Te jotka ihastuitte ja jäitte kaipaamaan, kauanko meni että helpotti?
Ihan kamala ikävä. Kauanko pitää vielä kärvistellä?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita miettiä huonoja puolia mitä siinä ihmisessä on. Niitä aivan varmasti on jokaisessa. Mulla tää auttoi ja tajusin jopa, että niitä huonoja oli alun alkaenkin enemmän kuin hyviä. Eipä tarvi itkeä perään enää.
Oon pohtinut, mitä kaikkea voisi paljastua. Ei toimi kuin hetken. Vahva tunne, että hän on hyvä ihminen. -ap
Minäkin ajattelin pitkään noin, vaikka hänen tekonsa olivat puhuneet täydellisesti päinvastaista. Vaati vain aikaa ja etäisyyttä että ymmärsin. Mutta tilanteet on tosi erilaisia, jos sun ihastuksesi on oikeasti hyvä eikä mitään negatiivista ole vielä tullut, eihän tuo sitten millään tehoa.
Kymmenen vuotta sitten ihastuin ja rakastuin minulle täydelliseen suomalaiseen mieheen. En ole koskaan päässyt yli, että mies jätti minut. Jätti, vaikka hän tykkäsi minusta silloin ja kyllä hän ystävänä pitää minusta edelleen.
Seitsemän vuotta sitten ihastuin ja rakastuin jälleen toiseen minulle täydelliseen fiksuun mieheen. Mies ghostasi romanssista. Nykyään ollaan hyvissä väleissä, hyviä luotettavia ystäviä, mutta ei sen enempää.
Toki olen naimisissa nykyään, mutta kyllä nuo edelleen sattuu ja ikinä en noita romansseja tule unohtamaan.
Mä näen tuon parisuhteen jotenkin niin että nainen ja mies ikäänkuin täydentävät toisiaan. Mies antaa naiselle tukea ja turvaa ja nainen opettaa miehelle asioita.
Ensirakkauteni oli vuonna 1992. Yhäkin kaipaan ja mietin ja kiroan itseäni kuinka ujo sitä silloin olikaan eikä uskaltanut tehdä aloitetta. Tai edes kysyä sukunimeä että voisi nykyään netistä etsiä... Että hei, tunteeko joku Markoa? Olen sinkku tällä hetkellä! XD
Eli helpottaa ehkä dementia myötä tai viimeistään omissa hautajaisissa...
Oon pohtinut, mitä kaikkea voisi paljastua. Ei toimi kuin hetken. Vahva tunne, että hän on hyvä ihminen. -ap