Onko teillä lähipiirissä tuomitsevia, aina oikeassa olevia ihmisiä?

Minun isäni. Yritän nähdä mahdollisimman harvoin / pidän tapaamisajat maksimissaan parissa tunnissa. Kestä sitä jatkuvaa länkytystä.

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni. Yritän nähdä mahdollisimman harvoin / pidän tapaamisajat maksimissaan parissa tunnissa. Kestä sitä jatkuvaa länkytystä.

Surullista, että nämä tuomitsevat ja aina oikeassa olevat ihmiset voivat olla iäkkäitäkin. Eli elämän aikana ei ole mitään opittu, vaan sama linja jatkuu.

Minulla on myös perhepiirissä muutama tällainen. Elän vielä siinä toivossa, että elämä opettaisi rennompaa asennetta, suvaitsevaisuutta ja toistenkin arvostamista.

ap

Mua ei koskaan tuomita. Joka on kiva, mutta aina arvostellaan.

Äitini. Ratkaisin asian pistämällä välit poikki. Miksi aikuisen ihmisen pitäisi sellaista negatiivisuutta kylvävää ihmistä sietää. Jos en kelpaa tälläisenä niin olkoot.

Kyllä, ex-mieheni. Otin avioeron.

Äitini ja sisareni ovat tällaisia. Välit ovat poikki. En pidättelisi kyllä henkeä odottaessa muutosta parempaan. Monesti luonne kärjistyy lisää mitä enemmän ikää tulee. Näin sisareni viimeksi lyhyesti joitakin vuosia sitten ja hänestä oli tullut viisikymppisenä aivan järkyttävä riivinrauta. Katseli muita nenänvartta pitkin ja valitti kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Äitini ja sisareni ovat tällaisia. Välit ovat poikki. En pidättelisi kyllä henkeä odottaessa muutosta parempaan. Monesti luonne kärjistyy lisää mitä enemmän ikää tulee. Näin sisareni viimeksi lyhyesti joitakin vuosia sitten ja hänestä oli tullut viisikymppisenä aivan järkyttävä riivinrauta. Katseli muita nenänvartta pitkin ja valitti kaikesta.

Luulen, että jossain vaiheessa välien katkaisu tulee eteen minullekin. En nimittäin loputtomiin odota läheisen kypsymistä ja itseymmärrystä.

Minua ei sinänsä haittaa yleinen valittaminen tai negatiivisuus, jos ei tarvitse usein tavata. Mutta se, että aletaan mestaroida minun elämääni tai esitetään siitä pyytämättä mielipiteitä ja annetaan neuvoja. Se yläpuolelle asettuminen on se, jota en aio jatkossa suvaita.

ap

Millä tavalla tämä piirre ilmenee läheisissänne ja kanssakäymisessänne? Syntyykö väittelyitä, yleistä paheksuntaa, neuvomista, ohjailua, manipulointia? Avatkaa vähän.

Minä en ole tuomitseva, mutta aina oikeassa kyllä. Onko sekin huono juttu?

M44

Se, että asiat pitäisi tehdä heidän tavallaan ja oma tapa on väärä. Lapsenakaan ei tullut kehuja jos jossain onnistui. Puhutaan pahaa selän takana ja naamatusten. Kaiken huippu oli kun lasten saamisen myötä ruvettiin haukkumaan ja arvostelemaan minua, miestä ja lapsia IHAN kaikesta. Ei koskaan mitään hyvää. Asiat olisi pitänyt tehdä kuten hänkin on tehnyt. Ja äitini ei ole mikään suvaitsevainen ihminen muutenkaan. Siinä vaiheessa heräsin todellisuuteen kun lapset otettiin kohteeksi ja mm minua ja miestäni haukuttiin lapsille täysin avoimesti ja kerrottiin kuinka asiat pitäisi tehdä OIKEIN. Leijonaemo sisälläni heräsi ja päätti ettei äitini ansaitse perhettäni elämäänsä. Samalla meni välit poikki siskoon ja äitinäitiin. Mutta tilalle sain elämän ilman jatkuvaa negatiivisuutta ja lapsilla on kuitenkin toiset isovanhemmat, sekä ihania perhe ystäviä ja läheiset kummit elämässään. Onnellisuus on se mitä sain, vaikka jouduin tekemään ison päätöksen.  T. tuo keskustelun neljäs

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni. Yritän nähdä mahdollisimman harvoin / pidän tapaamisajat maksimissaan parissa tunnissa. Kestä sitä jatkuvaa länkytystä.

Surullista, että nämä tuomitsevat ja aina oikeassa olevat ihmiset voivat olla iäkkäitäkin. Eli elämän aikana ei ole mitään opittu, vaan sama linja jatkuu.

Minulla on myös perhepiirissä muutama tällainen. Elän vielä siinä toivossa, että elämä opettaisi rennompaa asennetta, suvaitsevaisuutta ja toistenkin arvostamista.

ap

Tämä oli kuin oma kirjoittamani. Pari myöskin lähipiirissä, opetetaan, arvostellaan kaikessa, ollaan oikeassa, lytätään toinen erityisesti heikolla hetkellä. Loukataan mitä pahimmilla tavoilla, anteeksi ei pyydetä.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla tämä piirre ilmenee läheisissänne ja kanssakäymisessänne? Syntyykö väittelyitä, yleistä paheksuntaa, neuvomista, ohjailua, manipulointia? Avatkaa vähän.

Kerron minun aina oikeassa olevasta tutustani.

Tämä tuttava neuvoo ja puuttuu jatkuvasti kaikkeen. Jos vaikka ostan uuden tiskikoneen ja kehun merkkiä, niin hän alkaa heti kertoa jonkun raadin tai kuluttajatutkimuksen tuloksesta, jonka mukaan juuri joku toinen merkki on paras. Sitten jos esihuuhtelen astiat ennen koneeseen laittoa, hän kysyy tuomitsevasti syytä miksi teen niin, miksi tuhlaan vettä. Vastaan ihan leppoisasti, että haluan pitää uuden koneeni hyvänä. Johon tulee taas joku marttojen listaus tai jonkun tekniikan tohtorin haastattelu vastaukseksi, että tutkitusti likaisissa astioissa juuri pitää olla sopivasti ruuantähteitä, että pesuaineen entsyymit käynnistyvät tms.

Jos mainitsen ohimennen mitä naapurini on kertonut kuulleensa kaupungin kaavasuunnittelusta, niin tämä läheinen kaivaa heti puhelimensa esiin ja etsii kaupungin virallisilta sivuilta kaikki kaava-asiat ja niitä koskevat pöytäkirjat todistaakseen naapurini kuuleman vääräksi ja minut samalla tyhmäksi, kun edes mainitsen jotain tuollaista huhupuhetta.

Kevyttä jutustelua tämä ihminen ei osaa eikä yhdessä nauttimista, vaan joka hetki hänellä on kilpailu toisen kanssa menossa. Hänen täytyy tietää kaikki parhaiten, puuttua joka asiaan ja mainita, miten tuonkin voisi tehdä vielä paremmin ja tehokkaammin. Hän ei yksinkertaisesti saa itselleen mitään! Hänellä on omasta mielestään myös lupa tuiskahdella ja tuhahdella muille eli käyttäytyä huonosti, koska hän on niin paljon tietävämpi kuin muut. Tottahan noin älykäs ihminen turhautuu, ei se ole hänen vikansa vaan muiden.

Todella uuvuttavaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni. Yritän nähdä mahdollisimman harvoin / pidän tapaamisajat maksimissaan parissa tunnissa. Kestä sitä jatkuvaa länkytystä.

Kokeile miten isäsi reagoi ja repäset. teet just mitä hän on sanonut kaikessa asiassa. kerro sitten mitä tapahtui.

Mulle kävi niin, että melko lailla samoihin aikoihin tuli ero, työttömyys ja sairaus. Siinä sitten tarvittiin läheisten apua ja lähisukulaiset auttoikin kovasti ja varmasti alkuun hyvästä sydämestään. Mutta kun mun epäonni pitkittyi, musta tuli "luuseri", jolle alettin sanella asioita. Ihan niinkun se auttaminen olis antanut näille ihmisille valtaa päättää mun asioista. Auttaminen voi siis alkaa ihan viattomasti mutta kai ihmisessä joku vallanhimo on että se johtaa aikaa myöten pomottamiseen ja sanelemiseen.

Valitettavasti sukuni on uskonnollisuuteen taipuvaista, joten näitä riittää. On helluntailais-, jehovantodistaja- ja mormoni-serkku, kaksi mormonisisarusta ja yks fanaattinen ateisti-velipuoli. Kaikki ovat aina oikeassa. Pidän ylikohteliaat välit silloin, kun harvoin joudun heidän kanssaan tekemisiin. En keskustele heidän kanssaan uskonnosta, politiikasta tai edes luonnonsuojelusta, koska olipa aihe mikä tahansa, he yrittävät kääntää sen minun käännyttämisekseni omalle katsantokannalleen.

Minä itse! Tuolta se mulkku toljottaa peilistä arvostelevan näköisenä eikä todellakaan ole mitään parasta seuraa.

Joskus kyllä tosissaan pännii.

Sen verran fiksu olen, että osaan pitää pääni kiinni muille ihmisille, mutta itseni paras ystävä en tosiaan ole.

Kaiken lisäksi raivoraitis, joten ikinä ei pääse lomalle ilman pässinpäätä.

Anoppi ja anopin tytär. Aina riidoissa toistensa ja muiden kanssa. Kauheaa määräilyä ja arvostelua. Mutta auta armias jos vähänkään yrität arvostella heitä niin sota syttyy.

Minullakin yllättäen anoppi. Hän on lestadiolainen ja se uskontohan on ainoa oikea, mutta anoppi on muutenkin sellainen persoona, että hän on mielestään aina muissakin asioissa oikeassa ja muut väärässä. Se joka tekee vaikka kotitöitä eri tavalla kuin hän tekisi, on hullu.

Useampikin. Kumpikin piirre ovat hyvin yleisiä suomalaisten keskuudessa.

demarit nyt ovat aina kateellisia ja kyselemässä mitä makso