Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL
Alkaa vasta syyskuussa. Miten maltan odottaa?? Muita jotka haluaisivat jo tietoa pareista?
Toivotaan, että tällä kaudella ei tapahdu mitään kamalan hullua vaan parit ovat aikuismaisesti käyttäytyviä ja fiksuja. Toivoahan aina saa, vai mitä?
Kommentit (18026)
Vierailija kirjoitti:
DI ja opettaja oli viime kaudella painajainen, samoin kaikki tuttuni DI-opettaja parit ovat eronneet.
Tarjoilija ja opettaja voisi olla ok, jos tarjoilijalla joku projekti työn ohessa, koulu, kirja, politiikka tms.Tosin monet opettajat jämähtää valmistuttuaan, ja koko elämä rakentuu opettajan uraan, ei kannata yliarvottaa.
Itsekään en pidä opettajia mitenkään äärimmäisen lennokkaina persoonina, jos nyt ihan suoraan sanon. Eivät heistä useimmat niin kovin kaukana ole fiksuista tarjoilijoista (tyhmät tarjoilijat sit erikseen, mutta en usko että Emma sellainen on). Varsinkin jos on itsetunnoltaan sellainen Ollimaisen hauras, voisi olla pelkästään myönteistä että kumppani on vielä hieman enemmän tavis, jotta voi kokea itsensä aavistuksen spesiaaliksi siinä rinnalla. :)
Toisen opettajan kanssa tätä etua ei olisi, ja tosiaan joku DI ja opettaja ovat usein jo lähtökohtaisesti kaukana toisistaan ajatusmaailmaltaan. Varsinkin kun puhutaan siitä tyypillisimmästä massasta eikä terävimmästä kärjestä, jossa voi sitten jo esiintyä enemmän myös itsestä poikkeavan ajattelun arvostamista ja jopa sellaista, että omakin ajattelu ylittää oman ammattikunnan rajoja useampaan suuntaan.
Keksisin monta eri tyyppistä miestä jotka voisivat tykätä Emmasta. Esimerkiksi vähän hevarihenkiset ja nörtimmät miehet, joku leppoisa ja rempseä nallekarhu.
Tuomas on ihan erityyppinen. Ulkonäöllisesti samaa tasoa kyllä, vaikka Tuomas nyt pettyikin, mutta saattoi pettyä ihan vain tyyliin joka Emmalla on normaalista poikkeava.
Harmittaa noiden puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomas on ihan tavis, täällä on liioiteltu hänen ulkonäköään. Ehkä hän sitten erottuu tuissa porukassa, minussa partamiehen kanssa about samaa tasoa.
Nämä on jänniä juttuja, itsekään en yksinkertaisesti tunnista juuri mitään mitä tuon parin ulkonäködynamiikasta on täällä kirjoitettu.
No, se on huono alkuasetelma, jos mies on paremman näköinen kuin nainen, ikävä kyllä. Tosin ei tuo epätasapaino suuri ole, ja sitä ei ehkä olisi ollenkaan, jos naisella olisi enemmän tyylisilmää.
Ne joidne mielestä Tuomas on loistava saalis jonka on vaikea uskoa olevan vapaalla jalalla, sivuuttavat sen tosiasian että suurin osa naisista haluaa vähintään oman tasoisensa tai koulutetumman miehen. Tuo karsii jo aika lailla.
Miksi Tuomas ei ole saanut/pitänyt/ottanut ketään, jos on huippusaalis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä Emma olisi sopinut paremmin pariksi edellisen kauden Ollille (Katja & Olli)?
No todellakin!! He edustaisivat samaa "alakulttuuria" eli tyylin ja elämäntavan puolesta sopisivat hyvin yhteen. Yhteistä on myös tuo epävarmuus ja sitä myötä varovainen suhtautuminen muihin ihmisiin. Eivät ainakaan talloisi toistensa varpaille. Kummallakin oli alussa myönteinen asenne ja kykyä haaveilla. Olisivat voineet toimia tosi hyvin yhdessä!
t. 689
Ai tarjoilija ja opettaja?
Niin. Miksi ei? Toimiihan lääkäri ja sh -yhdistelmäkin monilla hyvin. Tuossa olisi vielä noin päin hyvin, että itsestään epävarma mies on se opettaja. Saisi kaipaamaansa auktoriteettiasemaa vähän niin kuin automaattisesti. Olli osaisi varmasti arvostaa ihmisenä naista, joka on ammatiltaan tarjoilija. Ei vaikuttanut yhtään sellaiselta, joka luokittelee ihmisiä ammatin perusteella.
Toimii nimenomaan niin päin, että mies on lääkäri, nainen sairaanhoitaja. Toisin päin vieraampi ajatus. Olen varma, että Olli oli laittanut kumppanitoiveisiinsa koulutuksesta. Lopulta, mitä väliä...Olli on kirjaimellisesti last season.
Oli ehkä laittanut toiveen koulutuksesta, mutta varmasti myös monia muita sellaisia toiveita, jotka eivät toteutuneet, kun pariksi tuli Katja. Uskon, että olisi päässyt asiasta yli, kun hän ja Emma olisivat lähteneet yhdessä vaikkapa geokätköilemään. :D Tämä Emman seikkailunhalu olisi ollut juuri Ollille sopivaa, kun taas Tuomakselle sama sana merkitsee kiipeilyä (ilmeisesti myös luonnossa) ja skorppareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomas on ihan tavis, täällä on liioiteltu hänen ulkonäköään. Ehkä hän sitten erottuu tuissa porukassa, minussa partamiehen kanssa about samaa tasoa.
Nämä on jänniä juttuja, itsekään en yksinkertaisesti tunnista juuri mitään mitä tuon parin ulkonäködynamiikasta on täällä kirjoitettu.
No, se on huono alkuasetelma, jos mies on paremman näköinen kuin nainen, ikävä kyllä. Tosin ei tuo epätasapaino suuri ole, ja sitä ei ehkä olisi ollenkaan, jos naisella olisi enemmän tyylisilmää.
Ne joidne mielestä Tuomas on loistava saalis jonka on vaikea uskoa olevan vapaalla jalalla, sivuuttavat sen tosiasian että suurin osa naisista haluaa vähintään oman tasoisensa tai koulutetumman miehen. Tuo karsii jo aika lailla.
Miksi Tuomas ei ole saanut/pitänyt/ottanut ketään, jos on huippusaalis?
Ehkä hän on huippusaalis tavisnaisten mielestä. Hän voi hakea jotain kaunotarta esim, eikä niitä helposti saa suhteeseen.
Kyllä lähihoitaja voi lisineen tienata 50000 vuodessa eli on niitä monta huonomminkin palkattua ammattia.
Tuomaksen ja Emman kohdalla ammateilla ei oo väliä, eivät vaan kerta kaikkiaan sovi yhteen!
Ei-tietämisen laaksossa samoillaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisköhän asiantuntijaraatiin laittaa seuraavalla kerralla neljänneksi jäseneksi joku muita nuorempi, hieman pinnallisempi persoona? Vaikka joku Bile-Dani, joka lataa muille realiteetteja? Noin niinkuin tasoitukseksi :) Ja olen ihan tosissani, ei nyt ehkä Dania, mutta jotain siihen suuntaan, paitsi fiksumpi henkilö :P
Minäkin toitotin täällä jo viime vuonna, että ohjelmaan olisi saatava mukaan sellainen asiantuntija, joka ymmärtää tyyliasioiden päälle. Niillä on valtava merkitys siinä, voiko parista tulla yhtään mitään! Ja puhun nyt siis tyylistä, en biologisesta ulkonäöstä, vaikka tyyli ilmeneekin ulkoista olemusta katsomalla. Kukaan näistä asiantuntijoista ei ymmärrä tämän asian päälle yhtään, ovat sille sokeita ja jättävät sen siis vain kokonaan huomioimatta pareja muodostettaessa. Ei näin!
Esimerkiksi tyttömäinen ja mymmelimäinen Emma ei sovi kumppaniksi tummasävyiselle ja emo-henkiselle, slaavilaisen temperamentin Tuomakselle, vaikka samassa kaupungissa asuvatkin ja kertovat kumpikin pitävänsä seikkailemisesta. Sen näkee jo yhdellä vilkaisulla, että edustavat ihan erilaisia sosiaalisia lokeroita. Varmaan jos asiantuntijat katsovat vain karkeaa sosio-ekonomista luokkaa, niin siinä osuvat samaan lokeroon, mutta kun se lokero jakautuu nykyään tyyli- ja kulttuuriseikkojen perusteella kymmeniin erilaisiin alaryhmiin, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Sapettaa etteivät asiantuntijat pysty huomioimaan näin itsestäänselviä asioita pareja muodostaessa.
Tyyliä on hyvä arvioida muiden asioiden joukossa, mutta mielestäni sorrut tekemään aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä henkilöistä heidän ulkonäkönsä perusteella.
Tyttömäinen ja mymmelimäinen Emma? Minusta Emma näytti lähinnä naiselta, joka yrittää mukailla tällä hetkellä vallalla olevia trendejä pyöreine laseineen. En silti uskaltaisi päätellä hänen persoonastaan mitään ulkonäön perusteella. Eikä tuo eka jaksokaan nyt niin paljon häntä vielä avannut, kun tuntui että hän vain fiilisteli innoissaan sarjaan osallistumista.
Emo-henkinen ja slaavilaisen temperamentin Tuomas? Mitä ihmettä? Slaavilainen temperamentti? Siis minkä perusteella? Onhan hänellä ehkä vähän "slovakialaisia" piirteitä ulkonäössä, mutta eihän tuo eka jakso nyt vielä niin paljon kertonut hänen temperamentistaan. Jotta sitä voisi arvioida, tarvittaisiin enemmän matskua. Enkä ihan osta tuota emo-henkisyyttäkään. Hänhän sanoi olevansa liikunnasta ja luonnossa olemisesta kiinnostunut kaveri, eikä joku The Curea huoneessaan kuunteleva romantikko joka haikailee iltaisin hipsterityttönsä perään.
Jos jokin kuvastaa nykyaikaa, niin se, että nykyään ihmiset pukeutuvat suureksi osaksi aika samalla tavalla, ja aika harvan kadulla kulkijan voi luokitella johonkin lokeroon pelkästään vaatteiden perusteella. Tämä näkyy etenkin nuorissa.
Nuo alle kolmekymppiset on kuitenkin loppujen lopuksi aika nuoria tällaiseen ohjelmaan: kyllä heillä on vielä varaa olla ronkeleita, ei tarttis vielä "pakkoliittoa". Formaatti vois toimia paremmin vähän iäkkäämmillä.
Toisekseen asiantuntijat ajattelevat suhdetta kuitenkin aika kliinisesti eli olettavat että riittää jos on samoja harrastuksia (eikä niitä oikeesti edes tarvita) tai yhteensopivat riidanratkaisutaidot. Oikeasti rakastamme sitä jossa on jotain tuttua, jotain erilaista, jotain puoleensavetävää yms. mistä asiantuntijat eivät voi edes tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juudit Hurtig on ex-vanhoillislestadiolainen Torniosta, Hurtigin "julkkissukua". Erkki Hurtig on hänen isänsä (Arman suviseuroissa -ohjelmasta tuttu, hyllytetty puhujan paikalta vl-liikkeessä/hoitokokoukset...hänen facessa on Hurtigin perhekuva, jossa myös Juudit tukka ajeltuna), Kaarle Hurtig veljensä (myös Arman suviseuroissa -ohjelmassa), Johanna Hurtig hänen setänsä vaimo (tutkinut seksuaalista hyväksikäyttöä lestadiolaisuudessa), Sanni Trishin serkkunsa (Iholla-ohjelmasta tuttu bloggari, Johanna Hurtigin tyttö), Ruut Hurtig siskonsa (ensimmäisiä "vl-naispappeja" mm. Mari Leppäsen, Meri-Anna Hintsalan ja Rebekka Naatuksen kanssa). Mitähän vielä... :D
Liekö Juudit vielä neitsyt, ei ainakaan ole kovin kokenut miesten suhteen, tuskin seurustellut... on ollut vl ainakin jonnekin 25v asti?
Okei, tulee siis rohkeasta viisaasta suvusta. Arvostan esim. hänen isänsä Erkin toimintaa vl-liikkeessä tapahtuneisiin vääryyksiin puuttumisessa ja hänen setänsä vaimoa Johannaa samoin rohkeasta vaikeiden asioiden käsittelemisestä. Juudithkin on joutunut siis käymään läpi vl-yhteisöstä lähtemisen. Se vaatii myös rohkeutta ja päättäväisyyttä. Olen sen itsekin kokenut.
Kyllä, arvostan minäkin kovasti Johannaa, Erkkiä ja Ruutia (siis Juuditin pappi-sisko), vaikka tuosta kommentista ehkä sai väärän kuvan. Olen siis tuon kommentin kirjoittaja. Jostain syystä vaan alkoi huvittaa, kun tosiaan olleet esillä just TV:ssä (ihan syystäkin suurin osa).
Aloin seuraamaan Jannea instagramissa.
Kommenteissa joku sanoo ”olette ihana pari” Siis olette, ei ”olitte” tmv. Janne on vastannut ”Kati on kyllä huippu.”
Joko vahingossa spoilaa tai sitten ovat jääneet erittäin hyviin väleihin.
Vierailija kirjoitti:
Nuo alle kolmekymppiset on kuitenkin loppujen lopuksi aika nuoria tällaiseen ohjelmaan: kyllä heillä on vielä varaa olla ronkeleita, ei tarttis vielä "pakkoliittoa". Formaatti vois toimia paremmin vähän iäkkäämmillä.
Toisekseen asiantuntijat ajattelevat suhdetta kuitenkin aika kliinisesti eli olettavat että riittää jos on samoja harrastuksia (eikä niitä oikeesti edes tarvita) tai yhteensopivat riidanratkaisutaidot. Oikeasti rakastamme sitä jossa on jotain tuttua, jotain erilaista, jotain puoleensavetävää yms. mistä asiantuntijat eivät voi edes tietää.
Tosin vähän vanhemmilla on monilla jo vanhoja liittoja takana, eikä enää mitään tarvetta tiiviiseen avioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisköhän asiantuntijaraatiin laittaa seuraavalla kerralla neljänneksi jäseneksi joku muita nuorempi, hieman pinnallisempi persoona? Vaikka joku Bile-Dani, joka lataa muille realiteetteja? Noin niinkuin tasoitukseksi :) Ja olen ihan tosissani, ei nyt ehkä Dania, mutta jotain siihen suuntaan, paitsi fiksumpi henkilö :P
Minäkin toitotin täällä jo viime vuonna, että ohjelmaan olisi saatava mukaan sellainen asiantuntija, joka ymmärtää tyyliasioiden päälle. Niillä on valtava merkitys siinä, voiko parista tulla yhtään mitään! Ja puhun nyt siis tyylistä, en biologisesta ulkonäöstä, vaikka tyyli ilmeneekin ulkoista olemusta katsomalla. Kukaan näistä asiantuntijoista ei ymmärrä tämän asian päälle yhtään, ovat sille sokeita ja jättävät sen siis vain kokonaan huomioimatta pareja muodostettaessa. Ei näin!
Esimerkiksi tyttömäinen ja mymmelimäinen Emma ei sovi kumppaniksi tummasävyiselle ja emo-henkiselle, slaavilaisen temperamentin Tuomakselle, vaikka samassa kaupungissa asuvatkin ja kertovat kumpikin pitävänsä seikkailemisesta. Sen näkee jo yhdellä vilkaisulla, että edustavat ihan erilaisia sosiaalisia lokeroita. Varmaan jos asiantuntijat katsovat vain karkeaa sosio-ekonomista luokkaa, niin siinä osuvat samaan lokeroon, mutta kun se lokero jakautuu nykyään tyyli- ja kulttuuriseikkojen perusteella kymmeniin erilaisiin alaryhmiin, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Sapettaa etteivät asiantuntijat pysty huomioimaan näin itsestäänselviä asioita pareja muodostaessa.
Tyyliä on hyvä arvioida muiden asioiden joukossa, mutta mielestäni sorrut tekemään aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä henkilöistä heidän ulkonäkönsä perusteella.
Tyttömäinen ja mymmelimäinen Emma? Minusta Emma näytti lähinnä naiselta, joka yrittää mukailla tällä hetkellä vallalla olevia trendejä pyöreine laseineen. En silti uskaltaisi päätellä hänen persoonastaan mitään ulkonäön perusteella. Eikä tuo eka jaksokaan nyt niin paljon häntä vielä avannut, kun tuntui että hän vain fiilisteli innoissaan sarjaan osallistumista.
Emo-henkinen ja slaavilaisen temperamentin Tuomas? Mitä ihmettä? Slaavilainen temperamentti? Siis minkä perusteella? Onhan hänellä ehkä vähän "slovakialaisia" piirteitä ulkonäössä, mutta eihän tuo eka jakso nyt vielä niin paljon kertonut hänen temperamentistaan. Jotta sitä voisi arvioida, tarvittaisiin enemmän matskua. Enkä ihan osta tuota emo-henkisyyttäkään. Hänhän sanoi olevansa liikunnasta ja luonnossa olemisesta kiinnostunut kaveri, eikä joku The Curea huoneessaan kuunteleva romantikko joka haikailee iltaisin hipsterityttönsä perään.
Jos jokin kuvastaa nykyaikaa, niin se, että nykyään ihmiset pukeutuvat suureksi osaksi aika samalla tavalla, ja aika harvan kadulla kulkijan voi luokitella johonkin lokeroon pelkästään vaatteiden perusteella. Tämä näkyy etenkin nuorissa.
Tein päätelmiä lähinnä siitä, tulisiko näistä hyvä pari vai ei. Kyllä sen pystyy näkemään, että ei tule.
Eli joo, voi olla että Emma pukeutuu noin vain mukaillakseen valtavirtatrendiä, tai sitten se on hänelle syvällisemmin persoonaan liittyvä asia. Kumpikin vaihtoehto tekee hänestä epäsopivan Tuomakselle.
Tuomaksen en epäile kuuntelevan The Curea (välttämättä), mutta jo lemmikeistä päätellen hän ei missään nimessä ole ainakaan valtavirtatrendien seurailusta ja siis muiden ihmisten miellyttämisestä kiinnostunut, eikä rakenna elämäänsä sellaisen arvomaailman mukaan (ja kyllä, lemmikkivalinnat ovat osa sitä "tyyliä", jota tässä tarkoitan). Emo-henkisyydellä tarkoitin sitä, millä tavalla / mihin suuntaan hän eroaa Emmasta, joka on selvästi enemmän valtavirtaan päin suuntautunut (kuten viime kauden Olli). Ja siksi heillä tuskin on niin paljon yhteisiä persoonallisuuden aineksia, että toisen voisi kokea viehättävänä. Paitsi että Emma voi kyllä ihastua eroista huolimatta, koska hänen itsetuntonsa on niin heikko, että arvostaa todennäköisesti melkein mitä vain sellaista, jota hänessä itsessään ei ole. Toisin päin tuskin ihastumista tapahtuu.
Mitä enemmän analysoi tyylin perusteella, sitä enemmän metsäänkin voi mennä, mutta tarkoitus olisikin yhdistää tämä muiden asiantuntijoiden mielipiteisiin eikä parittaa ihmisiä pelkästään tyylin perusteella. Nyt kun tämä tekijä puuttuu asiantuntijoilta kokonaan, niin aivan ilmeisiä, vältettävissä olevia huteja pääsee syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Nuo alle kolmekymppiset on kuitenkin loppujen lopuksi aika nuoria tällaiseen ohjelmaan: kyllä heillä on vielä varaa olla ronkeleita, ei tarttis vielä "pakkoliittoa". Formaatti vois toimia paremmin vähän iäkkäämmillä.
Toisekseen asiantuntijat ajattelevat suhdetta kuitenkin aika kliinisesti eli olettavat että riittää jos on samoja harrastuksia (eikä niitä oikeesti edes tarvita) tai yhteensopivat riidanratkaisutaidot. Oikeasti rakastamme sitä jossa on jotain tuttua, jotain erilaista, jotain puoleensavetävää yms. mistä asiantuntijat eivät voi edes tietää.
Kyllä, eivät voi asiantuntija tietää, kun ei edes itse voi aina tietää. Kuka pystyy aukianalysoimaan, miksi rakastui juuri omaan kumppaniin? Paljon siinä on mystiikkaakin, eikä kemiaa näe päällepäin.
En kyllä ymmärrä miten asiantuntijat on valinneet Emman Tuomakselle. Ei ei ei. Eiköhän Tuomakselle olisi live elämässä joku Emman tasoinen löytynyt, mutta varmasti hakenut jotai misukkaa. Tuomas vaikuttaa ronkelilta eikä kovin avoimelta. Ei noiden habitus käy yhtään yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan mitä Miinalle tai Heikille kuuluu nykyisin?
Eronneet. Heikki käveli jokunen viikko sitten vastaan Oulussa vähän Miinaa muistuttavan simpsakan naisen kanssa. Eivät kävelleet käsikkäin, joten ei mitään hajua, oliko vain esim. kollega, vai uusi naisystävä.
Harmi, jos ei Emma käy Tuomakselle. Olin sitä mieltä, että Emma on ihan söpö ja onhan heillä kuitenkin melko paljon yhteistä, ihan jo alkaen asuinpaikasta, josta ilmeisesti molemmat tykkäävät – moni hesalainen ei välttämättä muuta helpolla Joensuuhun.
Tommi odottaa kaunotarta kirjeen perusteella... Juuditia en kuvailisi ensimmäisenä sanalla kaunotar. Emma ei myöskään ollut Tuomaksen mieleen ulkoisesti eikä habitukseltaan.
Siksi tää ohjelma ei toimi, koska kyllä ihminen vaan nai ihmisen johon se tuntee vetoa ja vetoon liittyy myös se, että miellyttää silmää. Vaikea edes antaa toiselle mahdollisuus, jos mitään vetoa ei synny. Ihminen on pohjimmiltaan eläin. Vaikkei ulkonäkö ole ratkaiseva tekijä avioliiton onnistumisen kannalta, mutta se vetää kaksi ihmistä puoleensa ja avaa toisilleen. Luontaista vetoa pitää olla.
Joo, vaikka parien muodostaminen on toki vaikeaa niin silti en ymmärrä miksi asiantuntijat kuvitteli että Emma ja Tuomas sopisi yhteen??!! Pelkkä asuinpaikka ja liikuntaharrastus ei pitkälle kanna jos ei oo muuta yhteistä. Käsittämätöntä!