaailma valloillaan, että vastuu lapsen oppimisesta sysätään täysin opetuksen harteille eikä itse haluta ottaa mistään vastuuta.

Ps. Näillä ystävillä on vanhempikin lapsi, jonka oppiminen on mennyt samalla kaavalla. Joka vuosi rimaa hipoen seuraavalle luokalle, eikä saa vanhemmiltaan mitään apua läksyissä. Toki muistavat tehdä valituksia koululle siitä, että tulee liikaa läksyjä niin lapsi ei ehdi olemaan kavereiden kanssa kun menee illat läksyjä tehdessä.....

Semmosta se on.

Kyylät huolestuu aina niistä ”kälyn/tuttavan lapsista”.

Miten ihmeessä sinulla on noin valtavasti aikaa tarkkailla ko lasta? Ettet vain laiminlöisi samalla omaasi?

Samaa ihmettelen. Ja tietää tarkkaan, mitä opettajalle on viestitelty ja mitä ei. Ja mitä korona-aikaan on kotona tehty.

Monestihan vanhemmat ovat myös sokeita omien lasten piirteille. Ylläolevan kirjoittajan lapsesta joku muu voisi tehdä erilaisen kuvauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohjatussa harrastuksessa oleminen varmaan korreloi hyvien perheolojen kanssa muuten, mutta ei välttämättä itsessään edistä muita kuin juuri harrastuksessa tarvittuja taitoja.

On ihan tutkimuksia, joissa on todettu, että tanssin tai musiikin harrastaminen edistää lapsen kognitiivisia ja kielellisiä taitoja.

Kyllä kyllä. Tutkimuksessa nostettiin erityisesti lukeminen esille.

Kuitenkin muuten puhutaan mistä tahansa ohjatusta harrastuksesta. Se voi olla mikä tahansa alkeisuimakoulu tai kokki- tai askartelukerho, eikä siellä välttämättä opita mitään, mitä ei normaaleissa kotioloissa tai päiväkodeissa- tai kerhoissa opittaisi. Viittaisi minusta siihen, että itse harrastukseen vieminen on se juttu, ei harrastus sinänsä.

Ei hätää, tämä tulkinta ei vähennä sitä mahdollisuutta, että sen oman palleroisen raahaminen muskariin/tanssitunnille/jonnekin tekisi hänestä pikkuisen todennäköisemmin tulevaisuuden menestyjän, josta kehua sukujuhlissa!

Viittasin vain HY:n kognitiivisen aivotutkimuksen tutkimuksiin, jotka tiedät (musiikki, tanssi). En tiedä alkeisuimakoulu- tai kokkikerhotutkimuksista, mutta voit nostaa ne esiin. Lukeminen ei ole ohjattu harrastus alle kouluikäisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtötasolla ei ole mitään väliä loppupeleissä. Suomalainen peruskoulu tasapäistää kyllä tehokkaasti kaikki lapset samalle kalkkiviivalle seisomaan siihen mennessä kun seistään ysin lipulla peruskoulun päättötodistus kädessä.

Tähän peruskoulu parhaansa mukaan pyrkii, keinoina hitaimman mukaan eteneminen ja kaikkien resurssien suuntaaminen pariin alimpaan desiiliin. Mutta perinnöllinen älykkyys on  niin vahvaa, että sitä ei edes suomalainen peruskoulu kykene kokonaan nujertamaan. Oppilaiden välillä on 9 luokan päättyessä edelleen isoja eroja. Osalla luku- ja laskutaito on jäänyt alakoululaisen tasolle, osa on oman harrastuneisuutensa ansiosta jo yliopistotasolla.

Totta, Suomen peruskoulussa onnistuu alaspäin eriyttäminen, mutta ylöspäin eriytys ei toimi. Vaikka kotona ei olisi opetettu ennen koulua yhtään mitään, voi lapsi oppia niin vauhdikkaasti, että koulussa on lähinnä tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtötasolla ei ole mitään väliä loppupeleissä. Suomalainen peruskoulu tasapäistää kyllä tehokkaasti kaikki lapset samalle kalkkiviivalle seisomaan siihen mennessä kun seistään ysin lipulla peruskoulun päättötodistus kädessä.

Tähän peruskoulu parhaansa mukaan pyrkii, keinoina hitaimman mukaan eteneminen ja kaikkien resurssien suuntaaminen pariin alimpaan desiiliin. Mutta perinnöllinen älykkyys on  niin vahvaa, että sitä ei edes suomalainen peruskoulu kykene kokonaan nujertamaan. Oppilaiden välillä on 9 luokan päättyessä edelleen isoja eroja. Osalla luku- ja laskutaito on jäänyt alakoululaisen tasolle, osa on oman harrastuneisuutensa ansiosta jo yliopistotasolla.

Totta, Suomen peruskoulussa onnistuu alaspäin eriyttäminen, mutta ylöspäin eriytys ei toimi. Vaikka kotona ei olisi opetettu ennen koulua yhtään mitään, voi lapsi oppia niin vauhdikkaasti, että koulussa on lähinnä tylsää.

Mulla on juuri nyt kaksi pikkukoululaista, Ja mielestäni on eriytetty tosi hyvin ylöspäin. Omassa lapsuudessani vuonna miekka ja kivi oli toisin.

Varmasti on koulukohtaisiakin eroja, mutta aina välillä näissä keskusteluissa mietin että kuinka moni pohjaa kokemuksensa peruskoulusta omin havaintoihin jostain viime vuosituhannelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saisko tähänkin jonkun tasapäistävän pakkokeinon keksittyä? Lahjakas lapsi-vero?

Ainakin omassa lapsuudessani 90-luvun lopulla tämä hoidettiin niin, että opettaja huusi ja nöyryytti lahjakkaita oppilaita jos nämä tekivät jotain paremmin tai osasivat jotain mitä muut oppilaat eivät. Tuohon aikaan tasapäistäminen oli kuin pakkomielle, tiedä sitten onko siitä nykyaikana lipsuttu. Ainakaan silloin ei lahjakkaana oppilaana saanut mitään muuta tunnustusta tai tukea kuin ehkä ylimääräisiä läksyjä.

Lahjakkuus on yhä kirosana. Jos lapsi on kympin oppilas ja ahkera, osa opettajista syrjii ja näpäyttääkin. Vanhemmalle lapsesta ei sanota mitään hyvää puhumattakaan hänelle itselleen. Vaikka olisi siis käytökseltäänkin kympin oppilas.

Näissä viesteissä ihmetyttää aina se, miten vanhemmat omasta mielestään tietävät lapsensa olevan käytökseltään kympin oppilas. Miten on mahdollista, että todistuksessa on käytöksestä kymppi mutta vanhempainvarteissa tulee pelkkiä haukkuja? Näissä keskusteluissahan käydään arvosanat yksitellen läpi, ja kun käsitellään sitä kymppiä, on tosi vaikea kuvitella, että opettaja siinä alkaisi moittia lasta. Hänhän kyseenalaistaisi samalla oman arviointikykynsä. Jos taas käsitys lapsen "kympin käytöksestä" perustuu vanhempien omaan arvioon ja siihen, mitä lapsi vanhemmilleen kertoo, en antaisi tälle paljonkaan painoarvoa. Ainahan lapset ovat selitelleet omaa käytöstään kotona parhain päin, ja jos vanhemmat sokeasti uskovat lasta, oppii tämä kyllä manipuloimaan vanhempiaan.

On myös hyvä huomata, että vaikka lapsi olisi lahjakas ja ahkera, voi tämä samalla olla sosiaalisilta taidoiltaan heikko. Monet koulussa hyvin pärjäävät lapset saattavat olla hyvinkin ilkeitä heikompia koulutovereita kohtaan. Tällöin opettaja puuttuu käytökseen, ei osaamiseen, mutta lapsesta, joka ei itse tajua käytöstään, voi tuntua siltä, että opettaja näpäyttää häntä hänen osaamisensa vuoksi.

Vanhempien on hyvä muistaa, että lapsi, vaikkakin kuinka lahjakas, on kuitenkin vain lapsi, kun taas opettaja on koulutettu ammattilainen ja aikuinen. Lapsi tulkitsee tilanteita eri tavoin kuin aikuinen ja saattaa kokea tulleensa kohdelluksi väärin tilanteessa, jossa aikuisen harkintakyvyn mukaan on toimittu oikein. Näinhän on kotonakin: lapsi saattaa suuttua kovastikin vanhemman asettamista rajoista. Vanhemmat, jotka liittoutuvat lapsensa kanssa koulua vastaan, tekevät lopulta karhunpalveluksen lapselleen.

Mitä ihmettä sinä kehität?

Ensinnäkin yksi ope ei sitä käytösnumeroa anna.

Ja toiselseen myös opettajat ovat ihmisiä.

Esimerkiksi ujo lapsi saattaa saada murskapalautetta jos se luokanvalvoja ei ymmärrä ujoja ihmisiä. Hän saattaa jopa suuttua ja ottaa henk koht kun lapsi vetäytyy liian aggressiivista lähestymistä.

Juuri näin. Olen tuo, joka kirjoitti, että lahjakkaita usein yhä syrjitään. Tämä toki on vain pieni kokemus muutamasta tuntemastani lapsesta ja erityisesti erään, jonka tunnen hyvin läheisesti. Ja siis kympin käytösnumero ei ollut oletukseni, vaan se mikä läheiseni todistuksessa

oli. Eli siis mikään ilkeä lapsi ei ole kyseessä. Mutta juuri tuo ylläoleva kirjoitus osoittaa, miten kympin lapsia syrjitään. Jo ennakkoluulo, että kympin lapsi on usein ilkeä huonompia kohtaan, on surullinen. Kokemani mukaan oikeasti älykkäät lapset eivät ole ilkeitä. Introverttejä kylläkin usein. Äly ja hyvä käytös korrelloivat pääsääntöisesti, jos ei ole esimerkiksi neurologisia ongelmia. Mutta älykäskin lapsi on vaan lapsi, joka tarvitsee kannustusta ja kauniita sanoja itsestään. Ei sellaista kommentointia, että on ongelma, jos hän etenee nopeasti. Tai että hän on ongelma, jos osaa jotain enemmän kuin muut.

Huomaan viestini herättäneen tunteita, mikä on ymmärrettävää. Omat koulumuistot saattavat olla hyvinkin kipeitä. Kommenttini ei kuitenkaan perustu ennakkoluuloihin, omiin koulumuistoihin ja tuttavien kertomuksiin vaan kokemuksiini opettajana. Asiat näyttävät erilaiselta koulumaailman sisältä kuin sen ulkopuolelta tarkastellen.

Olet oikeassa siinä, että äly ja hyvä käytös usein korreloivat keskenään, mutta poikkeuksiakin on, ja tämän halusin tuoda esille. Älykäs lapsi on kiusaajana jopa hankalampi kuin vähemmän älykäs, sillä älykkäät ovat taitavia manipuloimaan muita. Kirjoitat ikään kuin älykkäällä ihmisellä ei voisi olla mitään kielteisiä luonteenpiirteitä tai kuin älykäs lapsi ei voisi koskaan olla kiusaaja. Minusta tämä on vain tosiasioiden kieltämistä. Viestisi todistaa osaltaan sen, mitä sanoin karhunpalveluksen tekemisestä. Jos älykkään lapsen vanhemmat ajattelevat samoin kuin sinä, että oma lapsi ei voi tehdä mitään väärää, koska on älykäs, on koulun hyvin vaikea selvittää vaikkapa juuri kiusaamistapauksia.

Annat myös ymmärtää, että älykkäitä ja hyvin käyttäytyviä lapsia ei lainkaan kehuttaisi. Ajatus on todella kummallinen. Yleensähän opettajia syytetään juuri päinvastaisesta eli lahjakkaiden ja kilttien oppilaiden suosimisesta. Tämä ristiriita osoittaa, miten eri oppilaiden ja vanhempien tulkinnat opettajan motiiveista voivat erota hyvinkin paljon toisistaan. On myös hyvä muistaa, että opettajien joukossa on todella paljon niitä, jotka omana aikanaan olivat "kilttejä kympin tyttöjä", mikä auttaa heitä ymmärtämään tällaista oppilasta.

Lisäksi haluaisin kiinnittää huomiota kohtaan, jossa toteat älykkäiden lasten olevan yleensä introverttejä. Se, että persoonallisuus ja temperamentti korreloisivat älykkyyden kanssa, on todella haitallinen mutta harmillisen sitkeä ennakkoluulo. Älykkäitä ihmisiä on yhtä paljon sekä ulospäin suuntautuneissa että sisäänpäinkääntyneissä persoonissa. Kenenkään älykkyydestä ei pidä tehdä tulkintoja tämän luonteen perusteella.

Mihinkähän väitteesi perustuu? Ihan nopeasti googlaamalla löytyy runsaasti tutkimusdataa siitä, kuinka temperamentti korreloi älykkyyden kanssa. Esimerkiksi huippuälykkäistä jopa 75 prosenttia on introvertteja.

Viitannet tilastoon, jonka mukaan niistä, joiden älykkyysosamäärä on yli 160, on 75 prosenttia introverttejä? Huippuälykkäitä on väestöstä häviävän pieni osa, yksi yhdestätoistatuhannesta, eikä ilmiö siis ole mitenkään arkipäivää kouluissa. Keskiverto opettaja ei todennäköisesti kohtaa yhtään tällaista lasta tai nuorta uransa aikana. Nykytutkimus suhtautuu sitäpaitsi kriittisesti sekä älykkyysosamäärän käyttöön älykkyyden mittarina että introvertti-ekstroverttijakoon.

Yllä oleva kirjoittaja kylläkin näytti luottavan aika vahvasti sekä älykkyysosamäärän että persoonallisuustyyppien olemassaoloon, kun hän väitti etteivät nämä korreloi.

Mutta toki voidaan väitellä vaikka siitä, onko maailmaa olemassa vai onko kaikki vain tontun unta.

Puhuin kyllä älystä mutta en älykkyysosamäärästä. Lue viestini uudestaan, niin huomaat tämän. Älykkyysosamäärää älykkyyden mittarina käytti minulle vastannut kirjoittaja vedotessaan tilastoon introverttien yliedustuksesta huippuälykkäiden joukossa. Vastauksessani kritisoin sekä tilaston yhteyttä koulumaailman arkeen että tilastointitapaa, jossa älykkyyden mittarina toimii älykkyysosamäärä.

En myöskään puhunut viestissäni persoonallisuustyyppien korreloimisesta älykkyyden kanssa. Näistä puhuttiin viestissä, johon vastasin. Minä puhuin laajemmin persoonallisuuden ja luonteen piirteistä ja lisäksi temperamentista tietoisesti käyttämättä mitään luokittelua.

Minusta keskustelu alkaa nyt ajautua vähän sivuraiteille. En näe kauhean hedelmällisenä vääntää siitä, kuinka opettajat kohtelevat huippuälykkäitä introverttejä, kun siitä, mitä tarkoittaa huippuälykäs ja voidaanko ihmiset jakaa introvertteihin ja ekstrovertteihin, ei selvästikään olla yksimielisiä.

Osallistuin keskusteluun siksi, että aina kun näen viestejä, joissa esitetään tulkintoja siitä, keitä opettajat suosivat ja keitä kohtelevat kaltoin, haluan tuoda esille opettajan näkökulmaa asiaan. Opettajissa on totta kai alalla huonosti sopivia ihmisiä siinä kuin muissakin ammateissa, mutta ihan rehellisesti voin sanoa, että valtaosa tekee työtä siksi, että haluaa aidosti auttaa ja tukea nuoria. Usein koulua kritisoitaessa vedotaan omiin koulumuistoihin huomioimatta sitä, että lapsena ja nuorena näkee asiat eri tavalla kuin aikuisena. Tämä asia on oikeastaan auennut minullekin vasta opettajan työn myötä. Ymmärrän nyt paremmin, miksi joku opettaja on toiminut tietyllä tavalla jossain tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kysyä arvon viulumaikalta, että jos häntä ei kiinnosta musiikkikoulujärjestelmä tai sen rahoituspohja, eivät oppilaat eivätkä näiden vanhemmat, niin miksiköhän hän on alalle hakeutunut.

Ja ihan pikkuisen vihjaan, että olisikohan se viulumaikan kammoama ”lajishoppailu” sittenkin ihan jees, että edes joku muu välttyy elämässään yhtä fataaleilta virhevalinnoilta.

Siksi, että oli liian huono viulistiksi ja päätyi sitten opettamaan soittoa.

Mutta eikä ole tosi epäreilua, että lapset joutuvat terapoimaan näitä epäonnistuneita viulisteja ja urheilijoita, vieläpä yhteiskunnan tuella.

Koskaan eivät kaikki lähde samalta viivalta. Yliopistoon otetut uudet opiskelijat voivat olla lähtötasoltaan hyvinkin vaihtelevia. Uudessa työpaikassa aloittavat kollegat omaavat erilaiset taidot ja valmiudet. Tietenkin ekaluokkalaisillakin esiintyy tämä ilmiö. Ihmiset kehittyvät eri tahdissa ja saavat kotoaan erilaisia valmiuksia.

Onneksi esikoulu taitaa nykyään olla pakollinen.

Itselläni äiti koki, etten mitään eskaria tarvitse, eli suoraan päiväkerhosta kouluun.

No, yllättäen olin koko ajan muita jäljessä. Edes aakkosia ei oltu minun kanssani käyty ennakkoon läpi, eikä numeroita tai esim. leikin kautta pieniä laskutehtäviä.

Olin täysin pihalla koko ekaluokan ja eteenpäin mentiin vauhdilla. Kunnolla opin lukemaan vasta kakkosluokalla ja silloin alkoi jotenkuten numerot hahmottua. En tosiaan tiedä, miten ja miksi edes pääsin luokalta ekalla.

Ja joo, samalla minuun suhtauduttiin niin, etten osaa mitään ja olen huono. Oli sitten alisuoriutumista koko peruskoulun, kun tiesin olevani niin huono.

Uusissa aineissakin olin muita jäljessä jo liki heti, kun en oppinut yhtä nopeasti. Lopulta esim. englannin kielessä oltiin tilanteessa, että tuli osata jo kirjoittaa lauseita englanniksi, kun itse en osannut kuin pari sanaa ja lauseenrakenteita, taivutusmuotoja jne en todellakaan osannut.

Matikassa tukiopetusta aloin saada vasta yläasteella, kun olin pudonnut kärryiltä jo ajat sitten.

Että näin. Moni asia vaikuttaa edelleen näin aikuisiässä, on vaikeaa edes yrittää opetella kieliä ja matematiikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtötasolla ei ole mitään väliä loppupeleissä. Suomalainen peruskoulu tasapäistää kyllä tehokkaasti kaikki lapset samalle kalkkiviivalle seisomaan siihen mennessä kun seistään ysin lipulla peruskoulun päättötodistus kädessä.

Tähän peruskoulu parhaansa mukaan pyrkii, keinoina hitaimman mukaan eteneminen ja kaikkien resurssien suuntaaminen pariin alimpaan desiiliin. Mutta perinnöllinen älykkyys on  niin vahvaa, että sitä ei edes suomalainen peruskoulu kykene kokonaan nujertamaan. Oppilaiden välillä on 9 luokan päättyessä edelleen isoja eroja. Osalla luku- ja laskutaito on jäänyt alakoululaisen tasolle, osa on oman harrastuneisuutensa ansiosta jo yliopistotasolla.

Totta, Suomen peruskoulussa onnistuu alaspäin eriyttäminen, mutta ylöspäin eriytys ei toimi. Vaikka kotona ei olisi opetettu ennen koulua yhtään mitään, voi lapsi oppia niin vauhdikkaasti, että koulussa on lähinnä tylsää.

Mulla on juuri nyt kaksi pikkukoululaista, Ja mielestäni on eriytetty tosi hyvin ylöspäin. Omassa lapsuudessani vuonna miekka ja kivi oli toisin.

Varmasti on koulukohtaisiakin eroja, mutta aina välillä näissä keskusteluissa mietin että kuinka moni pohjaa kokemuksensa peruskoulusta omin havaintoihin jostain viime vuosituhannelta.

Teini päätti juuri peruskoulunsa ja on seuraavaksi aloittamassa lukion.

Peruskoulussa eriyttäminen ylöspäin ei toiminut. Luokka oli äänekäs ja opettajien aika meni poikien kanssa säätämiseen. Ylimääräiseen ei jäänyt aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtötasolla ei ole mitään väliä loppupeleissä. Suomalainen peruskoulu tasapäistää kyllä tehokkaasti kaikki lapset samalle kalkkiviivalle seisomaan siihen mennessä kun seistään ysin lipulla peruskoulun päättötodistus kädessä.

Tähän peruskoulu parhaansa mukaan pyrkii, keinoina hitaimman mukaan eteneminen ja kaikkien resurssien suuntaaminen pariin alimpaan desiiliin. Mutta perinnöllinen älykkyys on  niin vahvaa, että sitä ei edes suomalainen peruskoulu kykene kokonaan nujertamaan. Oppilaiden välillä on 9 luokan päättyessä edelleen isoja eroja. Osalla luku- ja laskutaito on jäänyt alakoululaisen tasolle, osa on oman harrastuneisuutensa ansiosta jo yliopistotasolla.

Totta, Suomen peruskoulussa onnistuu alaspäin eriyttäminen, mutta ylöspäin eriytys ei toimi. Vaikka kotona ei olisi opetettu ennen koulua yhtään mitään, voi lapsi oppia niin vauhdikkaasti, että koulussa on lähinnä tylsää.

Mulla on juuri nyt kaksi pikkukoululaista, Ja mielestäni on eriytetty tosi hyvin ylöspäin. Omassa lapsuudessani vuonna miekka ja kivi oli toisin.

Varmasti on koulukohtaisiakin eroja, mutta aina välillä näissä keskusteluissa mietin että kuinka moni pohjaa kokemuksensa peruskoulusta omin havaintoihin jostain viime vuosituhannelta.

Teini päätti juuri peruskoulunsa ja on seuraavaksi aloittamassa lukion.

Peruskoulussa eriyttäminen ylöspäin ei toiminut. Luokka oli äänekäs ja opettajien aika meni poikien kanssa säätämiseen. Ylimääräiseen ei jäänyt aikaa.

Tämä on harmillisen usein totta. Hienoa, että vanhempana ymmärrät koulujen rajalliset resurssit. Tässäkin ketjussa jotkut ovat sitä mieltä, että opettajat eivät viitsi huomioida lahjakkuutta tai jopa että opettajat tahallaan syrjivät lahjakkaita oppilaita. Opettajana tällaiset kommentit, samoin kuin vaikka se, että kiusaamiseen ei viitsitä puuttua, satuttavat. Se, mitä opettajilta odotetaan, ei aina kohtaa sitä, mitä on ajan, taloustilanteen tai lakien asettamissa rajoissa mahdollista tehdä, ja monet opettajat kamppailevat jatkuvasti riittämättömyyden tunteen kanssa.

Jos todella haluttaisiin tukea ylöspäin eriyttämistä, pitäisi erityisoppilaiden integraatiosta normaaliluokille luopua niin, että aikaa käytöshäiriöiden selvittelyltä vapautuisi opetukseen ja voitaisiin edetä keskivertoporukan, ei hitaimman, mukaan. Lisäksi pitäisi olla nykyistä enemmän kouluavustajia niin, että oppilaita voisi helpommin jakaa eri tehtäviä tekeviin pienryhmiin. Kun oppitunti kestää 45 minuuttia, ei yhdellä opettajalla ole aikaa antaa useita eri tehtäviä ja käydä näitä oppilaiden kanssa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohjatussa harrastuksessa oleminen varmaan korreloi hyvien perheolojen kanssa muuten, mutta ei välttämättä itsessään edistä muita kuin juuri harrastuksessa tarvittuja taitoja.

On ihan tutkimuksia, joissa on todettu, että tanssin tai musiikin harrastaminen edistää lapsen kognitiivisia ja kielellisiä taitoja.

Kyllä kyllä. Tutkimuksessa nostettiin erityisesti lukeminen esille.

Kuitenkin muuten puhutaan mistä tahansa ohjatusta harrastuksesta. Se voi olla mikä tahansa alkeisuimakoulu tai kokki- tai askartelukerho, eikä siellä välttämättä opita mitään, mitä ei normaaleissa kotioloissa tai päiväkodeissa- tai kerhoissa opittaisi. Viittaisi minusta siihen, että itse harrastukseen vieminen on se juttu, ei harrastus sinänsä.

Ei hätää, tämä tulkinta ei vähennä sitä mahdollisuutta, että sen oman palleroisen raahaminen muskariin/tanssitunnille/jonnekin tekisi hänestä pikkuisen todennäköisemmin tulevaisuuden menestyjän, josta kehua sukujuhlissa!

Viittasin vain HY:n kognitiivisen aivotutkimuksen tutkimuksiin, jotka tiedät (musiikki, tanssi). En tiedä alkeisuimakoulu- tai kokkikerhotutkimuksista, mutta voit nostaa ne esiin. Lukeminen ei ole ohjattu harrastus alle kouluikäisille.

Ymmärrätkö että puhut eri asiasta kuin mikä oli alkuperäinen kommentti?

Se, miten eri harrastukset kehittävät lasta vs se, onko lapsella ylipäänsä ohjattuja harrastuksia ja miten se näkyi tämän ketjun aiheena olevassa tutkimuksessa. Ne ovat eri asioita. Eivät mitenkään ristiriidassa, mutta eivät myöskään erityisesti tue toisiaan.