Lue keskustelun säännöt.
Täytän kohta 40 ja tuntuu että elämä on ohi
14.07.2013 |
eikä mistään pysty enää nauttimaan :-( Ennen odotti lomiakin ihan innolla, nyt tuntuu ettei niissäkään ole enää mitään järkeä, kun koko elämä on ohi. Mikä tähän auttaisi?
Kommentit (107)
Täh?? Täytän kohta 46 ja just taannoin ajattelin, että kohta eletään elämän parasta aikaa. Lapset on isoja, jää aikaa itselle ja puolisolle. Oma ajatusmaailmakin on muuttunut, nuorempana välitti paljon enemmän muiden mielipiteistä. Nyt uskaltaa olla oma itsensä. Työpaikassa ei etenemismahdollisuuksia ole, mutta se on varma ja hyvä paikka muutoin. Nuorempana oli jatkuva stressi mistä seuraavan vuokran maksaa, olinhan jo yli 30 v ennenkuin sain vakinaisen paikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 40 ja minulla on häpeämättömän hauskaa!
Tultiin juuri koko perheen lomareissulta, nyt nautin kesästä omalla pihalla.
Olen laihduttanut reippaasti, ystäviä riittää, nautin uudesta autostani, suunnittelemme vaikka mitä... Olen varakkaampi kuin koskaan!
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 11:58"]
No voi kun harmi. Minä olen sinua vanhempi, ja opiskelen itselleni uutta ammattia. Nautin harrastuksista, jotka ovat intohimoni ja tuntuu että maailma on täynnä kaikkea jännittävää ja mielenkiintoista nähtävää, tiedettävää ja koettavaa, harmi kun ei ehdi tehdä kaikkea yhtä aikaa! Luulen, että ihmiset, joilla ei ole mitään intohimon kohteita (harrastus tai jokin asia, josta oppia uutta) näivettyvät ikääntyessään, jos ainoat elämän sisällöt ovat olleet oma ulkonäkö ja sen tuoma huomio, seksi yms. asiat. Flow tulee sopivan kokoisista haasteista ja uuden oppimisesta, mielekkäästä tekemisestä. Vaikka oma keho alkaisi jo reistailla, aina on olemassa asioita, joista voi kiinnostua ja mitä voi tehdä. Pitää vaan miettiä sitä mitä voi tehdä, ei sitä, mikä ei enää onnistu.
[/quote]
höpö höpö.10 vuotta sitten minulla oli myös 40kriisi. Ihan vain sellainen normaali hiljentyminen, jolloin piti pysähtyä paikalleen, mitä on eletty ja mitä on edessä.
Ne ihmiset, jotka hokevat, että ei ole mitään kriisejä, kun koko ajan on jotain ihanaa, minusta pelkäävät sitä pysähtymistä ja sen tunnustamista, että oikeasti vanhenee.
Moni jopa tässä pysähtymisen pelossa pyöräyttää sen iltatähden nelikymppisenä, ettei tarvitse miettiä, mikä on ihmisenä ja mitä on eletty.
40-kriisi on hyvä kriisi. Nyt viiskymppisenä kriisi on ihan erilainen. Nyt miettii kuolemaa, kun omat vanhemmat alkavat olla siinä iässä, että monilla on kuollut tai vanhainkodissa tms. Karsii pois kaiken turhan.
Oikeasti neljänkympin jälkeen, ja varsinkin yli viiskymppisenä ei ole enää niin paljon vaihtoehtoja kuin nuorena. Nuoret ja kauniit ovat kovempaa valuuttaa työmarkkinoilla. Jos saneerataan ulos, on uuden työpaikan löytäminen hyvin vaikeaa. Jos miettii uudelleenkouluttautumista, on yleisimmin ehdotettu ja tyrkätty vaihtoehto se lähihoitaja. Mutta entäs jos ei halua lähihoitajaksi? Jos ei kiinnosta tai ei kestä kroppa, kun fyysiset vaivat lisääntyy. Ne ketkä täällä kertoo että ovat kovin timmejä ja slimmejä, ovat kuitenkin usein sitten laihan ja kärsineen näköisiä kasvoistaan. Ja vaikka tekisi mitä kiristyksiä, niin totuushan kuitenkin on, että sitä ikää ei pois saa. Tietotaitokin on jo vanhentunutta. Käsitykset ovat kalkkeutuneet, ei pysytä enää nuorten perässä. Esim. kukaan työnantaja ei enää ole kiinnostunut viiskymppisestä naisesta. Elikäs olemme mummoiässä, vaikka emme mummoja olisikaan. Se on se karu totuus, sorry.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 12:06"]
Mulle alapeukutettiin, mutta kyllä on oikeasti totta se, että elämä alkaa yli viiskymppisenä olla jo eletty. Katson meitä, siis ikäisiäni, aamuisin metrossa. Kulmat kurtussa ollaan töihin menossa. Olemme rumia, meillä on ryppyjä, luomia ja vaikka mitä. Tukka on harventunut ja se sojottaa vaikka mihin suuntaan. Vatsamakkarat röllyää. Puhumattakaan vaatteista, jotka ei sovi yhtään kantajalleen ja vaikka mitä kuoseja on yhdistetty. Sandaaleista sojottaa korppuiset kantapäät ja punaisiksi lakatut kynnet. Olemme rumia, oikeasti! Elämä ON ohi jo, ainakin se kauneus ja seksuaalisuus. Mummous on toinen juttu, siinä meiltä ei odotetakaan muuta kuin paapomista ja pullantuoksua.
[/quote]
Järjettömän masentava kirjoitus, huh. Melkein tekee mieli vetää ranteet auki ja olla elämättä niin kauan että täyttää viisikymmentä, jos tuo on kaikki, mitä silloin on odotettavissa.
Mutta onneksi, onneksi ympärilläni on monta älykästä, ihanaa, elämästään nauttivaa yli viisikymppistä naista, jotka eivät arvota elämänsä arvoa sillä, onko heillä kuinka paljon ryppyjä tai maharöllyjä. Kun niitä maharöllyjäkään ei läheskään kaikilla edes ole. Heillä on elämä, joka on täynnä mielenkiitoisia asioita, hyvä terveys ja viisautta, joka on kertynyt elämän aikana. Sellainen minäkin haluan tulevaisuudessa olla. Ja ne korppuuntuneet kantapäätkin voi halutessaan laittaa kuntoon, kyllä se onnistuu viisikymppisenäkin :))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus numerolle 29: olen tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja. Kuten myös vastaaja 28. Minkäs sille voi, jos näin tunnen ja koen. Järkyttävän ankeaa on elämäni. Kuolemaa odotellessa, kun eläkeikäkin on vasta 10 v päästä jos silloinkaan. Mulla ei ole YHTÄÄN ilonpisaraa tässä elämässä enää. Se ei liity seksuaalisuuteen tai kauneuteen, vaan kaiken tämän paskan vanhenemisen yhdistelmään. Ei ole mitään iloja enää odotettavissa :(
numero 19, yli 50 vuotias nainen korppuuntuneine kantapäineen jatkaa:
Ihan oikeasti minusta jokainen ikä on ollut hyvä ikä. Tässä iässä hyvää on esim. se, että lapset ovat lentäneet pesästä, mutta ovat silti elämässäni läsnä. Itselleni ulkoisia seikkoja tärkeämpiä ovat aina olleet sisäiset asiat; henkinen kasvu, oivallukset, ymmärryksen lisääntyminen jne. Ryppyjä ja röllömakkaroita en ole miettinyt enää vuosiin. Tässä iässä saa olla just sellainen kuin on, ei ole mitään paineita, ei ulkonäkö - eikä ura. Olen perusluonteeltani onnellinen ja iloinen, eikä se ole vähentynyt yhtään iän myötä. Ei se, että on onnellinen ja rakastaa elämää, tarkoita suinkaan sitä, etteikö elämän surut, haavoittuvaisuus ja kipu koskettaisi mitenkään. Ehkä kauneinta elämässä onkin juuri ymmärryksen syveneminen ja kokemusten kautta kasvaminen.
Kun istun siellä metrossa, katselen ihmisiä, ja pohdin, millaista heidän elämäns on ollut. Mitä kaikkea he ovat saaneet kokea ja nähdä. Keitä rakastaa...
Isosiskoni on jo 65 vuotias, kaunis, ylipainoinen, viisas, upea nainen! Hänllä on iso joukko lapsia ja lapsenlapsia ympärillään ja kaikki rakastavat häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 13:56"]
Vastaus numerolle 29: olen tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja. Kuten myös vastaaja 28. Minkäs sille voi, jos näin tunnen ja koen. Järkyttävän ankeaa on elämäni. Kuolemaa odotellessa, kun eläkeikäkin on vasta 10 v päästä jos silloinkaan. Mulla ei ole YHTÄÄN ilonpisaraa tässä elämässä enää. Se ei liity seksuaalisuuteen tai kauneuteen, vaan kaiken tämän paskan vanhenemisen yhdistelmään. Ei ole mitään iloja enää odotettavissa :(
[/quote]
No tapa itsesi, niin sillähän pääset kaikesta. Ihme vinkumista ja valitusta. Tuollaiset ihmiset kuin sinä pilaavat muidenkin elämänilon pelkässä olemuksesllaan, mitä elämän haaskausta.
[/quote]
No enkä tapa. Minusta ei ole siihen. Käyn duunissa siihen asti kuin sitä on ja miten jaksan. En saikuttelekaan koskaan, maksan veroni. Ja tuolle joka arveli että olen wt, niin voihan se ollakin niin. Kuitenkin olen akateeminen, ja käyn töissä ihan asiantuntija-ammatissa ;) Ei se silti estä tätä v*tutusta omaan elämääni. En mä sitä työkavereille ja asiakkaille näytä, olen luottohenkilö ja varsinainen päivänsäde. Kunhan nyt vaan tänne kaadoin paskani, sorry.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 13:56"]
Vastaus numerolle 29: olen tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja. Kuten myös vastaaja 28. Minkäs sille voi, jos näin tunnen ja koen. Järkyttävän ankeaa on elämäni. Kuolemaa odotellessa, kun eläkeikäkin on vasta 10 v päästä jos silloinkaan. Mulla ei ole YHTÄÄN ilonpisaraa tässä elämässä enää. Se ei liity seksuaalisuuteen tai kauneuteen, vaan kaiken tämän paskan vanhenemisen yhdistelmään. Ei ole mitään iloja enää odotettavissa :(
[/quote]
No tapa itsesi, niin sillähän pääset kaikesta. Ihme vinkumista ja valitusta. Tuollaiset ihmiset kuin sinä pilaavat muidenkin elämänilon pelkässä olemuksesllaan, mitä elämän haaskausta.
[/quote]
No enkä tapa. Minusta ei ole siihen. Käyn duunissa siihen asti kuin sitä on ja miten jaksan. En saikuttelekaan koskaan, maksan veroni. Ja tuolle joka arveli että olen wt, niin voihan se ollakin niin. Kuitenkin olen akateeminen, ja käyn töissä ihan asiantuntija-ammatissa ;) Ei se silti estä tätä v*tutusta omaan elämääni. En mä sitä työkavereille ja asiakkaille näytä, olen luottohenkilö ja varsinainen päivänsäde. Kunhan nyt vaan tänne kaadoin paskani, sorry.
[/quote]
No sorry jos ihmettelin, mikset tapa itseäsi, tuollainen vinkuminen on vain jotenkin ihan helvetin rasittavaa. Saatoin juuri hautaan veljeni, joka olisi mielellään halunnut elää rumasta ja kärsineestä ulkonäöstään huolimatta.
Elämä on kuitenkin lahja, vaikka ulkoinen habitus ei muistuttaisiskaan huippumallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kyllä maharöllyä ja muutenkin mut kaksikymppisestä erottaa (eikä pelkästään hyvässä mielessä), mutta kyllä mun elämä silti on kivaa. Mä en ole kokenut, että työelämäura on ohi, päinvastoin, mulla. On siellä enemmän mahdollosuuksia kuin koskaan nyt nelikymppisenä. Lapset on isoja, niiden itsenäistymnen on jännää ja niiden kanssa voi kokea uudesta näkökulmasta kaikkia niitä asita, jotka itselle oli nuorina vaikeita, yrittää auttaa ja tukea siinäkin, missä auttaa ei voi. Miehen kanssa ollaan hyviä kavereita ja luotettavia kumppaneita, helliä rakastavaisia ja aina välillä myös villiejä ja intohimoisia. Tavoitteita ja suunnitelmia on vaikka millä mitalla ja hyvät edellykset niiden toteuttamiseksikin.
On mullakin ollut kriisejä, mutta ei ne liity kymmeniin ikävuosiin, vaikka ikään ja kasvamiseen kyllä. Eka kriisi oli kun esikoinen syntyi ja itse piti vaihtaa roolia keskipisteenä olleelsta lapssesta äidiksi. Toinen kriisi tuli kun väitöskirjani valmitui ja lapseni sairastui samaan aikaan, enkä oikein tiennyt, minkä roolin joutuisin otttamaan. Kolmas kriisi tuli kun isäni sairastui vakavasti ja tajusin, että kyllä, me kaikki kuollaan ihan oikeasti yksitellen, kukin vuorollamme. Mutta samalla siihen liittyi sen tajuaminen, että kun kerran kuitenkin lopulta kuollaan, kannattaa elää nyt kun vielä voi, ja nauttia siitä, eikä murehtia turhia.
Se on neljänkympin kriisi. Puolivälissähän se elämä on. Nuoreksi ei enää tule, mutta nauti siitä, ettet ole vielä vanha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1900-luvun alussa Eurooppalaisten keski-ikä oli n. 50 vuotta...
No jo on ongelmat:). Olen saman ikäinen ja en ole rehellisesti huomannut mitään muita ikäviä iän tuomia merkkejä kuin pienet rypyt otsalla.
Energiaa, iloa ja intoa riittää. On pienet, ihanat lapset. Vatsa ei roiku yhtään. Innostun yhtä paljon uusista asioista kuin aina ennenkin. Verenpaine on alhaalla, kolesterolilukemat optimaaliset jne.
Miksi kerätä itselleen turhia paineita asioista? Keksipä uutta kivaa tekemistä, katso tarkasti mitä kaikkea ihanaa sinulla on elämässäsi ja unohda pienet rypyt. Kolotuksia ei nelikymppisellä vielä pitäisi olla jos vähän huolehtii itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 14:39"]
1900-luvun alussa Eurooppalaisten keski-ikä oli n. 50 vuotta...
[/quote]
Siis keskimääräinen elinikä tarkoitin...
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 14:39"]
1900-luvun alussa Eurooppalaisten keski-ikä oli n. 50 vuotta...
[/quote]
Ei ehkä sentään...taidat tarkoittaa keskimääräistä elinikää kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 12:06"]
Mulle alapeukutettiin, mutta kyllä on oikeasti totta se, että elämä alkaa yli viiskymppisenä olla jo eletty. Katson meitä, siis ikäisiäni, aamuisin metrossa. Kulmat kurtussa ollaan töihin menossa. Olemme rumia, meillä on ryppyjä, luomia ja vaikka mitä. Tukka on harventunut ja se sojottaa vaikka mihin suuntaan. Vatsamakkarat röllyää. Puhumattakaan vaatteista, jotka ei sovi yhtään kantajalleen ja vaikka mitä kuoseja on yhdistetty. Sandaaleista sojottaa korppuiset kantapäät ja punaisiksi lakatut kynnet. Olemme rumia, oikeasti! Elämä ON ohi jo, ainakin se kauneus ja seksuaalisuus. Mummous on toinen juttu, siinä meiltä ei odotetakaan muuta kuin paapomista ja pullantuoksua.
[/quote]
Höpö höpö! Ihan turha verrata 50-kymppistä 20-kymppisiin, eihän siinä ole mitään järkeä. Nainen voi olla kaikissa ikäluokissa kaunis tai ruma. Tiedän vaikka kuinka monta tyylikästä ja kaunista 50-70 vuotiasta naista. Toki ikä näkyy ja ryppyjäkin on, mutta eihän se tee ihmisestä rumaa!! Jos pitää itsestään hyvää huolta, pukeutuu tyylikkäästi, ei ole ylipainoinen ja omaa sisäistä paloa ja karismaa, iällä ei ole mitään merkitystä. Töissä alkoi juuri 61 v. rouva kiihkeän romanssin ja lähti kesäreissulle uuden miehensä kanssa.
Itse olen nyt 46 v. ja olen 40-vuotissynttäreiden jälkeen ehtinyt mm. erota, saada ylennyksen ja rakastua uuteen mieheen. Elämä ei tosiaan ole vielä ohi!
Olen 47 ja eroan 20-vuotiaista nimenomaan siinä että maharöllyjä ei ole, ja todellakin miehet katsoo perään, kaikista ikäluokista. Eilenkin yksi kolmekymppinen (ehkä maistissa oleva) timmissä kunnossa oleva perheenisä oikein katsoi asiakseen huomauttaa kuinka hyvässä kunnossa olen kävellessäni talonsa ohi. Juu perheenisän iskuyrityshän se oli, on katsellut tosiaan aikaisemminkin.
Töissä on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen, vakipaikan sain tosin vasta 3 vuotta sitten, hui.
Lapset ovat esiteinejä, tosi mukavassa iässä esim. matkaseurana. Suunnitellaan extreme matkaa joko Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan. Olen varakkaampi kuin koskaan ennen. Olen ollut säästäväinen aina, mutta nyt olen ymmärtänyt että ei niitä rahoja hautaan saa mukaan kuitenkaan.
Että näin sitä voi näkökulmat vaihdella...
Mulla oli ihan samat fiilikset ja tunne meni ohi vasta kun täytin 50 v :)
Täytän syksyllä 55 ja ihan mahtavaa on, poika täysi-ikäinen, itse voi tehdä ihan mitä huvittaa, avioerosinkin kun täytin 50, halusin elää omaa elämää, en ole miestä vierellä kaivannut.
Kyllä se siitä. täytän seuraavaksi 41. Odotan vuorotteluvapaata. Lähden muutAmaksi kuukaudeksi ulkomaille. Ei miestä ja lapsi senverran iso. Hyväksy vain tosiasiat. Elämä nyt on parhaimmillaankin vain pelkkää kärsimystä :)
Jos elämän sisältö on ollut ulkonäössä ja saamassa seksuaalisessa huomiossa, niin voin hyvin ymmärtää että tällaisen rajoittuneen idelogoian omaava ihminen näkee elämänsä olevan ohi. Kannattaa katsoa elämää laajemmalla perspektiivillä kuin ulkonäkö, seksi, materia...
T: 30-vuotias, joka ei ajattele, että 50- vuotiaana elämä ohi.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 12:06"]
Mulle alapeukutettiin, mutta kyllä on oikeasti totta se, että elämä alkaa yli viiskymppisenä olla jo eletty. Katson meitä, siis ikäisiäni, aamuisin metrossa. Kulmat kurtussa ollaan töihin menossa. Olemme rumia, meillä on ryppyjä, luomia ja vaikka mitä. Tukka on harventunut ja se sojottaa vaikka mihin suuntaan. Vatsamakkarat röllyää. Puhumattakaan vaatteista, jotka ei sovi yhtään kantajalleen ja vaikka mitä kuoseja on yhdistetty. Sandaaleista sojottaa korppuiset kantapäät ja punaisiksi lakatut kynnet. Olemme rumia, oikeasti! Elämä ON ohi jo, ainakin se kauneus ja seksuaalisuus. Mummous on toinen juttu, siinä meiltä ei odotetakaan muuta kuin paapomista ja pullantuoksua.
[/quote]