Lue keskustelun säännöt.
Olet sukusolujen luovuttaja, adoptioon luovuttaja tai muu lapsen sukulainen.
21.07.2013 |
Ja olisit nähnyt lapsen hänen pyynnöstään kerran ja ajatellut, että se oli sitten siinä se ns velvollisuutesi lasta kohtaan, mutta entäpä jos...
Yhtenä iltana perheelläsi olisi ystäviä kylässä ja ovikello soisi. Oven takana olisi tämä lapsi. Sanoisit lapselle, että "eikö me sovittu, että yksi kerta saa riittää?", mutta lapsipa kysyisikin, että "Miten nämä sattumalta valikoituneet ystäväsi ovat jotenkin erityisempiä kuin minä, vaikka minussa on samaa lihaa ja verta kuin sinussa? Miksi olet heidän seurassaan, mutta et halua edes tutustua minuun lähemmin?"
Vastauksesi?
Kommentit (27)
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 17:46"]
Tässäpä mielipidettäni. Luin koko ketjun.
Voisitteko arvostaa enemmän sukusolujanne ja niissä olevaa potentiaalia saada uusi ihmiselämä aluilleen?
Miksi suhtaudutte sukusoluihinne niin välinpitämättömästi? Luovutan verta, mutta en sukusolujani. Enkä harrasta yhden illan suhteita. Vastuukysymysten vuoksi näin, sillä mikään ehkäisy ei ole varma. Mutta kaikesta huolimatta, jos siis ovellani seisoisi lapsi, niin kyllä minä haluaisin kantaa vastuuni viivästyneestikin ja myös iloiten tutustua häneen enemmän (tosin tarvitsisin selityksen, että miten tämä olisi kohdallani mahdollista).
Jospa elämänkoulu tarjoaakin teille takaisin sitä arvokasta osaa minkä epähuomiossa luovutitte pois? On humaania huolehtia tuntemattomista ja ei verisukulaisista, niin kauan kuin ei hylkää omia geenejä kantavaa oveenkolkuttajaakaan.
[/quote]
Siis minähän arvostan sukusolujani juuri sillä, että luovutin munasolut käyttöön, enkä heitä niitä kuukautisten mukana pois! En siis halua, että niitä menee turhaan hukkaan (läppä) ;)
Ja kyse päätöksestä luovuttaa munasoluja oli se, että tämä vastaanottaja on varmasti pistänyt aikaa, rahaa ja varmasti tuntenut pettymystä, kun toivottua lasta ei ole tullutkaan. Minä tarjosin itselleni turhat munasolut eteenpän, että joku muu nainen saa itse kokea raskauden ja saada synnyttää sen oman lapsen, vaikka omia geenejä ei tässä lapsessa ole ollutkaan.
Minulla ei tästä lapsesta ole mitään vastuuta (kuulin, että vauva tästä lähti ja olen todella onnellinen näiden vanhempien puolesta, että vihdoin toivotun lapsen saivat). Minulle tämä asia on verrannollinen siihen, että luovuttaisin vaikka munuaisen tuntemattomalle ihmiselle: mitään velkaa tai vastuuta kumpaakaan suuntaan ei todellakaan olisi, vaikka minun geenejäni tässä ihmisessä olisikin.
Kuten sanottua, tottakai se on humaanaia ja epäitsekästä huolehtia muista ihmisistä, mutta se, että tällä ihmisellä sattumalta minun geenejäni sattuisi olemaan, ei tee tästä henkilöstä yhtään sen arvokkaampaa kuin muistakaan tuntemattomista. Ja kun ajatellaan asiaa toisin päin, niin varmasti tämä nainen, jolle munasolut luovutin, rakastaa lasta kuin omista geeneistä lähtöisin olevaakin. Eli ne geent eivät ole mikään itseisarvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko vaikeaa olla yhteydessä omista geeneistä syntyneeseen lapseen, kun lapsi tahtoo? Lapsen kasvattajavanhemmat haluavat varmasti myös lapselle parasta. Jokus geenit ovat kuitenkin niin erilaisia, että vieraista geeneistä siinnyt lapsi koetaan vieraana ja haastavampana kasvattaa, kuin biologisestikin oma lapsi. Tai adopitolapsi, jolla on ehkä jo traumaattisiakin kokemuksia ja 100% vieraat geenit..Aina ei päästä vertaamaan näitä.
Samoin vanhemmuuden sitovuus voi yllättää kenet tahansa ja varsinkin, jos ketään ei kiinnosta, ei ole kattavia tukiverkkoja, on terveysongelmia, on raskaat hedelmöityshoidot takana...
Geenit eivät ole itseisarvo? Kyllä ne täytyisi laittaa aina turvallisesti matkaan ja ottaa takaisin, jos elämä ei kanna ilman tukea. Elinikäistä sitoutumista kasvattaa lapsi. Luovuttajalle pienempi sitoumus, mutta sitoumus kuitenkin.
24.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:16"]
Onko vaikeaa olla yhteydessä omista geeneistä syntyneeseen lapseen, kun lapsi tahtoo? Lapsen kasvattajavanhemmat haluavat varmasti myös lapselle parasta. Jokus geenit ovat kuitenkin niin erilaisia, että vieraista geeneistä siinnyt lapsi koetaan vieraana ja haastavampana kasvattaa, kuin biologisestikin oma lapsi. Tai adopitolapsi, jolla on ehkä jo traumaattisiakin kokemuksia ja 100% vieraat geenit..Aina ei päästä vertaamaan näitä.
Samoin vanhemmuuden sitovuus voi yllättää kenet tahansa ja varsinkin, jos ketään ei kiinnosta, ei ole kattavia tukiverkkoja, on terveysongelmia, on raskaat hedelmöityshoidot takana...
Geenit eivät ole itseisarvo? Kyllä ne täytyisi laittaa aina turvallisesti matkaan ja ottaa takaisin, jos elämä ei kanna ilman tukea. Elinikäistä sitoutumista kasvattaa lapsi. Luovuttajalle pienempi sitoumus, mutta sitoumus kuitenkin.
24.
[/quote]
No minähän en mitenkään edes lain mukaan voisi osallistua mihinkään lapsen kasvatukseen: minä en tiedä vastaanottajan henkilöllisyyttä ja lapsi saa 18-vuotta täytettyään tietää halutessaan minun hetuni. Kun minä luovutin munasolujani, niin silloinhan minä nimenomaan en niitä tarvinnut (=en halunnut lasta sillä hetkellä) ja munasolut olivat minulle siis tarpeettomia.
Se, että minä luovutan sukusolujani, ei tee minusta mitään vanhempien turvaverkkoja (muksua voisin vahtia, kunhan siitä maksettaisiin hyvä palkka). Se on vanhempien oma tehtävä hoitaa turvaverkot kuntoon ja luulen, että hedelmöityshoidot läpikäyvillä/adoptiovanhemmilla ne ovat keskimääräistä paremmat.
Minä en voi toimia kaikkien ongelmalasten ystävänä (ei ole koulutusta), eikä ole minun tehtäväni toimia kaikkien muksujen kaverina, jotka minun kaverina haluaisivat olla. Tai kenenkään tuntemattoman ihmisen.
Ja tuolla lapsella on about puolet minun geeneistäni. Jos geenit pitää ottaa takaisin, niin eikös se olisi reilua, että ottaisin vain puolikkaan, enkä minkään minulle täysin tuntemattoman miehen geenejä? Mitenhän näitä lähdettäisiin ihmisestä jakamaan?
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 23:57"]
Ja olisit nähnyt lapsen hänen pyynnöstään kerran ja ajatellut, että se oli sitten siinä se ns velvollisuutesi lasta kohtaan, mutta entäpä jos...
Yhtenä iltana perheelläsi olisi ystäviä kylässä ja ovikello soisi. Oven takana olisi tämä lapsi. Sanoisit lapselle, että "eikö me sovittu, että yksi kerta saa riittää?", mutta lapsipa kysyisikin, että "Miten nämä sattumalta valikoituneet ystäväsi ovat jotenkin erityisempiä kuin minä, vaikka minussa on samaa lihaa ja verta kuin sinussa? Miksi olet heidän seurassaan, mutta et halua edes tutustua minuun lähemmin?"
Vastauksesi?
[/quote]
Miksi ihmeessä olisin sanonut lapselle, että en tahdo tutustua häneen?
Ja miksi ihmeessä en kutsuisi lasta sisään ja esittelisi häntä ystävilleni, jotta hekin saisivat tutustua häneen ja hän heihin?
Olisin onnellinen, jos synnyttämäni lapsi haluaisi olla yhteydessä minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häh? ei lapsi ole enää minun jos olen hänet adoptioon luovuttanut.
Tehty mikä tehty eikä se muuksi muutu. DNA-testitkin sen todistavat, jos et usko enää itse todeksi! Voit luistaa juridisesta vastuusta esim adoption vuoksi, mutta entäpä vastuusi ihmisenä häntä kohtaan?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, huokaus, huomaa ettet tunne ketään adoptoitua oikeasti. Ei heistä kukaan vaadi biologisilta vanhemmilta vanhemmuutta, heillähän on jo vanhemmat. Sen sijaan moni haluaa tietää biologiset juurensa, mutta he eivät yleensä edes kutsu biovanhempiaan äidiksi tai isäksi, sillä heillä on jo äiti ja isä, nimittäin ne adoptiovanhemmat. Kysy keneltä tahansa adoptoidulta.
vastaisin varmaan että se osa elämää on liian raskas käytäväksi läpi uudelleen, en haluaisi tavata tai tutustua, koska se on mulle liian raskasta. Kaikella elämässä on jokin tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En ole valikoinut ystäviäni sattumalta vaan siksi, että meillä on yhteisiä kokemuksia, jaettuja arvoja, samoja kiinnostuksenkohteita ja molemminpuolisia kiintymyksen tunteita. Sinulla ja minulla ei ole mitään näistä. Hyvää illanjatkoa."
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 00:09"]
Tehty mikä tehty eikä se muuksi muutu. DNA-testitkin sen todistavat, jos et usko enää itse todeksi! Voit luistaa juridisesta vastuusta esim adoption vuoksi, mutta entäpä vastuusi ihmisenä häntä kohtaan?
ap
[/quote]
Itse olen luovuttanut munasoluja. Minä tosiaan olen antanut vain omia ylimääräisiä munasolujani pois, enkä lapseen ole ollut missään vaiheessa kosketuksessa. Jos lapsi ilmestyy joskus oveni taakse, niin suhtaudun tällöin häneen kuin kehen tahansa vieraaseen ihmiseen. Jos tämä henkilö vaatisi, että olemme kavereita, niin minusta se olisi todella outoa ja ehkä vähän creepyä (kuten jos joku muu vieras ihminen ilmestyisi oven taakse ja sanoisi, että haluaa olla kaveri)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 00:09"]
entäpä vastuusi ihmisenä häntä kohtaan?
[/quote]
Mitään tällaista vastuuta ei ole. Ihmisillä on joka tapauksessa yli 99 % samat biologiset rakennuspalikat. Se, että hän on saanut puolet niiden järjestykseen vaikuttavista piirustuksista minun kuppiin ruikkimasta siemennesteestäni, ei muodosta välillemme minkäänlaista sidettä. On ihan turha romantisoida lisääntymisen mekanismeja, kun ihmisten väliset suhteet ovat aina luonteeltaan sosiaalisia, eivät biologisia.
Minkä takia tämä muukalainen väittää, että ystäväni ovat sattumalta valikoituja? Ihmisen geenien valikoituminenhan se on sattuman ohjaamaa. Ystävyyksien solmimista ohjaa ihminen itse. Miten kukaan voi antaa enemmän painoarvoa täysin tuntemattoman ihmiselle kuin lähimmille ystävilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halunnut lasta silloin enkä halua lasta nytkään.
Olen adoptioon antaja.
En vastaisi mitään vaan kehottaisin kohteliaasti poistumaan. Minä en halua olla missään tekemisissä.
Miksi biologia olisi arvokkaampaa kuin vapaaehtoiset, vuosien saatossa solmitut ihmissuhteet?
Varmaan lapsi olisi harkinnut tarkoin, puntaroinut asiaa ja lopulta kokenut tärkeäksi yhteyden biologisiin juuriinsa. Onko sitten ok, että kun sinä et halua, niin lapsi hakee yhteyttä lähisukuusi, sen jälkeen, kun olet käännyttänyt hänet? Biologialla on yhteyttä mm luonteenpiirteisiin ja kiinnostuksen kohteisiin, joten totta hi%&##a se kiinnostaa millaisia puolet suvusta on!
Kuvitellaan, että annat mahdoliisuuden uusille ystävyyssuhteille vanhojen ja pitkäaikaisten lisäksi. Ystävyyssuhteet voivat kehittyä, kun antaa niille mahdollisuuden. Ne eivät ala aina yhden tapaamisen jälkeen, että vau, onpas meillä samat arvot, vaan joskus jopa niinkin, että jokin piirre toisessa häiritsee! Miksi et antaisi samaa mahdollisuutta tälle ihmiselle, jolle se on varmasti tärkeää ihan henkilökohtaisista ja ymmärrettävistä syistä? Täytyisi olla hyvin hyvä syy taustalla, jos et anna...
jos olen päättänyt lapsen luovuttaa adoptioon, niin homma on sillä selvä. en häntä halua nähdä. olen antanut hänen elää enkä ole tehnyt aborttia mutta mitään velvollisuuksia minulla ei häntä kohtaan ole. jos antaisin lapsen adoptioon, en haluaisi häntä ikinä nähdä. hänellä on toiset vanhemmat ja toinen suku.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 00:33"]
Varmaan lapsi olisi harkinnut tarkoin, puntaroinut asiaa ja lopulta kokenut tärkeäksi yhteyden biologisiin juuriinsa. Onko sitten ok, että kun sinä et halua, niin lapsi hakee yhteyttä lähisukuusi, sen jälkeen, kun olet käännyttänyt hänet? Biologialla on yhteyttä mm luonteenpiirteisiin ja kiinnostuksen kohteisiin, joten totta hi%&##a se kiinnostaa millaisia puolet suvusta on!
Kuvitellaan, että annat mahdoliisuuden uusille ystävyyssuhteille vanhojen ja pitkäaikaisten lisäksi. Ystävyyssuhteet voivat kehittyä, kun antaa niille mahdollisuuden. Ne eivät ala aina yhden tapaamisen jälkeen, että vau, onpas meillä samat arvot, vaan joskus jopa niinkin, että jokin piirre toisessa häiritsee! Miksi et antaisi samaa mahdollisuutta tälle ihmiselle, jolle se on varmasti tärkeää ihan henkilökohtaisista ja ymmärrettävistä syistä? Täytyisi olla hyvin hyvä syy taustalla, jos et anna...
[/quote]
Ystävyyteen tarvitaan aina molempien osapuolten halukkuus ystävystyä. Ei riitä, että toisen osapuolen motiivi olisi vaikka miten vahva.
Tuossa tilanteessa minä olisin antanut kyseiselle ihmiselle elämän lahjan (munasoluna tai adoptiovauvana). Eikö se riitä? Vieläkö lisää pitäisi antaa?
Tässäpä mielipidettäni. Luin koko ketjun.
Voisitteko arvostaa enemmän sukusolujanne ja niissä olevaa potentiaalia saada uusi ihmiselämä aluilleen?
Apinassa ja ihmisessä on yli 90 % yhteistä. Prosentit ovat siten hämääviä, kun puhutaan sukusoluista. Emmekä ole täysin perillä, että miten muuten ihmisessä on tietoa koodattuna näiden tutkittujen DNA:n osien lisäksi. Tai ainakaan minä en ole kovinkan perillä näistä.
Miksi suhtaudutte sukusoluihinne niin välinpitämättömästi? Luovutan verta, mutta en sukusolujani. Enkä harrasta yhden illan suhteita. Vastuukysymysten vuoksi näin, sillä mikään ehkäisy ei ole varma. Mutta kaikesta huolimatta, jos siis ovellani seisoisi lapsi, niin kyllä minä haluaisin kantaa vastuuni viivästyneestikin ja myös iloiten tutustua häneen enemmän (tosin tarvitsisin selityksen, että miten tämä olisi kohdallani mahdollista).
Jospa elämänkoulu tarjoaakin teille takaisin sitä arvokasta osaa minkä epähuomiossa luovutitte pois? On humaania huolehtia tuntemattomista ja ei verisukulaisista, niin kauan kuin ei hylkää omia geenejä kantavaa oveenkolkuttajaakaan.