Täytän kohta 40 ja tuntuu että elämä on ohi

Olen ihan järkyttynyt näistä teksteistä.. Itse olen pohtinut samoja asioita ikää 28v kolmen lapsen äiti (9,6,3v) . Ajatteliseen olevan alkavaa 30 kriisiä. 

Miettinyt elämän tarkoitusta tätäkö tämä nyt oli. Pelkään että aika menee liian äkkiä kun halusin keretä nauttimaankin tästä. Voi kun elämä olisikin tasapaksua jarauhallista välillä.. Mutta ei se kiitää vauhdilla eteenpäin. Juoksen sinne tänne lasten treeneihin , lasten ehdoilla ja töihin että saadaan asua omakotitalossa..olen myös kuullut monen sanoneen että ei koskaan halusi olla alle 30v enään. Ja eikös se ollut tutkittu että n.40 vuotiaana on onnellisimmillaan..

Omassa piirissäni 40-90 vuotiaat ovat täysin onnellisia ja nauttivat joka hetkestä.. Ja mitä ryppyihin tulee näkyy se toki naamasta miten on elämänsä rellestänyt.. MUTTA OMAT VANHEMPANI 53 isä ja äiti 58 näytti jo hieman vanhentuneelta ja väsyneeltä muutama vuosi sitten .. Nyt kun ylimääräiset kilot on karistettu ovat he saaneet elämän intohimon takaisin ja mielestäni nuorentuneet 10 vuodella. Olen hyvin hyvin onnellinen kun nään heidän voivan hyvin ja nauttivan elämästä. 

Elätte elämän upeinta aikaa , lapset ovat kypsiä ehkä joku saa jo lapsenlapsia pystyy nauttimaan ihan erinlailla kun ei tarvitse holhota joka minuutti.. Saa matkustella tai tehdä mitä itse haluaa. Nauttikaa!

Luulen, että viina auttaisi asiaan. Ainakin itse olen huomannut, että päihtyneenä on parempi mieli kuin selvin päin.

Jos ei mielenkiintoa ole mihinkään kannattaa hakea apua, valitettavasti tänäpäivänä meistä jokaviides sairastuu masennukseen.. Sitä ei tarvitse hävetä eikä pelätä . Siihen on kuitenkin apua niin saat elämänmielenkiinnon takaisin. 

Ihmiset jotka kirjoittaa "mene päättämään nuo kurjat päiväsi hopi hopi "ei ole vielä koskaan kokenut mitään, on vaikea ymmärtää jos silmät katsoo maailmaa vain suoraan. Jokainen kävelee oman polkunsa ja välillä etsitään itseä ja omaa polkua uudestaan.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 23:23"]

Jos ei mielenkiintoa ole mihinkään kannattaa hakea apua, valitettavasti tänäpäivänä meistä jokaviides sairastuu masennukseen.. Sitä ei tarvitse hävetä eikä pelätä . Siihen on kuitenkin apua niin saat elämänmielenkiinnon takaisin. 

Ihmiset jotka kirjoittaa "mene päättämään nuo kurjat päiväsi hopi hopi "ei ole vielä koskaan kokenut mitään, on vaikea ymmärtää jos silmät katsoo maailmaa vain suoraan. Jokainen kävelee oman polkunsa ja välillä etsitään itseä ja omaa polkua uudestaan.

[/quote]

Toisaalta tuollaiset vaiheet elämässä on myös ihan normaaleja ja henkisesti kehittäviä. On toki hyvä hakea apua jos ei yksin jaksa, mutta jos jaksaa, niin oman mielen syöverit on kyllä ihan hyvä kohdata esim. ikäkausikriiseissä itse. Usein sellaisen kohtaamisen jälkeen löytää syvän rauhan ja tyytyväisyyden.

Me ollaan kaikki luonteiltamme niin erilaisia. Toiset näkee sen lasin puoli tyhjänä ja toiset puolitäytenä. Esim mun ja siskoni maailmankatsomukset eivät voisi olla toisistaan kauempana. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta en siltikään osaa nähdä elämää nyt 40 vuotiaana yhtä kurjana kuin hän. Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä ja menetyksiä jo nuorena, jolloin olen jo joutunut miettimään mm. elämän rajallisuutta, siinä missä ikätoveri otti vain uuden baarikierroksen. Ehkä siksi en halua elää tätä ainutkertaista elämääni kuolemaa odotellessa vaikka olen jo 40 ja ryppyinen.

Ja ei, joka päivä ei ole onnea ja auvoa, enkä ole todellakaan saanut kaikkea unelmoimaani, mutta elämä on kohtuullisen kivaa kuitenkin. Yritän pahana hetkenä muistaa myös sen, että maailmassa on niin paljon vähempiosaisia, jotka eivät voi saada edes murto-osaa siitä hyvästä, mitä minä olen saanut ja siksikin on syytä olla kiitollinen tästä elämästä eikä liikaa tuskailla esim. ryppyjä.

Minäkin täytän kohta 40 v. En ilmeisestikään oikein pysty samaistumaan ikäisteni mielentilaan. Itselläni nuorin lapsi on vielä alle 2 v., eivätkä kolme vanhempaakaan lasta ole vielä lähellekään teini-ikäisiä. Perheen lisäksi on työ, taloremppa, harrastusvastuut ja kaikki muu, joten elän todellisia elämän ruuhkavuosia edelleen, kuten olen oikeastaan elänyt jo viimeiset yli 10 vuotta. Toivoisinkin, että viimein 10-15 vuoden päästä voisin keskittyä enemmän puolisooni ja myös itseeni.

No, minustakin tuntui tuolta 40 ikävuoden korvilla, pahimmillaan se taisi olla 42-43 -vuotiaana. Mutta siten alkoi uusi ylämäki, ja nyt 47-vuotiaana minusta elämäni on parempaa kuin koskaan. Osaan nauttia oikeista asioista ja osaan jättää elämän vähemmän tärkeät asiat omaan arvoonsa. Viisi vuotta sitten en todellakaan olisi uskonut, miten onnellinen voisin vielä olla! Ja kaikki on oikeastaan tapahtunut oman pysähtymisen ja asennoitumisen kautta, ulkoisesti juuri mikään ei ole muuttunut.

Odota, kun täytät 50. Silloin huomaat joutuneesi (ihan tahtomattasi) kategoriaan 5-kymppiset akat. Maailman halveksituin ihmisryhmä.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:09"]

Tämä on jo klusee, mutta toota: nelkyt on uusi kolkyt.

se ei ole mitään meidän nelikkymppisten "lohduttamsta", vaan jos olet osannut tehdä elämässäsi oikeita ja myös vastuullisia valintoja, on nelikymppisyys mahtavaa!

Lapset ovat jo fiksuja teinejä, yläasteella ja lukiossa hyvissä kouluissa, parisuhde kukoistaa vielä 20 v avioliiton jälkeen, erittäin hyväpalkkaiset, mielenkiintoiset työpaikt, on viihtyisä, tilava koti ja mahtava kesäpaikka, iso vene, laatuautot, ulkomaanmatkoja, harrastuksia, ystäviä ja kukaan ei ole sairas - en ainakaan itse voi pyytää enempää!!!!

[/quote]

Elämä voi olla mahtavaa, vaikka olisi aikoinaan tehnyt vääriäkin valintoja. Ehkä jopa parempaa, koska ymmärtää arvostaa sellaista, mitä nyt on, mitä aiemmin ei ollut. Meillä ei ole isoja palkkoja, ei veneitä tai "laatu"autoja, ja silti tunnen itseni hyvin onnelliseksi.  Vähän jopa särähtää korvaan, kun joku omaa hyvää oloaan perustellessaan luettelee hyviä tuloja ja omistusta, että sillä yritetään peittää omaa vajavaisuuden tunnetta. Onni tulee sisältä, ja kunhan peruselintaso on turvattu, omistamisella olisi mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 09:54"]

Odota, kun täytät 50. Silloin huomaat joutuneesi (ihan tahtomattasi) kategoriaan 5-kymppiset akat. Maailman halveksituin ihmisryhmä.

[/quote]

Enpä usko, että asia muuttuu miksikään. Minua ei paljoa hetkauta, mitä joku muu minusta ajattelee, minulle riittää se, että tiedän kuka minä olen ja mitä elämältä haluan.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:23"]

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 21:00"]

Olen nyt 46 ja kyllä minustakin elämä on ohi 40 jälkeen. Olen tullut kamalan ruman näköiseksi eikä vaatteillakaan enää saa kaunista. En keksi enää mitää uutta ja innostavaa, mikään ei ole enää kivaa. Mun elämäni on ohi. Yritän epätoivoisesti tehdä niitä asioita mistä nuorena pidin muttei ne enää tunnu miltään. Lapset muuttavat kotoa ihan muutaman vuoden sisällä ja oma mies on tylsääkin tylsempi. Meillä ei edes ole enää mitään puhuttavaa toisillemme.

Kyllä, naisen ei pitäisi elää yli nelikymppiseksi. On se vaan sen jälkeen niin ikävää ja raskasta.

[/quote]

Vedä itsesi kiikkuun vaan, sillä pääset vaivoistasi ja kamalasta elämästäsi eroon. Turhaan sitä täällä valittaa ja monkuu kauheaa elämäänsä kun sen voi päättää ihan itse jos se noin vitun kauheaa yli 40 vuotiaana.

Onneksi täällä on muunkinlaisia kirjoituksia täyspäisiltä naisilta kuin vain näiltä vollottajilta, muuten menisi tulevaisuuden usko koetuksille kun pelottaisi olenko samanlainen vikisijä 10 vuoden päästä

[/quote]

Mä en usko, että sä olet yhtään minua onnellisempi kun noin ilkeästi kirjoitat. Olet varmaan vielä paljon, paljon onnettomampi kuin minä, sillä mun ei elämäni kaikesta ikävyydestä huolimatta tulisi mieleenkään käskeä ketään tekemään itsemurhaa.

Minusta on ikävää lukea jotain tosi ilkeitä kommentteja (tyyliin tapa itses etc) naisille jotka täällä vuodattavat pahaa oloaan. Tsemppiä teille kaikille, jotka olette syystä tai toisesta maassa! Olen samassa veneessä teidän kanssa eli lähempänä 50 kuin 40v. Uskon että vanheneminen ja ulkonäön rapistuminen on rankkaa kenelle tahansa, mutta erityisesti niille jotka ovat olleet kaunottaria nuoruudessaan. Totta, että itsetutkiskelun kautta voi päästä tasapainoon ja usein auttamalla muita oma itse ei tunnu niin tärkeältä. Tunnen että tärkein työni täällä on auttaa muita, erityisesti eläimiä, ja muutenkin toimin niin että yritän pelastaa maailman. BB on sanonut tyyliin: "annoin nuoruuteni miehille, nyt annan vanhuuteni, viisauteni ja kokemukseni eläimille".  Jokainen voi löytää 'elämäntehtävänsä' jostain joka ei ole sidoksissa palkkatyöhön tai lapsiin. Ei sovi ehkä kaikille, mutta kehotan pitämään mielen avoinna, ehkäpä haluatkin lähteä Äiti Teresan orpokotiin Intiaan, Afrikkaan villieläinten rehabilitoinitikeskukseen, istuttaa uuden metsän taimi kerrallaan Amazonille, tai perustaa oman yrityksen? Ihmisellä voi olla monta *elämää* tai roolia elämänsä aikana ja on meistä itsestämme kiinni mitä ajallamme täällä teemme. Nuoruuden voi tuhlata, mutta ei säästää.....

Tästä ketjusta kannattaa ottaa opiski se, että naisten kannattaa kasvattaa tyttärensä pois ulkonäkökeskeisyydestä ja "opettaa" lapsille arvoja, jotka kantavat vielä vuosikymmenten kuluttuakin. Elämää ei kannata tuhlata, sillä yhtään päivää ei saa takaisin. Parasta mitä äiti voi tyttärelleen antaa on opettaa häntä rakastamaan elämää.

Mitä ihmeen väliä sillä on, onko ryppyjä siellä tai täällä tai roikkuuko joku paikka, onko liikaa kiloja tai liian vähän? Tärkeintä elämässä ovat ihan muut asiat, sellaiset, jotka kannattelevat vielä vanhanakin.

[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 12:08"]

Tästä ketjusta kannattaa ottaa opiski se, että naisten kannattaa kasvattaa tyttärensä pois ulkonäkökeskeisyydestä ja "opettaa" lapsille arvoja, jotka kantavat vielä vuosikymmenten kuluttuakin. Elämää ei kannata tuhlata, sillä yhtään päivää ei saa takaisin. Parasta mitä äiti voi tyttärelleen antaa on opettaa häntä rakastamaan elämää.

Mitä ihmeen väliä sillä on, onko ryppyjä siellä tai täällä tai roikkuuko joku paikka, onko liikaa kiloja tai liian vähän? Tärkeintä elämässä ovat ihan muut asiat, sellaiset, jotka kannattelevat vielä vanhanakin.

[/quote]

Voitko sanoa jonkun asian jotka ovat tärkeitä? Mitä se elämä sitten on jota pitää rakastaa ulkonäön sijaan?

Minä en ole kyseisen tekstin kirjoittaja, mutta voisin kertoa, että minä rakastan elämässä tietenkin perhettäni, ystäviä, hyvää ruokaa, musiikkia ja konsertteja, matkustelua, vapaaehtoistyötä, liikuntaa. Minulle on tärkeää nähdä päivittäin ihmisiä. Lisäksi olen laittanut kivan kodin jossa riittää tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin. Puutarha ja piha on niin laaja, että siinä riittää harrastusta vielä vuosikymmeneksi. Retkeilen ja harrastan mielelläni perheeni kanssa. Käymme luonnossa, telttailemme, joskus mökkeilemme, laskettelemme. Ja vielä kerran tapaamme jatkuvasti sukulaisia ja ystäviä, ja teemme heidänkin kanssaan kaikkea edellä mainittua. Tärkeintä elämässä on ehkä nauraminen. Ja joskus harvoin, kun olen yksin, luen kirjaa. Kirjat ovat mahtavia.

Ai niin ja tämän kaiken ohella pitää tehdä työtä. Se joskus vähän haittaa vapaa-aikaa, mutta toisaalta myös mahdollistaa ja rahoittaa tämän kaiken muun. Mä voisin mielelläni myös vähentää työntekoa, mutta toisaalta mulla on kuitenkin tosi kiva työ ja tosi kivat työkaverit.

79 vielä jatkaa, että tekee muuten pahaa lukea 78:n teksti, että joku ei edes keksi, mitä muuta elämässä voisi olla sisältönä kuin ulkonäkö, mutta olen tosiaan nähnyt tässä elämässä niin paljon, että tiedän tuollaisia ihmisiä olevan paljon. Harmi sinänsä, sillä he jäävät oikeasti todella paljosta paitsi.

Niin ja 79 on se, joka jo aiemminkin mainitsi olleensa lapsesta saakka ruma. Ihanaa, miten voitoksi se tässä elämässä lopulta kääntyi

[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 12:39"]

79 vielä jatkaa, että tekee muuten pahaa lukea 78:n teksti, että joku ei edes keksi, mitä muuta elämässä voisi olla sisältönä kuin ulkonäkö, mutta olen tosiaan nähnyt tässä elämässä niin paljon, että tiedän tuollaisia ihmisiä olevan paljon. Harmi sinänsä, sillä he jäävät oikeasti todella paljosta paitsi.

Niin ja 79 on se, joka jo aiemminkin mainitsi olleensa lapsesta saakka ruma. Ihanaa, miten voitoksi se tässä elämässä lopulta kääntyi

[/quote]

Sinäkään et sano MITÄ muuta sitten on.

Kun minä olen 40v, lapseni ovat esiteinejä ja aikaa on taas itselle. Asuntolainasta on jäljellä reilusti alle puolet, mutta tulot ovat nousseet yhteensä jotain 20-30% - säästöjä on määrällisesti reilusti enemmän kuin lainaa.. En malta odottaa, että olen 40!

Näyttää siltä, että nämä yli nelikymppiset, jotka ovat tyytyväisiä ovat hyvätuloisia ja työssä käyviä. Jospa se onnellisuus onkin enemmän kiinni rahasta kuin iästä.

81 ei osaa edes lukea vissiin, niinkö masentavaa tämä elämä on. Vastahan viestissä 79 luettelin aika monta asiaa. VAi onko tämä nyt jotain palstan kuuluisaa provoiluärsytystä?

t: 79/80