Lue keskustelun säännöt.
Kylläpä on hankalaa päättää "hankkiako" lisää lapsia vai ei!
09.07.2013 |
Minulla ei ole mitään ehdottoman selkeää mielipidettä, haluanko lisää lapsia vai en, joka toinen päivä haluan enemmän, joka toinen päivä vähemmän. Ei kuitenkaan ole ehdotonta "pakko saada lisää lapsia" mutta ei myös ehdotonta "ei ikinä enää"-fiilistä. Enkä näytä nyt saavan rauhaa ollenkaan, kun vatvon vaan tätä asiaa päivästä toiseen enkä ole pystynyt tekemään päätöstä.
Lähinnä on sellainen "olisi ihanaa saada lisää lapsia"-fiilis, mutta sitten sitä kuitenkin miettii, että jaksaako koko vauva- ja pikkulapsirumbaa uudelleen. Pienempi lapsistamme on nyt kuitenkin jo menossa eskariin. Toisaalta sitä miettii, että no miksi ei jaksaisi...?
On ollut kiva että on ollut taas paljon ns. omaa aikaa, yöt on saanut nukkua rauhassa, elämä on helppoa ja tasaista, rahaakin on, ollaan käyty jopa etelänmatkalla jo (no tää oli siis sellainen asia, että ennen lapsia ei oltu käyty koskaan, eikä pienemmän kanssa olisi voinut kuvitellakaan käyvänsä, kun oli alle 2 v.).
Toisaalta "helppo elämä" jatkossakin kiehtoisi, mutta sitä taas on kuitenkin luvassa ennemmin tai myöhemmin, vaikka yhden lapsen saisikin lisää. Se vaan jäisi tauolla muutamiksi vuosiksi ja siirtyisi eteenpäin.
Sitten taas jos jätetään yrittämättä lisäjälkikasvua, niin sen mahdollisuus loppuu tykkänään muutamien vuosien päästä. (ikä alkaa painaa).
Mutta on tää silti niin vaikeeta! Mulle isojen päätösten tekeminen on ylipäätään aina vaikeaa. Samat vatvomiset on käyty edellisten lasten kohdalla... silti ei helpotu yhtään!
Niin ja mies siis haluaisi lisää lapsia. Ei tosin ole pakottamassa minua, tietenkään.
Kommentit (19)
Yövalvomiset alkaa kuitenkin uudestaan, kun odotat teinejä kotiin. Jos joudut asiaa pähkäilemään, lienee vastaus ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä yhden lapsen äitinä jahkailen. Lapsi nyt 3- v ja samoja asioita mietin. Lisäksi minua "jarruttaa" ajatus että nyt kun kaikki on hyvin, niin mitä jos toinen lapsi olisi sairas tms. Pitäisi olla nyt onnellinen tilanteesta missä on mutta kyllä toisaalta olisi ihanaa vielä kokea uudelleen ja katsoa millaista se on toisen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 10:15"]
Jos joudut asiaa pähkäilemään, lienee vastaus ei.
[/quote]
Tämä ei mun kohdalla ole ihan näin yksioikoista, kaikissa isoissa (ja joskus pienissäkin) asioissa olen aina ollut kahden vaiheilla, kun mietin ja pohdin ja väännän ja käännän asioita ihan liikaakin. Mä olen ihminen, joka aina löytää jonkun "...mutta toisaalta..."-näkökulman asiaan kuin asiaan... ärsyttävää, kyllä. Päätöksenteko ei tosiaan ole vahvimpia puoliani.
ap
Se ku n ei onneks ole vaan äidin päätös, vaan vanhempien yhteinen. Entäs jos miehesi tekee sen lapsen sitten jonkjn toisen kanssa?
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 10:17"]
minä yhden lapsen äitinä jahkailen. Lapsi nyt 3- v ja samoja asioita mietin. Lisäksi minua "jarruttaa" ajatus että nyt kun kaikki on hyvin, niin mitä jos toinen lapsi olisi sairas tms. Pitäisi olla nyt onnellinen tilanteesta missä on mutta kyllä toisaalta olisi ihanaa vielä kokea uudelleen ja katsoa millaista se on toisen kanssa.
[/quote]
Joo, samoja mäkin oon aatellut, jos lapsi on sairas, tai minulle/jollekin muulle perheenjäsenelle tapahtuu jotakin tms. "kauhuskenaarioita". Toisaalta on todennäköisempää, että kaikki olisi kuitenkin hyvin, ja toisaalta "mitä jos"-pelkäämisen takia on hölmöä jättää elämässään haluamiaan asioita tekemättä...?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen lapsettomuushoidoissa ja sanoisin, että päätös ei ole pelkästään vanhempien yhteinen vaan myös luojan tms.
Kateeksi käy kun jotkut voivat voivat tehdä lapsia.
Terveiset lapsettomuushoidoissa
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 10:24"]
Se ku n ei onneks ole vaan äidin päätös, vaan vanhempien yhteinen. Entäs jos miehesi tekee sen lapsen sitten jonkjn toisen kanssa?
[/quote]
No jos olet tuossa asiassa huono päättämään niin miksette tee sellaista "tulkoon jos on tullakseen" päätöstä? Että ette varsinaisesti yritä sitä lasta, mutta se saa tulla jos tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä HANKI!!!!!!! Maailman ongelma numero yksi on väestönräjähdys!!!!
Meillä on vähän sama tilanne, mutta olen kallistumassa "ei"-kannalle. Mies tahtoisi kyllä. Minä tahdon matkustella ja harrastaa, on ahdistava ajatus että pitäisi taas luopua kaikesta kivasta. En tahdo heräillä öisin ja juosta pikkutaaperon perässä, tai olla estynyt menemästä lenkille koska lapsi ei voi olla yksin sitä aikaa. Olishan lapsi ihana, mutta vähän liian pitkä ja työläs projekti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä jahkattiin pitkään mutta nyt olen jo 7. kuulla odottamassa iltatähteä (tai no, iltatähti ja iltatähti, vanhin lapsi on kyllä jo teini mutta toisaalta minä vasta täytän 34 tässä elokuussa) :)
Minulla meni niin että kun olin 2 lasta nuorena saanut, ajattelin aina että siinä se meikäläisen lastenteko on, että nyt keskityn opintoihin ja uraan. Kuitenkin tuossa kun olin noin 30, miehelle alkoi tulla vauvakuume. Alkuun minä olin sitä mieltä että eiköhän nyt kannattaisi nauttia siitä että lapset alkaa olla jo isoja ja elämä helppoa. Ajattelin myös että mitä tapahtuisi uralleni jos jäisin äitiyslomille.
Mutta niin se mies sai minut käännytettyä lopulta. Kyllä minä kuitenkin pohjimmiltaan toki tykkään vauvoista ja pikkulapsista ja kun ajattelin asiaa niin kun on hyvä vakituinen työpaikka, niin ei se äitiyslomakaan uralleni mitään kauheaa aiheuta. Nyt sitä sitten odotetaan ja aiemmat lapset on siis jo 12 ja 14 :) Miehellä olisi haaveissa vielä neljäskin lapsi, on kuulemma aina ollut hänen haaveensa 4 lasta, mutta tällä hetkellä minun ajatukseni on että on se kyllä aika paljon, sitten ei enää normaaliin henkilöautoonkaan perhe mahtuisi jne...
Moikka! Mulla ikää 35 v nyt. Just sain kolmannen lapsen kesäkuussa. Isommat on 8.5v eli tokalle menee syksyllä, nuorempi menee eskariin. Voin olla kotona nyt pari vuotta ja eskarilainenkin ehtii käydä ekaluokan. Kiva vaihteeksi olla kotona rauhassa ja kenties vika äitiysloma/hoitovapaa. Ehdin olla isompienkin kanssa enemmän. Lisäksi isommista on jo paljon apua. Meillä ainakin on ollut suoerhelppo eka kuukausi kolmen kanssa. Syksyllä mulla on sitten aikaa olla myös kaksin vauvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama tilanne. Ikää jo mittarissa niin, että nyt on todella viimeiset hetket käsillä.
Kyse olisi lapsesta uuden kumppanin kanssa. Toisaalta olisi kiva saada yhteinen lapsi, toisaalta esikoinen ja ainukainen on jo 13 v...!
En todellakaan osaa päättää, ja olisi kiva kuulla, mitä vastaavassa tilanteessa olleet ovat lopulta päättäneet! Sekä niiltä, jotka päättivät hankkia lapsen (oliko shokki) sekä niiltä jotka päättivät olla hankkimatta (kaihersiko mieltä myöhemmin, vai oliko helpotus).
Mietipä ap siltä kantilta että jos ette nyt "tekisikään" sitä lasta, jäisikö se myöhemmin harmittamaan kun vielä olisi ollut mahdollista. Jos vastaus on kyllä niin yrittäkää ihmeessä vielä saada se yksi pikkuinen lisää. Sehän voi olla että siinä menee aikaa lasta tehdessä pitemmän aikaa, joten siihenkin on varauduttava :) mitä tahansa te päätätte, varmistakaa ettei se asia jää myöhemmin kaihertamaan välejänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 13:22"]
Mietipä ap siltä kantilta että jos ette nyt "tekisikään" sitä lasta, jäisikö se myöhemmin harmittamaan kun vielä olisi ollut mahdollista. Jos vastaus on kyllä niin yrittäkää ihmeessä vielä saada se yksi pikkuinen lisää. Sehän voi olla että siinä menee aikaa lasta tehdessä pitemmän aikaa, joten siihenkin on varauduttava :) mitä tahansa te päätätte, varmistakaa ettei se asia jää myöhemmin kaihertamaan välejänne.
[/quote]
Niinpä, olen mä tätäkin miettinyt, ja ajattelen sillä tavoin, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän mahdolliset vauva-/pikkulapsiajan rankkuudet merkkaavat ja sitä enemmän olisin varmasti iloinen kolmannesta lapsesta. Kun esim. olen 5-kymppinen tai 6-kymppinen tai vanhempi, olisin varmasti iloinen, että tein yhden lapsen vielä... mutta sitten iskee taas tää mun "entäs sitten toisaalta"... eli tosiaan entäs jos lapsi on sairas (pärjäisin/pärjättäisiin varmasti esim. down-lapsen kanssa, jos tämä ei olisi kovin sairas, mutta entäs jos olisi jotain paljon vaikeampaa sairautta...?) tai muuta sellaista.. jos tapahtuukin jotain ikävää, joka hankaloittaa elämää.. tosin mä tajuan kyllä itekin, että on hölmöä ajatella tällaisia kauhuskenaarioita ja kuten jossain kommentissa sanoinkin, todennäköisemmin kaikki menisi hyvin.
Nyt taas on sellainen päivä, että olen enemmän kallistunut siihen että yritämme saada vielä yhden lapsen... asioilla on tapana järjestyä?
Ennen vanhaan tällaisetkin asiat on varmaan ollut helpompia, tuskin siinä on paljoa keritty/pystytty miettimään, hankitaanko kolmas lapsi vai ei... :D (no toki silloin on sitten ollut omat vaikeutensa...)
ap
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 11:49"]
Meillä on vähän sama tilanne, mutta olen kallistumassa "ei"-kannalle. Mies tahtoisi kyllä. Minä tahdon matkustella ja harrastaa, on ahdistava ajatus että pitäisi taas luopua kaikesta kivasta. En tahdo heräillä öisin ja juosta pikkutaaperon perässä, tai olla estynyt menemästä lenkille koska lapsi ei voi olla yksin sitä aikaa. Olishan lapsi ihana, mutta vähän liian pitkä ja työläs projekti.
[/quote]
Kyllä mäkin tota pohdin, että joutuu taas jättämään tämän oman helpon elämän (juurikin lenkille pääsyn helppouden, katkeamattomat yöunet jne) taakse, MUTTA itse kuitenkin ajattelen enimmäkseen siis sillä tavoin, että se helppo elämä jää vain pariksi vuodeksi tauolle. sitten sitä kerkiää kyllä juoksemaan lenkillä yksinään varmaan ihan kyllästymiseen saakka, kun lapset ovat isoja. Ja nukkumaan katkeamattomia yöunia. Itseasiassa jo taas muutaman vuoden päästä. Ja sitten on siis loppuelämä aikaa näille ja harrastuksille, sen sijaan tätä lapsentekoaikaa ei ole enää kauaa jäljellä, ja sitäpä ei sitten takaisin enää saakaan.. siksi olen nyt taas taipuvainen ajattelemaan, että mahdollisuus pitäisi käyttää, kun (jos) sellainen nyt vielä on olemassa? :)
ap
Tuskin vatvoisit asiaa, jos et missään nimessä haluaisi kolmatta? Minäkin olen ihan kauhea vatvoja ja minun on helpompi aina tietää, mitä EN halua kuin tehdä aktiivinen päätös, joka vaatii toimia. Minä tiedän ehdottomasti, että en halua enempää lapsia kuin nämä kaksi (ikä ja jaksaminen tulee vastaan, olen pian 40). Mutta molempia lapsia jahkattiin ikuisuus ja siksi sain esikoisenkin vasta 35-vuotiaana. Koska en pystynyt kuitenkaan sanomaan, etä en missään nimessä halua koskaan lasta, tajusin että se oli mulle sama asia kuin että käytännössään mä sitten haluan lapsen. On vaan niin älyttömän vaikea tehdä se lopullinen päätös. Helpompi jahkata niin kauan, että aika ajaa asian ohi - onneksi ajatus tästä oli niin kurja lapsien kohdalla, että pystyin tekemään päätöksen että heitä aletaan yrittää saada maailmaan. Ja kolmatta kun ajattelen tulee vaan ahdistus, eli ihan eri olo kuin se envaanpystypäättämään.
Terkuin kanssavatvoja
Minä vatvoin aikani edes takaisin. Olo oli niin epävarma että päätimme miehen kanssa pysytellä nykytilassa kaksilapsisena perheenä. Oletko ap miettinyt kuinka vanha olisit kun nuorin lapsi muuttaisi kotoa? Haluatko vielä esim kuusikymppisenä asua lasten kanssa? Sieltäkin päästä on hyvä miettiä asiaa ;) ja jos sulla on kaksi tervettä lasta, se on jo todella paljon rikkautta ja rakkautta. Joskus on hyvä nauttia siitä mitä on eikä aina haikailla ja jossitella. Isompien lastenkin kanssa on edessä vielä monta kriisiä ja kasvunpaikkaa.
nro 18, toi oli kyllä ihan totta, että on helpompi tietää mitä ei halua, kuin että mitä haluaa... :D tuskinpa minä tosiaan vatvoisin asiaa jos en haluaisi sitä kolmatta...
ja 19, en mä ihan niiin vanha ole, että olisin 6-kymppinen, kun mahdollinen tuleva lapsi vielä asuisi kotona. Siis jos oletetaan, että lapsi saisi alkunsa parin vuoden sisällä, ja muuttaisi kotoa alle kakskymppisenä. :)
Mutta kiitos näistä kommenteista, kyllä tämä asian kirjoittaminen ja pohdiskelu ja nämä useat hyvät kommentit ovat selkeyttäneet ajatuksiani. Ainakin nyt vähäksi aikaa ;) Kiitos! Lisääkin saa kommentoida.
ap
Muita samanlaisia "jahkaajia"? Kolikkoako pitäisi heittää... ;)
ap