Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL
Alkaa vasta syyskuussa. Miten maltan odottaa?? Muita jotka haluaisivat jo tietoa pareista?
Toivotaan, että tällä kaudella ei tapahdu mitään kamalan hullua vaan parit ovat aikuismaisesti käyttäytyviä ja fiksuja. Toivoahan aina saa, vai mitä?
Kommentit (18026)
Minusta Emma ja Juudit on täsmälleen samassa tilanteessa. Suhtautuvat siihen vain täysin eri tavalla. Emma päätti ettei anna sitten mitään hyviä puoliakaan itsestään, kun tuntee ettei riitä Tuomakselle. Juudit suhtautuu kypsästi ja tekee voitavansa. Mutta varmasti hyväksyy lopulta jos Tommi haluaa laittaa pillit pussiin. Tuo vetovoiman rakentaminen on hankala juttu, en itse ole siihen pystynyt. Ystäväni taas on naimisissa miehen kanssa, joka oli aluksi ystävä, jota ei voinut edes kuvitella pussaavansa saati sen enempää. Minusta tuntuu, että joillekin se, että pitää toista fyysisesti kauniina/komeana/vetävänä on vaan tärkeämpää kuin toisille. Hyvä kun Tommi ainakin yrittää.
Ehkä olmin kova muna ja munan vispaus kommentit olivat viesti, jonka perusteella J:n olisi tullut ymmärtää ottaa mies siinä ja heti. Kuitenkin on näytetty, että makoilevat kasvotuksin ja lähellä, joten ei se läheisyys ihan kamalaa ole.
Miksi kaikki tällä palstalla pitää Miran negatiivisuudesta, mutta inhoaa Katin positiivisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Oho, kävin katsomassa osallistujien iät.
Mira 32. Luulin että 40-45.
Kati 29. Luulin että yli 30.
Matti 35. Luulin että 40-45.Emma 26. Luulin että 20-25.
Tuomas 29. Luulin että 23-25.
Muista minulla ei mielipiteitä ollutkaan.Parjatulle Emmalle ainakin se plussaa, että näyttää melkein teiniltä ja monet voi tykätä tyttömäisyydestä, ettei ole mummoutunut tai tätiytynyt. Kun löytäisi vielä itseluottamusta ja balanssia. Tuomaskaan ei vaikuta henkisesti 29-vuotiaalta.
Minkä ikäinen itse olet?
Olen huomannut, että joillain keski-ikäisillä on joku ihan tosi kummallinen pakkomielle olla aina arvioimassa minkä ikäiseltä muut näyttävät.
26-vuotias ei ole vielä siinä iässä, että olisi joku suuri kehu näyttää nuoremmalta. Sen ikäisenä ei myöskään ”mummouduta” tai ”tätiydytä” eli ei ole mitään plussaa, jos ei ole 26-vuotiaana nuorena mummoutunut :D
Kaupunkien bilepaikat on täynnä ton ikäisiä nuoria naisia joista ei osaa yhtään sanoa, että ovatko ne 22v vai 27v.
Outoa nuo koirapuheet, aina ja jatkuvasti puhe käännetään koiraan. Miran olisi kannattanut viedä koira hoitoon hetkeksi ja katsoa, mitä ukko sitten silittelee.
Kati ja Janne on stereotypisia kauppislaisia; ei mitään vikaa, mutta ei mitään mielenkiintoistakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuota 70+ pahatarta taitaa vain ärsyttää, kun Juudit on hyvä ihminen toisin kuin hän...
Kuolo korjaa kuljeksimasta. On ilmeisesti sama pelle, joka ulkonäköketjuissa näyttää 30-vuotiaalta 😁
Vierailija kirjoitti:
Kati ja Janne on stereotypisia kauppislaisia; ei mitään vikaa, mutta ei mitään mielenkiintoistakaan.
Eikö Janne olekaan insinööri?
Se on totuus ettei miran ulkonäkö riitä matille..sit mitäihme viivoja katil naamas. Ja sen puhe ärsyttävää..emma vous hommata piilarit ja vähän laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kati ja Janne on stereotypisia kauppislaisia; ei mitään vikaa, mutta ei mitään mielenkiintoistakaan.
Eikö Janne olekaan insinööri?
Ei mitään hajua mikä hän on, mutta persoonana klassinen kauppislainen.
Matilla on niin vääristynyt kuva omasta tasostaan. Hänellä on möhis, mutta kuvittelee olevan saumoja "täydelliseen naiseen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kati ja Janne on stereotypisia kauppislaisia; ei mitään vikaa, mutta ei mitään mielenkiintoistakaan.
Eikö Janne olekaan insinööri?
Ei mitään hajua mikä hän on, mutta persoonana klassinen kauppislainen.
Klassinen kauppislainen on ekstrovertti, vähän ylimielinen ja hyvin pukeutuva. Eihän Janne tuollainen ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kati ja Janne on stereotypisia kauppislaisia; ei mitään vikaa, mutta ei mitään mielenkiintoistakaan.
Eikö Janne olekaan insinööri?
Ei mitään hajua mikä hän on, mutta persoonana klassinen kauppislainen.
Klassinen kauppislainen on ekstrovertti, vähän ylimielinen ja hyvin pukeutuva. Eihän Janne tuollainen ole.
Jep. Sellainen "onko liittymätasiat hoidossa" -tyyppi. Lyhyehkö ja hoikka, piukkaperseinen ja geeliätukassa. Jokseenkin hintahtava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Juudit on tosissaan kertonut olevansa kokematon, niin uskon sen olevan syy miksi Tommi ei ole kiinnostunut. Yleensä kokemattomat naiset ovat myös liian takertuvia. Juudit on ehkä myös liian kiltti ja tylsä. Ulkonäkö luultavasti kuitenkin suurin syy miksi Tommi ei kiinnostu enempää.
Veikkaan että Tommi on tietokoneen takana kasvanut, monesti on puhunut peleistä ym. Lapsuuden rakkain muisto liittyi pelaamiseen ja tietokoneisiin. Ja tiedätte kyllä, millaisia naisia sieltä myös katsotaan. Lähes kaikki nuoret miehet katsoo pornoa. Veikkaan, että Tommi on pilannut pornoa katsomalla mahdollisuutensa ihastua normaaliin naiseen.
Vastahan se oli aseksuaali. Tai homo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni täällä sanoo, että Emma on liian nuori ja kypsymätön ohjelmaan. Näin ehkä onkin, mutta noilla asioilla on tapana ajan kanssa muuttua. Nuorikin vanhenee ja "kypsyy".
Näen Emmassa itseäni ja epävarmuuttani, kun nuorena 17v aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa.
Kiukuttelin varmaan liikaa, enkä oikeastaan tiennyt, miten suhteessa ollaan. Mies oli kuitenkin kärsivällinen(mutta kyllä hänelläkin omat vikansa on, ei ole mikään pyhimys) ja yhteen jäätiin. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin on roolit mielestäni täysin vaihtuneet. Minä kyllä olen tämän sunteen "kypsempi" ja järkevämpi puolisko. Eikä tämä ole vain minun näkemys/mielipide.
Ihminen voi muuttua ja kehittyä. Tuomaksella ja Emmalla on ehkä suurempi ongelma se, ettei seksuaalista kipinää ole. Emmalla ja Tuomaksella on hyvä keskusteluhteys ja jos kemiaa olisi nyt alussa paljon, heistä tulisi hyvä pari, koska tuo seksuaalisuus/ihtohimo veisi heidät nyt alkuvaikeuksien läpi ja antaisi Emmalle aikaa kasvaa.
Sama homma Tommilla ja Juuditilla, seksuaalinen kipinä puutuu, eikä Tommi jää sitä odottelemaan, vaikka Juudit niin varmaan toivoisi.
Hieno kasvutarina, ihanaa että teillä kävi noin.
Mutta yleisesti; en syyttäisi nyt Tuomasta kyllä siitä ettei jaksanut heti häistä alkanutta kriiseilyä (kelpaanko, olenko liikaa, liian vähän...) ja hyvin pian kehittynyttä kiukuttelua. Suora kommunikointi tarkoittaa jotain aivan muuta kuin sitä että kiukutellaan. Asiat voi ja kannattaa sanoittaa suorasti myös kauniisti ja asiallisesti, mielestäni Tuomas on tehnyt niin ja ollut jopa hämmästyttävän kärsivällinen ja positiivinen alkujaksoissa. Minä en kyllä ihmettele, että hänelläkin lopulta pinna paloi.
Onkohan Tuomas sanonut suoraan, et tuntuu ikävältä kun toinen koko ajan mollaa itseään eikä luota yhtään?
Voisin kuvitella, et alan ihmisenä osaa katsoa pintaa syvemmälle ja vaikka sanoittaa Emman juttuja, tyyliin "Musta vaikuttaa siltä, että sä et oikein luota itseesti ja viehättävyyteesi. Oletko Emma huomannut, et epävarmuutesi aiheuttaa tiettyä negatiivista käyttytymistä?" Sit Emma vois sanoa, et joo totta et olen kyllä epävarma ja se aiheuttaa pelkoa ja ikävää defensiivistä käytöstä. Kiva kun sanoit, haen terapiaan ja koitan oppia katsomaan itseänikin rakastavammin!
Eilenkään en nähnyt varsinaista suoraa puhetta itse asiasta. Suoraa olisi ollut vaikkapa se, et Tuomas olis kysynyt, et miksi sä Emma itket, kun katsot hääkuvaa ja minä sanoin et ollaan vaan kavereita, kun eikös me ollakin samaa mieltä. SIt Emma olis voinut sanoa, et ei me muuten olla samaa mieltä. Musta hei muuten tulis hyvä käsikirjoittaja noille, pitäiskö hakea ens kaudelle :D
Tuomaksen alan ihmisenä olisi osattava sanoittaa? Nytkö täällä leivotaan lähihoitajasta terapeuttia? Kumma juttu että mammapalstalla naispuoliset lähärit ovat vähäpätöisiä pepunpyyhkijöitä ilman mitään osaamista, mutta mt-palveluissa toimiva parikymppinen lähärimies on asiantuntija joka hallitsee kaiken? Taatusti ei. Ei luoja, katsokaa joskus keitä näillä "luottoaloilla" on ja mitä heidän oma elämänsä voi olla. Avatkaa silmänne jessus :D
No toisaalta neuvotaanhan täällä opettamaan miehelle kotitöitä kuin kolmivuotiaalle ja palstan mukaan mieheltä ei voi vaatia edes auttavaa tasoa niistä suoriutumiseen, niin tämähän on aivan validi neuvo. Suunta on vaan eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma on kolme vuotta nuorempi kuin Kati, mutta Kati on mammojen mielestä jo ”niin iäkäs” kun taas Emman perseilyt menee nuoruuden piikkiin..
Oikeesti? Luulin että niillä on joku 10-15 ikäeroa :O
Olisiko Katin rasvaprosentti vähän alhaalla, näkyy naamassa usein sellaisena vanhentavana.
Emma nuoren ja rusottavan näköinen, myös vartaloltaan. miehet voi kommentoida.
Juudit haluaisi pussailua. Monessa kohtaa on sillä tavoin katsonut ja odottanut, että Tommi suutelisi.
Viime jaksossakin kun olivat lähekkäin ja Juudit katsoi pitkään Tommia kasvot ylöspäin ja puhuivat jotain pituuserosta vai mistä, en muista.
Olin ihan varma, että nyt Tommi pussaa, mutta jotenkin taas onnistui väistämään tilanteen niin, että muka ei tajunnut lainkaan. Vaikka varmaan kyllä tajusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Matista saa mitään irti. Etäinen ja poissaoleva, vaikka olisikin paikalla. Katso uusimmasta tv-jaksosta keskustelu rippijuhliin menemisestä. Todella rasittavaa kun ei aikuinen mies osaa sanoa mielipidettään lainkaan ääneen. Tietääkö edes mitä haluaa?
Vai tietääkö että se joku ei ole Mira?
Hmm... Pitääkö kaikesta olla aina jokin mielipide? Entä jos oikeasti se on ihan sama. Kuulostaa tylyltä, mutta voihan se asia olla noinkin, ei voi tietää toisen tunteita. Minusta Mira olisi voinut ihan hyvin vain sanoa että tulee mukaan, jos se on ok Matille tai että jää kotiin, jos se on ok... Minua välillä ahdistaa myös sellainen tenttaaminen ja sitten on pakko lopulta toisen mieliksi keksiä jokin mielipide jota ei oikeasti edusta. Muuten tykkään Mirasta ja Matista eniten, he on molemmat sellaisia vähän hienohelmoja omalla tavallaan... Mielestäni sopivat hyvin toisilleen.
On olemassa tilanteita, joissa toinen ei voi kohteliaisuussyistä sanoa ei ja toinen taas voi. Jokainen sosiaalisista tilanteista ymmärtävä varmasti tietää, että Matti ei olisi voinut tässä tilanteessa sanoa, ettei halua Miran tulevan, vaikka se olisi hänen todellinen mielipiteensä. Myös Mira on tiennyt sen. Tästä syystä Matilta tuommoinen "sinä päätät" tarkoittaa sitä, että ei halunnut Miran tulevan. Jos olisi halunnut, hän olisi reilusti sanonut sen, sillä Mira voisi siitäkin huolimatta perääntyä ja sanoa, että ei uskalla tulla, koska tilanne voisi olla Miralle stressaava. Tällaisella tilanteessa Matilla ei siis ole ollut todellista tarvetta olla superkohtelias ja siksi jättää molemmat vaihtoehdot auki. Siksi tämä "superkohteliaisuus" on tulkittava niin, että ei todellisuudessa halunnut.
En tiedä, pitääkö olla nainen, että ymmärtää tämän. :D
Täällä toinen nainen ja näen asian juuri toisin päin. Varsinkin kun on selvää, että Mira haluaa lisää läheisyyttä kaikin keinoin, niin totta kai hän haluaa mukaan joka paikkaan. Jos Matti ei halua häntä mukaan, niin miettii etukäteen kuinka asian esittää ja sitten vaan sanoo. Paljon vähemmällä vaivalla olis molemmat päässeet. Myötähäpesin Mattia.
Sama täällä.
Matista paistaa läpi sellainen katseen tyhjyys ja hukassa olemisen olo. Se selittää miehen meneviä harrastuksia, ettei tämä oikein osaa olla paikallaan. Tulee tunne ettei oikein tunne itseään. Siksi ei osaa olla sosiaalisissa tilanteissakaan. Kaikkea leimaa vaivanatuneisuus.
Minusta Matti on melko ujo. Minusta hänen ilmeneensä ja kommenttinsa viittaavat ujouteen.
Hän ei ole hirveän ujo vaan sentasoisesti, että Napakymppi ja tämä ohjelma ovat sopivia haasteita hänelle.
Tämän veikkauksen pohjana on oma ujouteni. Pystyn menemään monenlaisiin tilanteisiin ja viihtymään siellä. Käytöstäni pidetään kohteliaana, mutta jotenkin epäilyttävänä. Minua on arvioitu aspergeriksi, feikiksi, mielistelijäksi ja nimenomaan tyhjästä kuorestakin on puhuttu.
Minusta tuossa rippijuhlakeskustelussa Matti meni jotenkin lukkoon. Hän saattoi vilpittömästi olla sitä mieltä, ettei halua painostaa Miraa suuntaan eikä toiseen, mutta kun Mira teki omia tulkintojaan, Matti ei oikein osannut selkeästi ilmaista.
Mattia en tunne, mutta tämä fiilis tulee. Pidän kyllä hänestä.
Mä tulkitsin rippijuhlakeskustelun myös juuri näin. Että Matti aidosti halusi hyvää Miralle, ja antaa tilaa kertoa mitä tämä itse haluaisi tehdä. Mira tyypilliseen tapaansa otti tästä juuri sen negatiivisimman tulkinnan, että häntä ei haluta. Miralla ja Emmalla yhtä suuri epävarmuus ja huono itsetunto, ja se näkyy niin että aina olettavat, että heitä ei haluta ja he eivät riitä.
Kun olen kuullut, että naisen seksikkyyden tuplaa itsevarmuus, että ei ollenkaan lähde skitsoilemaan, vaan on sinut itsensä kanssa. Ja jos jollekulle ei kelpaa, niin se on hänen menetys, ei sitä jäädä suremaan. Otetaan oma tila ja mietitään, mitä itse halutaan.
Totta, että ohjelmaan pitää lähteä tosissaan ja yrittää parhaansa, mutta rajansa kaikella. Ei kannata näytellä ja valehdella itselleen ja kumppanilleen, että kyllä tästä hyvä suhde saadaan. Katsojiakaan tuskin kannattaa huijata. Ei myöskään pidä tehdä mitään vain asiantuntijoita miellyttääkseen.
Tässä on osallistujilla paljon pelissä. Enemmän kuin katsojat ymmärtävät, koko elämä. Päätökset, mitä he tekevät, koskevat heitä itseään eikä katsojia. Katsojat voivat myötäelää mukana, mutta ei nyt herranen aika pidä tuomita ja lynkata ketään ja "pakottaa" onnistumaan.
En usko, että kukaan osaa ennalta arvioida, miten itse käyttäytyisi ohjelmassa. Omat tuntemukset voivat yllättää kenet tahansa.
Asiantuntijat osaavat laittaa paperilla pareja yhteen, mutta sen x-tekijän, kipinän syttymistä ei voi ennustaa. Rakkaus on aina myös mysteeri ja hyvä niin. Minusta hieman liikaakin tuosta rakkaudesta tehdään ikään kuin raskasta työtä kauheine vaikeuksineen, jossa pitää hirveästi kehittää itseään ja ymmärtää toista osapuolta. Kyllähän rakkaus vie usein mennessään ja me, jotka olemme vanhempia ja useampi suhde takana, tiedämme, kuinka helppoa se yhdessäolo voikaan olla, kun se oikea on löytynyt vierelle.
Juudit on lähtenyt hyvällä asenteella mukaan. Nyt ei vaan natsannut. Olen vakuuttunut, että ohjelman jälkeen sulhasia kyllä ilmaantuu. Fiksuja ja samalla empaattisia naisia on harvassa, moni osaa arvostaa noita piirteitä.
Mitähän jos Kati sanoisi Jannelle, kiitos mutta ei kiitos. Luulenpa, että Janne ei ymmärtäisi kuulemaansa pitkään aikaan, niin ihastunut hän on.
Eipä ole tuon näköistä teiniä tullut vastaan, onneksi 😨 Käytös sen sijaan on kuin teinin, joka luulee liikoja itsestään.