Olet sukusolujen luovuttaja, adoptioon luovuttaja tai muu lapsen sukulainen.
Ja olisit nähnyt lapsen hänen pyynnöstään kerran ja ajatellut, että se oli sitten siinä se ns velvollisuutesi lasta kohtaan, mutta entäpä jos...
Yhtenä iltana perheelläsi olisi ystäviä kylässä ja ovikello soisi. Oven takana olisi tämä lapsi. Sanoisit lapselle, että "eikö me sovittu, että yksi kerta saa riittää?", mutta lapsipa kysyisikin, että "Miten nämä sattumalta valikoituneet ystäväsi ovat jotenkin erityisempiä kuin minä, vaikka minussa on samaa lihaa ja verta kuin sinussa? Miksi olet heidän seurassaan, mutta et halua edes tutustua minuun lähemmin?"
Vastauksesi?
Kommentit (27)
Ei mulla ole vieraita ihmisiä kohtaan tunteita, ei helppoja eikä vaikeita. Ei täällä kukaan ole omasta syntymästään saanut päättää eikä siitä, millaisessa perheessä kasvaa.
Olen luovuttanut verta ja munasoluja. Munasolu on paljon pienempi kuin verimäärä. en kuitenkaan usko, että lahjoitetun vereni saavat pyrkivät ovelle ja vaativat tutustua minuun. Ymmärrän toki lapsen tarpeen saada tietää geeninsä. Minä en kuitenkaan ole hänelle lahjoittanut muuta kuin yhden solun.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 00:56"]
Miksi uskotte, että kun laki adoptiosta sanoo jotain, että se olisi sillä siisti ihan omallakin kohdalla? Miksi ette kuuntele vaikeita tunteitanne? Teillä ei todellakaan ole juridista vastuuta lapsesta adoptioon luovuttamisen jälkeen, mutta ihmisenä eläminen on joskus monimutkaisempaa kuin pelkät pykälät. On olemassa myös hyvät tavat ja inhimillisyyttä.
Lapsi tarjoaa mahdollisuutta tutustua. Suorastaan haluaa tutustua teihin! Olette luopuneet oikeuksistanne olla hänelle vanhempina, mutta hän oli alaikäinen ja ei siksi ole luopunut mistään mitä hän kokee ja tuntee teitä kohtaan! Hän ei ole allekirjoittanut paperia adoptiostaan!
[/quote]
koska jos annan lapsen adoptioon, niin en häntä halua tuntea. se on se adoption juju jos ymmärrät.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 00:56"]
Lapsi tarjoaa mahdollisuutta tutustua.
[/quote]
No jätän tarjouksen käyttämättä. En tutustu kovin kärkkäästi uusiin ihmisiin muutenkaan, eikä pois annettu tai sukusoluillani alulle pantu lapsi tosiaankaan olisi listan kärkipäässä. Vai voitko oikeasti perustella, miksi minulla on moraalinen velvollisuus tutustua yhtään kehenkään?
Adoptioon lapsensa antaneet ovat olleet erityisen heikossa asemassa monella tavalla ja usein nämä äidit eivät myöskään myöhemmin ole kovin vahvoilla elämässään, yleensä päinvastoin. Monilla on tunne-elämän ongelmia ja huono-osaisuutta takana (no joo, poikkeuksiakin on, mutta näin tuntuu monella olevan). Ei siinä ehkä ole kovinkaan paljon kykyä alkaa rakentaa mitään ihmissuhdetta.
Monesti sen kontaktin saa paremmin äidin muihin lapsiin, omiin puoli- tai kokosisaruksiin, ja siitä voi tulla antoisia ihmissuhteita. Tai enoon, setään tai tätiin saa paremmin kontaktin kuin biologiseen syntymä-äitiin. Näihin adoptoidulla lapsella on toki oikeus ottaa yhteyttä.
Mä toimisin lapsen ehdoilla.
En siis itse ottaisi lapseen yhteyttä, mutta toki häntä tapaisin, jos hän haluaisi. Uudet ihmiset ovat elämässä rikkaus ja jos ajattelen itseni tuon lapsen tilalle, niin luultavasti muakin kiinnostaisi tietää mistä olen geenini saanut vaikken mitään äitiä itselleni hakiskaan, se kun mulla varmasti tossa kohtaa jo olisi.
Miksi uskotte, että kun laki adoptiosta sanoo jotain, että se olisi sillä siisti ihan omallakin kohdalla? Miksi ette kuuntele vaikeita tunteitanne? Teillä ei todellakaan ole juridista vastuuta lapsesta adoptioon luovuttamisen jälkeen, mutta ihmisenä eläminen on joskus monimutkaisempaa kuin pelkät pykälät. On olemassa myös hyvät tavat ja inhimillisyyttä.
Lapsi tarjoaa mahdollisuutta tutustua. Suorastaan haluaa tutustua teihin! Olette luopuneet oikeuksistanne olla hänelle vanhempina, mutta hän oli alaikäinen ja ei siksi ole luopunut mistään mitä hän kokee ja tuntee teitä kohtaan! Hän ei ole allekirjoittanut paperia adoptiostaan!