Etelänreissun satoa
Hämmästelen ihmisten käsitystä hyvistä tavoista, hyvästä käytöksestä ja ylipäätään suomalaisten maineen ylläpitämisestä. Olen toki tältä palstalta lukenut, että on jotenkin toivottavaakin kapinoida vakiintuneita käytöstapoja vastaan ja että se on vain osoitus edelläkävijyydestä, mutta kyllä tuon etelänreissun jälkeen jäi lähinnä sellainen kuva, että nämä kapinoitsijat eivät vain osaa hyviä tapoja eli heiltä puuttuu ns. normaali kasvatus.
Näitä asioita jäin hämmästelemään (ja kyllä, täti-ihminenhän olen, joten ehkä ikäkin asiaan vaikuttaa).
1) Lomakohteen ostoskadulla kuljettiin bikineissä. Päivällä ja yöllä. Ravintoloihin yritettiin tunkea niissä pikkupikkubikineissä, vaikka aurinko ei paistanut ja vaikka ihan tarjoilijan pukeutumisesta olisi voinut tajuta, että paikkaan on suotavaa tulla edes jossain harsossa tai vesirajamekossa. Ymmärrän, että rannalla voi tula jano ja voidaan kipaista hakemassa juotavaa, syötävää, aurinkovoidetta tai vaikkapa hattua kesken auringonpalvonnan läheisestä kaupasta. Mutta sitä en käsitä, että pitää tunkea sille pääkadulle 500 metrin päästä rannasta ja vieläpä pimeään ilta-aikaan esittelemään sulojaan. Mitä tällä pukeutumattomuudella halutaan viestiä? Että tätä olisi tarjolla, kuka haluaa? Vai ollaanko vain oikeasti lähdetty pelkkien bikinien kanssa lomareissulle?
2) Hotellin aamiaiselle tullaan bikineissä ja lapsilla kellukkeet ja uimarenkaat mukana. Syöttekö te kotona aamiaista alusvaatteissa? Menettekö sukukekkereissä aamiaiselle kylpylelujen kanssa?
3) Hotellin ravintolassa istutaan lippalakit päässä, ja kyse on melkein 40-vuotiasta miehistä. Samaiset tyypit rohmusivat lautasensa täyteen lasten pöydästä ranskalaisia, joten tämä menee takuulla sen piikkiin, ettei kotona ole kerrottu, miten pitää käyttäytyä.
Tajuan kyllä, että lomalla on tarkoitus ottaa rennosti, mutta kyllä minusta tuollainen käytös osoittaa välinpitämättömyyttä paikallisia ja hotellin työntekijöitä kohtaan, jopa tietynlaista ylimielisyyttä, kun näytetään, ettei näiden tunteista tarvitse välittää.
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 23:04"]
Minusta ihmisen sivistyksestä kertoo se, että osaa pukeutua tilanteen mukaan. Tarkoittaa sitä, ettei häihin mennä verkkareissa eikä punaisessa minimekossa hautajaisiin, mutta myös nk. arkipukeutumista.
Monella (yleentä teinillä, toki joillakin aikuisilla) on se mielikuva että itsensä paljastelu on kaunista. Jos on kaunis ja seksikäs kroppa, sitä voi esitellä myös tyylikkäästi. Uimarannalla minibikinit on ok, mutta ei ruokaravintolassa. Rantabaaristakin voi juoman kipaista pelkät bikinit päällä. Esim. jotain tälläistä voi laittaa päälleen kun poistuu rannalta:
http://media.redcatsnordic.com/ellos//images/products/normal_2/ells_0037/ells_0037375_M.jpg
[/quote]
Juuri tätä tarkoitin. Monet omaavat sitä tilannetajua, miten pukeutua ja esim. hotellin aamupalalla aika monella oli ne bikinit tunikan tai mekon alla. En vain ymmärrä, miten joku aikuinen ei käsitä, miksi niissä pelkissä bikineissä ei ole suotavaa olla ruokaravintolassa. Vaikka omaisi täydellisen vartalon, täytyisi silti tajuta, miten ja missä sitä vartaloaan esittelee.
Lomalla heittäydytään vapaalle, niin kuin mökilläkin. Silloin mukavuus ratkaisee. Lomapaikat ovat tottuneet sellaiseen.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 17:17"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 16:52"]
Itse olen aina asunut paremman luokan hotelleissa eikä ikinä ole ollut ongelmia junttien kanssa.
Upeaa! Pysykööt roskaväki omissa hotelleissaan ja me kunnon ihmiset omissamme.
[/quote] Toivottavasti emme satu koskaan samaan hotelliin, kuulostat niin nirppanokalta.
[/quote]
Toivon ihan samaa!
Et vaan koskaan varaa itsellesi 4 tai 5 tähden hotellia niin ongelmaa ei tule.
Ja pysyt vielä poissa loungeista ja lentokoneiden bisnessluokasta niin hyvä!
Thaimaassa venäläiset harrastaa tätä uikkarilomailua paremmissakin kohteissa. Pari vuotta miehen kanssa todistimme vatsakkaan venäläisen ja hänen 20 vuotta nuoremman rouvansa illallis"asuja", jotka todellakin olivat niukat uimahousut ja naisella narubikinit. Samannäköistä jengiä pyöri resortilla.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2013 klo 12:20"]
Lomalla heittäydytään vapaalle, niin kuin mökilläkin. Silloin mukavuus ratkaisee. Lomapaikat ovat tottuneet sellaiseen.
[/quote]
Mahdoitko olla nyt tosissasi? On monenlaisia lomapaikkoja. Joku lomailee Muumimaailmassa, toinen kylpylässä, kolmas etelänreissulla. Väitätkö tosissasi, että paikallisten on ymmärrettävä lomailijoita ja katseltava illallisravintoloissa uimahousuisia miehiä ja bikiniin verhoiltuja naisia ja aamiaispöydissä kellukkeita ja rantapyyhkeitä? Yritätkö tosissasi verrata sadan ihmisen hotellia mökkilaituriin ja aamiaiseen mökin terassilla? Ymmärrätkö eron sillä, että mökillä ihminen on usein vain perheen kanssa ja hotellissa tai ravintolassa kymmenien ellei satojen muiden kanssa?
Tässä puhuu kyllä nykyajan itsekkyys. Kun lomallani lähden Pariisiin, niin voin huoletta saapastella rintaliiveissäni Louvreen, koska tekisin niin myös mökilläni. Mies tuppaa mökillä ollessaan uimaan alastomana, niin kaipa se voi siinä Seinen rannallakin kuljeskella munat heiluen. Hei, me ollaan lomalla ja lomakohteessahan ymmärretään, että miten mökillä, niin myös lomakohteessakin...
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 16:05"]
Mietin itsekin, miksi tunsin myötähäpeää, kun joku suomalainen keski-ikäinen mies istui lippalakki päässä ja uimahousut jalassa ja rohmusi ranskalaisia aamiaispöydästä. Hävetti henkilökunnan takia. Hävetti myös niiden puolesta, jotka selvästi ihmetellen katselivat näiden suomalaisperheiden edesottamuksia. Ei oikeastaan ole väliä sillä, oliko kyseessä vain suomalaisten outo tapa vai tekeekö kaikkialla muuallakin monet perheet näin. Minua hävetti juuri noiden muutamien suomalaisten edesottamukset ja kertoohan se kai jotain minun omasta itsetunnostanikin. Kiistatta hävetti olla suomalainen ja joutua rinnastetuksi näiden perheiden kanssa.
Pakko kuitenkin vielä tuon viitosen kommenttiin heittää sen verran, että minusta kyse on ihan peruskäytöstavoista enkä jaksa käsittää, miten tavalliset ihmiset eivät tajua jättää niitä uimaleluja ja uimahousuja pois aamupalalta. Missä suomalaisessa hotellissa on voinut tulla aamupalalle kalsareissa tai vaikka sitten aamutakissa? Siksi lievästi ärsyttää tuo kehotus valita toisenlaisia matkoja. Tarkoittaako se sitten sitä, että osa meistä suomalaisista on niin junttia kansaa, että lähtee sikailemaan ja porsastelemaan muualle ja voidakseni välttää rinnastuksen näiden ihmisten kanssa, minun pitäisi löytää laadukkaampia kohteita ja laadukkaampia hotelleja? Asuimme nimittäin perhehotellissa, jossa ei näitä nuoria bilettäjiä ollut kuin pieni kourallinen. Heitä ei aamiaispöydissä näkynytkään. Ei ollut kyse mistään halvasta hotellista - joskaan ei mistään kalliistakaan. Eikä kohde tosiaan ollut mikään trendikäs, mutta valittu huolella, jotta lapsiperheenä saamme lomasta jotain irti emmekä kuitenkaan häiritse muiden lomanviettoa. Luulisi, että perheelliset edes hiukan yrittävät näyttää lapsilleen esimerkkiä, miten käyttäydytään julkisilla paikoilla. Vai joutavatko kaikki käytöskoodit romukoppaan, kun astutaan Suomen rajojen ulkopuolelle?
Ap
[/quote]
Ei, kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi välttää rinnastusta sikailijoihin. Ylipäätään epäilen, että turistien kanssa työkseen tekemisissä olevat mitään erityisen negatiivisia arvioita heittelisivät suomalaisista - JUURIKIN koska kaikissa kansallisuuksissa on joukossa sikailijoita, monessa porukassa enemmänkin kuin suomalaisissa. Suomalaiset sentään ovat keskimäärin aika vaatimatonta väkeä ja käyttäytyvät harvoin missään kuin "Euroopanomistajat", mikä ominaisuus tekee sikailijasta aina vain kauheamman.
Kehotin miettimään muunlaista majoitusta ja matkakohdetta siksi, että vähentäisit omaa ärsytystäsi ja lisäisit omaa viihtymistäsi. Ja kenties antaisit niille mukana oleville lapsillesi parempaa katseltavaa kuin se naapuripöydän sikaileva setämies. Miksi mennä ehdoin tahdoin tuollaiseen paikkaan, eh?
Moraalinen paheksuntasi siellä ja av-palstalla kun ei korjaa tilannetta yhtään millään tasolla, vai mitä?
-5-
Ja vielä: jos haluaa varmistaa, ettei törmää tuollaiseen touhuun, voi aina harrastaa muuta kuin hotellimajoitusta. Me olemme jo vuosia vuokranneet asunnon lomilla, ei tarvitse olla tekemisissä muiden turistien kanssa.
Kohteissakin ON eroja, biksutyttöjä ja ylenpalttista örvellystä vähemmän näkyy ei-rantalomakohteissa, mm. suurkaupungeissa.
Edelleenkään kyse ei ole siitä - enkä ole MISSÄÄN niin sanonutkaan - että huonot käytöstavat olisivat ok. Miten ihmeessä teitkään sellaisen johtopäätöksen? Minähän olen ja olin aivan samaa mieltä kanssasi esimerkeistäsi ja jopa lisäsin muutamia listaan.
-5-
Minusta ihmisen sivistyksestä kertoo se, että osaa pukeutua tilanteen mukaan. Tarkoittaa sitä, ettei häihin mennä verkkareissa eikä punaisessa minimekossa hautajaisiin, mutta myös nk. arkipukeutumista.
Monella (yleentä teinillä, toki joillakin aikuisilla) on se mielikuva että itsensä paljastelu on kaunista. Jos on kaunis ja seksikäs kroppa, sitä voi esitellä myös tyylikkäästi. Uimarannalla minibikinit on ok, mutta ei ruokaravintolassa. Rantabaaristakin voi juoman kipaista pelkät bikinit päällä. Esim. jotain tälläistä voi laittaa päälleen kun poistuu rannalta:
http://media.redcatsnordic.com/ellos//images/products/normal_2/ells_0037/ells_0037375_M.jpg
http://filhttp://static.iltalehti.fi/viihde/daisy5_2105JID_503_vi.jpges.kotisivukone.com/vaatekomero.kotisivukone.com/beach_ranta_tunika_ruskea.jpg