Löytyykö pinoa elokuussa IVF tai ICSIin menijöille?
Meillä ICSI piti olla syyskuun ekalla viikolla, mut se siirrettiin elokuun viimiselle viikolle eli 35 viikolle. Olis kiva löytää pino jossa sais jännätä muiden kanssa ja piinailla yhdessä :)
Kommentit (47)
Eihän tässä mitään nukuttua enää saa ku jännittää niin pirusti. Eilen siis oli punktio ja kaikki 18 munasolua jotka lääkäri viimisessä ultrassa mittasi saatiin kerättyä. Viime vuonna kypsymässä oli kaikkiaan 24 muistaakseni kuitenkin yli 20 ja niistä saatiin vain 11 kerättyä, nyt oli isompi lääkeannos heti alusta asti joten kyllä se niitä paremmin kasvatti.
Viime vuonna vain ilmoittivat muistaakseni tähän aikaan et ainutkaan ei ollut hedelmöittynyt, yksii kuitenkin sit oli joka huomattiin vasta to aamuna.
Joten nyt pelottaa ihan mielettömästi, että tuleeko sieltä soittoa. On kyllä ihan pakko soittaa sinne tänään ite ja kysyä et miten meni jos ne ei soita, ei pysty huomiseen asti odottaa et saa tiedon. Ne ilmoittaa sieltä vain jos jotain on pielessä eivät ollenkaan et miten moni on jakautunut, pihtaavat sitä tietoa huomiseeen asti.
Olo on muuten ihan hyvä eikä nyt ole yhtään kipeänä paikat, viime vuonna tais tosin kipua tulla vasta torstaina kun oli siirto, oli silloin kerääntynyt nestettä niin paljon.
Tsemppiä kaikille muille, eikös eilen ollut punktiopäivä myös jollain muulla onnekkaalla vai oliko jo maanantaina?
muuten sanoi et jos on hyvälaatuisia niin laitetaan vain yksi mut, jos laatu on heikompi niin sitten sirrettäisi kaksi. Sillon kun oli eka käynti OYS niin tuumas et voidaan laittaa kaksi jos halutaan, nyt eivät varmaan suostu laittamaan kahta jos ovat hyvälaatuisia vaikka pyydettäisiin.
Moi,
Punktiossa käyty 25.8. ja siirto tehty 27.8, eli jälleen yksi koitos melkein takana. Odottelua siis pari viikkoa edessä.
11 rakkulasta löyty 8 munasolua joista 7 oli vaan kypsää. 4 oli hedelmöityksen (ICSI) jälkeen epänormaalia (osassa ei tumaa ja osassa yks tuma) ja 3 lähti normaalisti jakaantumaan.
Siirtopäivän aamuna oli hengissä enää yksi joka oli 1-laatuinen neliapila, joka pääsi sitten kohtuun jatkamaan matkaa. Pietään peukkuja että jaksais yrittää pysyä siellä ja tehdä meidät onnelliseksi. Jos ei niin yritetään sitten taas uudestaan.
Lääkäri ehdotti nyt tällä kertaa, että oltais laitettu 2 alkiota kerrallaan mutta valitettavasti henkiin ei jääny ku tuo yksi vaan. Itketti kamalasti eilen ku syyllistin tietenki itteäni vaan että ku ei mikään taas onnistu ja ei saatukkaan kahta sisään, mutta onneks mieheni toi kimpun ruusuja ja se piristi vähän mieltä.
Hyvä tietää että ehkä tuo menopur -puregon yhdistelmä ehkä auttais meikäläistäki. Vois kysyä lääkäriltä sitä. Mulla oli sama ongelma, että eka kerralla oli pitkä ohjelma eikä oikein kroppa lähteny käyntiin kunnolla jarrusta. Nyt toka kerralla rakkuloita tuli enemmän ( lyhyellä kaavalla ) ja solujaki löyty nyt pari enemmän mutta hävikki oli suurempi kuitenki ku viimeksi. Siirtopäivänä oli molemmilla kerroilla vaan hengissä enää yks alkio...
No, ei auta muu kuin odottaa ja rukoilla...
Munasoluja saatiin siis kaikkiaan 17 joista 9 hedelmöittyi. Viisi oli jatkanut jakautumista mutta mikään niistä ei ollu topalkio ja neljä oli ruvennut "hajoamaan" vai miten lääkäri sen sanoikaan. Kaksi siirrettiin ja kolme pakastettiin samassa erässä kaikki.
Mutta noilla ei-topalkioilla pitäis kuitenkin kait pystyä raskaus alkamaan ei kait niitä muuten siirrettäis.
Mun oli pako mennä vessaan ennen siirtoa kun ei pystyny olla, vaikka rakon pitäisi olla täysi. Lääkäri sanoi et kyllä se oikeaan paikkaan meni mut tykkään ite kun näkee minne menee. Pelottaa et jos nyt ei olekkaan oikeassa paikassa, mut luulis kokeneet lääkärin osaavan laittaa oikealle paikalle vaikka ei näe. Eihän kaikissa paikoissa vissiin ultrata. Mut silti pelottaa.
Pääseekö vielä mukaan piinailemaan teidän kanssa..
Tänään oli viimeinen ultra ja maanantaina punktioon. Munarakkuloita näkyi ultrassa todella vähän, vain 5 kpl kun aikaisemmissa hoidoissa on samassa vaiheessa ollut 15-25 kpl. Mutta pitää ajatella että ei se määrä vaan laatu ratkaisee, sitä paitsi nuo 5 kpl olivat lääkärin mukaan tosi muhkean kokoisia :) Ja voihan noita rakkuloita löytyä enemmäkin punktioissa, hope so.
Toivottavasti on priimaa nuo vaivaiset 5 mitkä nyt näkyi, koska eihän kaikissa edes ole solua sisällä, eikä solut välttämättä hedelmöity ja puhumattakaan siitä että jakautuisivat tai pysyisivät edes hengissä siirtopäivään saakka.
Huh huh, vielä on monta etappia edessä ennen kuin voi edes haaveilla siirtopäivästä.
Tämä hoito on kolmas julkisella ja lääkkeenä suprecur + gonal-f 150 iu:ta(gonalia pistellyt nyt tässä 10 päivää).
Viikonloppuja kaikille!
Mulla kävi taas niin että rakko oli aivan älyttömän täynnä koko siirron ajan mutta silti lääkäri näytti epäröivän, ja sit lääkäri sano ku kaikki oli ohi, että juokse vessaan vaan heti ilman housuja ku ei siellä heräämössä ketään ole.
Ei voinu tietenkään olla ajattelematta että mitähän jos se yks ainoa loppuun-asti-selvinnyt alkio tuli kaiken tavaran matkassa ulos....? Mutta eikai kukaan voi tulla raskaaksi edes normaalisti jos ei saa vessassa käydä ekaan viikkoon ollenkaan...tosin mietin että voisin kyllä olla vaikka käymättä ekat pari päivää ihan varmuuden vuoksi... :D
Mitäs tänne kuuluu kun on niin hiljaista, onko kenelläkään ollut punktiota/siirtoa tällä viikolla?
Entä miten Hanna ja Sarde75, teillähän on jo piinailut puolessa välissä, onko mitään "oireita" havaittu ;)?
Itse kävin tänään siirrossa. Maanantain punktiossa oli 5 rakkulaa joissa jokaisessa oli solu. Tänään tilanne oli se, että 4 oli hedelmöitynyt, joista kaksi hyvää nelisoluista siirrettiin ja kaksi pakastettiin. Pyysin itse kahden alkion siirtoa ja näköjään kannatti pyyttää. Nyt ei auta muuta kun odottaa kiltisti kaksi viikkoa ja katsoa mikä on tulos :)
ja odotetaan sitä kohtalonpäivää 10.9.
Odottavan aika vaan kuluu älyttömän hitaasti.
Oireita on monenlaista, niin ku viimeksikin.
Lugesteron mun mielestä huimaa nyt enemmän kuin viimeksi, vai eikö sitä muista vaan huimasiko ja väsyttikö näin paljon viimeksi? Edellisestä kerrasta on kuiteski menny jo 3kk. Samalla annoksella nyt kuites mennään niin ku viimeksikki.
Menkkakipua on ollu koko ajan siirrosta lähtien, tällä viikolla ehkä vähän vähemmän ja nyt oikeastaan vasemmalle puolen 'raapii' enemmän. En tiedä onko suolessa ilmaa vai mitä siellä tapahtuu =)))
Hyvä että sait pakkaseen edes jotain. Mä en oo saanu kummallakaan kertaa ku alkiot ovat aina lopettaneet jakautumisen siirtoa edeltävänä yönä. Nyt kuites meni I-luokkainen nelisoluinen sisään, joten katotaanko pysyykö 'telkkä pöntössä' =)
Mitäs tänne kuuluu?
Mulla olis nyt pp8 menossa ja tiistaista asti on tuntunut et menkat alkaa, tiedän aina muutaman päivän etukäteen et milloin menkat alkaa kun on kokoajan sellainen tunne et vuoto olis jo alkanut, mutta kun vessassa käy niin ei mitään näy. En oo varma kirjoitinko jo jossain välissä tämän tänne, en jaksanut selata läpi.
Viime vuonna menkat alkoi IVF jälkeen pp11 eli vielä olis pari päivää siihen. Oireita ei kyllä ole tissitkään ei enää ole niin kipeät, alamahaa on vähän nipistellyt eilen kaikkein eniten, mut en yhtään muista et kuuluuko se mulla normaalikiertoon. Ehkä joskus on vähän nipistellyt, mut nyt kuitenkin enemmän ja nyt kun pitäisi muistaa et onko normaalia niin ei muista vaikka menkat tulee aina kerran kuussa, mut näköjään sitä unohtaa. Enkä yhtään muista viime vuotisia oireita, en oo mihinkään kirjannut ylös,l öysin viimevuotisen keskustelun, mutta sitä ei oikein kunnolla saa auki joten en pääse sieltäkään selaamaan omia kirjoituksiani.
Ei kait tässä muuta kuin vain odotella. Tänään tein testin kun en malttanut olla tekemättä, herkkä testi joka olis jo ehkä voinut näyttää jotain,mut nega oli. No sit parin tunnin päästä roskishaamu joka varmaan johtuu vain testistä, on mulle muistaakseni ennenkin noin käynyt, eikähän niitä sais enää edes sen puolen tunnin jälkeen lukea.
Mut tällaista tällä kertaa. Laittais hymynaaman mut en tiedä onko se :) vai :(
Kyllä siinä niin kävi, että kahteen testiin tuli haalea viiva. Toinen kotitesteiltä ostettu herkkä testi jossa viiva hieman tummempi ja hyvin näkyvä ja toinen apteekin oma johon hieman haaleampi, mutta hyvin näkyvä viiva myös. Jänniittää ihan mielttämästi ja mut nyt on tärinä vähän jo heikentynyt.
Tää on ihan uskomatonta, neljä vuotta yritystä ja ensimmäisen kerran elämässä plussa raskaustestiin. Vaikkakin haaleat, olin käynyt vessassa pari kertaa aamuyön aikana ennen tetsin tekoa, joten ehkä hieman laimeaa pissaa ja virallinen testipäiväkin olis vasta torstaina. Joten siitä syystä varmaan hieman haaleat viivat, mutta pikkuisen pelottaa ettei olis kemiallinen. Vaikea uskoa.
Jaksais pari päivää odottaa ja tekis uuden testin :)
Hoitotausta pikaisesti:
Kummassakaan ei mitään vikaa. Monta clomikiertoa, kolme inssiä, vuosi sitten IVF ja nyt ICSIn tuoresiirrosta PLUSSA! Apua!!
Plussatuulia kaikille muillekin :) :) :)
onnittelemaan Hannaa! Ihania uutisia, olen vakoillut kuulumisiasi silloin tällöin. Paljon tarrasukkia pikkuiselle!
t. Senniina clomisisar kera clomipojan 12/99 ja clomi+inssitytön 6/07
Täällä on tosi turvonnut olo ja odotan malttamattomana tiistain punktiota jos vaikka tämä turvotus vähän laskisi. Mahdollinen siirto olis sitte torstaina ja toivottavasti päästäis sinne asti edes.
Hanna: Ihania uutisia!! Paljon tarrasukkia vaaville ja toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti!
Hannalle hirmuisen paljon onnea!! Noin aikainen plussa ei voi kyllä muuta tarkoittaa kuin että teidän alkio on tiukasti löytänyt oikean paikkansa ja raskaushormonia on jo paljon kun jo nyt näyttää plussaa :)
Tikru78, koitahan vielä jaksaa sinnitellä tiistain punktioon, kyllä se olo sitten helpottaa ja pidetään peukkuja että pääset sinäkin siirtoon asti!
Itsellä menossa pp4 (vasta) ja tänään on on vatsaa juilinut erityisen paljon..Vielä on liian monta päivää siihen että pääsee testaamaan, kovasti ollaan vielä positiivisella mielellä jos saisi sen plussa aikaiseksi :)
kiva kuulla sinusta, olenkin miettinyt et mitähän kaikille kuuluu joiden kanssa samaan pinoon kirjoiteltiin. Ei muista enää et kuka plussasi ja miten ja nimimerkitkin on vähän hukassa. Olinkin ajatellut et vois vähän huhuilla porukkaa.
Kiitti onnitteluista muillekin, on tää kyllä niin uskomatonta. Enkä kyllä usko itekkään kunnolla ennen kuin oon vielä pari testiä tehnyt ja aikaa kulunut, mies sanoi ettei usko ennen kuin kuulee sykkeen. 1.10 mulla on seuranta-aika sairaalassa ja silloin myös ultrataan, toivotaan et silloin sit on kaikki kunnossa, mutta toisaan siihen asti varauksella.
Meillähän kaksi siirrettiin joten toivottavasti molemmat ovat pysyneet mukana.
Mulla on tuo lugeista johtunut tissikipu mennyt ohi mutta pe iltana ja tänään tuntunut oikeassa rinnassa sellaista pistävää kipua yhdessä kohtaa, mitä ei ole ikinä mulla ollut eikä ole kuitenkaan samanlaista mitä lugejen aiheuttama, joten voisko se olla jonkilainen raskausoire? Maha on välillä ollut vähän sekaisin, niinkin kait voi käydä jos on raskaana.
Mullahan oli sit niitä menkkaoireita enkä uskonut et voisin olla raskaana tai puolet ajasta uskoin ja puolet taas en. En oo ikinä uskonut et vois oikeasti olla menkkaoireita mulla vaikka olisinkin raskaana, vaikka monella on samanlaisia kokemuksia. Ehkä kun on vähän yli neljä vuotta olllut samat menkkaoireet enkä ikinä aikasemmin ole raskaana ollut.
Joten sanon teille muille saman jota mulle on tolkutettu ,että voit olla raskaana vaikka menkkaoireita olisikin :)
olen vakoillut sun hoitoasi, hienoa, että plussa tuli!! Hyviltähän noi oireet jo kuulostivat. :)
-Osse kera icsi-Rajun rv 31+5
Hanna, kun muistit! Itsekin olen vanhoja clomisti-sisaria joskus miettinyt, mutta nikit ovat pikkuhiljaa unohtuneet. Paitsi me pitkän tien kulkijat..Mulla on tytön jälkeen ollut yksi tuulimuna 6/08 (mun eka luomuplussa koskaan..). Clomiresepti on taskussa, mutta en tiiä vielä ryhtyäkö leikkiin vaiko eikö. Ikä painaa..
Tuo sun "tissipistos" voi hyvinkin olla raskausoire ja monesti ne tulee ja menee eli älä pelästy, jos yhtäkkiä oletkin ihan oireeton. Tyttöä oottaessa istuin kakkosasialla vähän väliä, joten hyvältä kuulostaa siinäkin mielessä. Toivottavasti molemmat pikkuiset ovat kyydissä loppuun asti!!
Tein tänä aamuna yhden liuskatestin, se oli joskus kuuden jälkeen ja olin kerennyt käydä vessassa joskus neljän paikkeilla joten aika lyhyt väli. Haalea oli vieläkin ehkä haaleampi mitä eilen. Pissa oli kyllä laihaa sen näki heti väristä, mutta pelottaa ihan ankarasti et jos on kemiallinen.
Milloinkahan pitäisi sit vuoto alkaa jos on ollut kemiallinen?
Moi,
Huomenna olisi mun testipäivä, mutta eilen jo tuli ruskeaa mönjää aamusta ja tänään aamulla myös ,joten on varmaan turhaa testailla huomenna.
Menkkakipuja ei ole ainakaan vielä mutta viimeksi ne alko testipäivänä heti aamuilla ja viimeksi meni ihan samalla tavalla että ensin 2 päivää ruskeaa mönjää aamulla ja sitten testipäivänä alko menkat.
Perjantaina katosivat alavatsakivut kokonaan sekä se yleinen turvotus sekä tissien arkuus, joten heti arvasin että ei se taaskaan sinne tarttunu...=(
Kai sen jotenki aavistaa ku heti viime viikon lopussa tuntu siltä että ei se sinne jääny.
Voi v---u. Ei voi muuta sanoa! Mutta, elämä jatkuu ja täytyy huomenna varata aika uuteen ICSI:in. Se ajoittuski sitten tuonne marraskuun lopulle. Yritetään ajatella positiivisesti ja ehkä tällä kaikella on joku tarkotus loppupeleissä.
Ensi kerralla sitten jälleen parannetaan mahdollisuuksia tuottaa parempia soluja ja valmistella 'kiinnitysalustaa' (kuulostaa automekaanikon puheelta) ja alan dietiille heti tällä viikolla. Ukko saa kans ruveta, ja lupas kyllä sen.
Tupakanpoltto on siis jo lopetettu (Jee, 3.5 viikkoa jo takana) ja viinan löträyski melekeen kokonaan ja kaikenmaailman vitamiineja popsitaan, joten jos se laihdutus sitten ois se viiminen keino. Sen terveemmäksi ei varmaan voi enää tulla.
Miljoonasti Onnea Hannalle plussauksesta. Tsemppiä odotukselle! :D
Pahoittelut sardelle mikäli menkat alkaa, toivotaan et olis joku oikku eikä alkaisikaan :) Oletteko yksityisellä hoidossa? Onneksi pääsette kuitenkin noinkin pian uuteen yritykseen. Mitenkäs kauan teillä oli yritystä takana. Me ollaan OYS hoidossa joten jonotus on aina n. 8kk ja se on pitkä aika.
Olo on kylläihan epätodellinnen eikä tahdo millään uskoa plussaa, johtuu osittain siitä et ei vieläkään kovin tummaa viivaa testissä ole, vähän ehkä kuitenkin tummunut. Kotitestien liuskatestillä oon testannut,mut en niihin oikein luota,siinä herkkyys 10. Predictor jonka herkkyys on 50 antoi eilen tummemman viivan mitä tuo liuskatesti. Huomenna on sit virallinen testipäivä ja aion huomenna testata apteekin omalla, uskon et pitäis näyttää melko tummaa plussaa.
Mutta ennen en usko kun testi on tosi tumma ja ekassa ultrassa on käyty, joka olis 1.10 eli tasan kolme viikkoa, kontrollikäynti ICSIn jälkeen.
Mutta siihen asti kait täytyy vain odottaa ja toivoa parasta, yli neljä vuotta pelkkiä pttymyksiä, pakkohan nyt on hyvin käydä :)
On ne nenäsumutteet näköjään tehonneet flunssasta huolimatta kun eilen alkoi menkat =) Mies oli ihan ihmeissään koska olin niin onnessani kun menkat alkoivat =D