Avuoehto. puolesta ja vastaan.

Miten avopareilla, jos tulee ero ja asunto toisen nimissä? Tuleeko korvausvastuuta asunnon omistajalle? Vaikuttaako asiaan, jos lapsia?

Meillä on avioehto, vaikkei meistä kumpikaan ollut naimisiin mennessämme erityisen varakas. Mielestäni nykypäivänä jonkinlainen avioehto on fiksu ratkaisu, mutta kuten aiemmin joku mainitsi, jos toinen puolisoista hoitaa lasta/lapsia kotona paljon kauemmin kuin toinen, tulisi tämä jotenkin avioehdosta huolimatta kompensoida.

Meille avioehto oli tärkeä, koska sen avulla a) Minä en missään vaiheessa joudu osaksi mieheni vanhempien perintöriitoja tai päättämään, mitä tehdä toisella puolella maailmaa oleville rumille huviloille. En myöskään tuntenut mitään tarvetta päästä käsiksi miehen vanhempien rahoihin, vaikka rikkaita ovatkin. b) Mies ei tunne tarvetta päästä käsiksi minun vanhempieni jäämistöihin eikä halua joutua päättäjäksi jostain kesämökistä, johon ei tunne mitään tunnesidettä. c) Miehelläni oli suhteemme alussa enemmän säästöjä kuin minulla, mutta tilanne olisi hyvin voinut olla toisinkin päin. Emme kumpikaan halunneet aiheesta kiistakapulaa, jos ero tulisi. d) Meidän kohdallamme yksi tärkeimmistä: avioehdon avulla emme kumpikaan ole myöskään vastuussa toistemme veloista. Täten minun ei tarvitse purra rystysiäni paniikissa seuratessani miehen yrityksessään ottamia riskejä. Osallistumme molemmat yhteisiin kuluihin, mutta hänen bisnekseensä en ole laittanut penniäkään, enkä laita. Emme halua missään vaiheessa tilille toistemme mahdollisista veloista.

"Missään vaiheessa" pitää sisällään niin eron kuin myös toisen poismenon mahdollisuuden. Koskaan kun ei voi tietää, mitä elämässä käy.

"Erotilanne olisi muutenkin vaikea, ei siihen kaivata mitään ylimääräisiä mielipahoja ja talousvaikeuksia." <--- Juurikin näin.

Itselle avioehto on kynnyskysymys. Ilman sitä ei naimisiin ole menoa. Jos toisella osapuolella ei ole luottamusta siihen, että haluan viettää tämän kanssa loppuelämäni, avioehdon takia, kannattaa ehkä miettiä mistä syistä on menossa naimisiin. Kielteinen suhtautuminen avioehtoon on epäluottamuslause suhteelle ja sen tulevaisuudelle. Minulle se on seurustelun lopettamisperuste.

Avioehtoa on syytä myös tarkistaa avioliiton aikana, koska elämäntilanteet muuttuvat.

Avioehdolla voidaan fiksusti katsoa mikä oikeutetusti kummallekin osapuolelle kuuluu ja mikä ei. Esimerkiksi kotivanhempana toimiminen tulee mielestäni ottaa huomioon avioehdossa.

En halua olla missään tekemisissä toisen omaisuuden kanssa, jonka hankkimisessa en ole millään tavoin ollut osallisena.

Ohjeistan puolisoani järkevään rahankäyttöön (jos sitä ohjeistamista tarvitsee antaa - toivottavasti ei), jos tilanne muodostuu sellaiseksi että eron sattuessa joutuisi vaikeuksiin. Jos toinen hassaa rahansa elämäntapaansa samalla kun toinen maksaa asunnon, niin eron sattuessa on turha tulla ulisemaan, että nyt olis kiva saada puolet siitä asunnosta.

Huomatkaa muuten että nykyisen lainsäädännön piirissä oikeus toisen omaisuuteen tulee myös avoliitossa, jos on asunut yli viisi vuotta samassa taloudessa, joskin rajallisesti. Tehkääpä sopimus myös avoliitoissa!

Avioehto voi koskea paljon muutakin kuin pelkkää varallisuutta... Voi vaikka sopia, että mies hakee lapset päiväkodista tai mies siivoaa kodin joka perjantai... Kyse on kahden ihmisen välisestä juridisesta sopimuksesta, joka liittyy avioliittoon, eli millä ehdoin ollaan naimisissa.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 11:35"]

Avioehto voi koskea paljon muutakin kuin pelkkää varallisuutta... Voi vaikka sopia, että mies hakee lapset päiväkodista tai mies siivoaa kodin joka perjantai... Kyse on kahden ihmisen välisestä juridisesta sopimuksesta, joka liittyy avioliittoon, eli millä ehdoin ollaan naimisissa.

[/quote]

Väärin, avioehto koskee nimenomaan eroa, tai kuolemantapausta jos niin halutaan sopia.

Meillä avioehto koskee vain vapaaehtoista eläkesäästämistä. Vanhempani ovat maksaneet minulle vapaaehtoistaeläkevakuutusta ja tahtovat, että en menetä eläkettäni jos ero tulee. Perintöä ei kumpikaan ole saamassa, mutta jos jostain syystä perintöä minulle tulisi, kieltäytyisin siitä ja näin ollen kaikki siirtyisi suoraan lapsilleni.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 11:35"]

Avioehto voi koskea paljon muutakin kuin pelkkää varallisuutta... Voi vaikka sopia, että mies hakee lapset päiväkodista tai mies siivoaa kodin joka perjantai... Kyse on kahden ihmisen välisestä juridisesta sopimuksesta, joka liittyy avioliittoon, eli millä ehdoin ollaan naimisissa.

[/quote]

Haha, päivän paras "asiantuntija". Ootte sitten maistraatissa vahvistaneet noutovuorot päiväkodista?

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 11:40"]

Meillä avioehto koskee vain vapaaehtoista eläkesäästämistä. Vanhempani ovat maksaneet minulle vapaaehtoistaeläkevakuutusta ja tahtovat, että en menetä eläkettäni jos ero tulee. Perintöä ei kumpikaan ole saamassa, mutta jos jostain syystä perintöä minulle tulisi, kieltäytyisin siitä ja näin ollen kaikki siirtyisi suoraan lapsilleni.

[/quote]

Joku asiantuntija osaa vastata tähän paremmin, mutta muistaakseni on joku lakipykälä, mikä mahdollistaa kieltäytymisesi avio-omaisuuteen kuuluvasta perinnöstä vain jos puoliso hyväksyy asian. Tai siis voit kieltäytyä perinnöstä, mutta puolisolla on mahdollisuus riitauttaa asia niin halutessaan, sikäli kun häntä ei ole rajattu avioehdolla ulkopuolelle. 

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 02:13"]

Miksi naida ihminen, kehen et luota?

[/quote]

Mielestäni kyse ei ole epäluottamuksesta. Ainakin meillä miehen suku vaatii sitä, mies itse ei niin välttämättä siitä perusta. Vaikka toiseen luottaakin 100% niin aina on iso mahdollisuus, että jossain vaiheessa syystä tai toisesta tulee ero. Ainakin nykymaailmassa, jossa juostaan kaiken "kivan" perässä eikä kestetä arkea lainkaan. Se on ihan järki ratkaisu, eikä meille ainakaan aiheuta mitään skismaa.

Minä ainakin menen naimiseen miehen kanssa, en hänen rahojensa. Jos ruvetaan kärjistämään, niin eikö avioehdon vastustaminen lähinnä kerro siitä, että rakastat puolisosi rahoja enemmän kuin puolisoa itseään?

Riippuu jokaisen parin tilanteesta, mikä merkitys avioehdolla on. Meillä ei avioehtoa ole, mutta asiasta keskusteltiin ennen kuin menimme naimisiin. Olisimme voineet rajata kummankin perinnöt ulkopuolelle, mutta koska ne ovat kohtuu pieniä ja suhteellisen samanarvoisia, emme tehneet niin. Samoin olisi ollut ok rajata mieheni ennen avioliittoa hankkima omaisuus pois, vaikka ei sitäkään kovin paljoa ollut. Itse en halunnut kuitenkaan avioehtoa, joka pitäisi miehen avioliiton aikana hankkiman omaisuuden vain miehen omaisuutena. Ja asiasta keskusteltuamme mies oli samaa mieltä.

Meillä on kummallakin samanlainen koulutus, mutta mieheni on keskittynyt uran hoitoon ja minä perheen. Olen ollut töissä, mutta valinnut tehtäväni niin, että matkustamista ei juuri nykyään ole ja työajat perheelliselle ok. Meillä on kolme lasta, joten toki perhevapaista johtuen työvuosia on miestä vähemmän, olen myös häntä nuorempi. Tämä kaikki on tietysti tuntunut palkkapussissa. Sosiaalisissa tilanteissa olen tietysti edustanut mieheni kanssa, kestinnyt hänen vieraitaan jne, joten siinä mielessä mahdollistanut hänen uraansa. Mieheni ei juuri ole tarvinnut lasten asioista huolehtia, on voinut keskittyä työhönsä. Koska kummatkin olemme osallistuneet omalla tavallamme perheen pyörittämiseen, oli meistä reilua, että myös avioliiton aikana hankittu omaisuus oli yhteistä palkkaeroista huolimatta.

Olemme menossa pian naimisiin ja emme koe avioehtoa tarpeelliseksi. Syy on siinä että kaikki keräämämme omaisuus on yhdessä kerättyä ja meillä ei tulevasuudessakaan tule oletettavasti olemaan suuria tuloeroja.

Jos minulla olisi vaikka jo valmiiksi maksettu oma-asunto ja puolisoni asuisi vuokralla ennen avioliittoa niin luonnollisesti avioehdon tarpeellisuus olisi ihan toinen.

Tai jos suhteessa elävät ihmiset ovat sellaisia jotka haluavat aina ja ikuisesti sopia siitä kuinka paljon kumpikin maksaa mistäkin. Jos taas palkat laitetaan yhteiseen kassaan ja sieltä käytetään mihin käytetään niin eron tullessa 50-50 vaikuttaa varmasti reilulta.

Näin siis meillä tätä asiaa on mietitty.

Te avioehdon vastustajat, missä tulee vastaan se raja, että alatte itsekin kannattaa avioehtoa? Paljonko teillä itsellänne pitäisi olla omaisuutta, että haluaisitte hallita sitä vastuullisesti?

Oma omaisuuteni lasketaan sadoissa tuhansissa ja pidän itsestään selvyytenä avioehtoa. Ihan vaikka miehen omaisuus olisikin miljoonissa. En kokisi minulla olevan oikeutta nauttia siitä kuin avioliiton aikana paitsi siinä mittakaavassa, missä mies mahdollisesti haluaisi sitä jakaa avioehdon puitteissa kuoleman/erotapauksessa.

Kannatan avioehtoa! Myöskin kannatan sitä, että tekee testamentin, jossa rajaa perinnöstä pois puolisoiden avio-oikeuden perintöön tai sen tuottoon. Äitini on tehnyt näin.

Me ei naimisiin mennessämme tehty avioehtoa, koska oltiin persaukisia ja luultiin vanhempiemme elävän ikuisesti. Mies ehdotti hiljan sen tekemistä, rajattaisiin perinnöt pois ja olen ajatellut suostua.  Mieskin saa aikanaan perintöä, aika isonkin. Tilanteet on nimittäin muuttuneet: olen hiljan saanut perintönä kiinteistön, joka on henkilökohtaisesti tunnesiteenäkin tärkeä. Avioliitossamme on ollut vaikeuksia, ylä- ja alamäkiä. En tiedä, tullaanko viettämään vanhuutta yhdessä. Nyt menee hyvin, mutta eihän sitä ikinä tiedä, milloin menee päin persettä. Olen oppinut elämästä sen, että ei koskaan pidä laskea minkään kuvitteellisen varman ja jatkuvuuden varaan. Elämä yllättää.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 12:41"]

Te avioehdon vastustajat, missä tulee vastaan se raja, että alatte itsekin kannattaa avioehtoa? Paljonko teillä itsellänne pitäisi olla omaisuutta, että haluaisitte hallita sitä vastuullisesti?

Oma omaisuuteni lasketaan sadoissa tuhansissa ja pidän itsestään selvyytenä avioehtoa. Ihan vaikka miehen omaisuus olisikin miljoonissa. En kokisi minulla olevan oikeutta nauttia siitä kuin avioliiton aikana paitsi siinä mittakaavassa, missä mies mahdollisesti haluaisi sitä jakaa avioehdon puitteissa kuoleman/erotapauksessa.

[/quote]

Omaisuutta voi hallita vastuullisesti, vaikka ei avioehtoa olisikaan. Avioehdon tekemättä jättäminen pn monesti harkitumpi vaihtoehto kuin en nykyään "itsetään selvä" tekeminen.

Meillä on taloudessamme yhteenlaskettua omaisuutta nyt noin miljoonan edestä. Perintöjä on vähän kerrallaan tulosssa ehkä puoli miljoonaa.  Omaisuutta aiotaan kartuttaa edelleen. Me on alettu tähän yhdessä kun olimme alle parikymppisia ja nyt nelikymppisinä ollaan edelleen sitä mieltä, että yhdessä on töitä tehty ja yhdessä tulokset jaetaan, tästä eteenpäinkin.

10 ja 16

Itse olin ensin evioehdon kannalla naimisiin menoa suunnitellessa, mutta kun otin asioista selvää, muutin mieleni. Jos ei ole merkittävää perittyä omaisuutta, mitä pitäisi suojella, ei avioehtoa kannata tehdä. (Ja silloinkin tulisi rajata vain tuo tietty omaisuus avio-oikeuden ulkopuolelle, ei muuta.) Jotkut on ihan oikeasti miettineet näitä asioita aviolainsäädäntöä tehdessään, ja aviolainsäädännön mukainen jako on lähes aina oikeudenmukaisempi, kuin ihmisten omien avioehtojen mukaan tehdyt jaot, jos avioliitto on kestänyt yhtään pitempään kuin pari vuotta.

Elämäntilanteet muuttuvat, ja pitkän avioliiton aikana pariskunnan väliset voimasuhteet ehtivät muuttua useampaankin otteeseen. Voi tulla työttömyyttä, sairautta, lapsia, joita ehkä hoidetaan kotona pitempäänkin kuin vanhempainloman ajan.. Avioehto kannustaa oman edun tavoitteluun, perinteinen malli perheen kokonaisedun huomioimiseen. Esim. täälläkin mainittu puolison firman hyväksi tehty työ: pidetään typeryytenä sitä, että tehdään ilmaista työtä puolison firmaan, ja niinhän se avioehdon kanssa onkin. Perinteisessä mallissa taas tämäkin tulee huomioitua mahdollisen eron sattuessa, ja voi huoletta osallistua yhteisen omaisuuden kartuttamiseen, ja auttaa omalta osaltaan puolison firmaa eteenpäin kriittisten alkuaikojen yli, jolloin ulkopuolisen palkkaamiseen ei ole varaa, ja avun epääminen voi johtaa firman konkurssiin.

On myös ihan eri asia auttaa panostamaan puolison uraan ilman/avioehdon kanssa, jos se vaatii uhrauksia omalta puolelta, esim. vakityöstä irtisanoutumista toiselle paikkakunnalle/ulkomaille muuttamisen vuoksi. Vaikka perheen kokonaisedun kannalta olisikin paras, jos lähdettäisiin sen puolison hyväpalkkaisen työn perässä muualle, ja toinen ryhtyisi siksi aikaa kotivanhemmaksi, mikä sekin on merkittävä panostus perheen kokonaishyvinvointiin...

Yleinen/yleisin? avioehdon mallihan on, että kumpikin säilyttää omaisuutensa, niin ennen avioliittoa hankitun kuin myös avioliiton aikana hankitun. Ja tähänhän sitä vedotaan avioehtoa tehdessä, että pidetään epäoikeudenmukaisena sitä, että jos toinen on tienannut enemmän, että joutuisi eron sattuessa antamaan tasinkoa. Ja jätetään huomioimatta, että se toinen on voinut antaa todella merkittävän panoksen yhteisen hyvän eteen jollain toisella tavalla.

Aviolainsäädännössä on myös kohtuullisuuspykälä, johon voi vedota, jos toinen osapuoli on "ryöstämässä" lyhyen liiton jälkeen toisen merkittävää omaisuutta. Kuten on myös säädetty, että toisen veloista ei joudu vastaamaan. Näitä juttuja on siis ihan oikeasti mietitty lainsäädäntöä kirjoitettaessa.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 20:52"]

No minun juristi sanoi minulle, että tässä asiassa ei ole mitään muuta kuin yksi vaihtoehto. Avioehto. Aina.

[/quote] Harvinaisen puusilmäinen juristi, jos noin sanoo. Mutta hän ei tainnutkaan tarkoittaa tuota lausetta käytettäväksi tällaisessa eri näkökulmia sisältävässä keskustelussa. Vaan tuo kommentti oli ammattilaisen neuvo sinulle omaisuutesi suojelemiseksi.

Viesti 53 on erittäin fiksusti sanottu naisen näkökulmasta. Tai miehen, jos mies on ollut hoitovapaat kotona ja nainen tekee hyvinpalkattua uraa. Yhteen hiileen puhaltaminen on saumattomampaa, jos siitä tuleva hyöty jakautuu myös erotilanteessa molemmille.

Avioehdosta kannattaa muistaa sellainen, että se on parhaiten toimeenpantavissa siinä maassa, missä on laadittukin. Eli suomalainen avioehto Suomessa haetussa avioerossa jne. Tämä kannattaa tietää siksi, että avioeroa on haettava siinä maassa, missä avioeron hakuhetkellä asutaan (tai jos ei ole yksiselitteistä, mihin parilla on tiiveimmät siteet). Kaikki maat (esim. Iso-Britannia) eivät tunnusta avioehtoja, vaikka käytännössä se saattaakin sitten h-hetkellä asiaan vaikuttaa.

Olen naimisissa amerikkalaisen kanssa ja teimme vain suomalaisen avioehdon, hyvin lyhyen ja ytimekkään. Hänen kotiosavaltiossaan avioehto voi olla montakymmentä sivua pitkä dokumentti, jonka laatimiseen puolisoilla täytyy olla erilliset asianajajat ja johon todella voi määritellä tuollaisia "avioehto raukeaa, jos mies ei hae lapsia tarhasta min. 2 viikossa" -tyyppisiä järjettömyyksiä. Ihan vain tiedoksi asiaa harkitseville, kun monikulttuuriset liitot Suomessakin kovaa vauhtia yleistyvät.

Tämä ketju on kyllä täynnä ihme logiikkaa. "Ei kyse ole luottamuksesta, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu" jne. No ei tietenkään voi, mutta mikä pakko on mennä naimisiin? Avioliitto on lupaus siitä, että loppuelämä vietetään yhdessä. Jos ei tuollaista lupausta pysty antamaan, niin silloin ei kuulu mennä naimisiin.

Tositapaus tuttavapiiristä:

Nuoripari meni naimisiin tyhjätaskuina, tekivät kuitenkin avioehdon miehen äidin painostuksesta (siellä metsämökki ja vene tulossa perinnöksi).

Vuosien varrella mies perusti yrityksen, jonka eteen yhdessä tehtiin ympäripyöreitä päiviä ilman palkkaa. Lopulta työ tuotti tulosta ja yritys alkoi menestyä hyvin. Vihdoin tuli aika tehdä lapsia ja nainen olikin monta vuotta kotona.

Tuli avioero ja avioehdon täytäntöönpano: Miehellä menestyvä yritys, naisella vuosikausien ura kotiäitinä. Nyt on miehellä myös uusi, nuori ja nätti vaimo.

Yrityksen eteen tehtyjä tunteja ei enää muistella, tai yhteisten lasten eteen tehtyjä uhrauksia. Ex-vaimo muutti vuokralle, katkera on, ja ymmärrän hyvin.

Mieti etukäteen, minkä asioiden kanssa voit elää. Rahalla on tosiaan väliä silloin, kun olet auttanut toista tekemään itselleen omaisuuden ajatuksena koko perheen yhteinen hyvä, ja tämä kaikki hyvä ei sitten koskenutkaan sinua...

Avioehto on jokaisen parin oma asia, mutta en usko että siitä haittaakaan voisi olla. Mielestäni valmius avioehtoon on myös osoitus siitä että ollaan tosissaan: siitä ettei havittele toisen omaisuutta.

Teimme avioehdon, olimme jo päättäneet asiasta aiemmin, ja anoppi tuli sitten selittämään kuinka kyllä kannattaa tehdä avioehto kun hänkään ei voinut alkoholistimiestään jättää kun sitten se olisi saanut sitä ja tätä ja tuota. Huoh. Kiva että anoppi ajattelee puolestamme... Ilmeisesti anoppi pitää minua rahanahneena tyhjätaskuna, mitä todellisuudessa en ole. En vain ole raportoinut varallisuudestani anopille. Mielestäni asia ei kuulu hänelle kissanpaskan vertaa.