Lasten lihavuus: Onko mielestäsi vanhempien syy? (ov)

Jos lapsella on taipumusta syödä paljon, niin ruoan kaloritiheyttä on vastaavasti laskettava. Eli vanhempasi olisivat voineet vaikuttaa.

No periaatteessa joo - mutta lapsen IKÄ vaikuttaa, samoin kuten se, onko hän täysin terve/normaali ja KUINKA LIHAVA lapsi on. 

- Joihinkin sairauksiin kuuluu lihavuus, esim. aineenvaihdunta on poikkeava

- Jos lapsella on koordinaation vaikeuksia, hän saattaa olla kovin passiivinen liikkumaan ja taipuva lihomiseen

- Nuorella voi olla syömishäiriö ja silloin on paljon muitakin syömiseen vaikuttavia tekijöitä/ihmisiä kuin vain äiti

Mutta ihan normaali, yli 2v ja alle 12v lapsi on minusta vielä aika paljon perheen syömisten varassa. Jos lapsi on lihava, ei vain käyrien ylärajalla tai pikkuisen pullukka, niin minusta silloin "syy" on perheen tottumuksissa. Itse tiedän kahdenlaista tyyliä - syömishäiriöinen, laiha äiti hemmottelee lapsia ruoalla, jota ei itse ongelmansa takia syö JA toisaalta runsaasti ylipainoinen perhe, jossa lapset ovat myös runsaasti ylipainoisia. Ja jos joku lapsista sattuukin olemaan normaalipainossa pienenä, niin ei enää kouluiässä.

Meillä oli tilanne sellainen, että tuli ero lapsen isän kanssa. Lapsi alkoi suurentamaan ruokamääriä, eli söi ilmeisesti suruunsa. Aivan sama mitä kotiin osti, sai niistä aikaiseksi jonkin "herkun". Veti esim kaurahiutaleita, maitoa ja sokeria päälle. Aivan sama mitä ostin, aina keksi keinot.

Sitten tuli isälle uusi vaimoke, joka kuntosalilla töissä. Lapsi ei saanut edes kysyä isän luona mitä on ruoaksi. Kauhea arvostelu lapsen painosta. Sitten päästiin toiseen ääripäähän. Lapsi sairastui anoreksiaan. Eli kyllä minulla on kokemus, että sekä ahmiminen että anoreksia ovat mielenterveyshäiriöitä. Anoreksia ehkä vakavampi, koska tappaa nopeammin.

Tällä hetkellä lapseni on tervehtynyt. Syömishäiriöt ovat takanapäin, mutta tähän tilanteeseen ei oltaisi päästy ilman intensiivistä sairaalahoitoa.

Syöminen on kivaa ja sokeri hyvää. Se ei ole mielenterveyshäiriö vaan täysin normaalia biologiaa. Miten elämästä vieraantunut ihminen on, jos luulee anoreksian ja ylensyömisen olevan yhteismitallisia? Jälkimmäinen tulee hyvin helposti.

Vanhempia on yleensä 2, isovanhempia 4, kavereiden vanhempia 8-16, muita sukulaisia kymmeniä..

Herkkujahan lapselle syötetään aina kun lapsi on kavereilla, sukulaisilla, isovanhemmilla ja kun isä haluaa itse syödä pitsaa...

Toisilla ihmisillä on todistetusti suurempi synnynnäinen taipumus lihavuuteen, joten vanhempia ei suoraan voi syyttää muusta kuin siitä, että eivät yritä tehdä asialla mitään, jos ongelmia ilmenee.

Koska lastenkin lihavuus on niin rajusti yleistynyt, suuren osan siitä täytyy johtua elämäntavoista. Istutaan liikaa, ehkä pelataan ipadeilla ja tietokoneilla liikaa, hyötyliikutaan liian vähän ja syödään liian hiilihydraattipitoista ruokaa. 

Jotta vanhemmat onnistuisivat lapsen painonhallinnassa, täytyisi koko lähipiirin olla siinä mukana. Ongelman vähättely on pahinta.

Riippuu lapsen iästä. Ainakin alle 10-vuotiaalla on, koska lapsi syö paljon sitä, mitä kotona syödään (plus kouluruoka joka perusruokaa) ja vanhemmilla pitäisi olla vielä hyvä tila vaikuttaa lapsen herkuttelu- ja liikuntatottumuksiin. Teini-ikää lähestyttäessä tilanne on vaikeampi. Nuori viettää enemmän aikaa poissa kotoa ja harrastuksiin ja ulkoiluun ei voi teiniä komennella samalla tavalla kuin ekaluokkalaista. Täytyyhän nuoren vähitellen ottaa vastuuta ja ratkaisujakin. Mutta teinilläkin vanhemmalla on muista ihmisistä parhaat mahdollisuudet tukea terveellisiin elämäntapoihin tekemällä kotiruuasta säännöllistä ja terveellistä ja harrastamalla itse liikuntaa johon voi houkutella teiniä mukaan.

Periaatteessa samaa mieltä. Meidän perheessä 5 hlöä, 4 laihaa, 1 lihava eli esikoislapsi. Harrastaa kyllä liikuntaa yms. Meillä syödää  herkkuja, 4 muuta saa syödä mitä vain, milloin vain lihomatta. Esikoinen ei voi edes kävellä herkkujen ohi lihomatta. Jos herkkuja ei olisi, ei olisi tätä yhtä lihavaa, olisi vain 4 alipainoista keliakia, kilpirauhas ym selvittelyissä. Joskus kysyin asiaan perehtyneeltä lääkäriltä tätä. Esikoinen syntyi keskosena, oli vaikeasti alipainoinen istukan vajaatoiminnan vuoksi. Nautti ensimmäiset kuukaudet keskoskorviketta, lääkärin mukaan vaikean alipainon vuoksi lapsi oppi käyttämään kaiken saamansa energian täytin hyväkseen, mikä osittain selittää lihomista. Mutta siis jos herkkuja ei olisi, ei lapsi lihoisi. Lapsi siis on herkkä lihomaan, mutta vanhemmat vastaa siitä, mitä kaapista löytyy.

Minä syytän lapsuuden ja nuoruuden lihavuudestani kyllä vanhempia. He ostivat kotiin terveellistä ruokaa, ainakin sen aikaisen tiedon mukaan terveellistä; muistan että rakastin vaaleaa leipää ja puputin sitä jatkuvasti. Karkkia syötiin vain karkkipäivinä kerran viikossa.

Vanhemmat eivät kuitenkaan todellakaan kannustaneet liikuntaan, päinvastoin. Kun halusin harrastaa milloin jalkapalloa, milloin kamppailulajeja, milloin tanssia, ei päästetty, koska eivät ehtineet tai viitsineet kuljettaa minua haja-asutusalueella 20 kilometrin päähän harjoituksiin eivätkä samaa matkaa ystävien luoksekaan kovin usein. Opin todella passiiviseksi. Tultuani koulusta luin, märehdin voileipiä, salaatteja ja hedelmiä, ja pelasin tietokoneella, joka tuli taloon kun olin noin 9-vuotias. Teininä olin jo oppinut tämän elämäntavan. Parikymppisenä painoin 85 kiloa ja ymmärsin itse, että elämäntavassani on oltava jotain vikaa, ja nyt olen timmi 60-kiloinen. Elämäntavat on kuitenkin pitänyt opetella kokonaan uusiksi, kaikki eivät pysty siihen koskaan, eikä olisi tarvinnut, jos olisi ollut edes mahdollisuus opetella aktiiviseksi ja liikkuvaksi pienenä.

Äitini on hoikka, isäni lihava. Kaksi sisaruksistani on aina osannut säädellä syömistään itse oikein, mutta nuorimmasta on tulossa samanlainen kuin minä: syödä massuttaa ajankulukseen terveellistä ruokaa telkkarin tai tietokoneen ääressä ja lihoo. Hänellä on edessä joko elämä lihavana tai jossain vaiheessa samanlainen täyskäännös kuin minulla, ja se ei muuten ole hauskaa.

Että kyllä: lapsen lihavuus on vanhempien vika, ja teininkin lihavuuteen vaikuttavat hyvin paljon. Vanhemmat ovat ne, jotka ratkaisevat lapsena sen, miten lapsi oppii viettämään vapaa-aikansa tultuaan koulusta, kuuluuko siihen säännöllisiä ruoka-aikoja, syömistä siihen asti ja vain siihen asti, kun on kylläinen vai onko aina pakko syödä lautanen tyhjäksi, ja liikuntaa vai istumista.