Miten kestää nimittelyä?

Ok, kiitos näistä. Kertokaas miten ihmiset toimisitte käytännössä tilanteessa? Multa ei varmaan mitään kauhean nasevaa irtoa, kun toinen nimittelee ja itse joudun paniikkiin. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Viimeksi sanoin miehelle, että olisi hyvä ja poistuisi kotoamme, mutta huusi takaisin että häivy itse. Yönselkäänkö vai minne? Kavereita en oikeasti viitsi tällaisilla asioilla häiritä.

Eli jos toinen käyttäytyy rumasti, mitä muuta voin tehdä kuin mennä hotelliin tms. Ja mitäs sitten, seuraavana päivänä sieltäkin joutuu lähtemään. Kotiinko takaisin, samaan tilanteeseen?

ap

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 10:55"]

Ok, kiitos näistä. Kertokaas miten ihmiset toimisitte käytännössä tilanteessa? Multa ei varmaan mitään kauhean nasevaa irtoa, kun toinen nimittelee ja itse joudun paniikkiin. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Viimeksi sanoin miehelle, että olisi hyvä ja poistuisi kotoamme, mutta huusi takaisin että häivy itse. Yönselkäänkö vai minne? Kavereita en oikeasti viitsi tällaisilla asioilla häiritä.

Eli jos toinen käyttäytyy rumasti, mitä muuta voin tehdä kuin mennä hotelliin tms. Ja mitäs sitten, seuraavana päivänä sieltäkin joutuu lähtemään. Kotiinko takaisin, samaan tilanteeseen?

ap

[/quote]

Minusta tuossa on keskustelun paikka. Sinä voit kertoa miehellesi ihan asiallisesti, miltä nimittely sinusta tuntuu ja ettet aio vastaisuudessa sietää sellaista.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 10:55"]

Ok, kiitos näistä. Kertokaas miten ihmiset toimisitte käytännössä tilanteessa? Multa ei varmaan mitään kauhean nasevaa irtoa, kun toinen nimittelee ja itse joudun paniikkiin. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Viimeksi sanoin miehelle, että olisi hyvä ja poistuisi kotoamme, mutta huusi takaisin että häivy itse. Yönselkäänkö vai minne? Kavereita en oikeasti viitsi tällaisilla asioilla häiritä.

Eli jos toinen käyttäytyy rumasti, mitä muuta voin tehdä kuin mennä hotelliin tms. Ja mitäs sitten, seuraavana päivänä sieltäkin joutuu lähtemään. Kotiinko takaisin, samaan tilanteeseen?

ap

[/quote]

Paras ratkaisu tuohon on läheä sieltä kotoa ihan pysyvästi ja kokonaan.

Hommata oma asunto ja jäädä sinne. Eikä palata takaisin vaikka mies kuinka tulisi lupaamaan kuun taivaalta. Samaa menoa alkaa kuitenkin jatkamaan jossakin vaiheessa.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 10:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 10:55"]

Ok, kiitos näistä. Kertokaas miten ihmiset toimisitte käytännössä tilanteessa? Multa ei varmaan mitään kauhean nasevaa irtoa, kun toinen nimittelee ja itse joudun paniikkiin. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Viimeksi sanoin miehelle, että olisi hyvä ja poistuisi kotoamme, mutta huusi takaisin että häivy itse. Yönselkäänkö vai minne? Kavereita en oikeasti viitsi tällaisilla asioilla häiritä.

Eli jos toinen käyttäytyy rumasti, mitä muuta voin tehdä kuin mennä hotelliin tms. Ja mitäs sitten, seuraavana päivänä sieltäkin joutuu lähtemään. Kotiinko takaisin, samaan tilanteeseen?

ap

[/quote]

Minusta tuossa on keskustelun paikka. Sinä voit kertoa miehellesi ihan asiallisesti, miltä nimittely sinusta tuntuu ja ettet aio vastaisuudessa sietää sellaista.

[/quote]

Keskustelun paikka niin, mutta kun mies ei halua keskustella. Häntä ärsyttää, että asioiden selvittämiseen menee niin paljon aikaa ja siksi keskustelut ovat poissuljettuja.

Olen miettinyt vaihtoehtoja, kertokaa lisää jos kekskitte jotain:

a) Olen kuin ei olisikaan. Ei keskustella ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Toivossa on hyvä elää, jos kumpikin saisi omassa päässään tehtyä tarvittavat muutokset, jottei vastaavaa enää tulisi.

b) En suostu jatkamaan yhteiseloa. Keskusteluyhteyttä ei ole, mutta hoidan elämäni toisaalle ilman sitä. Miten?

c) Lapset pitävät kovasti isästänsä ja haluavat elää kokonaisena perheenä. Siksi kehitän ratkaisun, miten riitoja ei tule ja miten kestän, jos kuitenkin tulee. Eli ei olla juurikaan enää tekemisissä, etäännyn henkisesti. Ehkä voisin hankkia töitä hyvin kaukaa, etten olisi oikein koskaan kotona? Virallisesti oltaisiin kuitenkin naimisissa. Kaikki saisivat mitä haluavat? Noh, kompromissihan tuo mutta ainakin aikalisä siihen asti, että lapset olisivat isompia.

ap

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 11:09"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 10:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 10:55"]

Ok, kiitos näistä. Kertokaas miten ihmiset toimisitte käytännössä tilanteessa? Multa ei varmaan mitään kauhean nasevaa irtoa, kun toinen nimittelee ja itse joudun paniikkiin. Mitä siinä tilanteessa kannattaisi tehdä? Viimeksi sanoin miehelle, että olisi hyvä ja poistuisi kotoamme, mutta huusi takaisin että häivy itse. Yönselkäänkö vai minne? Kavereita en oikeasti viitsi tällaisilla asioilla häiritä.

Eli jos toinen käyttäytyy rumasti, mitä muuta voin tehdä kuin mennä hotelliin tms. Ja mitäs sitten, seuraavana päivänä sieltäkin joutuu lähtemään. Kotiinko takaisin, samaan tilanteeseen?

ap

[/quote]

Minusta tuossa on keskustelun paikka. Sinä voit kertoa miehellesi ihan asiallisesti, miltä nimittely sinusta tuntuu ja ettet aio vastaisuudessa sietää sellaista.

[/quote]

Keskustelun paikka niin, mutta kun mies ei halua keskustella. Häntä ärsyttää, että asioiden selvittämiseen menee niin paljon aikaa ja siksi keskustelut ovat poissuljettuja.

Olen miettinyt vaihtoehtoja, kertokaa lisää jos kekskitte jotain:

a) Olen kuin ei olisikaan. Ei keskustella ja jatketaan siitä mihin jäätiin. Toivossa on hyvä elää, jos kumpikin saisi omassa päässään tehtyä tarvittavat muutokset, jottei vastaavaa enää tulisi.

b) En suostu jatkamaan yhteiseloa. Keskusteluyhteyttä ei ole, mutta hoidan elämäni toisaalle ilman sitä. Miten?

c) Lapset pitävät kovasti isästänsä ja haluavat elää kokonaisena perheenä. Siksi kehitän ratkaisun, miten riitoja ei tule ja miten kestän, jos kuitenkin tulee. Eli ei olla juurikaan enää tekemisissä, etäännyn henkisesti. Ehkä voisin hankkia töitä hyvin kaukaa, etten olisi oikein koskaan kotona? Virallisesti oltaisiin kuitenkin naimisissa. Kaikki saisivat mitä haluavat? Noh, kompromissihan tuo mutta ainakin aikalisä siihen asti, että lapset olisivat isompia.

ap

[/quote]

No, jos mies ei keskustele, sinun pitää tosiaan tehdä omat ratkaisusi. Kuinka hyväksi se sitten lapsillekaan on elää sellaisessa ilmapiirissä, joka teillä noissa kompromissivaihtoehdoissa on? Ymmärrän kyllä ajatuksen, ja kokemuksesta jopa tiedän, että sellainen onnistuu kyllä, kun tavallaan ulkoistaa itsensä parisuhteesta, vaikka fyysisesti onkin läsnä. Se on kuitenkin välillä todella raskasta ja yksinäistä, ja kuten sanottu, en usko, että se kuitenkaan on lapsille paras vaihtoehto.

Parisuhdeterapia on ainoa vaihtoehto. Jos ei suostu, eroat. Et voi elää kynnysmattona keravaa puhuvan miehen kanssa, se vie sinulta itsekunnioituksen.

Thanks vastanneille. Katsotaan jos jonkintyyppinen parisuhdeterapia löytyisi. Muuten täytyy miettiä vaihtoehtoja b ja c, tehdä konkreettisia toimia niiden eteen. Sinänsä pidän tuota jälkimmäistäkin ihan varteenotettavana juurikin siksi, että se olisi lasten mieleen. Jos olen riittävän etäällä, silloin minua ei satu, keskustelut eivät vie miehen arvokasta aikaa lapset saavat ehyen kodin eivätkä näe riitoja. Ja kun emme juurikaan keskustele keskenämme, lapset saavat sen ajan, mikä keskinäiseltä kommunikaatioltamme jää. Kaikki voittavat. Arjessa mies on ihan kiltti tyyppi, ei mikään liikenteessä rähjääjä. Ehkä lukee tekemiseni melko negatiivisesti, mutta jos ollaan etäällä toisitamme, mitäs sillä on väliä? Ei ehkä mikään unelma-avioliiton kuva, mutta kai tuohon voisin tyytyä.

ap

Perheväkivallan tyypillinen kuvio! Vaikuttaa tutulta. Meillä mies alkoi yhteen muutettuamme sättimään minua monin eri tavoin, pikkuhiljaa. Lopulta en olisi saanut laittaa häntä vastuuseen mistään teoistaan tai puheistaan eli kuten ap. sanoi, vaikeista asioista ei olisi saanut puhua ollenkaan. Mies raivoistui ja huusi kuin raivopää, olin huora ja lutka ja ties mitä. Typerä ja pilannut hänen elämänsä!

Vaikka olinkin pilannut miehen elämän (miten kenenkään toisen elämää voi kukaan pilata? mielipuolet puhuvat noin), hän alkoi uhkailemaan väkivallalla, kun ryhdyin puhumaan erosta. Lopulta hän alkoi silmät hehkuen sähisemään minulle, että minut pitäisi pahoinpidellä ja tappaa. Hän ei lyönyt, mutta lukitsi kerran parvekkeelle. Kun sanoin hänelle, että noin ei saa tehdä ja anna olla viimeinen kerta, hän yritti esittää, että minä olen hullu ja että hän ei ole mitään tehnyt. Ihan tyypillistä perheväkivallan tekijöille vierittää kaikki vastuu väkivallan kohteelle. En tästä vielä viisastunut, mutta se sai minut järkiini, kun hän tarttui kurkkuuni kiinni. Ymmärsin, että tuo ihminen todella voi tappaa minut eikä rakastava ihminen puhu minulle siten, kuin hän puhuu eikä käyttäydy noin. Rakkaudella ei ole väkivallan kanssa mitään tekemistä.

Hän on saanut sinut jo pelkäämään. Sinä pelkäät omassa kodissasi. Jos vielä uskallat nousta puolustamaan itseäsi sieltä kynnysmaton asemasta, niin hän saattaa käydä väkivaltaiseksi.

Miksi et uskaltaisi kertoa kavereillesi? Ei sinulla ole hävettävää! Et sinä ole käyttäytynyt väärin! Päinvastoin: sinun pitää kertoa kavereillesi tästä. Et saa jäädä yksin tämän asian kanssa, muuten sinua ei voi kukaan auttaa. Puhu vain sellaisille, joilta tiedät saavasi tukea. Tukea ja apua sinä nyt tarvitset, miehesi yrittää nujertaa sinut henkisesti.

Niin, minä erosin ja se oli paras asia siihen astisessa elämässäni. En ikinä unohda sitä täydellistä onnen ja vapauden tunnetta omassa, uudessa kodissani. Ei omassa kodissaan pitäisi pelätä. Kodin pitää olla turvasatama maailman pahuutta vastaan ja puolison pitää kunnioittaa sinua.

Jos haluat, voisitteko kokeilla pariterapiaa? Jos miehesi ei suostu lähtemään sinne, niin eikö sekin jo kerro siitä, kuinka paljon hän on valmis tekemään teidän suhteen eteen...

Sinä ansaitset parasta, olet hyvä nainen.

Ja tuo, että sinä yrität varoa sanojasi omassa kodissasi on todella sairas kuvio. Sitä kutsutaan kananmunankuorilla kävelyksi ja sillä perheväkivalta yleensä alkaa. Tai teillä on jo henkistä väkivaltaa, miehesi alistaa sinua henkisesti.

Millaisen parisuhteen mallin haluat antaa lapsillesi? Kai ymmärrät, että lapset ottavat mallia omiin parisuhteisiinsa lapsuudenkodistaan? Pitää alistua ja antaa kohdella itseään huonosti? Vai että huonoa kohtelua ei tarvitse sietää ja itseään saa puolustaa ja huonosta suhteesta saa ja pitää lähteä pois? Mitä sinä haluat omille lapsillesi opettaa?

Itseään voi muuttaa. Toista ei.

Toiselle voi sanoa ettei hänen käytös ole hyväksyttävää ja hän menee itseensä, opettelee muuttumaan. 

Sanoit että miehen nuoruudessa oli normaalia puhua noin -varmasti. Mutta tuskin Kajaanissa aikuiset noin puhui. Nuoret on aina tehneet radikaaleja juttuja ja siitä kasvaa ulos tai muokkaa omaa persoonaa, mutta ei kukaan aikuinen solvaa toisia noin, ilman että se muista on törkeää. Ei miehesi missään muillekaan aikuisille puhu noin; taksille, poliisille, kaupankassalle, pankissa, pomolleen.. Mutta sinulle voisi?

Vaikka mies suuttuu riidellessänne niin saa suuttua. Se mitä sanoo/tekee on ongelma. Silloin pitää keksiä jotain vanhan huonon tilalle. Se että mies sanoo että "nuorena oli ihan jees puhua näin" kertoo siitä sen ajan todellisuudesta, hän nuorena oli tilanteessa jossa noin voi käyttäytyä. Se kertoo sen että niin saattoi tehdä, eikä siihen puututtu. Ihan sama jos hiekkalaatikolla saisi heittää hiekkaa tai haukkua tyhmäksi, jos asiat sallitaan niin ne sallitaan.

Ehkä muutkin kaveripiirissä puhui noin, ehkä se oli sallittua vaan kun isä ei kuullut? Puhuisiko mies isälleen noin? Tuskin. Lapselta joku voi sallia tyhmyyksiä, olla kuuntelematta ettei provosoi jo hankalaa lasta..? Tilanne kotona voi olla yksinhuoltajalla jotenkin käsissä jos ei ihan kaikkeen puutu, ehkä se riitti äidille että teini tulee koulusta kotiin? Vaikka vittuilee äidilleen niin ei ole hukassa.

Mutta aikuisten maailmassa noin ei voi enää tehdä. Ei sitä tietenkään voi sallia.

Minäkin olen eroperheestä, tiedän miten saan tahtoni läpi. Ja tuollainen vallankäyttö on väärin. Ei silloin olla tasa-vertaisia. En tiedä teidän riidoista, ehkä sinäkin osaat vääntää oikeasta vivusta että mies oikein kimpaantuu, sillä ei riidat ole vaan toisen syytä ja minusta pitää sinunkin miettiä vähän asiaa miehen puolesta ja auttaa häntä muuttumaan.

Eli itseään kannattaa opetella tuntemaan ja miettiä miten muut ajattelee, mutta ei kaikkea voi sallia muiltakaan. Et voi vuosikausia vaan alistua toisen toiminnalle ja olla välittämättä OMISTA tunteista, joita mies loukkaa.

Ainakin itse tahdon hyvän parisuhteen ja se tarkoittaa sitä että itse on hyvä toiselle ja päinvastoin. Sitä kuuluu muuttaa kurjia asioita hyväksi. Sinä voisit tilanteessa koittaa oppia että kohta miehellä keittää yli ja sovitte riitelytavat etukäteen. Se voi olla mitä vaan: ihan vaikka jos ette voi puhua huutamatta, niin lopetatte "juttelun" ja jatkatte myöhemmin. Sovitte vaikka että toinen lähtee hetkeksi lenkille.

Tai puhutte vähän myöhemmin, kun teillä on aikaa siihen ja olette syöneet.

Tai opettelette käyttämään puheenvuoroja, henkilökohtaisuuksiin ei saa mennä. Jos toista haukkuu niin asiaa on turha jatkaa silloin.

Mutta nämä asiat pitää sopia kun te ette puhukaan mitään riitaa, vaan sopia ihan niinkuin sovitte muitakin asioita. Teette pelisäännöt. Jos miehesi sinua rakastaa, hän ymmärtää että sinuun sattuu kun haukut. Ja hän muuttaa itseään sen suhteen, mutta hän ei sitä tule käsittämään ennenkö puhutte asiasta ihan aikusien tapaan ja kunnioitatte toisianne.

Jos te oikeasti tahdotte opetella toisianne paremmin, niin kannattaa puhua tästä ihan ajan kanssa, kertoa toiselle miltä se itsestä tuntuu.

Näitä asioita voi myös kirjoittaa vaikka paperille, hyviä ja huonoja puolia. Jos se ei heti lähde liikkeelle niin kyllä se siitä lähtee toisenkin puolesta kun saa sinun mielipiteet kuullaksensa. Se voi olla todella syvässäkin että saa toisen puhumaan, jos haukkuminen on ainoa tapa jolla voi ilmaista itseään niin se voi johtua muistakin syistä kuin siitä että muutkin puhui niin kun nuoria oltiin.. Se voi tulla ihan siitä miten ei koskaan ollut ketään puhumassa: eroperheessä, jossa isä jätti saattoi äiti olla ainoa aikuinen ja miehet vaihtui. Vittuilijat oli kavereita ja se oli ainoa tapa osoittaa tunteita (ja ehkä myös mennä niiden taakse piiloon).

Sinä et voi muuttaa miestäsi, se on miehen homma: kasvaa aikuiseksi mieheksi.

Mutta sinä voit kertoa hänelle että olet tässä ja sinulle ei puhuta alentavasti. Opetelkaa riitelemään. Et sinä vaan voi ottaa tuota moskaa harteillesi. Pahin mitä voi olla, on että lapsenne kasvaa samanlaiseksi. Aukoo päätään koska isäkin tekee niin. Täytyy saada jostain roolimalli joka osaa toimia toisin. Sinun miehellä sitä ei ole ollut, äitinsäkin on joutunut kuuntelemaan tuollaista alentavaa puhetta ja minusta se on sinun homma sanoa se ettei miehen äidinkään paikka olisi ollut kuulla tuollaista puhetta.

Omat lapset ei todellakaan kuuntele tuollaista puhetta, enkä opeta että heidän tulee olla suhteessa jossa noin saa tehdä. Ehkä sinunkin lapsuutta ja nuoruutta voi miettiä, ehkä sinä olet ollut vähän kiltti ja joutunut vaan hiljenemään? Fiksuna kuitenkin koitat pistää takaisin ja ilkeillä.

Kannattaa opetella itseään ja toista ja sopia (etukäteen kun voitte sopia asioita) että miten teidän kannattaa koittaa puhua toisillenne, sillä ei aikuset huuda ja sekoile muuallakaan kun riidellään. Meidän suhteessa ainakin puhutaan asioita, perustellaan ja kuunnellaan. Joskus joutuu luovuttamaan ja joskus tekemään kompromisseja. Mutta kyllä riidellessäkin kuuluu pystyä puhumaan, eikä tuulettamaan. Tuuletusta voi tehdä jossain muussa muodossa kuin huutaa kitalaki väristen. ;)